Humppaa taikka kuole!

Kevät on kuin onkin pitemmällä Saksassa, lennähdimme eilen Hahniin ja tänään olimme Kölnissä ihmettelemässä isoa kirkkoa, siis kirjaimellisesti niin kirkkoa kuin kaupunkiakin. Löysimme upean keittiötarvikekaupan aivan tutun kahvikaupan vierestä. Nyt olen muutamaan tyllaa rikkaampi!

Nyt olemme aurinkoisessa Aachenissa odottelemassa illan kulttuuritapahtumaa! Tapamme mukaan söimme eväitä hotellissa, eivätkä pienet päiväunet olisi pahasta ennen illan keikkaa. 

Ei ehkä paras kannustuselokuva juuri nyt: Jiro Dreams of Sushi

Katsoimme eilen tallenteelta lumoavan dokumenttielokuvan, Jiro Dreams of Sushi. Olin nähnyt siitä lopun jo aiemmin, mutta nyt katsoin hievahtamatta koko elokuvan. Sen katsottuani tuli kyllä mieleen, että mitäs jos syötäisiin tänään nakkikastiketta ja pottumuusia. Ei ehkä koskaan pitäisi yrittääkään itse mitään sushiräpellyksiä.

En kuitenkaan ota sushia ihan niin vakavasti kuin elokuvassa otettiin, vaan uskaltauduin kokeilemaan sen tekemistä tänään, pitkästä aikaa. Sen lisäksi tein makeaa munakasta, jonka voi tehdä ruoanvalmistuksen aluksi, että se ehtii jäähtyä hyvin. Edellisellä kerralla paistoin ilmiselvästi munakasta liian kuumalla pannulla, sillä kuvan munakas näyttää kuivalta ja liian ruskealta. Käytin samaa ohjetta nytkin. Yhteen pienen pannun munakkaaseen meni:

• 3 kananmunaa
• 0,5 tl sokeria
• 1 tl miriniä
• 0,5 tl soijakastiketta
• ripaus suolaa
• pieni liraus kasviöljyä paistamiseen

Rikoin kananmunat pieneen kaatonokalliseen kulhoon ja mittasin muut aineet mukaan. Sekoitin ainekset kevyesti sekaisin välttäen vaahdottumista. Lirautin pienen määrän neutraalia kasviöljyä nelikulmaiselle pannulle ja lämmitin pannua oikein varovaisesti pienimmällä mahdollisella kaasuliekillä. Kun pannun pinta hohkasi lämpöä, muttei öljy vielä väreillyt, kaadoin kolmanneksen kananmunamassasta pannulle ja kääntelin pannua, niin että massa levisi ohuelti koko pannun pinnalle. Hyvin miedolla lämmöllä paistoin munakasta noin 3-4 minuuttia,  kunnes pinta alkoi hyytyä. Alapinta oli vielä kauniin keltainen, eikä yhtään paistetun letun näköinen. Rullasin munakkaan lastan avulla pannun päästä toiseen ja kaadoin tyhjäksi jäänelle osalle toisen kolmanneksen munakasmassaa. Taas paistoin massaa varovasti ja kun pinta oli hyytynyt, rullasin munakkaan taas pannun toiseen päähän. Saman tempun tein viimeiselle kolmannekselle. Jätin valmiin kolminkertaisen munakasrullan pannulle hetkeksi vielä hautumaan, sammutin liekin pannun alta. Tällä kertaa sain aikaan pehmeän, keltaisen munakasrullan, aivan suloisen ja sopivan makean. Leikkasin sen ohuiksi viipaleiksi, jotka asetin tarjolle sushin ja tempuran kanssa.

Tämä on se ilonaiheeni, nyt jo on tullut kuratäpliä siihen, mutta pystyn elämään sen kanssa!

Kahdeksan ilonaihetta

talvi on loppunut!

Sain jokunen aika sitten kahdeksan asian haasteen Huhmareesta. Haasteen luonteeseen liittyy kohtelias kiittäminen, haasteen edelleenlähettäminen ja itsensäpaljastusosio. Kiitän Huhmareen Ullaa saamastani haasteesta, kiitos! Kyseinen haaste on kiertänyt kaikki lempiblogini lähiaikoina, joten päästän haasteen lomalle, se voi ottaa rennosti jonkun aikaa ja ladata akkujaan ennen seuraavaa sesonkia. En siis lähetä haastetta eteenpäin. Seuraavassa osassa kerron kahdeksan asiaa, jotka ilahduttavat tätä päivääni.

