Syksyisen skandikierroksen Oslo-osuus oli aurinkoinen ja mukava, välillä oli aivan kesäistäkin, lämmintä melkein 20 astetta. Ensimmäisenä iltana kävimme vain hieman kävelemässä keskustassa ja toisena iltana söimme Michelin-tähtiravintola Kontrastissa. Siitä kerroin jo omassa postauksessaan, mutta edeltävä päivä oli kulttuurin- ja nähtävyyksien täyteinen.
Heti aamiaisen jälkeen lähdimme liikkeelle ja aloitimme hankkimalla Oslo-passit, joilla saa liikkua kaikilla julkisilla kulkuvälineillä vyöhykkeillä 1 ja 2 ja pääsee 30 museoon. Myös muita etuja on saatavilla, kuten sisäänpääsy jonnekin maauimalaan tai opastetuille kävelykierroksille, mutta nämä kaksi etua riittivät meille. Kävimme ostamassa passit päärautatieaseman visitor centeristä. Valitsimme 48 tunnin liput, jotka maksoivat 595 NOK henkilöltä (noin 63 euroa). Lapsille, iäkkäille henkilöille ja opiskelijoille oli edullisempia lippuja saatavilla. Kun lippua alkoi käyttää, siihen kirjoitettiin kuulakärkikynällä aloitushetki, päivämäärä ja kellonaika.
Kulkuneuvoissa lippua ei tarvinut enää mitenkään aktivoida käyttöön, mutta tarkastajan osuessa kohdalle sitä näytettäisiin, samoin bussiin noustessa. Museoissa lippua käytettiin lukijassa ja se rekisteröi käynnit. Lippujen mukana tuli pätevä pieni kirjanen, jossa oli tietoa museoista ja muista paikoista, jossa lippua voisi hyödyntää. Me loikkasimme heti viiden minuutin päästä ensimmäiseen julkiseen kulkuneuvoon ja aloitimme Oslo-kiertueemme.
 |
| Tämän ison kissan takana on Visitor Centerin ovi! |
Jouduimme hieman pettymään, sillä Munch-museo oli tuolla viikolla jostain syystä suljettuna useana päivänä. Tiedot netissä olivat hieman ristiriitaisia, joidenkin mukaan se olisi ollut normaalisti auki, mutta museon virallisilla sivuilla luki notta kiinni. Emme lähteneet siis sinne suuntaan kaupunkia, vaan menimme ensimmäiseksi National Galleryyn. Se sijaitsee muutaman ratikkapysäkin päässä rautatieasemalta, mutta aivan kohdalla oleva pysäkki on nyt ja vielä pitkään katuremontin vuoksi suljettu, joten ajoimme yhden pysäkinvälin pitemmälle ja kävelimme takaisinpäin. Museossa näimme useita Muncheja, joten Munch-museon kiinni oleminen ei niin harmittanut. Muuten kansallisgalleria oli aika pieni, kun vertaa vaikka Ateneumiin.
Seuraavaksi ajelimme ratikalla nro 12 varmasti Oslon kuuluisimpien nähtävyyksien joukkoon kuuluvaan Vigelandin patsaspuistoon. Se on ilmainen nähtävyys, jossa ei lippuja kysellä ja sinne mahtuu väkeä niin paljon, ettei ruuhkista ainakaan syksyisenä tiistaina voinut puhua. Vaeltelimme puistossa hyvän aikaa patsaita katsellen ja kauniista auringonpaisteesta nauttien. Minä ilahduin jotenkin tosi paljon Vigelandin puistoon saapuessamme, se oli ihana paikka.
 |
| <- oho, puolikas koira |
 |
| Oota, mä laitan yhen instakuvan |
 |
| Älä katso mun suuntaan! |
Aivan puiston kohdalta pääsimme takaisin keskustaan taas ratikalla, ne eivät olleet keskellä päivää mitenkään täysiä, turisteja oli kyllä varmaan puolet matkustajista, mutta tungeksia ei tarvinut.
Jäimme kyydistä lähellä kaupungintaloa ja kävelimme kiinnostavaa rantabulevardia pitkin Astrup Fearnley-museoon.
Se on modernin ja nykytaiteen museo, mutta täytyy kyllä sanoa, että jos emme olisi käyttäneet Oslo-passejamme, olisi lipunhinta mennyt kyllä hukkaan, tämänhetkiset näyttelyt olivat aika epäkiinnostavia meille. Mutta hienot rakennukset olivat kyllä näkemisen arvoiset. Katselimme siinä rannan kävelykatua kulkiessamme, että sinne suuntaan voisi hyvin tulla syömään, ravintoloita oli vierivieressä vaikka kuinka paljon. Erilaisia vanhoja teollisuusrakennuksia oli tuollakin otettu uusiokäyttöön ja monenlaista taidetta oli joka silmäyksellä nähtävänä.
