Pannacotta vai panna cotta?

Kuinka se nyt kuuluukaan kirjoittaa, vaikeaa sen tekeminen ei ollut. Pyörsin pyhän päätökseni olla käyttämättä enää koskaan liivatetta. Koitin muistella Nigella Lawsonia, hän jossain ohjelmassa kertoi kovasti nauttivansa pehmenneen liivatteen puristelusta. Vähän helpotti. Käytin ohjetta kirjasta Samettisia makuja (Laurence ja Gilles Laurendon). Ohjeen mukaan tulisi 4 annosta,  mutta kevyesti täyttyi 6 jälkiruokakuppia.

• 3 liivatelehteä
• 3 dl maitoa
• 3 dl kermaa
• 1 vaniljatanko
• 1,5 dl sokeria (vähensin yhteen desiin)

Laita aluksi liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Halkaise vaniljatanko pitkittäin, raaputa mustat siemenet veitsenkärjellä ja lisää ne paksupohjaiseen kattilaan, jonne olet kaatanut kerman ja maidon, sekä sokerin. Pudota myös vaniljatanko joukkoon. Kuumenna sekoittaen seos lähes kiehuvaksi ja ota sitten pois kuumalta liedeltä. Kalasta vaniljatanko turvaan. Sen voi huuhtelun ja kuivatuksen jälkeen vielä pukata sokeripurkkiin tuomaan vienoa vaniljan aromia tavalliseen sokeriin. Anna seoksen jäähtyä viitisen minuuttia ja sekoita sitten vedestä puristeltu (muistele Nigellaa, jos vistottaa) liivate mukaan. Annostele jälkiruokakulhoihin ja laita ne jääkaappiin hyytymään. Ohje lupasi tanakkaa tavaraa kolmen tunnin kuluttua.

matkalla jääkaappiin

• 2 dl vadelmasurvosta
• 0.5 dl sokeria (maistele makeutta, jos survoksessa on jo sokeria)
• 0,5 dl kuivaa valkoviiniä
• 0,5 dl vettä
• 1 tl vaniljasokeria

Kastikkeeseen keitin aineksia kymmenkunta minuuttia paksupohjaisessa kattilassa. Siivilöin vadelmansiemenet pois ja jäähdytin kastikkeen.  Jälkiruoka tosiaan hyytyi kauniisti kolmessa tunnissa, koitin kumota yhden annoksen lautaselle, mutta tulos oli puolinainen plumpsahdus, joka katosi ensimmäisen keittiöön saapuneen vatsaan alle aikayksikön. Muut annokset tarjoilin jälkiruoka-astioista suoraan, valutin päälle pari ruokalusikallista vadelmakastiketta.

ennen

ja jälkeen

Girossa ajetaan tänään 13 km pitkä henkilökohtainen aika-ajo, se on sijoittuu melkein kokonaan ylämäkeen, keskijyrkkyys on yli 8%! Etappi ajetaan käänteisessä järjestyksessä, niin että viimeisenä matkaan lähtee kilpailua johtava Alberto Contador. En ehdi katsoa etappia loppuun nyt, mutta illempana tarkistan, kuka olikaan nopein tänään.

Kanaa Toscana mielessä

Vaikka tosiaan Girossa on vapaapäivä, ei sitä samaa ole ollut keittiössämme. Olen selannut kirjoja ja nettiä saadakseni viimeisten kuuden päivän ruoat suunniteltua, mutta en ole saanut. Kuten tavallista, mennään sitten päivä kerrallaan, olen äärimmäisen huono oikeasti päättämään mitä ylihuomenna saati ensi sunnuntaina syödään. Tänään kuitenkin söimme kanaa (lue:broileria) toscanalaisittain. Ohjeita oli taas pilvin pimein, niistä koostin ruokalajin, joka tuoksui ja maistui Italialle. Neljän hengen annokseen tuli

• lusikallinen oliiviöljyä
• 4 broilerin filettä kolmeen viipaleeseen leikattuina
• 2 tuhtia pancettasiivua pilkottuna
• 1 iso porkkana palasina
• 1 sipuli pilkottuna
• kolme valkosipulinkynttä viipaleina
• yksi paprika pilkottuna
• tölkki kuorittuja tomaatteja
• puolen sitruunan mehu
• kourallinen siitake- tai herkkusieniä
• tölkki isoja valkoisia papuja
• muutamia oliiveja
• suolaa ja pippuria
• oreganoa ja basilikaa
• 1 dl kuivaa valkoviiniä