1. Minulla alkoi tänään loma! Vuorolistateknisesti olen vapaapäivillä ensi maanantaihin asti, mutta kyllä tämä jo tuntuu lomalta. Olin viimeksi lomalla lokakuun alussa ja nyt huomaan, että olen ollut väsynyt ja loman tarpeessa.
2. Aurinko paistaa! Viime päivinä kevät on oikeasti lähtenyt käyntiin, on vuoroin satanut ja paistanut, on tuullut navakasti. Kaikki ainekset lumipeitteen hupenemiseen ovat olleet saatavilla ja kyllä hanget ovatkin huvenneet. Minulle kelpaavat kaikki kevätsään oikut, sillä tiedän niiden edistävän vaikutuksen.
3. Ostin eilen itselleni kevättakin! En muista kuinka monta vuotta olen käyttänyt mustaa takkia, nyt se saa hatkat. En aio enää koskaan pukea sitä masennuspalttoota päälleni, se on kuin suoraan Onneli ja Anneli-kirjojen orpolapsien garderoobista. Miten en ole asiaan huomanut, ihmettelen. Nyt pitäisi löytää  uudet kengät, sillä huomaan monivuotisten kenkienikin olevan susirumat, vaikkakin hyvät. 
4. Tänään avataan pullo kuohuvaa! En tiedä vielä, millaista kuohuvaa ja mihin aikaan, mutta iltasella, kun Kammenpyörittäjäkin on päässyt töistä ja aloittanut lomansa, kilistämme. Ehkä ostan tätä, koska Saima sitä suosittelee.
5. Kulttuurimatka Saksaan lähestyy! Selvisin siedätyshoidon ensimmäisestä erästä talvisessa Oulussa ja nyt saan toisen annoksen, joka onkin jo astetta rankempi setti,  tuplashotti. Jos senkin jälkeen vielä olen tolpillani, minua voinee tituleerata todelliseksi kulttuurin suurkuluttajaksi. 
6. Tänään rullaa ulos liikkeestä uusi autoni! Mitä autoihin tulee, olen vahvasti sitä mieltä, että värillä ei ole väliä, kunhan se on punainen eikä merkilläkään suuresti, kunhan se on VW. Näillä spekseillä mennään. Pitää ottaa mukaan jo kotoa sopiva roskacountrylevykin, että pääsee kotimatkalla heti tunnelmaan. 
7. Muuttolintuja on alkanut tulla! Olin jo lähes varma, että pohjoisenmatkat oli kaikki peruttu tältä vuodelta ja linnut  jäävät etelään koko kesäksi. Mutta nyt on nähty ja kuultu jo monta lajia.
8. Minulla on neljä päivää aikaa kokkailla sydämeni kyllyydestä! Suunnitelmat ovat vielä aivan alkutekijöissään, mutta ainakin sushia on tiedossa. Sitä perheen nuorin on toivonut jo pitkän aikaa ja lauantaiksi asetin hänelle ansan. Sushilla hänet saa kalastettua kotiin ihmisten aikaan.

Olen saanut muitakin haasteita, joihin vastaaminen on vielä luonnosvaiheessa ja yhden luulen hukanneeni, en muista enää kenen blogista se tuli ja millainen se oli. Pahoittelen. Palaan haasteisiin myöhemmin, mutta kiitän niistä jo nyt, kiitos!

Minähän en anna periksi - tuulihatut, toinen yritys

Viime viikolla parantelin omaatuntoani käyttämällä jääkaapista pois vanhentumassa olevia maitotuotteita. Yksi kokeiluistani olivat tuulihatut. Olen tehnyt niitä joskus 90-luvun alussa enkä ollenkaan muista onnistuivatko ne. Luultavasti eivät. Viime viikolla ainakin kämmäsin oikein kunnolla, mistä mainitsinkin postauksessani. Uuninluukku lipesi otteestani ja rämähti kiinni, eikä tuulihatuillani muutenkaan ollut mitään mahdollisuuksia, sillä otin ne uunista keskeltä raakoina. Harmittelin asiaa mielessäni, etenkin kun reunuksen kypsä osuus maistui oikein hyvälle. 

