perjantai 11. toukokuuta 2018

Crostinit heraan tehdystä leivästä


Tein ricottamaista juustoa tässä eräänä päivänä ja siinä touhussa sivutuotteena oli muutama desi heraa. Käytin heran leipään, jonka ohjeen otin täältä. Tosin tein niin, että käytin nesteenä vain heraa, sillä halusin käyttää sen samantien kokonaan. 

Italialainen leipä

  • 2,5 dl ricottan valmistamisesta jäänyttä heraa
  • 50 g voita
  • puolikas pussi kuivahiivaa (11 g pussi)
  • 1 tl suolaa
  • noin 5-6 dl vehnäjauhoja
Kuumensin ensin heran kattilassa ja lisäsin sinne voin sulamaan. Sillä välin mittasin noin puolet jauhoista yleiskoneen kulhoon, kaadoin sekaan suolan ja kuivahiivan ja sekoitin ne toisiinsa. Kun heran ja voin seos oli jäähtynyt hieman kädenlämpöä lämpimämmäksi, kaadoin nesteen kulhoon ja annoin koneen veivata taikinaa muutaman minuutin. Lisäsin jauhoja sen verran, että niitä oli yhteensä 5-6 dl. Kone vaivasi taikinaa noin 10 minuuttia. Jätin taikinan kohoamaan kulhoonsa suihkumyssyllä peitettynä noin kahdeksi tunniksi. Taikina ei noussut ihan valtavasti, ehkä hiivassa ei ollut potkua kovin paljon. 

Leivoin taikinan pitkulaiseksi leiväksi ja jätin sen edelleen peitettynä kohoamaan siksi aikaa, että uuni kuumeni 200 asteeseen. Paistoin leipää sitten noin 35 minuuttia, kunnes sisälämpö oli 98 astetta.

Leikkasin leivästä viipaleita ja ensimmäisen söin voin kanssa kuumana ja seuraavista viipaleista tein crostinit. 

Crostinit

  • vaaleaa leipää
  • ricottaa
  • mansikoita
  • balsamicoa
  • kirsikkatomaatteja
  • suolaa ja pippuria
  • oliiviöljyä
  • basilikaa
Paahdoin leipäviipaleita, tein sen paahtimessa, mutta pannulla öljyssä tulisi parempi. Levitin leiville kotitekoista ricottaa ja osalle levitin mansikkaviipaleita, jotka koristelin basilikalla ja balsamicolla. Osalle asensin kirsikkatomaatteja, oliiviöljyä, suolaa, pippuria ja basilikaa. Kumpikin versio maistui mainiolta. 



Tein toisena päivänä pieniä crostineja alkupalaksi ja nekin olivat hyviä, ricotta tuli käytetyksi loppuun. Paistoin edellispäivän patongin paloja oliiviöljyssä hetkisen ja lusikoin päälle ricottaa ja pistelin koristeiksi kirsikkatomaattien lohkoja ja melkein läpinäkyvän ohuita salamiviipaleita. Kolme pientä crostinia alkuruoaksi oli oikein sopiva määrä.


Giro d'Italian seitsemäs etappi oli 159  km mittainen, ensimmäinen mantereella ajettu. Sen voittoon ajoi Sam Bennett, joka onnistui peitota Elia Vivianin. Simon Yates jatkaa rosapaidassa. 

torstai 10. toukokuuta 2018

Äkkikesän päivällinen – grillattu entrecôte ja mozzarellasalaatti

Tuntuu ihan kesältä, lämpötila on ollut tänään parissa kymmenessä. Söimme aamiaisen ulkona terassilla ja muutama tunti myöhemmin päivällisellä pihakoivun lehdet olivat kasvaneet kaksinkertaisiksi. Päivän italialaisen ruokavivahteen saimme grillatun enrtecôten alle sommittelemastani mozarellasalaatista. 