Ensimmäisenä kärvensin pancettaa muutamia minuutteja padassa ja lisäsin sille seuraksi valkosipulin. Seuraavaksi pataan päätyivät sipuli, porkkana ja sienet. Erillisellä pannulla paistoin filepalasia kevyesti, ihan vain pinta kauniin väriseksi, loppukypsyminen tapahtui sitten padassa. Lisäsin pataan sitten tomaatit, sitruunamehun ja viinin, annoin kiehua muutamia minuutteja, maustoin suolalla ja pippurilla. Nyt upotin liemeen surutta pintapaistetut broileripalat ja tälläsin kannen kiinni. Noin vartin päästä lisäsin yrtit, pavut, paprikat ja oliivit. Muutama minuutti vielä pehmeää poreilua ja tarkistus, että liha on kypsää, ripaus lisää suolaa ja tarjolle uusien perunoiden kanssa.

Toinen lepopäivä

Pyöräilijöillä on tänään lepopäivä, huomenna alkaa loppurutistus, vielä on kuusi etappia jäljellä. En voi luonnehtia tämänvuotista kilpailua kovin jännittäväksi, toivon heinäkuiselta Tourilta parempaa. Niin moni kiinnostava ajaja ei ole ollut mukana Girossa. Mutta suosikkini Contador johtaa turvallisen tuntuisesti!

Toukokuiset päivät ovat kuluneet mukavasti (ja ennenkaikkea nopeasti) pyöräilyä seuratessa, töissä käydessä, pihan rakennustöissä ja italialaisia ruokia kokeillessa. Tänään käytän aikaa viimeisten Italia-ruokasuunnitelmien tekoon ja  raaka-aineiden hankintaan, sillä tulevat päivät menevät tiiviisti myös töissä ja kokkaamiseen on aikaa vähän tai ei ollenkaan.

Ajatukset ovat jo kummasti kääntyneet heinäkuuhun ja Ranskaan, mieleni muistilappuun alkaa kertyä merkintöjä siitä, mitä ranskalaisia ruokia aion sitten kokeilla. Olen silloin osan ajasta lomallakin, joten aikaa on paremmin. Lisäksi olen alkanut haaveilla siitä, että saatuani koko kolmikon kokattua tänä vuonna, alan toteuttaa muita kiinnostavia maita, mutta ehkä vain viikon kerrallaan. Kolmen viikon "sitoutuminen" yhteen maahan vaatii aika paljon aikaa, vaikka aivan vapaaehtoista ja hauskaa onkin. Mielessäni on jo monta maata, Kreikka ja Turkki nyt ensimmäisenä, mutta myös brittien ruokakulttuuri, amerikkalainen, japanilainen ja kiinalainen kiinnostaisi. Muutaman kerran vuodessa viikko kerrallaan tuntuu ajatuksena mukavalta.

nakukahvalla

Italia ja kahvi kuuluvat erottamattomasti yhteen. Niin meilläkin. Hyvänä päivänä hallitsen jo espresson valmistamisen, maidonvaahdotus on vielä lapsenkengissään. Saan useimmiten aikaan vain saippuavaahtoa muistuttavaa pöperöä. Harjoittelemalla senkin varmasti oppisin, mutta on niin mukava ja helppo kääntyä osaavamman puoleen. Aamukahvina juomme maitokahvin ja teinit cappuccinon. Päivällisen jälkeen me vanhemmat nautimme espressot ja pojat cappuccinot ja usein se onkin pienen suklaapalan kanssa ainoa jälkiruoka. Tuplashotti espressoa on paikallaan, kun alkaa tulla väsymyksen tunne ennen yövuoroa tai kun leipomiseen tarvitaan kunnollista kahvia.

Tavallinen kahvinkeitinkin meiltä löytyy, mutta se otetaan esiin vain juhlien aikaan ja kun vierailulla käy ihmisiä, joitten mielestä Juhlamokka on parasta. Töissä juon kahvia vain kerran tai kaksi vuodessa, kuppinikin on aina ihan kuivauskaapin perukoilla ja jotkut luulevat, etten juo lainkaan kahvia. Pidän yllä tätä illuusiota, sillä siten vältän kahvinkeittovuorot! En ole koskaan osannut valmistaa kelvollista kahvia perinteisillä kahvinkeittimillä, aina tulee joko liian laihaa tai sitten lusikka seisoo kupissa. Niinpä on parasta pysyä sivussa siitä hommasta, eikä pilata toisille tärkeätä kahvihetkeä.