Kuten aina, tällaiset epäonnistumiset jäävät kaihertamaan mieltäni, eivätkä oikeastaan jätä minua rauhaan, ennen kuin kokeilen uudelleen. Tänään oli toisen erän aika. Kello kumahti kymmeltä ja aloitin. Käytin samaa ohjetta kuin viime viikolla, viehättävästä Seasons & Suppers-blogista.

• 2,5 dl vettä
• 100 g suolatonta voita
• 2,5 dl vehnäjauhoa
• 1 rkl sokeria
• 0,5 tl suolaa (vähemmän, jos käytät suolattua voita)
• 4 kananmunaa

Kuumensin uunin 220 asteeseen ja varustelin pursotinpussini. Koska olin kokkaamassa ilman apukäsiä, viritin valmiin, tyllan yläpuolelta pussinsulkijalla nipistetyn pursotinpussin korkeaan kapeaan maljakkoon avonaiseksi, siten saa taikinan parhaiten kaavittua pussiin nuolijalla. Otin esille pellin ja laitoin sille arkin leivinpaperia. (pussinsulkijavinkit poimittu täältä)

Mittasin kaikki ainekset valmiiksi ja laitoin veden paksupohjaiseen kattilaan yhdessä voin, suolan ja sokerin kanssa. Kuumensin kunnes vesi kiehui ja voi suli veteen kokonaan. Pienensin kaasun kaikkein pienimmälle ja kumosin jauhot mukaan kerralla. Sekoitin puulastalla rivakasti jauhon nesteeseen ja sain aikaan kiiltävän taikinapallosen, jota sekoitin hetken aikaa niin rivakasti kuin jaksoin. Otin kattilan tulelta ja nostin sen pesualtaaseen hieman jäähtymään. 

Muutaman minuutin kuluttua lisäsin taikinaan kananmunan kerrallaan edelleen rivakasti sekoittaen. Lähdeblogin Jennifer kuvailee taikinaa tässä vaiheessa osuvasti hieman limaiseksi ja siitä helposti pluiskahtaa paakkuja altaaseen, siksikin allas on siistein paikka tehdä tämä ja lyhyenpuoleisena ihmisenä yllän paremmin pistämään olkavarteni töihin. Pian kaikki kananmunat kyllä asettuvat nätisti taikinaan, josta tulee kiiltävää ja joustavaa tahnamaista massaa, joka on helppo kaapia valmiiksi viritettyyn pursotinpussiin.

Nipistin isolla pussinsulkijalla pussin kiinni juuri taikinamassan yläpuolelta ja leikkasin ylijäävän pussin poikki (tunnustan, en pese kertispusseja uutta käyttöä varten, niiden alasuut venyvät yleensä sen verran tyllan kohdalta, ettei niitä saa nätisti pois eikä voi(ne) käyttää uudelleen). Otin sitten tyllan yläpuolella olleen varmistussulkijan pois ja käänsin pussia hieman yläreunan sulkijan ympärille, jolloin taikinamassa painui aivan pussin kärkeen asti ja oli helposti pursotettavissa pellille. Tai siis olisi, jos osaisi pursottaa. En nyt saanut aikaan niin pahasti kääkäleitä muistuttavia otuksia aikaan, mutta mitään kauniitakaan ne eivät olleet. Annoksesta tuli noin 20 pienehköä tuulihattua. 

Paistoin tuulihattuja ensin 200 asteessa 15 minuuttia ja pienensin sitten lämmön 160 asteeseen ja paistoin vielä noin 12 minuuttia. Tuulihatut nousivat ja hieman ratkeilivat ja alkoivat ruskettua melkoisesti. Maltoin mieleni, en aukonut uuninluukkua, enkä varsinkaan täräyttänyt sitä kiinni. Kun hatut näyttivät siltä, että ihan kohta me kärvennytään, otin pellin varovasti pois. Minulla oli valmiina jäähdytysritiläkin, mutten uskaltanut luiskauttaa tuulihattuja papereineen päivineen ritilälle korkeareunaiselta pelliltä heti, etteivät ne lässähtäisi. Mutta ehkä ne lässähtivät sitten siitä, että ne jäivät kuumalle pellille liian pitkäksi aikaa? Eivät ne kaikki lässähtäneet tosin, vain muutama, joka oli ollut tosi lähellä kaveriaan uunissa. Ilmeisesti sitä pitää varoa sitä, että tuulihatut koskettavat toisiaan. Eli riittävästi väliä pellillä? 