Vaikka kartalla näyttää siltä, että ovatpa eri paikat lähellä toisiaan Oslon keskustassa, liikkuminen paikasta toiseen julkisilla ja välillä kävellen vei kuitenkin sen verran aikaa, ettemme ehtineet tuona päivä juuri muuta, sillä ravintolavarauksemme oli niin aikaisin. Seuraavana päivänä sitten jatkoimme Osloon tutustumista ja aloitimme kävelemällä ensin kuninkaallisen palatsin puistoon. Siinä matkalla näimme, miten julkisia kesäkukkaistutuksia vaihdettiin tehokkaassa tahdissa syksyisiin ja talvisiin kanerva-asetelmiin eri puolilla kaupunkia.
Kuninkaalliseen palatsiin pääsee näköjään tutustumaan sisällekin opastetuilla kierroksilla, mutta me kävelimme vain puistossa. Siellä oli koululaisia viettämässä päivää ja kansalaiset käyttivät puistoa kulkureittinään, mikä on minusta hyvin sympaattista. Ei suljettuja portteja, ei pönötystä, vaan norjalaista avoimuutta parhaimmillaan.
Olimme jo ajelleet ratikalla, bussilla ja metrolla, mutta seuraavaksi hyppäsimme junaan ja ajoimme noin 20 minuutin matkan päähän Henie Onstad-taidekeskukseen. Sonja Henie oli minulle vieras kuuluisuus, mutta nyt tiedän hänen olleen menestynyt taitoluistelija, näyttelijä ja elämänsä lopulla merkittävä taiteenkeräilijä. Taidekeskukseen pääsi linjan L1-junalla ja Blommenholmin asemalta oli noin vartin kävelymatka merenrannassa sijaitsevaan 1960-luvulla rakennettuun keskukseen. Myös bussilla nro 160 pääsee sinne helposti ja lähemmäs vielä kuin junalla.
Keskuksessa on toistaiseksi (tai pysyvästi, en ole ihan varma) pieni osasto Kusaman taidetta, samankaltainen peilisali erivärisiä palloja kuin Helsingin HAM:ssa oli silloin muutama vuosi sitten. Päänäyttelynä oli tällä erää Jakob Weidemanin suurnäyttely, hänestä en ollut koskaan kuullut aikaisemmin. Keskuksella on juuri menossa 50-vuotisjuhlavuosi ja sen näyttelyssä oli paljon talon kokoelmien taideteoksia nähtävillä. Laajassa puistossa on myös paljon veistoksia ja puistoalue näytti olevan niin päiväkotilasten kuin äiti-vauvaporukoitten ajanvietto- ja kuntoilupaikka, aivan kuin Melk-sarjassa.
Museoituamme tarpeeksi keskuksessa lähdimme kävelemään takaisin somalle Blommenholmin asemalle, josta pitäisi päästä takaisin keskustaan noin vartin välein. Sitä ennen huomasimme jo, että tosiaan bussillakin pääsee ja juuri kun olimme pysäkin kohdalla, bussi nro 160 tulikin ja me hyppäsimme kyytiin. Bussilla pääsi noin 20 minuutissa keskustaan ja jäimme taas kyydistä lähellä kaupungintaloa. Olimme ajatelleet mahdollisesti käydä Nobel Peace Centerissä ja koska se oli aivan siinä lähellä, menimme sinne seuraavaksi.
Etenkin tämä näyttely oli kiinnostava, samoin alakerran valokuvanäyttely, mutta siitä en löytänyt nyt tarkempia tietoja. Yläkerrassa on osasto, jossa esitellään kaikki Nobelin rauhanpalkinnon saaneet henkilöt. Keskuksessa on myös työpajoja ja luentosaleja erilaisiin tarkoituksiin.
Kävimme katsomassa Oslon tuomiokirkkoa, joka oli sisäpuoleltaan yllättävä, se näytti kuin suomalaiselta puukirkolta.
 |
| Tällaisella voisi meilläkin DHL tuoda paketit pihaan! |
Tämän kierroksen jälkeen minä olin valmis pienelle päivälevolle ja sain tehtäväkseni etsiä meille päivällispaikan, Antti lähti käymään vielä Norjan vastarintamuseossa. Siitä minä en osaa sen enempiä sanoa, kun en mennyt mukaan.
