sunnuntai 1. tammikuuta 2023

2022 – olipa kerran ja sen pituinen se

Minulla ei yleensä ole koskaan tylsää eikä mikään vuosi ole liian rauhallinen tai tapahtumaköyhä minun  makuuni. Mutta jotkut vuodet ovat kyllä liian täynnä kaikkea, etenkin kun se liika on pahaa tai pelottavaa. Johan tässä on kohta kolme vuotta oltu poikkeustilassa erinäisistä syistä, joten turtumistakin on tapahtunut. Vuosi 2022 alkoi kuitenkin vielä tunnelmissa, joissa pelko ei ollut niin käsinkosketeltavaa. 

Tammikuussa 2022 oli hyvin talvista, olimme ensimmäistä kertaa silmäkkäin korkeiden sähkönhintojen kanssa. Vielä emme kuitenkaan aivan päivittäin vahdanneet tuntihintoja, mutta tietoisuus oli paljon aiempaa korkeammalla oman kulutuksen suhteen. Ruokapuolella ei ollut kovinkaan vilkasta, tammikuussa kirjoitin kuusi postausta ja niissä ruokina olivat mm. tortellinikeitto, vanatallinn-jäätelö ja ensimmäisiä kaikuja Aasian suuntaan lähtevästä ruokamielenkiinnosta

Koronarokotuksella kävimme, siitä todistaa kuva raviradalta ja katsoimme vesitorneja kotimaassa ja Virossa. Leikimme saippuakuplilla ja olimme melkein ainoita asiakkaita laivalla. Emme olleet saaneet koronaa vieläkään, tosin se ei kovin suuri ihme ollut, niin erakkoina olimme vuoden ensimmäisen kuukauden. 

Helmikuu 2022 alkoi siis Virossa, muutama päivä talvisessa Tallinnassa oli todella mukavaa. Maailmantilanteen kiristyminen alkoi tuntua, mutta kotoisissa puuhissa oli tavanomaisuutta, ruokaa teimme tavalliseen tapaan, etenkin pakastimia kävimme läpi käyttäen pois sieltä yhtä sun toista. Loppukuusta lähdimme uudelleen Viroon, tällä kertaa myös Tallinnan ulkopuolelle katsomaan kartanoita, kirkkoja ja vesitorneja. Ukrainan sota alkoi pari päivää ennen lähtöämme ja minua pelotti. Ajattelin, että voi kun Suomikin olisi NATO:ssa, mutta eihän Suomi sinne koskaan hae. 

Maaliskuukin alkoi Virossa, kiertelimme eri puolilla ja seurasimme uutisia lähes maanisesti. Maantiellä vastaantulevat sotilaskolonnat olivat sekä rauhoittavia, että pelottavia. Kotipuolesta tuli tieto, että nyt korona oli osunut perheenjäseniin, minä olisin heti halunnut lähteä kotiin, mutta palasimme kuitenkin suunnitelman mukaisesti paria päivää myöhemmin. Onneksi sairastelu ei ollut kovin voimakasta. Maaliskuussa 2022 esiintyy soju ensimmäisen kerran kuvissa. Perheenjäsenen synttäriä vietettiin loppukuusta suuren kakun äärellä, pari edellisvuotta oli tuo tilaisuus jäänyt väliin. 

Huhtikuussa alkoi sitten kevät hieman näyttää merkkejä tulemisestaan, vaikka lunta olikin vielä alkukuusta aika paljon. Lähdimme kauden ensimmäiselle CampaAdria-reissulle, emme vielä ulkomaille, mutta kotimaassa viikon verran, kirkkoja ja vesitorneja katsomassa tietysti. Paisteja ei ole näkynyt niin paljon pihassa enää, mutta ainakin yksi miespuolinen oli huhtikuussa tontilla. Ruokapuoli alkoi kallistua Aasian suuntaan, kun innostuin korealaisesta keittiöstä ja K-draamoista. Puikoilla söimme yhä useammin ja se alkoi vähitellen käyttää, mutta kyllä sitä lusikkaruokaakin tarjolla oli. 

Toukokuussa sitten lähdimme Vaasaan, mutta pienen mutkan kautta, laivalla Naantalista Kapellskäriin ja sieltä sitten Ruotsin puolta Uumajaan ja laivalla yli Vaasaan. Katsoimme vaihteeksi kirkkoja ja vesitorneja ja kaunista kevättä molemmilla puolilla Pohjanlahtea. Giro d'Italia alkoi ja kokkailin italialaista niin paljon kuin kerkisin ja joka väliin vähän korealaista. Reissu kesti kaksi viikkoa. Pidin siskoni kanssa korealaisia huippukokouksia sekä lähinä, että etänä ja koin täydellisen Kapteeni Ri-crushin, joka alkaa tässä vuodenvaihteessa vähitellen hellittää. Sydämeni oppa on kyllä edelleen nimenomaan tämä k-draama hahmo, vaikka muitakin oppia on sydäntäni ollut kolkuttelemassa vuoden mittaan. 

