Miten saisi nyhtöpossusta ranskalaista?

Olen tehnyt sen taas, laittanut ras el hanout-mausteseosta possuun, tästä on tullut sellainen paha tapa. Koska nyhtöpossua ei hyvällä tahdollakaan voi sanoa ranskalaiseksi ruoaksi, piti jälkiruoan sitten olla sellaista. Uuni oli possulle varattuna koko päivän, joten päätin tehdä crêpejä jälkiruoaksi, ne voisin paistaa ulkona erityisellä crêpe-laitteellani. Olen tehnyt niitä molempien aikaisempien Tour de France-viikkojen aikana, mutta en niiden välissä kertaakaan. Ranneliikkeessäni taikinanlevityksessä on vielä toivomisen varaa, joten senkin vuoksi uusinta olisi paikallaan. Minulla oli jemmassa marjoja ja hedelmiä täytteeksi ja pikkuisen vaniljajäätelöäkin. Kotosalla olevat perheenjäsenet eivät vastustaneet ajatusta. Otin ohjeen taikinalle tällä kertaa täältä, Spicie Foodie-blogista.

• 220 g vehnäjauhoja
• 2,5 dl täysmaitoa
• 2,5 dl vettä
• 2 kananmunaa (+eiliseltä jääneet kaksi keltuaista)
• 1 tl suolaa
• 1 tl sokeria
• voita paistamiseen

Sekoitin kaikki ainekset paistovoita lukuunottamatta tasaiseksi taikinaksi ja laitoin taikinan kannussa jääkaappiin tekeytymään. Kun oli aika valmistella jälkiruoka, nostin crêpe-paistolevyni ulos. Kuumensin levyn ja sulatin siinä pienen nokareen voita, jonka levitin tasaisesti koko levyn pinnalle. Otin taikinaa pienellä kauhalla ja kaadoin sen levyn pinnalle keskelle. Pyöräytin taikinan levitysvälineellä (on sillä varmaan nimikin) niin tasaiseksi kuin mahdollista. Ei se kovin hyvin vieläkään onnistu minulta. Paistoin ensin lettua alapuoleltaan minuutin pari ja sitten käänsin sen pitkällä puulastalla ja paistoin toisen puolen, se ei ota minuuttiakaan.

Tour de Francen tämän vuotinen 12. etappi oli tasamaalla ja mittaa sillä oli 218 km. Helikopterikuvista näimme tuttuja paikkoja, kauniita linnoja ja joenvarsia. Pitkään jatkunut irtiotto ajettiin arvattavalla tavalla kiinni 6 km ennen maalia. Viimeisillä kilometreillä tapahtui ikävä kolari, johon jäi melkoinen kasa pyöriä ja ajajia. Näytti, että Mark Cavendish voittaisi, mutta aivan maaliviivalla Marcel Kittel meni kuin menikin ohitse.

Tuunataan hokemaa: Hauki on (erittäin ruotoinen) kala

Olen huomannut "ihan kaikkialta", että hauki on nyt se kala, joka löytyy joka lautaselta. Olen kerran, pari yrittänyt sen valmistamista joko epäonnistuen loistavasti, tai sitten saanut aikaan sellaisen "on se ilmoja pidellyt"-aterian, jonka jälkeen nopeasti kuuluu rapinaa leipäpusseilta ja jääkaapin oven narahtelua. 

Luin jokunen päivä sitten miten epätrendikkäässä ruokablogissa oli tehty haukipyöryköitä, joita voi myös halutessaan kutsua kvenelleiksi. Ja minähän tahdon, sillä se kuulostaa paljon pyörykkää ranskalaisemmalta. En ole koskaan kokeillut kvenellejen tekemistä, mutta olen haaveillut siitä ainakin yhtä paljon, kuin muotibloggaaja LV-laukusta (en tiedä haaveilevatko he sellaisista). 

Tänään oli sitten päivä, jolloin haaveesta tuli totta. Jo toisesta kaupasta löytyi haukifileitä ja minä tyttö ostin ne kaikki. Ei tässä olla köyhiä, eikä kipeitä! No, tilipäivään on kyllä vielä aikaa ja itseasiassa vasemman käden kämmensyrjää kyllä vähän kolottaa. Mikähän siinäkin on? Ei se ainakaan kotitöistä ole rasittunut. Kolme nahatonta haukifilettä maksoi noin 10 euroa. Onks kymppi paljon vai vähän, kysyn kuin Kummeli-hahmo ikään.