Naudan entrecôte Big Green Eggissä ja mozzarellasalaatti


Entteri

  • noin 500 g pala naudan entrecôteta (vai miten se pitää taivuttaa?)
  • oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria 
  • kuivattua tomaattimurua
  • rosmariinia

Salaatti

  • erilaisia salaatinlehtiä
  • kirsikkatomaatteja
  • pieniä mozzarellapalloja
  • punasipulia
  • nektariini
  • basilikaa
  • ruohosipulia
Sekoitin lihaa varten oliiviöljyyn suolaa, pippuria, tomaattimurua ja rosmariinia. Siivosin entrecôtepalasta hieman kalvoja ja rasvoja pois ja kääntelin sen jokapuolelta mausteisiin. Antti lämmitti grillin toivomaani pariin sataan asteeseen. Grillasimme lihaa epäsuoralla lämmöllä siihen asti, että sisälämpötila oli 56 astetta. Tarkoitus oli päästä 53 asteeseen, mutta lämpö ehti vähän enemmäksi. Peittelimme entterin folioon asettumaan siksi aikaa, että asettelin salaatin vadille. 

Salaattia varten hain pihan ja kasvihuoneen kasvupaikoista kaikki vähänkään nahkeat salaatinlehdet. Laitoin ne hetkeksi kylmään veteen ja ne virkistyivät siinä huomattavasti. Taputtelin salaatinlehdet kuiviksi ja levittelin ne laakealle vadille. Asettelin päälle ohuiksi viipaleiksi leikattua punasipulia, kirsikkatomaatteja, lohkoiksi leikattua nektariinia ja pieniä mozzarellapalloja. Myös hieman basilikaa ja ruohosipulia päälle. En tehnyt nyt mitään salaatinkastiketta, olisi se voinut olla paikallaan. 

Kun entrecôte oli asettunut foliossa noin vartin verran, leikkasin sen ohuiksi viipaleiksi ja nostelin viipaleet vadille salaatin päälle. Myllystä hieman suolaa ja pippuria sekä pikkuisen oliiviöljyä ja ateria oli valmis.
 

Giro d'Italian kuudes etappi päättyi hurjaan nousuun Etnalle. Voittoon ylsi pienen tallikavereitten keskeisen arpomisen jälkeen Esteban Cháves, tuo iloisen näköinen kolumbialainen. Kokonaiskilpailun ykköseksi nousi toisena maaliin ajanut Simon Yates. Niin ollen Dennis Rohan joutuu riisumaan rosapaitansa huomenna, kun seitsemäs etappi alkaa Italian manteelta. 


Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Big Green Egg-välilehdelle, jonne kerään kaikki kokeilut terassimme tähden parissa. 

keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Arvonta, Giro d'Italia ja ihana salaatti savulohelle


CampaSimpukan 7-vuotissyntymäpäivän kunniaksi arvoimme tänään kaikkien osallistuneiden kesken pääpalkintona Ella Kannisen uusimman kirjan Ellan matkassa – Etelä-Italia. Onnekkaaksi osui tällä kertaa Anniina! Olen ottanut Anniinaan yhteyttä ja lähetän kirjan hänelle mitä pikimmiten. Päivi Hintsasen ruoka-aiheisia miniprinttejä arvoimme kahdelletoista muulle ja nekin lähtevät matkaan sitä mukaa, kun saan osoitetietoja.


Minulla oli kolmen päivän työviikko, jonka jälkeen pää humisee varmasti vielä ylihuomennakin, sen verran kiirettä piti. Kun pääsin kotiin, oli lohi matkalla savustimeen ja nopsasti etsin jotain italialaista salaatti-ideaa. Foodgawkeriin laitettu sopiva haku tuotti kiva tuloksen, jonka sitten laitoinkin meille lohen kaveriksi. Pienensin ohjetta mielinmäärin. 

Italialainen salaatti kahdelle

  • 1 suuri pihvitomaattia
  • 1 hoikka kurkku
  • 1 messevä avokado
  • 1 pienehkö punasipuli
  • suolaa
  • pippuria
  • sokeria
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 4 rkl punaviinietikkaa
  • basilikaa
  • oreganoa
Leikkasin tomaatin ja kurkun paloiksi, samoin avokadon. Sekoitin ne keskenään ja maustoin suola- ja sokeriripauksella sekä pippurilla. Revin mukaan suuria basilikan lehtiä. Kastikkeeksi sotkin keskenään oliiviöljyn ja punaviinietikan ja maustoin ne oreganolla, suolalla ja pippurilla. Alkuperäisohjeen valkosipulin jätin kainouksissani pois. Sekoitin kastikkeen salaattiin ja söimme tämän mukavan maukkaan lisäkkeen savustetun lohen kaverina. 