Kesäkuun vietimme kotona loppukuulle asti. Kesäkuun ensimmäistä päivää juhlistimme kuohuviinillä, sillä olin tuolloin tullut olleeksi eläkkeellä yhden kokonaisen vuoden. Silloin ei ollut myöskään pyöräilyyn liittyvää ruokahaastetta, joten uppouduin korealaiseen keittiöön jälleen lisää. Loppukuusta sitten alkoi kauden ensimmäinen pitkä ulkomaanreissu, jonka paluupäivää emme lähtiessämme tienneet. Sitä ennen kiillotin keittiön tiskialtaan, se kuuluu nykyiseen tapaani. Menimme laivalla Saksaan ja tuntui kyllä huimaavan hienolta olla taas Saksassa ja Alankomaissa. Katsoimme kirkkoja ja vesitorneja, mutta emme niin läheltä kuin kotimaassa ja Virossa, sillä kumpiakin oli niin paljon, ettemme olisi edenneet matkalla ollenkaan, jos emme olisi vain etäkatsoneet suurinta osaa. Mukana matkalla oli mobileorkidea, joka tässä vaiheessa vielä näytti tykkääävän reissaamisesta ihan mukavasti. Matkaan pääsi myös malliston pienin riisinkeitin, joka on just sopiva kahden hengen riisiannoksen pikaiseen kypsentämiseen. 
Heinäkuun vietimme kokonaan reissussa, Alankomaissa, ihan vähän Belgiassa ja loput ajasta Ranskassa. Siellä etenkin pää pyöri vesitornien tähden, niitä oli ihan valtavasti. Nauratti kovasti jostain kotimaisesta lehdestä lukemani juttu, jossa toimittaja arveli vesitornien olevan suomalainen erikoisuus, eikä niitä juuri muualla nähdä. Höpsistä. Tosin se juttu oli kyllä muutaman vuoden takaa, mutta nousi jostain luettavakseni netissä. 

Oli hauska katsoa Matulaa ranskaksi ja ostaa hienoja vihanneksia ja kasviksia toreilta ja marketeista. Ostoslista oli kyllä välillä melko kotoisan näköinen ja itsestäänselvä. Söimme aika pitkälti ranskalaista ruokaa, kun Tour de France alkoi ja olimme katsomassa tapahtumaa kahden etapin varralla. Säät alkoivat kääntyä hurjan kuumiksi ja koimme ensimmäistä kertaa Euroopassa yli 40 asteen lämpöjä. Sotilashautausmailla tuli mieleen, että tätäkö se maailma tarvitsee lisää, valkoisten ristien meriä, siltä se naapurin mielestä taitaa olla. 
Elokuun alussa emme vielä miettineet varsinaisesti kotiinpaluuta, mutta vietettyämme kaikkiaan kuutisen viikkoa Ranskassa, aloimme hiljakseen valua kotia kohti, vai pitäisikö sanoa kiivetä, kun suunta oli pohjoinen. Vietimme mukavia päiviä Moselin rannoilla, muunmuassa Paradies Campingilla, vaikkei se nyt ihan tarkkaan ottaen mikään paratiisi ollut.  Mobileteddy alkoi ilmehtiä siihen malliin, että kotiin tästä pitäisi lähteä ja aloitimme kartoittaa kotimatkan reittiä. Kävimme uudelleen vielä Alankomaissa, Obelinkin karavaanarikaupassa ja merenrannalla ihailemassa auringonlaskua. La Vuelta alkoi ja katsoimme sitä siellä missä se oli mahdollista. Kotimatka taittui Ruotsin kautta ja osuimme hauskasti IKEA-museoon. Loppukuu kotona meni La Vueltan parissa ja miettien, että vieläkö lähtisimme uudelleen reissulle myöhemmin syksyllä. Taisimme varata uudet laivaliput alle viikon päästä kotiinpaluusta. Matkaorkidea ei selvinnyt kukkivana, viimeinenkin kukka putosi elokuun alkupuolella. 

Syyskuun alussa päättelimme La Vueltan ja vuotuiset ruokahaasteet taas ensi kevääseen asti. Piipahdimme pohjoisessa kotiseudullani ja paikkasimme sikäläisiä kirkko- ja vesitornilistojemme aukkopaikkoja. Loppukuusta sitten lähdimme kauden toiselle  matkalle, tällä kertaa paluulipulla varustettuna. Seurasimme jossain määrin omia kesäisiä jälkiämme, kävimme mm. Obelinkilla, koska emme edelliskerralla ostaneet kaikkea tarvittavaa. Vierailimme ystävän luona Bretagnessa, sekin oli toinen kerta samalle vuodelle, tosin nyt hän oli jopa paikalla. Heinäkuussa kävimme vaikkei ollutkaan, introvertin unelmakyläily! Leirialueita alkoi syyskuussa jo mennä kiinni ja oli tarkempaan etsittävä yöpaikkoja, mutta kyllä niitä vielä löytyi. Olimme taas Ranskassa suurimman osan ajasta, noin neljä viikkoa. 

