perjantai 20. toukokuuta 2022

Risotto con zucchini – kesäkurrerisotto

Ruotsissa on se kiva puoli, ettei siinä ärsytä mikään, ainakaan ihan heti. Ei siihen tapaan kuin vaikka Italiassa, niin paljon kuin Italiasta pidänkin. Ruotsissa kaikki on sopivan samanlaista kuin Suomessa, mutta sen verran fiinimpää, että tietää olevansa ulkomailla. 

Kuljimme tänään melko lyhyen matkan, jos suorin tie olisi kelvannut. Lähdimme aamulla Norrtäljestä ja saavuimme Uppsalaan iltapäivällä, matkan varrella katsoimme 4 vesitornia ja 11 kirkkoa. Kaikki suostuivat kiltisti kuvattavaksi ja kaksi kirkkoa päästi sisällekin. Yhdessä oli juuri alkamassa hautajaiset, joten emme menneet sisälle, vaikka ovet olivatkin auki. Kaiken katsomisen päätteeksi kävimme kaupassa ja leiriydyimme Uppsalan laidalle urheilukeskuksen leirialueelle. 

Päivälliseksi söimme tänään risottoa, siihen löytyi ainekset matkapantrystani. Ohjeen otin tämän hetken hittikirjastani, Herkullisten ruokien ja tarinoiden Toscana. Minulla oli riisiä juuri sopivasti kahden hengen annokseen, nyt ei ollut mitään lihaa tai kalaa lautasella, vain kesäkurrerisottoa. En minä ihan ohjeen mukaan mennyt, mutta kukaan ei sitä minulta odotakaan. 

Risotto con zucchini – kesäkurrerisotto kahdelle

  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 kevätsipuli varsineen silputtuna
  • 1 iso valkosipulinkynsi raastettuna
  • 1,5 dl risottoriisiä
  • puolikas pienehköä kesäkurpitsaa raastettuna
  • 1 dl kuivaa valkoviiniä (oma lisäykseni, sillä ohjeessa ei ollut mitään hapoksi, viiniä tai sitruunaa)
  • 5 dl kananlientä (fondista)
  • mustapippuria ja suolaa
  • 1 rkl voita
  • tuoretta timjamia (oma lisäykseni, pitäähän nyt timjamia olla)
  • parmesaania
  1. Raastoin kesäkurpitsan, valkosipulin ja parmesaanin, silppusin kevätsipulin.
  2. Kuumensin liemen. 
  3. Laitoin pieneen kattilaan öljyn ja kuumensin kattilaa pari minuuttia. 
  4. Kuullotin voi-öljyseoksessa sipulisilppua, valkosipulia pari kolme minuuttia. 
  5. Lisäsin riisin ja puolet kesäkurpitsaraasteesta ja kuullotin taas pari kolme minuuttia. 
  6. Lisäsin viinin imeytymään riisiin. 
  7. Sitten aloin lisätä lientä, kauhallinen kerrallaan koko ajan sekoittaen. Lisäsin aina kauhallisen, kun edellinen alkoi olla imeytynyt. Tällä kertaa lientä meni noin puoli litraa. 
  8. Kun riisi alkoi olla lähes kypsää, lisäsin loput kesäkurpitsaraasteen. 
  9. Sekoitin mukaan lusikallisen voita ja parmesaaniraasteen, maustoin suolalla, pippurilla ja timjamilla. 
  10. Jaoin risoton kahdelle lautaselle ja söimme mitä pikimmiten.    


Giro d'Italian kolmastoista etappi näkyi meillä oikein hyvin ja voittajan nimi tänään oli Arnaud Demare. Mark Cavendish melkein onnistui, muttei sitten kuitenkaan, hän jäi kolmanneksi.  Kokonaiskilpailua johtaa kukapa muukaan kuin Juan Pedro Lopez. Huomenna on sitten Peter Seliniä siteeratakseni brutaali vuorietappi. Käymme aamupäivällä kävellen keskustassa ja palaamme sitten katsomaan Giroa ja tekemään italialaista ruokaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti