Hei me leivotaan!

Ei vainkaan, me mitään leivota. Kammenpyörittäjä kävi Jyväskylän jouluisessa taidebasaarissa, kuten joka vuosi. Tälläkin kertaa hän piilotteli osaa ostoksistaan, mutta sain heti pienen pussukan, jossa oli syötävän suloisia korvakoruja. Nyt vaan pitäisi päättää, mitkä niistä ripustaisin korviini. Näitä söpöisiä koruja valmistaa Maaria Salminen Herkkusuu Korut-nimellä. Taidebasaariin ehtii vielä huomennakin!

Yllytyshullun marenkikakku

Joskus kannattaisi miettiä vähän kauemmin, mitä menee lupaamaan. Tässä jokunen aika sitten nuorempi perillinen sattui näkemään Glorian ruoka & viini-lehden keittiön pöydällä ja hän sanoi taikasanat: " Äiti, osaisitkohan tehdä tuollaisen kakun?" Minä käänsin sen tietysti heti päässäni epäilevään muotoon: "Äiti, et varmaankaan osaa tehdä tuollaista?" ja vastasin, että tietysti osaan. En edes tiennyt millainen kakku oli kyseessä, sillä olin vasta aikeissa joskus tulevaisuudessa lueskella kyseistä lehteä. Kyseessä oli jäädytetty marenkikakku lehden numerossa 8/2012. 

Eilinen päivä meni rikollishommissa (älkää pelästykö, kyse oli vain rosvopaistista, ei sen pahemmasta) ja kakun leipominen ei vieläkään toteutunut. Lehti lojui jo avattuna oikealta kohdalta ja pöydällä oli muutamia ohjeeseen liittyviä aineksia ja tarvikkeita odottamassa. Olisin kyllä voinut ja minun olisi pitänyt erotella kananmunat jo valmiiksi, mutta sitäkään en tehnyt. Alla on suoraan lehdestä kopsattu ainesosaluettelo:

Marenkipohjat:

• 6 kananmunan valkuaista
• 2 dl sokeria
• 0,5 tl väkiviinaetikkaa
• 50 g tummaa suklaata

Espressojogurttitäyte:

• 500 g bulgarianjogurttia
• 6 kananmunan keltuaista
• 1 dl sokeria
• 2 dl maitoa
• 1 dl vettä
• 1 rkl espressopikakahvijauhetta 
• 1 tl kardemummaa
• 3 rkl maissitärkkelystä
• 20 g voita
• 2 dl kuohukermaa

Koristeluun:

• suklaatryffeleitä

Tein heti kättelyssä muutoksen ohjeeseen, sillä meillä ei ole espressopikakahvijauhetta. Ohjeen veden ja pikakahvijauheen tilalta käytin tietysti kunnollisen espressoshotin.

Valkuaiset ja keltuaiset erotellaan, keltuaiset laitetaan pieneen kulhoon ja peitetään kelmulla. Valkuaiset laitetaan isoon kulhoon. Valkuaisia vatkataan hetken aikaa niin, että seos alkaa vaahtoutua. Sokeri ja etikka lisätään ja vatkaamista jatketaan noin 8 minuuttia, jossa ajassa kulhoon saadaan aikaan kiiltävää marenkia, joka muodostaa vatkausvispilään terävähuippuisia piikkejä. Marenkia voi kokeilla ottamalla pikkunökösen kahden sormen väliin ja jos sokeri vielä rahisee sormissa, se ei ole vielä tarpeeksi liuennut seokseen. On vatkattava vielä hetki lisää. 

Otetaan kaksi uunipeltiä ja laitetaan niille leivinpaperiarkit. Arkeille piirretään vaikkapa sopivan lautasen avulla pyörylät markkeeraamaan tulevien marenkipohjien kokoa. Aioin koota kakun rengasvuoan pohjan päälle sen verran pienemmistä pohjista, että voisin pakastamisen ajaksi laittaa reunuksen kiinni ilman, että se ottaisi kiinni kakkuun. Käytin siis mallina vuoan pohjaa ja suunnittelin pikkuisen sitä ympyrää pienempiä pohjia. 

Marenkivaahto jaetaan neljän ympyrän kesken, mutta ei vielä tasoitella eikä levitetä. Suklaa sulatetaan vesihauteessa ja lurutellaan marenkipohjien päälle. Lusikalla marenki suklaineen päivineen tasoitellaan niin sieviksi ympyröiksi kuin mahdollista niin, että suklaa jää kauniiksi raidoiksi. Suuri haarukka sopisi tähän tarkoitukseen myös. 

Marenkeja paistetaan 100 asteessa kiertoilmalla kahdessa tasossa noin 90 minuuttia ja annetaan jäähtyä. Jos kiertoilmaa ei ole käytettävissä, uuniin laitetaan lämmöksi 125 ja pohjat täytyy paistaa kahdessa erässä.