Lässähtäneetkin ovat kypsiä ja kuohkeina pysyneet lähes nättejä! Tein tuulihattuihin täytteen, johon tuli:

• 1 purkki mascarponea
• 1,5 dl kermaa
• 1 dl mansikkasosetta pakastimesta
• liraus sitruunamehua
• 0,5 dl tomusokeria + vähän koristeluun

Vatkasin kerman ja notkistin mascarponen ennen kuin sekoitin sen kermaan. Sirottelin mukaan tomusokeria vähän kerrallaan, kunnes makeus oli sopiva. Sekoitin massaan mansikkasosetta ja maistelin ja laitoin hieman sitruunamehua tuomaan kirpeyttä. 

Halkaisin tuulihatut varovasti terävällä veitsellä ja täytin ne lusikallisella mansikka-mascarponea, sirottelin päälle valokuvaamista hankaloittavaa tomusokeria ja pyysin esikoista maistiaisille. Tällä kertaa voin sanoa ainakin melkein onnistuneeni tuulihattujen teossa. Hieman korkeampia olisivat saaneet olla ja tietysti puolet mielellään lässähtämättä, mutta parempi tämä kuin ensimmäinen kokeilu. Jos teillä on takuuvarmoja tuulihattuvinkkejä, otan niitä mielelläni vastaan! Toistaiseksi lisään postaukseen tunnisteen "vaikeat". 

Koska tavallinen tomusokerini meni loppuun, käytin ruokosokerista tehtyä tomusokeria ja sepä olikin yllättäen parempaa kuvausta ajatellen, kamera ei ollut tarkentamisen kanssa niin ihmeissään, ilmeisesti siinä on juuri sen verran väriä, että automatiikka ei hämäänny. 

Karitsanpaisti leikkii potkaa

Muutamaan kertaan ohitettu karitsanpaisti pääsi tänään lautasillemme, tosin vähän eri tapaan valmistettuna, kuin olin ajatellut. Etsiskelin paistiohjeita ja satuin blogiin, jossa oli tehty lampaanpotkia. Ruoka vaikutti niin herkulliselta, että päätin soveltaa sitä paistiini, jossa oli luutakin mukana. 

Otin noin kiloisen paistin huoneenlämpöön aamulla ja aamiaisen jälkeen valmistelin paistin uuniin. Aineksina käytin:

• 1 kg luullista karitsanpaistia
• oliiviöljyä paistamiseen
• 0,5 l lammaslientä
• 0,2 l punaviiniä
• 1 tölkki tomaattimurskaa + tölkinhuuhteluvesi
• 1 iso sipuli
• 2 suurta valkosipulinkynttä
• 5 suurta perunaa
• 2 porkkanaa
• 1 laakerinlehti
• tuoretta timjamia ja rosmariinia
• suolaa ja pippuria

Leikkasin paistista hieman rasvoja ja kalvoja pois ja ripottelin sen pinnalle suolaa ja pippuria. Paistoin valurautapannulla paistin pinnat kiinni ja nostin sen isoimpaan pataani. Silppusin sipulin ja valkosipulin ja kuullotin niitä pannulla hetkisen ennen kuin kaadoin ne pataan paistin päälle ja ympärille. Kumosin mukaan tomaattimurskan, liemen ja viinin ja sijoittelin eripuolille pataa yrtit. Kuumensin uunin 200 asteeseen ja nostin padan kannella peitettynä uuniin. Tunnin kuluttua laskin lämpötilan 160 asteeseen ja annoin paistin kypsyä toisen tunnin. Lisäsin pataan pilkotut porkkanat ja perunat ja paistoin kolmannen tunnin. Kokeilin lihan kypsyyttä ja annoin padan olla vielä kolmisen varttia uunissa. Söimme mureaa nyhtökaritsaa samassa padassa kypsyneiden peruna- ja porkkanalohkojen ja salaatin kanssa.

Pyöräilyn kevään merkkitapahtumien sarjassa on vuorossa Amstel Gold Race, kilpailu on vielä kesken, matkaa maaliin on 70 km. Sää Hollannissa näyttää jo lupaavan keväiseltä, jospa kevät tulisi jo meillekin!

Merta lautasella

Tänään meidän piti paistaa karitsapaisti, joka joutui kareiden ohittamaksi pääsiäisjonossa. Paisti oli jo hiljalleen sulamassa jääkaapissa, mutta se tuli uudelleen ohitetuksi, koska olin lukenut vuorolistaa väärin, eikä minulla ollutkaan tänään lyhyt työvuoro, enkä päässytkään kotiin jo aikaisin. Kammenpyörittäjä hoiteli kauppareissun, osti viikon kala-aterian ainekset ja siirsimme karitsan vielä huomiselle. 

Viikolla tein jääkaapin tyhjennystä, tänään jatkoin pakastimen kimpussa, kun etsin Kammenpyörittäjän ostamille kalapaloille kavereita. Löysin pienet pakkaukset kampasimpukoita, tiikerirapuja ja sekalaisia "meriörkkejä" (katkarapuja, simpukoita ja mustekaloja). Otin ne kaikki sulamaan ja iltapäivän rentouttavan viinilasillisen jälkeen tein erittäin sovelletun bouillabaissen. Yksi merkitty purkillinen hummerilientäkin vielä löytyi ja se pääsi nyt oikeanlaiseen keittoon.

Aloitin silppuamalla kolme pientä punasipulia, yhden minimaalisen keltasipulin ja pari isoa valkosipulin kynttä. Raastoin yhden appelsiinin kuoren (taas meillä on kalju sitrushedelmä odottamassa käyttöä) ja pilkoin rasiallisen pieniä terttutomaatteja paloiksi. 

Lurautin padan pohjalle lusikallisen oliiviöljyä ja ripottelin sinne muutamia sahramihippuja ja silputut sipulit. Kypsensin sipuleita hetken ja lisäsin sekaan silputut tomaatit, raastetun appelsiininkuoren ja puolisen desiä tomaattipyrettä. Kolautin liemikalikan mukaan ja se alkoi sihisten sulaa padassa. Noin viidessä minuutissa padassa oli puolisen litraa hyvin aromaattista tomaattipohjaista keittopohjaa. Maustoin liemen suolalla, pippurilla ja nipulla yrttejä. Nipussa oli basilikaa, persiljaa ja vähän rakuunaa. Annoin keittopohjan kiehua viitisen minuuttia ennen kuin lisäsin sinne mereneläväsetin ja Kammenpyörittäjän ostamat seiti- ja turskafileet isoina paloina. Kalat ja ravut kypsyivät muutamissa minuuteissa. 

Keitto oli maistuvaa patongin kanssa lusikoituna, sain toiselta perilliseltä pari kampasimpukkaa ja mustekalaa lahjoituksena. Sahrami teki keitolle kauniin värin ja syvän maun liemelle. 

PS. Jos ette vielä ole osuneet mainioon Potluck by one-blogiin, suosittelen sitä lämpimästi!

Kokkisodan rauhansopimus

Makeat osuudet kokkisodassani valmistuivat iltapäivällä ja samaan aikaan multitouhusin suolaisten parissa. Näytin varmasti sekopäiseltä hääriessäni kolmen, neljän asian parissa yhtä aikaa. Välillä räpläsin padilta ohjeita ja heti, kun käteni olivat jossain taikinassa, meni nettiradioni tilaan, jonka voisi  välttää maksamalla muutamia taaloja, tai sitten etsiä kanavan uudelleen. 

Mozzarellapallosen käyttämistä varten päädyin kaivelemaan pakastinta torttutaikinalevyjen toivossa. Ja olihan siellä yksi paketti vielä, vähän olivat levyt jäähileisiä, mutta rapsuttelin hileet pois ja laitoin kaikki kuusi levyä leivinpaperille sulamaan. Jääkaapissa oli myös paketti prosciuttoa (siinä toinen, jatkuvasti väärin kirjoittamani nimi), josta otin kaksi isoa viipaletta. Jaoin ne pienempiin suikaleisiin. Viipaloin mozzarellan ja kuivailin juustoa hieman. Pilkoin talouden ainokaisen tomaatin ja otin siitä märän keskustan siemenineen pois, sillä en tahtonut paistosteni vettyvän uuniin menoa odotellessaan. Viilsin kevyesti taikinalevyjen reunoille raamit, jotta taikina nousisi hieman uunissa reunoiltaan. Asetin keskelle taikinapaloja kinkkusuikaleet, sen päälle tomaattikuutioita ja revin mozzarellaviipaleet pikkuhitusiksi. Hieman tuoretta basilikaa, pyöräytys mustapippuria, muutama tippa oliiviöljyä ja peiteltynä viileään odottamaan paistamisen hetkeä. Vinkkejä tähän systeemiin otin täältä.

Nyt oli jäljellä enää ricotta, manchego ja puolikas sitruuna. Niiden päänmenoksi tein kesäkurpistalettusia, joihin osviittaa hain täältä. Tarvitsin:

• 2 pientä kesäkurpitsaa, paino yhteensä noin 400 g
• 1 purkki ricottaa
• 1 dl vettä
• 1 dl vehnäjauhoa
• 1 kananmuna
• n. 50 g juustoraastetta (manchegoa)
• 2 kevätsipulia
• suolaa ja pippuria

Raastoin kaksi pientä kesäkurpitsaa raasteeksi, jonka kumosin juustokankaalle. Muodostin kankaasta pienen pallosen ja puristin kesäkurpitsan nestettä pois kankaan läpi niin paljon kuin saatoin. Keräsin raastesilpun odottamaan kulhoon. Toiseen kulhoon keräsin jauhon, veden ja kananmunan ja sekoitin ne tahnamaiseksi seokseksi. Lisäsin sitten ricotan ja juustoraasteen. Lopuksi mukaan pääsivät silputut kevätsipulit ja kesäkurpitsaraaste. Maustoin seoksen suolalla ja pippurilla ja paistoin pienen koepalan. Siinä vaiheessa kaipasin enemmän suolaa ja pippuria. Paistoin lettusia voin ja öljyn seoksessa muutaman minuutin puoleltaan. Juuri pannulta otetut olivat rapeapintaisia ja kypsiä, mutta päällekkäin pinottuna lämpövuoassa ne hieman pehmenivät, mutta erinomaiseen makuun sekään ei vaikuttanut. Käytin ricottaa suhteessa enemmän, kuin alkuperäisessä ohjeessa, joten se saattoi vaikuttaa lettusten pehmeyteen.

Eiliseltä tortilla-aterialta jäi vähän sitä sun tätä. Olin kerännyt samaan rasiaan kaikki vihannekset ja niitä käytin nyt tsatziki-muunnelmaan. Keräsin kyllä joukosta pois salaatin ja ananaksen, sillä aivan hullunrohkeaksi en ryhtynyt. Sekoitin pienessä kulhossa muutaman ison lusikallisen turkkilaista jogurttia, lusikallisen valkosipulimurskaa, kaljun sitruunan viimeisen puolikkaan mehun ja lirauksen oliiviöljyä. Maustoin seoksen suolalla ja pippurilla, sekä basilika- ja oreganolehdillä. Viimeiseksi sekoitin mukaan pieneksi silputut kurkku-, tomaatti- ja paprikapalat. Eivät ne siellä armoa huutanet, eikä meidän tarvitse tästä mitään erityisesti kreikkalaisille kertoa. Kesäkurpitsalettusten kanssa tämä valkoinen kastike maistui hyvin.

Viimeiseksi paistoin samaan aikaan lettusten kanssa mozzarellapiiraat, kuumensin uunin 225 asteeseen ja pidin pellillistä uunissa noin 15 minuuttia, kunnes juusto kupli lupaavasti ja taikinan kulmat alkoivat uhkaavasti tummua. Ei näittenkään kanssa jääty ihmettelemään.

Ehkäpä kenenkään muun jääkaapissa ei muhi tällaisia kokkisodan aineksia, mutta jos kuitenkin muhii, haastan teidät samanlaiseen siivousoperaatioon. Palkintona on hyvä mieli, hyvä ruoka ja päätös olla taas järkevämpi ruokatalouden hallitsija!

Sitten vielä tunnustusosasto: Ihan ensimmäisenä tein aamulla tuulihattuja, joihin piti tulla mascarpone-ricottatäyte. Kaksi purnukkaa yhdellä iskulla! Kaikki meni hyvin siihen asti, että avasin uuninluukun.  Luukku lipesi kädestäni ja tärähti kiinni. Sitten otin hatut pois uunista ja ne samantien lässähtivät. Maistoin niitä hetkisen kuluttua, kypsä reuna oli todella hyvänmakuinen, mutta keskellä oli raakaa. Onneksi en ollut vielä valmistanut täytettä, vaan muutin suunnitelmiani. Postaan mainion ohjeen sitten, kun saan tuulihatut onnistumaan.