Giro d'Italian viides etappi ajettiin Sisiliassa vaihtelevassa maastossa, reitillä oli mittaa 153 km. Se voittajaksi leivottiin Enrico Battaglin, josta en ole koskaan kuullutkaan, mutta ihan kova äijä hän varmaan on. Kokonaiskilpailun johdossa jatkaa mahtavalla sekunnin marginaalilla Rohan Dennis. Huomenna lisää!


tiistai 8. toukokuuta 2018

Ricottaa CampaKeittiössä


Monta monituista vuotta sitten tein itse mascarponea. Mascarponen täytyi valua tuntikaupalla, mieluiten yön yli, joten mikään tarvitsen just nyt-juttu se ei ollut. Homma onnistui ihan hyvin, mutta Suomessa mascarpone ei ole niin kallista, ettenkö ostaisi sitä kaupasta tarviessani. Toinen italialaisen keittiön maitotuote, jota mieluusti pidän jääkaapissa on ricotta. Sen valmistaminen itse ei ollut käynyt mielessäni, mutta nyt se pätkähti päähäni. Etsin ohjeita monesta paikasta, jotkut ottivat asian melko vakavasti, toiset hieman rennommin. Minä päädyin The Pioneer Womanin ohjeeseen, siinä ei ollut kummempia kommervenkkejä. Pienensin ohjeen puoleen, sillä en halunnut valmistaa ricottaa koko komppanialle, tai epäonnistua kovin suuresta määrästä raaka-aineita. Itseluottamus taas huipussaan, huomaan. 

Tee-se-itse-ricotta

  • 4 dl täysmaitoa
  • 1dl kermaa
  • 0,5 tl suolaa
  • 1 rkl sitruunamehua
Etsin uuden pakettini juustokangasta, käytin edellisen johonkin minkä jälkeen sitä ei ollut enää mahdollista puhdistaa, jotain kauhean rasvaista se oli, en muista tarkasti. Onneksi olin ostanut uuden palan. Viritin juustokankaan tiheän siivilän päälle ja siivilän laitoin kulhon päälle. Halusin kerätä talteen heran. 

Mittasin paksupohjaiseen kasariin maidon, kerman ja suolan, sekoitin hieman, ettei suola jää yhteen kohtaan. Kuumensin seoksen kiehuvaksi ja suljin liekin kasarin alta. Kaadoin mukaan sitruunamehun ja sekoitin. Jätin seoksen kahdeksi minuutiksi ja laitoin järkevän instakuvan. Ihmettelin, että mahtaisiko seos todella lähteä juoksettumaan. Ja miksi nyt kävisi niin, eikä kävisi kuten mascarponea tai possetia tehdessä, vaikka raaka-aineet ovat samat? Jotain sillä oli tekemistä kemia kanssa. Tai ehkä taikuuden. 

Kahden minuutin kuluttua kaadoin toden totta juoksettuneen seoksen siivilään ja jätin valumaan. Odottelessani lueskelin aiheesta lisää ja osuin Hannelen postaukseen aiheesta muutaman vuoden takaa. Hän heti kättelyssä sanoi, ettei tällä tavalla tehtyä valmistetta pidä sanoa oikeaksi ricottaksi, mutta ei nyt olla niin nöpönuukia? Eihän? Muuten minun täytyisi painaa deleteä ja koko postaukseni joutaisi roskakoriin. 

Kahdenkymmenen minuutin kuluttua massa oli valunut jo aika hyvin, minulla oli kyllä niin monta kerrosta juustokangasta ja niin tiheä siivilä, että jätin massan valumaan vielä kymmeneksi minuutiksi. 

Kun ricottamassa oli valunut kaikkiaan 40 minuuttia, oli se mielestäni sopivaa rakenteeltaan. Lusikoin se kannelliseen astiaan ja laitoin astian jääkaappiin. Heran säästin leipomiseen. Juustokangas oli hyvin pestävissä tämän touhun jälkeen.


