lauantai 10. marraskuuta 2012

Pannu kuumana - lohiconfit


Joitakin kuukausia sitten mainitsin tulossa olevan keittokirjan, jossa kaikki ruoat tehdään kahvinkeittimellä. Ideasta voi olla montaa mieltä, Campakeittiössä homma otettiin heti huumorilla. Kirja ilmestyi jonkin aikaa sitten ja tänään meillä oli aikaa ottaa kahvinkeitin varaston hyllyltä ja kokeilla yhtä kirjan ohjeista. 

Confit oli minulle ankankoipien verran tuttua. Ilman sitä onnistunutta kokeilua en välttämättä olisi uskaltanut tarttua lohiohjeeseen. Mutta nyt olin varma, että tämähän on helppoa ja niin se olikin. Aloitin leikkaamalla annospalat merilohta, noin korttipakan kokoiset ja suolasin ja pippuroin ne odottamaan kypsennyksen aloittamista. 

Kaadoin kahvinkeittimen kannuun puoli litraa rypsiöljyä ja nostin kannun kansineen keittimen levylle. Asetin lämpömittarin anturin öljyyn kaatonokan kohdalta ja säädin hälytyksen 60 asteen kohdalle. Napsautin keittimen molemmat katkaisijat päälle ja jäin odottamaan. Öljy oli alussa 20-asteista ja sen kuumeneminen 60 asteeseen vei noin 15 minuuttia. 

Nostin kannun pois keittimestä lämpöä kestävälle alustalle ja avasin kannen varoen öljyn roiskumista. (keittimemme kannun kannessa on suppilo, jota pitkin potentiaalinen kahvi valuu kannuun) Työnsin lämpömittarin anturin yhden kalapalan kyljestä sen keskelle ja nostin kalapalat varovasti pihdeillä öljyyn mittarin piuhan jäädessä taas kaatonokan kohdalta roikkumaan pannun ulkopuolelle. Sommittelin kannen takaisin paikalleen ja nostin kannun takaisin keittimen levylle. Säädin mittarin hälyttämään 39 asteen kohdalla. Kala oli 15 asteista päästessään öljyyn ja sen lämpeneminen 39 asteeseen vei hämmästyttävän vähän aikaa, vain noin 10 minuuttia. Arvelin kalan tarvitsevan hieman lisää aikaa ja annoin lämmön nousta 43 asteeseen, jolloin nostin palaset vuokaan ja peittelin ne foliolla odottamaan muiden aterian osien valmistumista. 


Kalan rakenne oli miellyttävää ja pehmeää eikä suutuntuma ollut öljyistä tai rasvaista. Ehkä aste pari lisää sisälämpötilaan olisi vielä ollut paikallaan, mutta maistui lohiconfit näinkin. Ennen kaikkea oli hauska kokeilla! Emme hautaa keitintä vielä varastoon, vaan kokeilemme You did what?!-kirjasta jotain muutakin lähiaikoina, ehkä jotain jälkiruokaohjeista!


18 kommenttia:

  1. Heh, hauskan näköisiä lohia. Emme ehkä kuitenkaan hanki Moccamasteria (tai muutakaan suodatinkeitintä) kokkausta varten ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mekään kyllä olisi taidettu tätä varten hankkia keitintä :D

      Poista
  2. Aika hassulta kyllä kuulostaa tuo ruuan laittaminen kahvinkeittimessä mutta tulos näyttää hyvältä;D

    VastaaPoista
  3. Aivan mahtavaa, kiva kun kokeilitte ja postasit kokeilusta :) meillä ei ole enää kahvinkeitintä vaan Dolce Gusto-vempain, joten itselle tämäntyylinen kokkaus ei taida olla mahdollista tällä hetkellä.

    VastaaPoista
  4. Jes, arvasin, että Keski-Suomessa tartutaan kirjaan! Minusta kirja on ideana hauska, vaikka en ehkä sitä ostaisikaan. Meillä MoccaMaster on omimmassa hommassaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei tätä ihan kauhean vakavissaan tarvi ottaa :D

      Poista
  5. Hihhii! Miespuolinen intoili tästä opuksesta kirjakaupassa ja kieltämättä idea on aika hilpeä. Hienoa siviilirohekutta lähteä kokeilemaan. Meilläkään ei ole taloudessa MM:ia, joten väliin jää. Mutta eihän sitä tiedä, vaikka kesäparatiisissa ensi suvena innostuisi. Sieltähän tuommoinen nimittäin kyllä löytyy.

    Lisää Moccamaster-kokeiluja odotellessa! :)

    VastaaPoista
  6. Lohiconfit on todella hyvää! Tein ensimmäisellä kerralla Hans Välimäen ohjeella, jossa mittari oli öljyssä, toisella kertaa lämmitin öljyn ja nostin kattilan pois levyltä, mittari oli kalassa ja kypsensin juurikin tuohon 43 asteeseen.
    Hauska kirja; jos iskee hellapula, pitää pitää tämä mielessä, muuten taidan pyhittää keittimen edelleen kahville:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kahvit keitetään muilla väleineillä ja MM on esillä vain muutaman kerran vuodessa:) Tuntui se kyllä vähän enemmän kuin kummalliselta kaataa puoli litraa öljyä keittimen kannuun :D Ja tiskaaminen oli myös tavallista perusteellisempaa!

      Poista
  7. Ihan loistava kirja vaikka sellaiseen opiskelijaboksiin jossa ei ole hellaa (sellaisiakin on nähty)! Minusta on jotenkin äkyttömän hienoa kun tuttuja juttuja hyödynnetään vallan uudella tavalla. Wau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mekin tuumittiin, vaikka kyllä tietty kaikenlaiset turvallisuusasiatkin tulivat mieleen. Ja kirja on ulkonäöltään tosi hieno, ei mitenkään hetkessä väsätty ja kuvat ovat upeat!

      Poista
  8. Toivottavasti seuraavat kahvinkeittimellä valmistetut kaffet eivät maistu kalalta tai öljyltä. Confitista puheenollen huhujen mukaan Lidlistä saisi taas torstaina ankankoipia edullisesti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos vinkistä, pitää hakea setti koipia heti pakkaseen!

      Poista
  9. Sitten kun zombit hyökkäävät mun keittiöön ja rikkovat ennen kuolemaansa kaiken muun paitsi kahvinkeittimen, niin tiedän mitä teen: Lohiconfit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä olla tällainen back up plan, jos vaikka jotain sattuu :DD

      Poista