Tunnustus numero 2. Vaikka käytin monta tuotetta jääkaapista pois, se ei suinkaan tarkoita, ettei meillä olisi jääkaapissa niin mascarponea kuin mozzarellaakin. Käytin vain vanhimmat pois. Katumusharjoitukset jatkuvat.

EDIT: Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokia käsittelevät postauksemme.

Väliaikatietoja keittiörintamalta

On kyllä harmillista, että innostun puuhailemaan kaikenlaista vasta viime hetkellä. Nyt jos olisi se ensimmäinen kuudesta vapaapäivästä, mitä kaikkea saisinkaan aikaan? En juuri mitään, sillä ensin laiskottelisin viisi päivää. Tänään olen kuitenkin saanut paljon aikaan, esimerkiksi kolme suttaista, kenties kokonaan pilalle mennyttä keittiöpyyhettä, yhden sotkuisen essun ja silti myös paitani likaiseksi, kaksi pussia roskia ja kaksi koneellista tiskiä. Kyllä nainen on tehokas, kun vain haluaa!

Minulla oli siis aamulla tuhottavanani:

• 2 x 250 g purkkia maitorahkaa (toinen purkki vielä ujosteli ryhmäkuvaa, mutta "onnekseni" löysin sen)
• 1 purkki mascarponea
• 1 purkki ricottaa
• puolikas appelsiini
• kalju sitruuna
• pala juustoa, jonka arvelen olleen manchegoa ( on muuten lukemattomia tapoja kirjoittaa juuston nimi väärin, olen kokeillut jo vaikka mitä)
• 2 rasiaa vadelmia 
• 1 pallo buffalomozzarellaa

Nyt kaikki ja vähän muutakin on sijoitettu edelleen, osa on jo valmiina, osa pitää vielä paistaa. On ollut hauska käyttää keittiöluovuutta. Vadelmien piti päätyä vatsaan vasta kuumennuksen jälkeen, joten käytin toisen rasiallisen piirakkaan, jollaista tein jo viime keväänä. Vaihdoin bulgarian jogurtin maitorahkaan ja se toimi oikein hyvin. Kaljusta sitruunasta käytin puolikkaan mehun taikinaa piristämään.

Tomusokeri tekee aina tunteen, etten saa selvää onko kuva terävä vai ei!

Jälkiruokaosastolla jatkaakseni käytin seuraavaan omastapäästä-marjavaahtoon lisää maitotuotteita. Siihen sain tuhottua toisen rasiallisen vadelmia, joita pikkuisen pahoinpitelin kauhalla ja lämmitin hetkisen kattilassa sokerilusikallisen kera. Jääkaapissa oli myös kyykyssä rasiallinen sulaa mansikkasurvosta, joten senkin oli aika sanoa hei hei ja päätyä kulhoon. Jos meillä jostain ei ole puute, niin kermasta. Sitä oli aamulla neljä täyttä purkkia ja kaksi vajaata (!). Toinen vajaista oli pilalla, mutta toinen vielä käyttökelpoinen, joten vatkasin noin 2 dl kermaa vaahdoksi. Otti muuten tuskallisen pitkän aikaa, ainakin kolmen country-kappaleen verran. 

Paakkuja välttääkseni vatkasin myös rasiallisen (sen ujon) maitorahkaa tasaiseksi ja lisäsin kermavaahtoon. Samalla tavoin kuritin mascarponea ennen kuin sekin pääsi muitten maitotuotteiden seuraan. Sekoitin kaikki tasaiseksi. Puristin appelsiinin puolikkaasta mehut mukaan ja lisäsin mansikat ja vadelmat. Maistelin makeutta ja vähänhän sitä tarvittiin lisää, siivilöin tomusokeria mukaan noin pari ruokalusikallista. Sittenpä tämä käänteiskevyt herkku olikin jo valmista lusikoitavaksi annoskuppeihin. Paahdoin niiden päälle mantelilastuja, vaikka ne näyttävätkin jonniin verran valkosipulilastuilta. 

Tässä vaiheessa loppusijoitusta odottivat vielä juustopala, puolikas sitruunaa, ricotta ja mozzarella. Mitä niille tapahtui, kerron illempana päivällisen ja harrastusreissun jälkeen.

EDIT: Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokia käsittelevät postauksemme.