torstai 13. lokakuuta 2016

Järkyttävän hyvät pikkuleivät


Elokuussa meillä oli ilo olla paikalla, kun Mari Moilasen Syötäviä vietäviä-kirja julkaistiin. Saimme kirjan mukaamme tuosta mukavasta tilaisuudesta ja tänään kokeilin siitä ensimmäistä ohjetta. Vähän minä menin muuntelemaan, koska jauhovarastossani ei ollutkaan spelttijauhoja. Olin ihan varma, että olisi, mutta ne löytynevät vasta huomenissa, kun pikkuleivät on jo syöty. Noita ei nimittäin jää mihinkään vietäväksi. 

Toinen muutokseni oli lisätä taikinaan marachinokirsikoita, sillä niitä minulla oli ollut jo pitkään, ostin sen Hella & Herkku-kaupasta jo aikoja sitten. Tästä taikinasta tuli 21 isoa pikkuleipää. Vai pientä isoleipää? Ihan miten vain. Ai niin, lisäsin minä kananmunienkin määrää yhdellä, sillä varastoni kananmunat olivat ihan kamalan pieniä. Melkein piti olla suurennuslasi niitä etsiessä. 


Suklaa-kirsikkacookiet

  • 200 g voita
  • 3 dl muscovadosokeria
  • 7 dl vehnäjauhoja (piti olla täysjyväspelttijauhoja)
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 0,5 tl suolaa
  • 1 tl jauhettua vaniljaa (piti olla 2 tl)
  • 3 kananmunaa (piti olla 2)
  • maito- ja valkosuklaanappeja pari pussinpohjaa (piti olla 3,5-4 dl rouhittua suklaata, eri värejä)
  • 1 dl marachinokirsikoita (ei pitänyt olla, sorry)
Kuumenna uuni 180 asteeseen kiertoilmalla (200 asteeseen, jos et käytä kiertoilmaa). Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi ja yhdistä mukaan kananmunat yksi kerrallaan. Sekoita mukaan vehnäjauhot, joissa on mukana leivinjauhe, suola ja vanilja ja lopulta pyöräyttele sekaan suklaanapit ja kirsikat. Taikina on melko tönkköä, mutta siitä on helppo pyöritellä palloja. Jätä kunnon välit pallojen väliin. Minä laitoin 9 palloa toiselle pellille ja toiselle 12, eivätkä ne levahtaneet toisiinsa kiinni. Paista pikkuleipiä noin 13-15 minuuttia ja otettuasi ne pois uunista, paina ne kuumina lastalla litteämmiksi. Jäähdytä ja syö! 



Aivan älyttömän hyviä pikkuleipiä. Olen syönyt vasta pari, vielä ei kohdalle ole osunut kirsikkasattumaa, mutta onnistun varmasti sellaisenkin saamaan. Kerrankin on hyvä, että Antilla on iltavuoro. 



Kiitos Mari mainiosta kirjasta! Joulun lähestyessä sen ajankohtaisuus vain paranee. 

4 kommenttia:

  1. Herkullisen näköisiä, täytyypä kokeilla ensi viikolla, kun olen lomalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmannessa sain sellaisen mehevän kirsikan ja sitten se vasta hyvää olikin! :D

      Poista
  2. Oi nam! Erilaiset suklaiset cookiet on kyllä keksien parhaimmistoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Mutta edelleen ihmettelen, miten näistä jäisi mitään minnekään vietäviksi:D

      Poista