Pohjien jäähtyessä tehdään täyte. Jogurttia valutetaan hetken aikaa, jolloin se vielä entisestään jämäköityy. Keltuaiset, sokeri, maito, espressoshotti, kardemumma ja  maissitärkkelys mitataan kattilaan. Seosta kuumennetaan kiehumispisteeseen koko ajan sekoittaen. Kun ensimmäinen kupla nousee pintaan ja seos muuttuu kiisseliksi, kattila otetaan tulelta. Mukaan lisätään voi ja sekoitetaan, kunnes voi sulaa mukaan. Kiisselin annetaan jäähtyä ja sitä sekoitetaan silloin tällöin, jottei se kuortuisi. 

Kerma vatkataan vaahdoksi. Kun kiisseli on jäähtynyt, se kaadetaan isoon kulhoon ja mukaan lisätään valutettu jogurtti. Mukaan lisätään vatkattu kerma. Kakku kootaan alustalle, jolla se voidaan myös pakastaa. Ensimmäinen marenkilevy asetetaan alustalle ja sille lusikoidaan kolmasosa täytekiisselistä. Tämä toistetaan kaksi kertaa ja päällimmäiseksi tulee viimeinen marenkilevy. Minun neljästä marenkilevystäni yksi ei jostain mystisestä syystä suostunut kuivumaan, vaan jäi tahmeaksi ja mahdottomaksi irrottaa leivinpaperista. Niinpä kakkuun tuli vain kolme kerrosta. 

Ohjeen mukaan kakku saisi olla pakastimessa yön yli ja voitaisiin valmistaa useita päiviä ennen tarjoilua, mutta me halusimme maistaa kakkua jo tänään, joten kakku oli pakastimessa noin 5 tuntia ja otin sen huoneenlämpöön tunti ennen syömistä. Kakun oli tarkoitus olla hieman kohmeista tarjoiluhetkellä, muttei jäistä. Koristelin pinnan suklaatryffeleillä, jotka kuvassa näyttävät lihapullilta. Itseoikeutettu hyvä kupillinen kahvia kuului asiaan. Vielä jäi kyllä harjoittelemisen varaa. Täyte ei ollut aivan niin paksua kuin olisi varmaan ollut syytä ja kaikkiaan kakku ei ollut leikkaamisen hetkellä tarpeeksi kylmää. Mutta maku oli kyllä hyvä ja melkein söimme pohjalla olleen paperinkin, kun unohdin mainita siitä muille. 

Pääasiallisin syy kakun kokeiluun on se toive, että meillä ensi keväänä juhlittaisiin ylioppilasta. Keräilen jo mieleeni vinkkejä ja kokeiluja siitä, mitä sitten tuulispäänä, naama punaisena, hiki hatussa, ei-tartte-auttaa-mentaliteetilla valmistaisin!

marengin nätein kohta

Hidasruokien kuningas, rosvopaisti

Päätimme jo viime viikonloppuna, että tänään söisimme rosvopaistia. Sitä emme ole tehneet ainakaan pariin vuoteen. Aikaisemmin meillä oli sitä varten kaivettu kuoppa tontin laidalla. Saimme lahjaksi nuotiopaikan noin viisi vuotta sitten, samanlaisen kuin äidilläni on omalla pihallaan. Se muodostuu kuorma-auton vanteesta keskellä ja sopivan matkan päässä olevasta penkkikehästä. Olemme sen äärellä paistaneet monet makkarat  ja pari kertaa virittäneet paellapannun pesukoneenrumpu-uunin päälle. 

Viime viikonloppuna ilma oli vielä plussan puolella, mutta koko viikon onkin sitten ollut pakkasta ja viime yönä saimme tänne Keski-Suomeenkin ohuen lumipeitteen. Kammenpyörittäjä käänteiskehui meitä siitä, ettemme kaivelleet rosvopaistitiiliä esille ennen pakkasia, mutta kyllä ne sieltä jemmapaikasta pressun alta saatiin nytkin nyhdettyä esiin.

Kymmenen aikaan aamulla Kammenpyörittäjä aloitti tulien pitämisen nuotiopaikalla, hän asetteli tiilet kehäksi vanteen ympärille alkulämmittymään. Minä otin lihat pöydälle lämpenemään. Meillä oli 2 kg pala possun niskaa, vähän alle 2 kg painava naudan sisäpaisti ja kiloinen hirvenpaistipala. Viime mainitun saimme työkaveriltamme, kiitos sinne hieman meistä pohjoiseen!

Valmistelin lihat parin tunnin kuluttua. Tein oliiviöljystä, lipstikkasuolasta ja mustapippurirouheesta mausteseoksen, jota hieroin jokaisen lihapalan pintaan. Hirvi- ja nautapaloihin upotin muutamia valkosipulinkynsiä ja kaikkien päälle taputtelin tuoretta timjamia.