Käytin aikani selailemalla tripadvisoria ja valitsinkin pari paikkaa ehdolle. Emme halunneet syödä niin fiinisti (ja kalliisti) kuin edellisiltana, halusimme syödä jotain merenelävää ja ravintola saisi olla melko lähellä.
 |
| Norjan tv näyttää Strömsötä iltapäivisin, kui hienoo se on? |
Kun Antti palasi, ehdotin että menisimme syömään edellispäivältä tutun rantabulevardin varrella olevaan Louise-nimiseen kalaravintolaan. Sinne sai netin kautta tehtyä varauksen ja lista näytti lupaavalta. Ennen ravintolaa menimme sitten vielä yhdelle ratikka-ajelulle ja katsomaan korkealla mäen päällä olevaa Ekebergin patsaspuistoa. Sinne pääsi hyvin ratikalla nro 18 tai 19 (en olen enää ihan varma) ja matka kesti noin 10 minuuttia. Puiston reunalta oli hyvät näkymät kaupunkiin.
Puistossa on ainakin 40 erilaista patsasta ja muuta taideteosta erittäin mäkisessä maastossa. Kuljeskelimme jonkun aikaa katsellen taideteoksia, halusimme nähdä ainakin kävelevän naisen ja Dilemma-nimisen teoksen.
Puistossa oli juuri jonkun uuden teoksen julkistamistilaisuus, jonne mekin olisimme kuulema olleet tervetulleita, mutta jätimme väliin. Alueella kulki ihmisiä ulkoiluttamassa koiria ja lenkkeilemässä, mutta pimeän aikaan siellä ei kannattane liikkua ainakaan pienemmillä poluilla, sillä valaistusta ei näyttänyt olevan ja korkeuserot, puidenjuuret ja kivet voivat olla nilkoille vaaraksi. Puisto on aina avoinna ja maksuton. Ajoimme takaisin keskustaan ja nyt ratikassa oli ihan tyhjää, kun mennessä oli ihan täynnä.
Louise oli aika täynnä, kun menimme sinne seitsemän aikaan. Istuimme terassilla ja vaikka ilta viileni, ei meitä palellut. Minulla oli jopa hieman kuuma, sillä lämmitin porotti kuumuutta niskaani niin, että melkein piti siirtyä pöydän toiselle puolelle. Antin selän takana ollut pariskunta oli aika toisiinsa syventynyt.
Moni otti samantapaisen merenelävävadin kuin mekin. Myös liharuokaa oli listalla, joten pelkästään kalaravintolasta ei siis ollut kyse. Meidän annoksemme oli nimeltään Meren herkkuja ja se maksoi 475 NOK/henkilö. Sen kanssa tarjottiin erilaisia kastikkeita ja leipää. Setti oli oikein sopivan kokoinen, ei ollut mitään sellaisia otuksia, joita olisi arveluttanut maistaa, söimme kaiken. Tai saattoi muutamia sinisimpukoita jäädä. Ne tarjottiin kuumina omasta kattilastaan, muut syötävät olivat yhteisellä vadilla jäämurskan päällä.
Mukavan aterian jälkeen oli kiva astua viileään iltailmaan, pukea päälle takit ja kävellä lyhyt matka hotelliin. Oslo oli näyttänyt hyvät puolensa, sää oli ollut erinomainen. Olimme ehtineet moneen paikkaan, mutta paljon nähtävää jäisi vielä toisellekin vierailulle.
 |
| Leikitään, että tämä kännykkäkuva on taiteellinen. |
Oli ollut erittäin hyvä käyttää julkisia kulkuneuvoja ja antaa auton olla parkkikellarissa koko Oslossa viettämämme ajan. Mielestämme saimme hyvin hyödynnettyä Oslo-passejamme, tyypillinen lipunhinta museoihin tuntui olevan 120 NOK ja käytimme julkisia lukuisia kertoja. Norjan hintataso ei tuntunut ihan niin kalliilta kuin olimme luulleet etukäteen, emme tosin ostaneet oikeastaan yhtään mitään Oslo-passien ja ravintolaruokailujen lisäksi. Shoppailu jäi nolliin.
Mietimme jo valmiiksi, millä konstein pääsisimme parhaiten seuraavana aamuna pois keskustasta. GPS ei tiennyt suurista rakennustyömaista mitään ja sen neuvoihin ei auttaisi luottaa ennen kuin hieman ulompana. Mutta se olisi seuraavan päivän juttu, kun matka jatkuisi takaisin Ruotsiin ja Tukholmaan.
Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme maittain aakkostettuina. Sieltä löytyvät jo tämän matkan osa 1 ja osa 2. Samoin kertomus Kontrast-ravintolakokemuksestamme löytyy välilehdeltä Valmiissa pöydissä.