Lokakuun aikana koimme ensimmäistä kertaa polttoainepulaa, sillä Ranskassa oli lakkoja, jotka vaikuttivat laajalti polttoaineen saatavuuteen. Kiertelimme eripuolilla maata ja näköjään söimme todella usein ihan samalta näyttäviä korealaisia aterioita. Mosel syksyisessä ruskassa oli kaunis ja lokakuun lopulla alkoi jo tuntua, että kyllä tästä kotiinkin joutaisi. Säätiedotuksia seuraillessa alkoi olla sellainen tunne, että hyvään kohtaan me sen kotimatkan varasimme. 

Marraskuun alussa saavuimme taas kotiin, kylläpä näytti Suomi tyhjältä tuolta kohtaa nelostietä. 


Emme ehtineet olla montaa päivää kotoa, kun talvi alkoi tosiaan tulla ja maadoitimme CampaAdrian katokseen. Veikin useita päiviä kuskata kaikki sellainen pois autosta, mikä ei talvea siellä kestäisi, tai jos hiiriä sattuisi liikkumaan, olisi niille turhan kotoisaa. Pörssisähkö alkoi näyttää pahan luontonsa ja me aloimme oikein urakalla säästää sähköä, mm. keitimme kahvia pimeässä. Kiusa se on pienikin kiusa Fortumille. Reissun aikana kotona ollut orkidea oli innostunut pysymään hengissä ja marraskuun kaktus oli katsonut kalenteria aivan oikein ja puhjennut kukkaan juuri sopivasti. Kävimme entisellä työpaikalla ja tein korealaisen lounaan kaikille ja yhtenä päivänä leikimme legoilla. Tai siis kokosimme sukulaislapselle joulupakettia samaan tapaan kuin pari vuotta sitten kokosimme Playmobileistä paketin. Sisareni kanssa pidimme korealaisen huippukokouksen ja teimme monenlaista korealaista ruokaa, kuten Korean Army Base Stew. Minä sain pari uutta suosikkioppaa, kun tutustuin uusiin K-draamoihin. Onneksi on vielä muutama sata katsomatta, ei ihan heti lopu.

Joulukuu, talvinen kotikuukausi. Tai ei ihan, sillä piipahdimme alkukuusta Tallinnassa. Sittemmin emme juuri tontilta poistuneet. Jouluna perhettä oli olemassa ja käymässä, ruoan puolesta menimme melko matalalla profiililla niin, että kaikki on tullut käytettyä pois ja nyt alkaa taas pakastimien tyhjennysoperaatio tai ainakin vajentaminen. Sähköä olemme säästäneet ja kiukaalla valmistaneet ruokia, pitäneet päällä villasukkia ja kynsikkäitä. Tallinnassa piti myös käydä Lidlissä, sillä alkuvuoden matkalla ne oli juuri avattu ja jonot olivat pitkät. Nyt pääsi hyvin ostamaan tärkeitä ostoksia, kuten suolakurkkuja ja votkaa.
Nyt vuosi on vaihtunut. Vuodesta 2022 jää varmasti sekä hyviä, että huonoja muistoja. Tässä vähän listausta:

  • 1 sota liikaa
  • 0 lentomatkaa
  • 3 lyhyttä matkaa Viroon
  • 19 viikkoa CampaAdria-reissuja kotimaassa, Ruotsissa ja Keski-Euroopassa
  • 0 koronaa (kaksi perheenjäsentä sairasti keväällä, me itse emme)
  • 0 flunssaa tai muutakaan sairastelua
  • 7 kokonaan katsottua K-draamaa
  • 12 aloitettua K-draamaa
  • 25 minulle uutta korealaista ruokalajia
  • musiikkimaun vaihtuminen countrysta k-poppiin
  • sähkönkäytön tarkkailu ja todellinen säästäminen
  • työminästä kokonaan irrottautuminen
Vuodesta 2023 toivon, että sota Ukrainassa jollain ilveellä saataisiin loppumaan ja Suomi pääsisi NATOn jäseneksi. Jollei maailma vinksahda vieläkin pahemmaksi ja kesärengaskelit alkavat, lähdemme taas CampaAdrialla reissuun, toivottavasti taas niin, ettei paluupäivää tarvitse lähtiessä vielä tietää.  Hyvää uutta vuotta sinulle, joka luit näin pitkälle! <3

2 kommenttia:

  1. Tuli taas mieleen traumani siitä dieselin loppumisesta, huh huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä kuumottavaa, sinappipula ei ollut ihan niin kriittinen.

      Poista