Ravioli 1 - minä 0

En ole koskaan aikaisemmin valmistanut ravioleja, enkä ole varma, että ihan pian kokeilen uudelleen. Tai ainakin pitää kokata välissä vaikka mitä. Olin katsellut verkkokaupoissa ihania raviolimuotteja, mutta pitänyt sormeni kurissa, enkä tilannut sellaista. Se olikin ihan hyvä juttu, tässä tuli riittävän hiki ilman kaksintaistelua muotin kanssa. Ohjeena oli perustaikinaohje, jonka (kerrankin lähes uskollisesti) kopioin jauhopussin reunasta.

• 300 g durumvehnäjauhoja (00-jauhoja pitää hankkia, JOS vielä joskus kokeilen)
• 3 kananmunaa
• 3 rkl öljyä

Sekoitin ainekset yleiskoneen leikkuuterällä sekaisin, melkein taikinapalloksi, jota sitten vielä käsin työstin hetkisen. Jätin taikinapalan kelmuun käärittynä lepäämään hetkeksi.

• noin 100 g lohkeavaa vuohenjuustoa
• yrttejä silppuna (meillä ruohosipulia, basilikaa ja oreganoa)

Murustelin juuston kulhossa ja sekoitin mukaan yrttisilpun, sekoituksesta tuli hyvin sormilla pieneksi nököseksi puristeltavaa massaa.

Seuraavana oli ohjelmassa taikinan työstäminen pastakoneella. Olen aiemmin käyttänyt pastakonetta vain lasagnelevyjen ja leveän nauhapastan tekoon, jossa ei ole niin nokonuukaa, minkä muotoisia levyistä tulee. Nyt sitten koitin saada mahdollisimman tasaleveitä levyjä, joitten paksuus olisi lähempänä ohutta, kuin tuhtia. Yksi taikinapala onnistui mainiosti, mutta muuten oli käsiä vähintään yksi liian vähän, veiviapu olisi ollut hyvä:)

raviolit ennen keittämistä

Asettelin sitten levylle juustonökösiä noin 4-5 cm välein. Kostutin taikinaa juuston ympäriltä vedellä, jotta taikinakuoret tarttuisivat toisiinsa kiltisti. Nostin sitten toisen, vähän pitemmän taikinalevyn ensimmäisen päälle, antaen jokaiselle juustokeolle tarvimansa tilan. Taikinapyörä sitten vain laulamaan ja muotoilin vaihtelevan muotoisia ja kokoisia neliöitä, joissa mitkään geometrian lait eivät olleet vieraita. Tässä vaiheessa alkoi olla kuuma. Mistä tuleekin mieleeni mainita, että onneksi älysin keittää vettä valmiiksi anteliaan laajassa padassa. Asettelin valmiit raviolit jauhotetulle tarjottimelle ja toivoin hartaasti, etteivät ne tarttuisi toisiinsa, kovin pahasti...

Taikinasta tuli noin 30 kpl ravioleja, mikä oli askarteluinnostukseni maksimaalinen hyödynnys. Tässä vaiheessa valmistin pikaisen sitruuna-voikastikkeen liukastamaan raviolien matkaa vatsaan.

• 50 g voita
• puolen sitruunan mehu
• 0,5 dl kuivaa valkoviiniä
• pippuria

Ainekset vain pannulla sekaisin ja hetki kokoonkiehumista. Nyt sitten oli aika keittää raviolit. Suolasin keittoveden säästelemättä ja viritin veden kiehumaan lempein pulpahtein. Sinne sitten noin 8 kpl ravioleja kerrallaan (aikaansaannokseni olivat noin 4x4 cm kokoisia), pidin huolta, että raviolit tanssahtelivat viehkosti vedessä. Noin 3-4 minuutissa arvelin raviolien olevan kypsiä ja nostelin ne reikäkauhalla kuumalle vadille, valutin hieman kastiketta päälle ja peittelin. Yksikään ravioli ei hajonnut vedessä, mihin olin tyytyväinen. Tuli vain mieleeni, että kuinka näitä kätevästi valmistetaan isolle määrälle syöjiä, ilman että teelmät ehtivät jäähtyä ja takertuvat toisiinsa? Meillä ravioli oli ikäänkuin alkuruokana pääruoan ollessa savulohisalaatti. Osa ravioleista oli liian paksusta taikinasta ja olisivat tarvinneet vähän enemmän keittoaikaa, leikkasimme lautasella puisevat reunat pois. Onneksi perheeni suhtautuu kauniisti kokeiluihini. Ohuemmasta taikinasta (tuurilla) sommitellut raviolit olivat oikein sopivan kypsiä ja täyte oli mainio, kastikkeen sitruuna ja voi tekivät annoksesta mukavan syödä. Mutta en taitaisi tehdä tätä seuraavan kerran silloin, kun pitäisi tehdä johonkin positiivinen vaikutus, pitäisi harjoitella ensin kerta pari lisää.

Siinä ne nyt ovat!

Girossa ovat toisen lepopäivän aatossa, hurjaa mäkeä taas kiipeävät. Matkaa maaliin on vielä 25 km. Sataa vettä ja rakeita, ei häävit työolosuhteet pyöräilijöillä. En ole ehtinyt nyt kovin paljon keskittyä kilpailun seuraamiseen, eilisen etapin lyhentäminen jäi mieleen. Katsojat poispätkäistyn osan varrella olivat tietääkseni jossain määrin olleet naama nurinpäin, niin olisin itsekin vastaavassa tilanteessa. Mutta ymmärtääkseni osuuden vaarallisuus sai kilpailun tuomariston käyttämään saksia, kilpailun alkupuolen onnettomuus karmein seurauksin varmasti vaikutti.

Zuppa di pesca tai ainakin sinne päin

Meillä syödään kalaa melko paljon, pari kertaa viikossa ainakin. Nyt on 2 viikkoa mennyt vähin kaloin, olen kyllä etsinyt italialaisia kalaruokaohjeita ja löytänytkin, mutta jotenkin on lannistanut se, että ihan alusta asti pitää tehdä kompromisseja raaka-aineiden suhteen. Meillä pohjoisen valtion sisämaan asukkeina ei ole laajoja kalatiskejä ulottuvillamme. Mutta tänään päätin, että niillä korteilla mennään, joita on saatu haalittua ja valmistan tomaattista kalakeittoa, johon tulee myös rapuja. Katsotaan kuinka käy.

• 3-4 suurta tomaattia
• 2 lehtisellerin vartta pilkottuna
• 2-3 valkosipulinkynttä viipaleina
• kevätsipulia silputtuna
• pätkä punaista chiliä silputtuna
• noin 2-3 dl kalalientä
• 1 dl kuivaa valkoviiniä
• lohta kuutioina
• jokiravun pyrstöjä ta katkarapuja
• suolaa ja pippuria
• ripaus sahramia
• korianteria ja ruohosipulia silppuna koristeeksi

Kuumensin oliiviöljyä padassa ja kypsytin siinä valkosipuliviipaleita, varoin niiden palamista. Lisäsin sipulin, chilin ja sellerin, hetken kuluttua tomaatit lohkoina ja valkoviinin. Kalalientä lisäsin sen verran, kuin arvelin keiton kaipaavan lientä. Pippuria, suolaa ja pikkuisen sahramia mukaan, kansi päälle ja annoin liemen kiehua noin 10-15 minuuttia. Maistelin lientä ja siinä oli mukava potku chilistä, muttei liikaa. Soseutin liemen mixerissä ja kaadoin sileän keittopohjan takaisin pataan. Lisäsin kalapalat mukaan ja annoin niiden kypsyä muutamia minuutteja, ei vie varmaan kuin viisi minuuttia. Lopuksi kypsät jokiravun pyrstöt mukaan kuumenemaan. Olisi ollut mukava saada mukaan vielä jokunen simpukka tai muita mereneläviä, jotain valkoistakin kalaa kenties, mutta niitä ei ollut nyt saatavilla. Keitto maistui mainiolta, kala oli ehtinyt imeä liemestä makua, muttei hajonnut kauhottaessa.

Keittoruoan kanssa on mukava syödä tuoretta leipää ja otin ohjelmaan focaccia vol. 2, löysin mieleiseni ohjeen HonHons-blogista. Ohjetta tietysti heti muuntelin, se näyttää olevan jokapäiväistä, mitään ohjetta ei tule kirjaimellisesti noudatettua.  Pihalta löytyy jo mukavasti yrttejä, ainakin rosmariinia päätyy leivän päälle. Taikinan sekaan lisäsin hieman kuivattua oreganoa. Edellisessä leivässä nynnyilin ja jätin oliivit pois heidän mielikseen, jotka eivät tummista palleroista pidä. Nyt aion leivän toisen pään kyllä pilkuttaa oliiveilla. Saanpahan itse enemmän!

