sunnuntai 3. elokuuta 2014

Sitruunaiset kookos-mustikkapannukakut

Pannukakkuohjeita ei voi olla varastossa liikaa. Blogin yläreunassa olevasta Pannukakut-välilehdeltä löytyvät kaikki Campasimpukassa kokeillut pannukakkuohjeet ja sieltä tämänpäiväinenkin ohje  tulee löytymään, kunhan ehdin sen sinne liittää. Olin ajatellut, että olisi mukava löytää uusi ohje, joka sopii laktoosittomalla ruokavaliolla olevalle ja mieleeni tuli kookosmaito. Laitoin foodgawkerin hakuun pancakes ja löysinkin kokeilemiseen houkuttelevan ohjeen House of Thrift-nimisestä blogista. Tuplasin ohjeen, mutta se oli liioittelua, vähempikin olisi riittänyt neljälle. Laitan tähän alkuperäisen ohjeen määrät, siitä tulee noin 8-10 kymmensenttistä pannukakkua.

Sitruunaisia kookos-mustikkapannukakkuja

  • 3,5 dl vehnäjauhoja
  • 3,5 tl leivinjauhetta
  • 1 tl suolaa
  • 1 rkl sokeria
  • 1 kananmuna
  • 3 dl kookosmaitoa
  • 3 rkl sulatettua voita + vähän paistamiseen
  • yhden ison luomusitruunan kuori raastettuna
  • mustikoita (1 rkl/pannukakku)
Sekoita kuivat aineet kulhossa ja teen niiden keskelle kuoppa. Kaada kuoppaan kookosmaito, sulatettu voi ja kananmunat. Sekoita taikina tasaiseksi ja anna sen asettua sen aikaa, että valmistelet muuten aamiaispöydän tai luet vaikka lehden.

Kuumenna paistinpannu keskilämpimäksi ja sulata nokare voita pannulla. Lusikoi pannulle 3-4 annosta taikinaa pannun koosta riippuen, yhteen menee noin puoli desiä taikinaa. Paistan omat pannukakkuni crêpe-levyllä, siihen mahtuu neljä yhtä aikaa. Ripottele ruokalusikallinen mustikoita pannukakun vielä taikinaiselle pinnalle. Kun pannukakun pinta alkaa hyytyä ja siihen ilmestyy pieni ilmareikiä, käännä pannukakku ja paista toinenkin puoli kypsäksi. Tarjoa vaahterasiirapin ja tuoreiden marjojen kanssa. Kookos ja sitruuna maistuvat näissä pannukakuissa mukavasti ja sopivat laktoosia välttävälle, kunhan voikin on laktoositonta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti