keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Uuden vuoden ensimmäinen jälkiruoka – sitrusposset

Meille oli kinostunut sitrushedelmiä ylenmäärin ja edessä oli pieni matka. Ei ollut tarvetta kuivatakaan hedelmiä ohuina viipaleina, purkki oli vielä täynnä. Niinpä kannoin keittiöön pitkään pantryssa olleen monitoimikoneen ja aloin muistella mitä kaikkia irtopaloja tarvitaan sitruspuristimeen. Sain koko vadillisesta appelsiineja, mandariineja, sitruunoita ja limettejä noin 1,5 litraa erittäin hyvää mehua. Suurimman osan joimme, mutta desin verran käytin jälkiruoan tekoon.


Sitrusposset

  • 1 dl vastapuristettua, siivilöityä sitrusmehua
  • 3,3 dl purkki kermaa
  • 0,75 dl sokeria
  • koristeluun vadelmia ja tomusokeria
Posset on todella helppo hyydytetty kermajälkiruoka. Pitää vaan saada sopiva suhde mehun ja kerman välille. Ja makeudessakin on säätämistä. Voit käyttää mitä sitrusmehua haluat, pelkkää sitruunaa, tai appelsiinia, mutta minulla oli tosiaan tätä monimehua. Näillä neuvoin ainakin minä olen onnistunut:
  1. mittaa sitrusmehu pieneen kannuun
  2. mittaa kerma ja sokeri pieneen kattilaan
  3. kuumenna kerma ja sokeri kiehuvaksi ja keitä seosta noin 5 minuuttia koko ajan sekoittaen
  4. kaada kuuma kerma-sokeriseos mehuun, nimenomaan niin päin, ei mehua kermaan
  5. sekoita tasaiseksi 
  6. kaada annoslaseihin tai maljoihin ja laita ne peitettyinä jääkaappiin vähintään neljäksi tunniksi
  7. koristele haluamallasi tavalla ennen tarjoilua
Tästä määrästä tuli neljä pientä annosta, ei kannata kaataa seosta liian korkeaan lasiin, sillä hyytyminen ottaa aikansa. Kun vanukasta ei ole kovin "korkeasti" lasissa tai muussa astiassa, se hyytyy paremmin pohjalle asti. Minä käytin kahta martinilasia ja kahta pientä lasista jogurttikuppia. 

Possetit olivat ulkona nolla-asteessa suojattuina nelisen tuntia ja hyytyminen onnistui aivan nappiin. Makeutta olisi voinut olla vähän vähemmän, sillä mehuni ei ollut niin kirpeää kuin pelkistä sitruunoista olisi ollut. Tuoreet vadelmat tasoittivat vanukkaan makeutta sopivasti. Olin ajatellut etukäteen, että fileeraisin appelsiinista, sitruunasta ja limetistä viipaleita vanukkaan päälle, mutta enhän minä mehua puristaessa muistanut jättää yhtään hedelmää sitä varten.

4 kommenttia:

  1. Kun jääkaapissa on kermaa, ei ole mitään hätää jälkiruuan suhteen. Posset on yksi parhaista! Tarpeeksi happamia hyydyttäjiä yleensä löytyy vähintäänkin pakastimesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Puolukka ja karpalo käyvät hyydyttäjiksi myös? Niitä on aina pakastimessa.

      Poista
  2. Posset on parasta! Tyrnillä tulee myös erinomaista. Minä olen kylläkin kaatanut aina väärinpäin eli mehun kermaan. Nyt tuli muutos tähän!

    VastaaPoista