• 7,5 dl lämmintä vettä
• 50 g hiivaa
• 3 tl suolaa
• 2 rkl sokeria
• 1-1,5 dl oliiviöljyä
• kuivattua oreganoa
• n 15 dl vehnäjauhoja 

Leivän päälle

• tuoretta rosmariinia silppuna
• oliiviöljyä
• suolakiteitä
• oliiveja

liukkaita pirulaisia nuo oliivinkivet

Liota hiiva lämpimään veteen ja sekoita mukaan sokeri ja suola, sekä puolet jauhoista. Alusta taikinaa hetkinen ja valuta öljyä mukaan, jätä osa päälle ja pohjalle. Lisää jauhoja desi kerrallaan, kunnes saat kimmoisan taikinan. Nostata taikinaa ensin ainakin 30 minuuttia, sitten taputtele leipä öljytyn uunivuokan pohjalle. Anna leivän taas kohota liinan alla. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Painele sormin taikinaan kolosia, ripottele suolakiteitä ja rosmariinia pinnalle ja puikkaa oliiveja kolosiin. Myös kirsikkatomaatin puolikkaat sopivat tähän hyvin. Monissa ohjeissa käytetään myös juustoja tai sipulirenkaita leivässä, mutta minusta se menee jo liiaksi piirakkamaiseksi. Paista leipää noin 25 minuuttia ja uunista ottamisen jälkeen leipää voi vielä sivellä oliiviöljyllä. Parasta samantien syötynä.

Tähdenlentoja ja ricottagnoccheja

Kun joka päivä tekee uutta ruokaa ja syöjien määrä vaihtelee, käy jossain vaiheessa niin kuin nyt. Jääkaappiin alkaa kertyä tähdenlentoja (kummipoikani pienenä keksimä nimitys ruoantähteille). Keräsin töihin menevälle rasioita mukaan ja kotona oleva teinikin sai valita muutamasta vaihtoehdosta. Nyt tilanne on taas hallussa. Tosin sinne tuli yksi pieni rasia taas, sillä tein toistamiseen gnoccheja. Pitäähän jotain tänäänkin kokata ja olin ihastunut ricottagnocchien ohjeeseen eräällä amerikkalaisella blogisivulla. Minun tuurillani kyseinen sivu oli tänään pois käytöstä, joten etsin summittaisia neuvoja muilta sivuilta ja loput sävelsin itse. Voi taivas miten ihania ilmavia palleroita sain aikaan!

• 250 g ricottaa
• kourallinen parmesania raastettuna
• noin 2 dl jauhoja 
• muutama raapaisu muskottipähkinää
• 1 kananmuna

tarttuvassa vaiheessa

pehmoiset tyynyset

Kuumenna vettä kattilassa kiehuvaksi. Sekoita ainekset yhteen, jätä jauhoista ainakin kolmannes jauhottamiseen. Kumoa tarttuvainen taikina jauhotetulle työpöydälle, jauhota käsiäsi. Pyörittele taikinasta pehmeä pallo, se on todella pehmeää ja tarttuu käsiin helposti, jos jauhopinta  rikkoutuu. Jaa taikina terävällä veitsellä neljään osaan ja pyöritä ne pitkulaisiksi pötköiksi. Leikkaa noin sentin puolentoista leveiksi paloiksi ja nostele palat jauhotetulle tarjottimelle.

Sulata ruokalusikallinen voita pannulla ja lisää muutama salvianlehti. Anna voin tummeta hieman, samalla salvia luovuttaa makuaan voille. Nostata vesi uudelleen kiehuvaksi ja pudottele sinne gnoccheja, noin 10-15 kerrallaan, pyöräytä varovasti vesi liikkeelle, etteivät pallerot tartu kattilan pohjaan. Kun pallerot nousevat pintaan, noin 3 minuutin kuluttua, nosta ne reikäkauhalla kattilasta ja pidä lämpimänä, kunnes kaikki on keitetty. Kumoa gnocchit pannulle ja sekoita varovasti voikastikkeeseen. Raasta päälle vähän parmesania, ripota vastajauhettua pippuria ja muutama suolakide pinnalle.

