lauantai 28. marraskuuta 2015

Sikamaista hommaa

viikon päästä humpataan
En ole ehtinyt tällä viikolla paljon puuhailla keittiössä sitten butter chickenin. Tänään on ollut vapaapäivä, johon sentään mahtui päivällisen tekeminenkin. Sommittelin possun sisäfileelle kinkkukääreen ja paahdoin juureksia sen kanssa uunissa. Possuvinkit löytyivät blogista, jolla on hauska nimi, Laughing Spatula.

Possun sisäfilettä, uunijuureksia ja vähän muutakin

  • 1 possun sisäfile
  • 0,5 dl Dijon-sinappia
  • 0,5 dl hunajaa
  • suolaa ja pippuria
  • prosciuttoa
  • oliiviöljyä
  • 1 porkkana
  • 4 pientä perunaa
  • vähän fenkolia
  • 1 kiinalainen pyöreä valkosipuli
  • pari kevätsipulin vartta
  • 2 pientä punajuurta
  • pieni palsternakka
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • pulpiber-maustetta
  • palanen fetaa
  • kirsikkatomaatteja
Kuumenna uuni 180 asteeseen ja valmistele ensin possunfile. Siivoa siitä kalvot ja ylimääräinen rasva, ripota pinnalle suolaa ja pippuria. Sekoita sinappi ja hunaja. Aseta kinkkuviipaleet hieman toistensa kanssa limittäin leikkuulaudalle, leivinpaperin tai kelmun päälle niin leveälti, että koko possunfile mahtuu sille. Sivele ensin possun file toiselta puolelta sinappi-hunajaseoksella ja nosta sivelty puoli alaspäin kinkkuviipaleille. Sivele päälipuoli seoksella. Kääri kinkku fileen ympärille ja jätä pötkylä odottamaan.

Valmistele juurekset ja muut tykötarpeet. Pese perunat ja leikkaa ne viipaleiksi. Kuori porkkana ja punajuuret ja leikkaa nekin paloiksi, samoin palsternakka, valkosipuli ja kevätsipulit. Laita suuren uunivuoan pohjalle iso arkki foliota (siivoamisen helpottamiseksi, jätä pois, jos tykkäät kuurata vuokaa) ja öljyä folio. Asettele juurekset ja muut ryhmittäin vuoan reunoille niin, että keskelle jää tilaa possunfileelle ja pienelle vuoalle (mikäli uunisi ei ole niin suuri, että fetavuoka mahtuu muutenkin uuniin). Taputtele aineksia öljyisin käsin, ripottele niiden pinnalle suolaa, pippuria, pulpiberiä ja hieman sitruunamehua. Joku tuore yrttikin olisi ollut paikallaan. Minä en muistanut, että meiltä kyllä löytyisi vielä timjamia ja rosmariinia pihalta. 

Laita feta ja tomaatit pieneen vuokaan ja kaada niille hieman oliiviöljyä, ripota pippuria päälle. Aseta pikkuvuoka isoon vuokaan niin, että tilaa jää possulle, kun se hieman myöhemmin laitetaan uuniin. Paista juureksia uunissa ensin noin 15 minuuttia ja lisää sitten vuokaan possunfile ja laita siihen paistomittari. Paista kunnes mittari näyttää 65 astetta. Ota vuoka uunista ja peitä se tiiviisti foliolla, anna levätä noin 15 minuuttia. 

Ota file leikkuulaudalle, poista mittari, joka näyttää tässä vaiheessa noin 70 astetta. Leikkaa file viipaleiksi, nosta viipaleet tarjoiluastiaan ja lusikoi lisäkkeet fileen molemmin puolin. Nauti vaikka Beaujolais Nouveaun tai muun kevyen punaviinin kanssa. Tykkäsimme! Juuresten ja kasvisten määrää voi säätää syöjien määrän ja omien mieltymysten mukaan. Tavallisen kokoinen possunfile riittää kyllä 4-6 syöjälle, kun lisäkkeitä on runsaasti. Kinkku fileen pinnalla tekee vielä ruokaisamman tunnun annokselle. 

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Ja oli tosi hyvää, varmasti olisi voinut olla monta muutakin kasvista tai juuresta mukana, hunajaa vähän lisää myös. :)

      Poista
  2. Ihan sikamaisen kaunista! Maistuisi mullekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Merja! En osannut ajatella, että kuvassa näkyisi kaunista ruokaa, se oli vain hyvää ruokaa :)

      Poista
  3. Kuulostaa herkulliselta! Minä niin tykkään näistä ruoista, jolloin samassa kulhossa saa koko aterian valmistumaan! Possukin pysyy ihanan mehevänä prosciutton sisällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä juuri, tiskinsäästäminen on hyvä juttu ja se, että kaikki valmistuu yhtä aikaa. :)

      Poista