Giro d'Italiassa on päästy Italiaan, nyt kilpailua käydään Sisilian saarella  kolmen etapin verran. Minä pääsin katsomaan etappia tallenteelta vilkkaan työvuoron jälkeen, eikä päähäni meinannut mahtua yhtään mitään. Sen verran kuitenkin sain selville, että 202 km mittaisen etapin voittoon rynni Tim Wellens ja kokonaiskilpailun ykkösenä sekunnin etumatkalla jatkaa Rohan Dennis ennen Tom Dumoulinia. Huomenna kisa jatkuu edelleen Sisiliassa. Minä  menen nukkumaan! Hyvää yötä. 





maanantai 7. toukokuuta 2018

CampaSimpukka täyttää 7 vuotta!


7.5.2011 postasin ensimmäisen kerran CampaSimpukassa. Nyt yli 1500 postausta myöhemmin on aika viettää 7-vuotissyntymäpäivää. Tänään Giro d'Italiassa ei ajeta kilpaa, vaan koko revohka siirtyy Israelista Italiaan, tarkemmin Sisiliaan. Niinpä mekään emme kokkaa tänään italialaista ruokaa, luultavasti emme kokkaa mitään ruokaa, sillä minulla on myöhään päättyvä iltavuoro. 

Syntymäpäivään kuuluu tietysti arvonta. Tällä kertaa palkintona on niin kirjallisuutta kuin taidettakin. Mikäli tahdot osallistua CampaSimpukan synttäriarvontaan, laita kommentti tähän postaukseen 9.5.2018 kello 18 mennessä. Mikäli emme ole jo muutenkin tuttuja, laita joku tunniste kommenttiin, jotta voin ottaa sinuun yhteyden arvonnan jälkeen. Pääpalkintona on Ella Kannisen uusin kirja, Ella – Kotona Italiassa. Sain kirjan joululahjaksi ja ihastuin siihen, samoin Ella Kannisen uuteen tv-ohjelmaan Ellan matkassa: Etelä-Italia, se on nähtävissä kokonaisuudessaan Yle Areenassa. Pidin kirjasta niin paljon, että kävin ostamassa toisen kappaleen ja sen saa arvonnassa onnekkain. Sen lisäksi arvomme suosikkataiteilijamme Päivi Hintsasen pieniä, keittiöaiheisia kuvia. 

Näin juhlimme 1-vuotispäivää Tanskassa Giron varrella 2012

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Cecina – kikhernejauholetut

Pyysin Facebookin ruokabloggaajien ryhmässä vinkkejä toisten blogaanien italialaisen ruoan lempiohjeista. Avaus ei saavuttanut kovin suurta suosiota, mutta saamani vinkit olivat heti kokeilemaan innostavia. Haarukkavatkain-blogin Minna vinkkasi nämä kiinnostavat kikhernejauhoista tehtävät letut. En ole koskaan syönyt näitä Italiassa, enkä myöskään käyttänyt kikhernejauhoa aikaisemmin. Sain myös Riitalta jatkoidean, samoista jauhoista leivottavasta leivästä, mikä oli fiksu veto. Usein näistä kertakokeiluista jää pussin- tai purkinpohjia, jotka siirretään kompostiin x vuoden päästä. Nyt kyllä luulen, ettei kikhernejauho jää pilaantumaan, niin kiva ohje tämä oli. En todellakaan osaa sanoa tuliko lettusistani autenttisia lainkaan, mutta hyviä ne olivat! Puolitin Minnan kirjaaman ohjeen, sillä olin yksin syömässä näitä.

4 ohutta kikhernejauholettua

  • 100 g kikhernejauhoa
  • 2 dl vettä
  • 2 rkl oliiviöljyä taikinaan
  • ripaus suolaa
  • 1 rkl oliiviöljyä/paistopannu
Cecina-taikinan olisi hyvä turvota rauhassa, mielellään useita tunteja, jopa yön yli. Minä turvotin taikanaa kolmisen tuntia. Mittasin jauhot kulhoon ja sekoitin niihin veden koko ajan vispilöiden. Puristin taikinan tiheäen siivilän läpi paakkujen välttämiseksi. Jätin taikina turpoamaan. 