Muistelin kuulleeni, että on olemassa niksejä, joilla fileet saadaan kauniisti ruodottomiksi, mutta minäkö niitä lukemaan? Ei toki, aloin nyppiä ruotoja kalapihdeillä ja jokainen ruoto otti matkaansa aika palleron lihaa. Niitä ruotoja oli ruokottoman paljon. Ja kun olin ottanut kaikki pois, löysin toisen rivin ruotoja. Onneksi ei ollut kyse Masterchef-kilpailusta, eikä päivällisvieraiden yllättämisestä positiivisesti. Fileet olivat aika raadellun näköisiä, kun en mielestäni enää löytänyt yhtään ruotoa. Olin iloinen, että seuraava vaihe oli hienontaa kala aivan pieneksi, joten raatelu ei ollut niinkään pahaksi. Kai. Mutta ehkä käyn lukemassa ne vinkit, miten ruotojen poistaminen käy sievemmin. Sivumennen sanoen, kalapaketin päällä olleessa hintalapussa luki, etä kalaa on 680 g. Kun olin "käsitellyt" fileitä aikani, punnitsin jäljelle  jääneen kalan, sitä oli 598 g. Sen verran sain sutta aikaan. Oli aika hupaisaa, että käyttämässäni ohjeessa oli juuri 600 g kalaa.

• 600 g ruodotonta haukea
• suolaa
• mustapippuria (en käytä valkopippuria lainkaan)
• cayennepippuria (en löytänyt kaapistani)
• 1 kananmuna
• 2 valkuaista
• 2(,5) dl kermaa

Leikkelin silpomani fileet kuutioiksi (nypin vielä x ruotoa pois) ja sekoitin niihin suolan ja pippurin, annoin palojen maustua jääkaapissa vartin verran. Laitoin kalapalat yleiskoneen kulhoon leikkuuterän kanssa ja jauhoin kalaa hetken aikaa, ennen kuin lisäsin sekaan kevyesti yhteen vatkatut kananmunan ja valkuaiset. Viimeisenä yhdistin massaan kerman. Otin pienen nokareen ja kypsensin sen muutamassa sekunnissa mikrossa, mausteet olivat kohdallaan, mutta rakenne melko paksu. Lisäsin hieman kermaa, noin puoli desiä. Massasta tuli aika kiinteää, en osaa sanoa pitääkö sen olla sellaista. Kaavin sen tavalliseen kulhoon ja laitoin jääkaappiin odottamaan kypsentämistä.

Kun oli aika kypsentää kvenellit, sulatin pakastimesta viimeisen löytämäni kalaliemikalikan, sitä oli noin puoli litraa. Lisäsin vettä sen verran, että keittolientä oli noin litran verran. Otin kahdella lusikalla kalataikinaa ja parhaani mukaan pyöräyttelin niillä massasta soikeita palleroita, joita pudottelin 5-6 kappaletta kerrallaan kalaliemeen kypsymään. Keitin palleroita noin 6-7 minuuttia ja nostin ne sitten sulatetulla voilla voiteloituun lämpövatiin odottamaan.

Kvenellien seurana lautasilla oli hernepyrettä, jonka tein nyt hieman aikaisempia kertoja minttuisemmaksi. Käytin samaa ohjetta ja tekotapaa, kuin tässä aiemmassa postauksessani. Höyrytin muutamia uusia perunoita täydentämään ateriaa. Emme olleet aivan varmoja tuliko kvenelleistä sellaisia, kuin pitäisi. Ulkonäkö jäi kyllä melko vaatimattomaksi, en aivan hoksannut sitä kahden lusikan tekniikkaa. Hieman oli kumimaisuuden suutuntumaa, olisin kaivannut ilmavuutta, mutta Kammenpyörittäjä otti urhoollisesti lisää.  Hänelle tosin olisi tänään varmasti kelvannut aivan mikä tahansa syömäkelpoinen, kolmen päivän melontaretken jälkeen menee hetki, että ravintotilanne tasaantuu. Otamme ohjelmaan asiantuntijan valmistamien kvenellien syömisen.

Tour de Francessa oli henkilökohtaisen aika-ajon päivä, jonka pituus oli 33 km. Tämä 11. etappi ajettiin kauniissa maisemissa ja maalina toimi kuvankaunis Mont-Saint-Michel, jonne on kuulema tehty uutta tiepintaa kisan ajaksi, mutta se revitään pois kilpailun jälkeen, jotta paikan saariluonne säilyy. Olen muuten oppinut ensimmäisen ranskankielen sanani Mont-Saint-Michelin parkkipaikalla kesällä 2000. Joku mies oli selkeän harmistunut perheelleen ja parkaisi ilmoille sanan merde. Sen jälkeen olen tiennyt, miten se lausutaan. Lapsetkin oppivat sen, ehkä sen vuoksi esikoinen muutamaa vuotta myöhemmin otti ranskan oppiaineekseen.

Tony Martin voitti aika-ajon, Chris Froome jäi toiseksi, mutta hän paransi kokonaiskilpailun asemiaan huomattavasti.

Harjoittelua vanhuuden varalle - kokkausta kahdelle

Eilen Tour de Francessa oli lepopäivä, meidän keittiössämmekään ei näkynyt paljon kokkausliikkeitä. Sain viimein hampaani siihen kuntoon, että pystyin syömään ja kyllä minä söinkin. Sunnuntaisen nektariinikakun loppukin meni, että hurahti.  Se oli muuten seuraavana päivänä, jos mahdollista, vielä parempaa kuin vastapaistettuna. Tänään oli taas aika palata ruotuun. Oli aika katsoa Ranskan ympäriajoa ja kokata jotain ranskalaista. 

Olemme tällä erää esikoisen kanssa kahdestaan kotona, joten minun piti älytä radikaalisti pienentää tekemieni ruokien määrää. Lomalaisilla ei ole työlounaillekaan tarvetta, joten todella pitää ymmärtää himmata. Selailin pitkästä aikaa Hans Välimäen Ruokaa Ranskasta Hansin tapaan-kirjaa ja päätin tehdä kanaconfitia. Olen aikaisemmin tehnyt vain ankankoipia confit-menetelmällä, mutta broileria en ole kokeillut tällä tapaa. Ruoan nimi on ranskaksi (kun leikitään, että saisin käsiini kanan koipireisiä) confit de poulet. 

Aamiaisen jälkeen hurautin läheiseen markettiin, jossa en muutoin juuri koskaan tule käyneeksi, sillä käänteiskerään bonuksia. Nyt se oli oiva paikka, sillä siellä mitä suurimmalla todennäköisyydellä olisi broilerin koipireisiä myytävänä. Enkä ollutkaan väärässä. Sain jopa valittua paketin, jossa oli juuri sopiva määrä (2 kpl). Tosin se olikin ainoa paketti, jossa tuote ei ollut valmiissa marinadissa. Kotiin tultuani aloin sitten heti linnunkoipihommiin. Edellisistä confit-touhuista minulla oli jemmassa ankanrasvaa, jota olen käyttänyt lusikallinen kerrallaan erilaisiin herkkupaisteluihin, mutta sitä oli jäljellä niin paljon, ettei minun tarvinnut avata uutta purkkia hupenevista ankanrasvavarastoistani.  

Kuumensin uunin 125 asteeseen. Huuhtelin ja kuivasin koipireidet ja hieroin niiden pintaan avokätisesti suolaa ja pippuria. Asettelin palat  limittäin sopivan pieneen vuokaan, jotta tarvisin rasvaa mahdollisimman vähän. Lusikoin lihojen päälle ankanrasvan ja tuuppasin joukkoon pari kuorimatonta valkosipulin kynttä ja laakerinlehden. Päälle ripottelin tuoretta timjamia ja rosmariinia. Laitoin vuoan uuniin ja seurailin tilannetta sen aikaa, että ankanrasva suli lihapalojen päälle ja väleihin ja näin, että sitä oli tarpeeksi peittämään lihapalat kokonaan. Annoin sitten ruoan kypsyä uunissa melkein neljä tuntia, kunnes liha oli aivan kypsää. Nostin palat varovasti pieneen valurautapannuun ja nostin uunin grillivastuksella lämmön korkeaksi. Käytin koipireidet vastuksen alla, jotta niiden nahka rapeutui.

Broilerin koipi oli aivan atomeiksi hajoavan mureaa, siinäkin mielessä hyvä vanhuusajan ruokalaji, jos sattuu, että hampaat kokonaan hajoavat... Nostin toisen huolimattomasti rasvasta ja se hajosi kolmeen kappaleeseen jo siinä vaiheessa. Toisen sain lautaselle nätimmässä kuosissa. Muistelimme ankankoipia ja arvelimme, että ne ovat hieman maukkaampia, mutta riippuuhan se maustamisestakin.

