sunnuntai 23. tammikuuta 2022

Teriyaki-lohi ja saippuakuplia


Viime päivinä olemme olleet leikkisällä päällä, puhaltaneet saippuakuplia ja toivoneet, että ne kestävät niin kauan, että ehtivät jäätyä. Muutaman kohdalla se onnistuikin. Yksi kuplista kesti aamupäivästä seuraavaan yöhön ainakin kello kolmeen, jolloin kurkistelin vielä ikkunasta. Aamulla sekin oli rikkoutunut, koska aamuyöstä satoi hieman lunta. 






Keittiössä on sitten ollut vallalla käytä pois pakastimen raaka-aineita-teema. Yksi oikein onnistunut ateria syntyi palasta lohta, riisistä ja kotitekoisesta teriyaki-kastikkeesta. Olin löytänyt keittiön laatikosta myös aterinsetit, haarukan ja veitsen yhdistelmää jotka saa yhdistettyä syömäpuikoiksi. Ne on tarkoitettu lapsille, mutta tässä asiassa olemme varmasti melkoisen aloittelijoita. Nyt kokeilimme niitä ja hyvin toimivat. Teriyaki-kastikkeen ohjeen otin täältä ja se olikin oikein helppo ja hyvä. Varmasti käytän toistekin. 

Teriyakikastike

  • 2,5 dl vettä 
  • 5 rkl tummaa sokeria 
  • 0,6 dl soijakastiketta 
  • 2 rkl vaahterasiirappia 
  • 3 valkosipulinkynttä raastettuna (lähdeohjeessa enemmän)
  • palanen raastettua tuoretta inkivääriä (noin 1 rkl, lähdeohjeessa vähemmän)
  • 1 rkl riisiviinietikkaa
  • 1 tl miriniä (oma lisäykseni)
  • ripaus chilihiutaleita
  • 2 rkl maissitärkkelystä
  • 0,6 dl vettä
Mittasin kattilaan kaikki ainekset lukuunottamatta maissitärkkelystä, sekoitin sen viimeisenä listassa olevaan veteen. Kiehautin kastikkeet ja lisäsin sitten maissitärkkelyksen vesitilkkaan sekoitettuna, seos sakeuttaa kastikkeen nopeasti. Annoin kastikkeen kiehua sopivaan paksuuteen, noin 5 minuuttia. Kaadoin kastikkeen lasivuokaan ja pariin pikkuiseen annoskuppiin jäähtymään. 

Teriyakilohi airfryerissä

  • 300 g nahatonta lohta noin 4 cm paloihin leikattuna
  • suolaa ja pippuria
  • teriyaki-kastiketta
  • seeseminsiemeniä
  • kevätsipulia silputtuna
Poistin lohesta nahkan, ruodot ja reunojen rasvat ja leikkasin fileen annospaloihin. Kun teriyaki-kastike oli jäähtynyt, nostin kevyesti suolatut ja pippuroidut kalapalat kastikkeeseen ja pyörittelin niitä niin, että ne saavat kunnon kastikekylvyn. Jätin maustumaan noin tunniksi. 

Palat voi paistaa hyvin uunissa, 200 asteessa noin 15-20 minuuttia, minä laitoin kalan paloina folioarkin päälle airfryerin koriin ja paistoin niitä 200 asteessa noin 12 minuuttia, kymmenenkin olisi riittänyt. 

Tarjosin teriyaki-lohen sushiriisin ja ennen marinointia erikseen otetun teriyaki-kastikkeen, seesaminsiementen ja kevätsipulin kanssa. 


Kastike oli kyllä ihan parasta mitä olen aikoihin saanut keittiössämme aikaan. Eikä ole vaikea keitellä retkioloissakaan, minulla on aika hyvät varastot aina mukana CampaAdriassa, erilaiset etikat ja mausteet. Maissitärkkelystä ei kyllä ole, pitääpä laittaa sitä pieneen purkkiin ensi kesän reissuja varten. Sama kastike sopisi erittäin hyvin kanan kanssa myös. Ja miksei grillatun possunkin. 

6 kommenttia:

  1. Oih! Onpa ihania saippuakuplakuvia ♥♥♥
    Paljonko nuo on tarvinneet pakkasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luimme, että vähintään kuusi astetta pitäisi olla, nyt oli noin kymmenen, siinä oli selvä ero ekaan yritykseen jolloin oli kuusi. Nyt jäätyminen tapahtui noin 15-20 minuutissa, oli myös hyvin tyyntä.

      Poista
  2. Vau, upeita saippuakuplajääpalloja ja kuvat niistä💙Ja teriakilohi, namskis

    VastaaPoista
  3. Jestas, miten hienoja kuvia noista saippuakuplajääpalloista! �� Tuo teriyakilohi näyttää kyllä myös todella herkulta, pitänee itsekin kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nuo pallot olivat niin hauskoja tehdä, ekalla kerralla ei ollut tarpeeksi pakkasta, mutta toisella kertaa ilmeisesti juuri sopivasti. Ja lohi, se oli kyllä herkkua ja kastike kruunasi annoksen!

      Poista