Vuorietappi on vielä menossa, näyttäisi olevan sateinen päivä. Bongasin kuuluisan katsojan, "Pirun". Hän on vanha mies, muistaakseni ranskalainen, joka on käynyt katsomassa Touria vuosikymmeniä ja myös Girossa hänet on usein nähty. Hyvin jalka nousi vielä vaaleanpunaiseen "potkupukuun" sonnustautuneella Pirulla, kun kannusti kilpailijoita juoksemalla mukana.

Huomenna on kaksi viikkoa blogin pitämistä takana. Kysyin tänään teiniltä, että joko alkaa Italia pursua korvista, ei kuulema vielä. Kalaa en ole vielä laittanut ollenkaan italialaisittain enkä valmistanut pastaa alusta asti. Pannacotta on suunnitelmissa, tosin sen kohdalla joudun pyörtämään päätökseni olla käyttämättä liivatetta enää.

Lampaankaretta ja tiramisua

kareet perunoiden kanssa, viininä Primitivo Puglia 

Tunnustus: Hankkimani kareet eivät ole lähiruokaa, eivät edes Italiasta, vaan ihan Uudesta Seelannista tuotuja. Kotimaiset lampaankareet ovat järjestään meikäläisissä kaupoissa valmiissa marinadeissa, joista olen opetellut eroon. Mietin, että miten saisin Italian tähän ruokaan mukaan, kyllä kai italialaisetkin lammasta syövät? Tein kareille marinadin, johon tuli säästelemättä oliiviöljyä, rosmariinia, minttua, ruohosipulia, oreganoa (suomeksi: kaikkia yrttejä, joita saamme omalta pihalta jo poimittua), kareet uiskentelivat öljykylvyssä parisen tuntia ennen parilalle joutumistaan.

Lisäkkeenä oli ankanrasvassa paistettuja perunoita, ne ovat syntisen hyviä ja olen päättänyt sokeasti uskoa kerran jostain luettuani, että ankanrasvassa on vähän kolesterolia. Keitin jauhoiset perunat lohkoina melkein kypsiksi. Kun ne alkoivat hilseillä pinnastaan, kaadoin keitinveden pois ja ravistelin perunoita niin, että niiden kantit pyöristyivät. Lämmitin uunin 220 asteeseen, levitin 2 rkl ankanrasvaa uunivuokaan ja paistoin siinä perunoita noin 40 minuuttia, kääntelin muutamaan kertaan, mausteeksi suolaa ja pippuria.

mistä on pienet misut tehty?

Jälkiruokana oli eiliselle suunniteltu, mutta sähkön puutteessa siirtynyt tiramisu. Kyllähän minä olisin vatkannut ainekset sekaisin käsipelilläkin, mutta kahvia ei saanut aikaan tarpeellista määrää, sähköttä la Pavoni ei inahdakaan. Tänään ei ollut sitä ongelmaa ja nyt olikin vain päätettävä, mikä olisi se oikein ohje, mutta taitaa olla niin, että tiramisuja on  niin montaa sorttia kuin essussa häärivääkin. Tällä kertaa otin ohjeen Sopranos keittiössä- kirjasta, jonka olen saanut tai ostanut vuosia sitten, mutta haudannut kirjahyllyyn kertaakaan käyttämättä. Tämän blogiprojektin alkaessa kävin läpi kirjahyllyjä ja kas sieltä löytyi tämä opus. Kirja lupaa ohjeen täyttävän makeanpaikan 8 vatsassa.

• 450 g mascarponea
• 4 rkl sokeria
• 2 rkl amarettoa
• 2,5 dl kermaa
• 24 savoiardikeksiä
• 2,5 dl huoneenlämpöistä espressoa
• 1,5 dl pilkottua taloussuklaata (jonka autuaasti unohdin, en edes nähnyt ohjeessa, kun en koskaan suklaata misuun laita)
• tummaa kaakaota siivilöitynä (määrä: tarpeeksi)

