sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Cassoulet-teennelmä


Tänään meillä on käynyt pienimuotoinen pyörremyrsky, sellainen joka kiertää huoneesta toiseen kunnes se pysähtyy aiheuttaen jonkunmoisen kinostuman. Kaikki lähti siitä, että talouden nuorin on toivonut yhden kirjahyllyn poistamista huoneestaan saadakseen soittimilleen ja piirtämiselleen enemmän tilaa. Minnepä sijoitetaan kirjahylly talossa, jossa jokainen suora seinä on joko kirjahyllyjen tai taulujen peitossa? Sain manguttua Kammenpyörittäjältä luvan siirtää hylly makuuhuoneeseen, jossa seinät ovat kyllä kuvien peitossa, mutta olemme jo pitkään ajatelleet purkaa monta vuotta olleet asetelmat pois ja laittaa seinän uuteen uskoon. Nyt sain hyllyllisen tyhjää tilaa keittokirjoille, jotka ovat olleet sullottuina sinne tänne, pinoihin vaakapinnoille ja jopa sängyn alle. Järjestin kaikki mieluisat kirjani hyllyyn ja iso pino jäi ylitse. Minulla oli luvattoman paljon keittokirjoja, jotka jäivät nyt rannalle.

Siivoamisen ohella täytyy syödäkin. Cassoulet on ranskalainen pataruoka, jota ryhdyin varioimaan tänään. En tavoitellutkaan autenttista ranskalaista perinneruokaa, vaan käytin niitä aineksia, joita keittiöstämme löytyi. Valmistustavan otin täältä. Käytin isoon padalliseen:
  • 6 raakachorizomakkaraa
  • 1 porsaanfile (noin 500 g)
  • purkillinen kikherneitä
  • purkillinen suuria valkoisia papuja
  • 2 porkkanaa
  • 6 pientä perunaa
  • 1 punasipuli
  • 1 salottisipuli
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 1 tölkki tomaattimurskaa + puoli purkillista huuhteluvettä
  • loraus valkoviinietikkaa
  • 2 dl lihalientä
  • kuivattua timjamia
  • pippuria
  • 2 dl leivänmuruja (paahtoleipää murustettuna)
Leikkelin chorizot parin sentin paloiksi, tämä raakamakkara on pehmeää ja mahtavan makuista, olen ostanut sitä Savuhovin tiskista Citymarketista. Viipaloin kuoritut porkkanat vinottain paloiksi, samoin leikkasin kuoritut sipulit ja valkosipulit viipaleiksi. Siivosin possunlihasta ylimääräisiä rasvoja ja kalvoja pois ja leikkasin fileen kuutioiksi. Kuorin perunat ja pilkoin ne muutamaan palaan. Aukaisin papu- ja kikhernepurkit ja valutin sisällöt siivilässä. 

Ensimmäisenä laitoin chorizot pataan pienen voinokareen kanssa ja paistelin makkarapaloja muutaman minuutin niin, että ne alkoivat luovuttaa mausteista rasvaansa. Nostin palaset lautaselle syrjään odottamaan. Seuraavaksi pataan pääsivät porkkanat ja sipulit, joita kuullotin hetken aikaa. Nostin nekin syrjään ja pyörittelin hetken aikaa perunalohkoja chorizoisessa voin ja öljyn seoksessa. Viimeisenä pataan pääsivät possupalat. Kun possupaloissa oli hieman paistopintaa, kaadoin päälle niin chorizot, sipulit, porkkanat kuin perunatkin. Lisäsin lorauksen valkoviinietikkaa, lihaliemen sekä tomaattimurskan ja purkin huuhteluveden, kikherneet ja pavut. Ripautin timjamia ja pippuria pataan, suolan tarkistaisin myöhemmin. Kuumensin pataa sen verran, että seos alkoi kiehua. Nostin sitten padan kansineen uuniin ja säädin lämmöksi 180 astetta. Siellä pata muhi tunnin verran, ennen kuin nostin sen ulos maistelua varten. Possu oli kypsää, makkara muotoutunut lihapullan tapaisiksi maukkaiksi palleroiksi ja pavut imeneet liemen makuja. Suolaa ei sitten lopultakaan tarvittu ollenkaan. Ripottelin leivänmurut ruoan pinnalle ja nostin padan vielä uuniin hetkeksi, että muruset saivat hieman väriä.

Olipa siinä maukas pataruoka, mahtavan muheva ja monimuotoinen. Pitää joku kerta tehdä oikeanlaista ja perinteistä cassouletia, tämäkin kyllä täytti vatsat hienosti!

10 kommenttia:

  1. Olipa hyvä että hylly löysi uuden hyvän paikan;D

    VastaaPoista
  2. Ai miten tulee vesi kielelle, kun täällä toimistolla vietän iltaa maha kurnien. Tätä pitää kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just kuuntelin, että joku taisi mennä, se valkoinen siitä pihasta? Onko yrtit hengissä? :)

      Poista
  3. Kyllä söisin!

    Onneksi hylly ja kirjat saivat uuden paikan, ja perillinen lisätilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mekin syötiin, isosta padallisesta jäi yksi pieni työeväsannos :D

      Pitäisi kyllä muuttaa aika-ajoin, tämä pitkään samassa talossa asuminen tekee sen, että tavaraa kertyy kaikki paikat täyteen. Katselin illalla keittokirjahyllyäni ennen nukahtamista, se on kyllä hyvä näky :D Siinä on jopa tilaa nyt, mietin laittaisinko kaikki ruokaohjelma-DVD:t myös sinne.

      Poista
  4. pataruoat ovat aina hyviä ja lämmittäviä näin talvella kun palaa hiihtolenkiltä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano, vielä kun saisin aikaiseksi hiihtoretken! Lumikenkäkävelyä pääsisin kokeilemaan, Kammenpyörittäjällä on lumikengät ja luonto tarjoaa hanget:)

      Poista
  5. vou,herkullista settiä :) blogissani ois haaste sulle jos kiinnostaa :)

    VastaaPoista