Tour de Francen 10. etappi ajettiin tasamaalla ja lupeissa oli mehevä loppukiri. Meren rannassa kulkeva loppupätkä toi mieleen ihanat lomat Normandiassa ja Bretagnessa. Sinne tekisi mieli uudelleen. Massakiri pohjustettiin kymmenen viimeisen kilometrin aikana, kaikki parhaat kirimiehet tälläytyivät joukkueineen mahdollisimman hyviin asemiin. Loppusuoralla kävi vähän kähmyisesti, Mark Cavendish  joko tahallaan tai tahattomasti tönäisi kilpakumppanin kumoon ja näytti siltä, että hän sen huomattuaan lopetti kirimisen ja tuli maaliin Marcel Kittelin ja André Greipelin jälkeen päätään puistaen. Saa nähdä tuleeko joku rangaistus. Chris Froome jatkaa keltaisessa ja toisena on Ajejandro Valverde. Huomenna  on vuorossa henkilökohtainen aika-ajo.

French toast eli pain perdu

Tein blogin ensimmäisenä kesänä Tour de Francen aikaan köyhiä ritareita, joita Ranskassa kutsutaan nimellä pain perdu. Amerikkalaiset sanovat niitä french toasteiksi ja laittavat päälle pallukan vointapaista valmistetta, jota erehtyy luulemaan kermavaahdoksi ja saa päivän kestävän rasvaisuuden tunteen kitalakeensa. Tänään palasin aamiaisaikaan köyhien ritareiden pariin, sillä muutama nektariini ja mansikka kaipasivat jotain kaverikseen ja meitä oli aamiaisella vain kaksi. 

Lorautin pieneen vuokaan noin 1,5 dl maitoa ja sekoitin siihen yhden kananmunan. Ripsottelin joukkoon kanelia ja vaniljasokeria. Sulatin pannulla nokareen voita ja kostutin paahtoleipäviipaleen maidossa. Paistoin hetkisen molemmin puolin. Nestemäärällä kostutti hyvin neljä leipäviipaletta, olisi ehkä mennyt viideskin, jos joku olisi jaksanut syödä. Siivilöin päälle tomusokeria ja asettelin pinnalle nektariini- ja mansikkaviipaleita. Maistui hyvälle maitokahvin kanssa. 

Päivällissuunnitelmat ovat jo pitkällä, ruoka on itse asiassa ollut jo tunnin uunissa, mutta siitä ja Tour de Francen tämän päivän tapahtumista tuonnempana. 

Grillauspäivä

Edit: kaupallinen yhteistyö, Hellman's

Campasimpukka kokeili Blogiringin kautta Hellmann'sin tuotteita. Sain joitakin aikoja sitten näyte-erän firman tuotteita ja eilen meillä oli sitten varsinainen majoneesipäivä. Emme käytä majoneesia ja valmiita maustekastikkeita juuri ollenkaan, lähinnä sen vuoksi, ettei vain ole tullut niin tehtyä. Olen joitakin kertoja kokeillut majoneesin tekoa ja se on sellainen nykäsmäinen 50/60-juttu, saattaa onnistua, mutta yhtälailla mennä metsään.

Oli oivallinen sää grillata, tosin olen sanonut ennenkin, että grillaan kyllä vaikka millä säällä, saa sataa, saa olla pakkasta, mutta olihan se kiva grillata, kun aurinko paistoi ja oli lämmintä. Tein aluksi jääkaappiin maustumaan cole slaw'ta, johon otin vinkit ystäväni sauvajyväsen blogista. 

• 1 pieni keräkaali
• 2 porkkanaa
• 1 dl Hellmann's Real-majoneesia
• 1 dl kermaviiliä (ei ollut ranskankermaa)
• 1 uusi sipuli
• 1 omena (suolapähkinöiden tilalta)
• sitruunamehua
• 2 tl sokeria

Raastoin kaalin, porkkanat, sipulin ja omenan karkeaksi raasteeksi ja sekoittelin ne toisiinsa kunnolla. Lusikoin majoneesin ja kermaviilin pieneen astiaan ja sekoitin kastikkeen tasaiseksi. Maustoin sen sitruunamehulla ja sokerilla. Pyörittelin kastikkeen raastettujen kasvisten sekaan joka puolelle ja nostin astian jääkaappiin maustumaan. 