Vatkaa mascarpone, sokeri ja amaretto tasaiseksi. Vaahdota kerma pehmeäksi vaahdoksi ja yhdistä mascarponeen. Lado keksejä vuoan pohjalle ja kostuta keksit kahvilla. Levitä puolet mascarpone-kermavaahdosta keksien päälle. (jos haluat suklaata mukaan, ripota puolet suklaasilpusta tässä vaiheessa, toiselle puolikkaalle en niinkään keksi käyttöä, koska ohjeen mukaan se laitettaisiin päällimmäkseksi, johon minusta ehdottomasti kuuluu kaakao) Lado toinen kerros keksejä vaahdon päälle ja kostuta jälleen kahvilla. Levitä loput vaahdosta ylimmäksi ja tasoita sileäksi. Viritä tuorekelmu vuoan päälle ja anna jälkiruoan vetäytyä viileässä muutamia tunteja, huomiseenkin. Ennen tarjoilua  siivilöi pinnalle avokätisesti kaakaota. Vasta kun koko homma oli valmis, huomasin, ettei tähän ohjeeseen kuulunut kananmunankeltuaisia ollenkaan, mikä on ihan hyvä juttu. Monet eivät mielellään syö raakaa kananmunaa.

arvaa mikä

Girossa Mark Cavendish voitti toisen etapin peräkkäin, eilisen loivasti nyrpeä naama palkintojen jaossa oli vaihtunut aidon iloiseen. Contador johtaa edelleen kokonaiskilpailua ennen seuraavia etappeja, jotka suuntaavat vuorille. Vuorietapeissa on oma viehätyksensä, jos joskus pääsisin katsomaan isoa kilpailua, parkkeeraisin itseni johonkin järkyttävän jyrkkään ylämäkeen, jossa voisin nähdä kaikki kuuluisat ajajat edes muutaman sekunnin ajan. Sinne pitäisi ehkä mennä jo vuorokautta aiemmin ja pois pääsisi vasta seuraavana päivänä. Mutta se vastaisi juuri käsitystäni luksuslomasta, mitä muuta voi toivoa, kuin nukkua autossa ja käydä puskapissalla?

Sähkökatkoja ja mozzarellaa

Keskiviikon Italia-osuus

Tänään pääsin käyttämään maalaisjärkeä ruoanlaiton kanssa. Keväiset ukonilmat ovat saapuneet ja asumme ilmeisen sähkökatkoalttiilla alueella. Tummat pilvet vyöryivät yllemme, erinäiset laitteet alkoivat piipata sähköntuskissaan ja suurin osa vain vaikeni. Päivällisaikeina oli taikinakuoressa kypsytetty lohi, kala olikin jo kääriytynyt suolaiseen verhoonsa ja rosamundat olivat uunissa lämmittelemässä.

Nyt olivat hyvät neuvot kalliit, suolataikinakuori alkoi lohkeilla ja lapset huusivat nälissään (viimemainittu on dramaturginen liioittelu, mutta kuulostaa hyvältä). Niinpä löin Grandhallin, terassimme valtiaan, tulille ja nostatin lämmöt pariin sataan. Sinne sitten kala uunipellillä kannen alle, perunat kainalossaan. Pienellä säädöllä, neljä polttimoa low-asetuksella ja vartin päästä kaksi kokonaan kiinni, sain lämpötilan  pysymään "uunissani" noin parissa sadassa asteessa (kannen viitteellisen mittarin mukaan) ja ruoka valmistui noin kolmessa vartissa. Sähköuunissa olisin odottanut valmista varttia aikaisemmin. Lohi oli juuri sopivan suolaista, mikä on blondiinin vaikea käsittää, kun ruokaohje alkaa sanoilla: "mittaa kulhoon 6 dl suolaa". Koska lohi suolataikinakuoressa ei ehkä ihan kelpaa Italia-teemaan, sommittelin kuvan tomaatti-mozzarellasalaatin alkupalaksi ja se maistui kyllä mainiolta, käytimme Pirkan buffalomozzarellaa.

Pyöränpoljentakilpailussa johtajana jatkaa suosikkini Contador, mutta etapin voittajan nimi jäi tässä vaiheessa vielä epäselväksi, sillä meillä ei telkkariakaan voi katsoa ilman sähköä, ei edes kynttilänvalossa! Myöhemmin kenties voin etsiä, kuka tänään jätti toiset taakseen.

Nyt taas sähköäkin on saatavilla ja pihalla rakennusprojekti on tullut tämän päivän osalta valmiiksi, kasvihuone siellä alkaa näyttää jo itseltään, seinien lasien asennus alkaa huomenna. Saa nähdä millaisiin hortonomisiin suorituksiin vielä yllämmekään tälle kesälle? Ehkei kannata kuitenkaan tomaattien kilohintaa vielä tänä vuonna laskeskella...