Kun oli aika paistaa cecinat, kuumensin uunin 250 asteeseen. Sekoitin taikinaan 2 rkl oliiviöljyä ja ripauksen suolaa. Kun uuni alkoi olla kuuma, nostin liedelle uunin kestäviä pannuja. Käytin pientä valurautapannua ja kolmea pientä valurautaista blinipannua. Kuumensin pannuja liedellä ja kaadoin niille ruokalusikallisen oliiviöljyä, kallistelin pannuja niin, että öljy peittää koko pannun pohjan. 

Kaadoin pannuille kauhallisen taikinaa, niin että pannun pohja juuri ja juuri peittyi taikinaan. Kallistin taas hieman pannuja. Kun pinta alkoi kuplia, siirsin pannut uuniin noin 8 minuutiksi. Lopuksi voi käyttää uunin grillivastusta saadakseen letun pintaankin kivaa paistopintaa. Meillä ei grillivastus taida toimia, joten otin pannut pois uunista ja käänsin letut, niin päälipuolikin sai hieman paistopintaa kuumasta pannun pinnasta. 

Nostin letut pois pannuista ja leikkasin ne neljään sektoriin. Asettelin letut lautaselle ja niiden päälle hieman buffalomozzarellaa, italialaista salamia aivan ohuina viipaleina, kirsikkatomaattien puolikkaita ja tuoretta basilikaa. Luritin pinalle hieman oliiviöljyä ja maustoin setin pippurilla.

Olivatpa kikhernejauhoista tehdyt letut tosi hyviä, vaikken varmaan päässyt Minnan lettujen tasolle, minun olivat aika rapeita. Pitää kokeilla näitä Italiassa.


Giro d'Italian kolmas ja viimeinen Israelissa ajettu etappi oli 229 km mittainen ja sen lähtö tapahtui Be'er Shevasta ja maali oli Eilatissa. Eurosport näytti koko etapin, minkä alkupuoli oli melkoista sunnuntaiajelua. Pitkä etappi ja kuuma ilma (33 °C) saivat varmaankin ajajat säästelemään voimiaan. Pitkä lähetys ei tällä kertaa ollut kaikkein mielenkiintoisin, mutta kyllähän tuota jutustelua kuunteli. Kolmen ajajan hatka oli kärjessä melkein 200 km, mutta kyllä heidätkin ajettiin kiinni viimeisillä kilometreillä, kuten hyvin saattoi aavistaa. Etapin voittoon ylsi jälleen Evia Viviani, todella upeasti! Kokonaiskilpailun johdossa jatkaa Rohan Dennis. Huomenna pidetään jonkun sortin lepopäivä, vaikka oikeasti koko kilpailu siirretään Italiaan, Sisiliaan.

lauantai 5. toukokuuta 2018

Kuohuva limoncellodrinkki

Tänään alkoi minun lyhyt viikonloppuni, sitä juhlistamaan sekoitin itselleni mukavan kirpeän drinkin, jonka ohjeen löysin Inside The Rustic Kitchen-blogista. Meillä oli sattumalta ranskalaista sitruunalimonadia ja se sai sijaistaa ohjeen Sanpellegrinoa. 

Yksi kuohuva limoncellodrinkki

  • 1 jääpala
  • 1 viipale sitruunaa
  • 4 cl limoncelloa
  • 8 cl sitruunalimonadia
  • 10 cl kuivaa proseccoa
  • muutama oksa minttua tai kuten minulla timjamia
Jos muistat, kylmennä lasi etukäteen pakastimessa. Jos et muista, ei se mitään. Mittaa lasiin ensin limoncello ja siihen päälle kylmä sitruunalimonadi. Laita lasiin mukaan jääpala ja sitruunaviipale. Avaa kuohuviinipullo ja kaada lasiin noin desin verran ja jos lasisi on suurempi, enemmänkin kuohujuomaa. Koristele yrtillä, minulla ei ollut minttua, mutta oli ujoja timjaminoksia. Voi miten raikas ja mukava drinkki! Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan CampaKimarat-välilehdelle, jonne kerään kaikki drinkkiaiheiset postauksemme. 



Giro d'Italian toinen etappi ajettiin Haifasta Tel Aviviin. Kyse oli 167 km mittaisesta tasamaan etapista. Rosassa paidassa lähti matkaan eilinen aika-ajon voittaja Tom Dumoulin. Hän ja joukkueensa eivät kuitenkaan lähteneet puolustamaaan rosaa ja toisen etapin kuluessa jo kävi selväksi, että kokonaiskilpailun johtoon nousee Rohan Dennis. Etapin ykköseksi ehti Elia Viviani. Huomenna ajetaan viimeinen Israelin etapeista. 

perjantai 4. toukokuuta 2018

Kahdeksannen kerran – CampaKeittiön Italia-haaste

Tänään Giro d'Italia käynnistyy, samalla alkaa CampaKeittiössä tuoksua basilika ja mozzarellan kulutukseen tulee selkeä piikki. Jo vuodesta 2011 olemme toukokuussa kokkailleet italialaista ruokaa, vaihtelevalla intensiteetillä ja niin aiomme tehdä tänäkin vuonna. Aloituskokkaukseksi valikoitui nopea välipala, paistettu mozzarellaleipä. Näin siksi, että olen yksin kotona enkä halua kokata mitään suurempaa itselleni. Kaapissa oli kuitenkin sopivasti pallo buffalomozzarellaa ja myös kaikista valkoisinta paahtoleipää. Tämä ohje tuli vastaan In The Rustic Kitchen-blogissa. Pienensin määriä, sillä tein välipalan vain itselleni. 

Paistettu mozzarellaleipä

  • 2 viipaletta paahtoleipää
  • puolikas pallo mozzarellaa
  • 3 rkl vehnäjauhoja
  • 1 pieni kananmuna
  • 0,5 dl maitoa
  • suolaa ja pippuria
  • kasviöljyä
Ota esille pannu, jolle mahtuu kaksi kolmionmuotoista leipää paistumaan yhtä aikaa. Kaada pannulle sen verran kasviöljyä (minulla oli rypäleensiemenöljyä), että pohja on hyvin peitossa ja öljyä on noin puoli senttiä. 

Laita lautaselle vehnäjauhot. Sekoita syvällä lautasella maito ja kananmuna, mausta suolalla ja pippurilla. Leikkaa leipäpaloista reunat pois ja viipaloi mozzarella. Asettele mozzarellaviipaleet toiselle leipäpaloista niin, ettei juustoa tule reunan ylitse. Aseta toinen leipäpala juuston päälle ja leikkaa kerrosleipä kulmittain kahdeksi kolmioksi. 

Kuumenna pannua ja sillä olevaa öljyä niin, että se alkaa melkein savuta. Nosta leipäkolmiot ensin vehnäjauholautaselle ja kääntele leipää niin, että siihen tarttuu kauttaaltaan ohut kerros jauhoja, myös leikkuupinnoille. Kasta sitten jauhotettu leipä kananmuna-maitoseokseen niin, että seosta tarttuu niin molemmille puolille kuin leikkuupinnoillekin. 

Nosta kolmiot pannulle kuumaan öljyyn paistumaan ja kun alapinta on kauniin ruskea, käännä kolmiot ja paista toistakin puolta. Nosta valmiit leivät hetkeksi lautaselle talouspaperin päälle, että ylijäämäöljy valuu pois. Syö leivät heti kuumina, varo polttamasta kieltäsi. 


Giro d'Italia alkoi historiallisesti ensimmäisen kerran Euroopan ulkopuolelta, Israelista. Kolme ensimmäistä etappia ajataan siellä ja sen jälkeen kisa siirtyy Italiaan, Sisilian saarelle maanantain lepopäivän jälkeen. Luonnollisesti tuo lepopäivä kuluu logistiikan parissa, kun kisarevohka siirretään Israelista Sisiliaan. 

Minä en ole vielä kovin hyvin perillä keitä kaikkia osallistuu tämän vuoden Giroon, mutta se kyllä alkaa selvitä kisan päästyä käyntiin. Tänä vuonna Giro ajetaan kahdeksanmiehisin joukkuein, mahtaakohan niin olla muidenkin suurten ympäriajojen kanssa, en muista. Tänään ajettu ensimmäinen etappi oli henkilökohtainen aika-ajo ja sen selvitti nopeimmin aiemmilta vuosilta tuttu Team Sunwebin Tom Dumoulin ja niin ollen hän saa huomenna päälleen rosan paidan. Giron nettisivukin on taas muuttunut, enkä meinaa löytää sieltä tarvitsemiani tietoja, mutta siihenkin ehtii tottua.