Cole slaw säesti päivälliseksi tekemiäni pihvileipiä. Joku päivä sitten grillasimme pihvejä ja fileen kapea ja paksu pää jäivät kylmälokeroon odottamaan myöhempää käyttöä. Saamassani majoneesinäytepakkauksessa oli myös maustettuja majoneesikastikkeita, joitten arvelin sopivan pihvileivän mausteeksi. Kammenpyörittäjä oli niitä jo aikaisemmin kokeillutkin erinäisillä lautasilla. 

Leikkasin fileestä melko ohuita viipaleita, jotka öljysin ja maustoin suolalla ja pippurilla. Grillasin ne molemmin puolin. Samaan aikaan grillasin sipulirenkaita ja tomaattisiivuja kevyesti ja Kammenpyörittäjä keräili salaatteja ja muita tykötarpeita lähettyville. Halkaisin ciabatta-leivän ja kun pihvit olivat valmiit, nostin ne grillin ylätasolle lämpimään vatiin odottamaan hetkeksi. Laitoin leipäpalat avattuina pihvien grillausmehuisiin kohtiin kuumenemaan ja sitä odotellessa leikkasin pihvit ohuiksi viipaleiksi. Kukin kokosi lämpimälle leipäpalalleen mieluisia täytteitä, salaattia, pihvisuikaleita, majoneesikastiketta, grillattua tomaattia ja sipulia. Paljon servettejä ja iso lusikallinen cole slawta, lasillinen kylmää roseviiniä. Jopa minä hammaspotilaana haukkasin ylivarovaisia paloja, sillä lauantaista jatkunut nälänpito sai kertakaikkiaan loppua!

muita majoneesin kanssa hääränneitä:

Pikkuleijona ja puoli valtakuntaa

Hayley's Cuisine

Maistuis varmaan sullekin!
Ruokahommia
Liemessä
SOUL KITCHEN
tyrniä ja tyrskyjä
Prinsessakeittiö
TISKIVUOREN EMÄNTÄ
Avaruusasema

Yhteistyössä Hellmann's

Ranskalaista nektariinikakkua, vaikkei oikein uskaltaisi syödä

Tänään ajettiin Tour de Francen yhdeksäs etappi, joka oli ylämäkiä enemmän kuin tarpeeksi. Eilinen voittaja Chris Froome puolusti paikkaansa kunniakkaasti, mutta Richie Portella oli selvästi eilistä huonompi päivä. Etapin ykköseksi ehti irlantilainen Garmin-Sharp-tallin Dan Martin ja kaksikosta toiseksi kiri Jacob Fuglsang. Kokonaiskilpailun kärki säilyi lähes ennallaan. Huomenna on käsillä ensimmäinen lepopäivä, jolloin kilpailijat ajavat tuskin sataa kilometriä enempää.

Löysin kaupasta lähes syöntikypsiä nektariineja ja nehän ovat juuri parhaita leipomiseen. Koska olen vielä vähän avuton syömisen suhteen, tuumin hedelmäisen jälkiruoan olevan juuri sitä, mitä tänään tarvitsisin. Päivän etapin loputtua keräsin kaikki leipomistarvikkeet ulos ja tein ranskalaisen nektariinipiirakan. Löysin ohjeen tästä blogista. Blogi vaikutti oikein kiinnostavalta ja palaan lukemaan sitä lisää heti huomenissa. Piirakkaan käytin:

• 250 g voita
• 250 g sokeria
• 250 g vehnäjauhoja
• 4 kananmunaa
• 1 tl leivinjauhetta
• ripaus suolaa
• 1 rkl vaniljauutetta
• 1 luomusitruunan kuori raastettuna
• 4 nektariinia

Kuumensin uunin 180 asteeseen, voitelin ja jauhotin 24 cm piirakkavuoan. Mittasin kaikki aineet ja leikkasin nektariinit ohuiksi viipaleiksi (käänteistottelin siis alkuperäisohjetta, jossa hedelmät leikattiin kuutioiksi). Raastoin sitruunan kuoren. Vatkasin pehmeää voita ja sokeria muutamia minuutteja, kunnes siitä muodostui vaaleankeltaista massaa, lisäsin kananmunan kerrallaan (nooh, kaksi viimeistä yhtä aikaa, kuka tässä jaksoi nypertää loputtomiin) ja vatkasin edelleen. Lisäsin kulhoon jauhot, leivinjauheen ja suolan, sekä sitruunankuoren ja vaniljauutteen. Sekoitin kunnes taikina oli tasaista. Levitin taikinan jauhotettuun vuokaan ja painelin nektariinilohkot taikinan pintaan. Paistoin piirakkaa uunin keskiosassa noin 50 minuuttia. Piirakka oli oikein makoisaa vaniljajäätelöviipaleen ja kahvikupposen kanssa nautittuna.

Kokkausinto pakkasella

Olin liian aikaisin iloinen hampaani korjaamisesta, torstaina tehty fiksaus ei kestänyt ja uusinta tai isompi remontti on tiedossa ensi viikon alussa. Ei kauheasti innosta tehdä ruokaa, kun ei oikein tohdi syödäkään mitään. Perhe sai tänään syödäkseen tähdenlentoja ja jälkiruoan sommittelin ilman varsinaista ranskalaisuutta. Kaivoin pakastimesta pienen kakkupalan, joka pilkoin sokeripalan kokoisiksi nopiksi. Kasasin laseisin vuoronperään kakkupaloja, mansikoita ja kermavaahtoa. Ripottelin sekaan minikokoisia suklaanappeja. Myötätuntoinen perheeni söi jälkiruoankin mukisematta.

Tour de Francen kahdeksas etappi oli jo puhdasverinen vuorietappi. Movistarin Nairo Quintana esitti mainioita ylämäkitaitojaan kahdessa viimeisessä nousussa, muttei kestänyt aivan loppuun asti Sky-tallia vastaan. Chris Froome pudotti muut matkastaan viimeisillä kilometreillä, ei siinä mikään auttanut. Richie Porte otti Sky-tallille toisen sijan etapilla. Keltapaita puettiin Froomen ylle, liekö sitä enää otetaankaan pois?

Kesäinen alkudrinkki ja lyonilaiset perunat

Olen ihan viikkopöllönä, sen se lomailu tekee, ei meinaa pysyä kalenterin laidalla. Olen luullut koko päivän, että on lauantai. Jossain vaiheessa minulle kerrottiin, että onkin perjantai. Kyllä sekin kelpaa. Sukulaisvierailun kunniaksi meillä oli aterian alkuun kesäinen drinkki, jossa hyödynsimme viime viikolla Kokit ja potit-Hannelen neuvoin keittämääni raparperi-karpalosiirappia ja kuivaa ranskalaista samppanjaa. 

Kaunis kesäsää houkutti loimuttamaan lohta ja sen lisäkkeeksi valmistin Tour de Francen hengessä lyonilaisia perunoita. Bongasin ohjeen foodgawkerista tällaisesta blogista. Kuuden hengen sovellettuun annokseen  käytin:

• 1 kg uusia siikliperunoita
• 2 nuorta sipulia
• ruohosipulia
• persiljaa
• rakuunaa
• suolaa
• pippuria
• voita paistamiseen

Pesin perunat ja höyrytin ne melkein kypsiksi asti. Leikkasin perunat pitkittäin muutamaan viipaleeseen.    Perunoiden kypsyessä leikkasin sipulit ohuiksi viipaleiksi ja kypsensin ne voissa pehmeiksi. Nostin kuullottuneet sipulit lautaselle odottamaan. Sopivasti ennen kalan valmistamista (miesväki hoiti kalahommat) paistoin perunaviipaleet voissa molemmin puolin, niin että niiden pinnat olivat rapeita. Levittelin perunaviipaleet uunipellille öljytyn leivinpaperin päälle. Juuri ennen kuin kala alkoi olla valmista, loppukypsensin perunat uunissa 220 asteessa. Sekoitin niihin pehmeät sipulit ja ison kourallisen silputtuja yrttejä, maustoin lisäkkeen ruohosipulisuolalla ja pippurilla. Lyonilaiset perunat  nousivat aterian kunkuksi ja tulivat syödyksi viimeistä viipaletta myöten loimulohen kanssa. 

Tour de Francessa ajettiin Montpellieristä Albiin 200,5 km matka. Näimme kirpakoita nousuja ja kaunista kesäistä Ranskaa. Jukka Pakkanen sanaili lähetyksen aluksi, muttei meillä ollut juuri silloin aikaa kuunnella, palaamme tallenteeseen huomenna. Porukan hännille jäi kirimiehiä sisältänyt joukko, joka päätti jo hyvissä ajoin, ettei tänään yritetä tämän enempää, vaan ajetaan aikalailla sunnuntaityyliin. Pääjoukko ajoi kolmen miehen kärkeä kiinni raivokkaasti ja onnistui siinä muutama kilometri ennen maalia. Loppukirissä suosikkikukkoni, Peter Sagan ylitti maaliviivan ensimmäisenä. Daryl Impey jatkaa keltaisessa paidassa.