Varasin paketointia varten rullan paksua ja leveää foliota, rullan voipaperia ja pari Hesaria. Laitoin pesualtaaseen lämmintä vettä ja tungin altaaseen noin metrin mittaisen palan voipaperia, joka kastui yllättävän hyvin. Käärin lihapalan voipaperiin. Otin lisää voipaperia ja käärin kaksi muutakin samaan tapaan litimärkään paperiin. Sitten otin pari aukeamaa sanomalehteä ja avasin ne selälleen ennen kuin upotin ne veteen. Kastumisen jälkeen ne pitää nopeasti kääriä lihapalan ympärille, sillä sanomalehtipaperi menee helposti niin pehmeäksi, ettei sitä voi käsitellä. Viimeiseksi käärin jokaisen palan paksuun folioon, noin metrin mittaiseen palaan pariin kertaan, joten foliokerroksia tuli lihan päälle todella monta. Käänsin palan poikittain ensimmäisen foliopätkän jälkeen, jotta liha olisi tasaisesti monen kerroksen sisällä.

Kammenpyörittäjä piti tulta nuotiopaikalla kolmisen tuntia, jolloin vanne oli puolillaan upeaa hiillosta. Hän lapioi hehkuvat hiilet kottikärryihin ja asetti sitten lihapaketit kuopan pohjalle. Niiden päälle hän kaatoi hiilet kottikärrystä, jolloin paketit jäivät aivan piiloon ja suojaan tähän kotitekoiseen uuniin. Hiilien päälle Kammenpyörittäjä nosteli hitsarin hanskat käsissään kuumenneet tiilet. Tiiliä tuli kaksi kerrosta ja koko vanne tuli täyteen. Tiilien päälle hän vielä viritti tulet ja lisäili siihen klapeja silloin tällöin. Kesäisessä rosvopaisteilussa tämä ei ole välttämätöntä, eikä olisi ehkä ollut nytkään, mutta kylmemmällä säällä kyllä.

Lihat olivat paistumassa hiilien ja tiilien alla kolmisen tuntia. Koska lämpötilaa ja kypsyyksiä ei pääse mitenkään tarkistamaan, täytyy vain luottaa vaistoon. Kun ruoka-aika lähestyi, Kammenpyörittäjä nosteli ensin tiilet pois, ne sihisivät kivasti ohuen hangen päällä. Seuraavaksi hän lapioi hiilet varovasti taas kottikärryihin ja lihapakettien alkaessa häämöttää, hän entisestään varovaistui, ettei rikkoisi paketteja. Kuumuutta kestävillä hanskoillaan hän nosti lihapaketit esille ja avasi ne ulkona. Hirvipala oli ilmeisesti saanut vähän muita vähemmän foliota ympärilleen, se olisi pian kuivunut, jollei olisi tullut esiinkaivetuksi. Nauta ja possu olivat aivan optimaalisessa kypsyydessä ja niiden paketeista sai otettu talteen paistolientä pari desiä kummastakin.

Söimme kaikkia lihalaatuja puikulaperunamuusin ja karpaloiden kanssa, eikä voi kyllä valittaa mistään. Muutama suolahippu ja pyöräytys pippurimyllystä kruunasi annokset.

Nuotiopaikalla paistaisi nyt vaikka komppanialle makkarat, mutta eipä taida mahtua tänään. Tiilet saavat jäähtyä rauhassa ennen kuin ne huomenna laitetaan taas jemmaan odottamaan seuraavaa rosvopaistia. 

Campakeittiö ulkoistettuna

Tänään ruoanlaitto on aloitettu ulkona jo yhdeltätoista, tässä menee jonkun aikaa. Voi olla, että tarvitaan ruoanlaittoruokaa, aivan varmasti tarvitaan lämmintä ruoanlaittojuomaa ja paljon vaattetta! Arvaatko mitä puuhaamme?

Täytetyt kateleivät

Eilen söimme kalakeiton kaverina kateleipiä, joiden ohjeen löysin Tortelina-blogista. Käytin kääntäjää ainesosien suhteen, soveltelin ja  tein leipien muotoilun kuvien mukaan. Taikinaan tuli soveltelujeni jälkeen:

• 600 g vehnäjauhoja
• 2 tl suolaa
• 1 tl leivinjauhetta
• 1 pussi kuivahiivaa
• 1 dl rypsiöljyä
• 1 prk kermaviiliä
• 1,5 dl täysmaitoa
• 1 kananmuna taikinaan

Lisäksi:

• 1 kananmuna voiteluun
• seesaminsiemeniä koristeluun
• ohuita kinkkuviipaleita täytteeksi

Mittasin 500 g jauhoista isoon kulhoon ja keräsin sinne myös kaikki muut taikinan ainekset maitoa lukuunottamatta. Sekoitin aineksia alustavasti ja lämmitin maidon melko lämpimäksi. Lisäsin maidon ja alustin taikinan tasaiseksi palloksi, lisäsin hieman jauhoja. Jätin vähän jauhoja leipomista varten. Annoin taikinan kohota peiteltynä tunnin verran.

Valitsin sopivan pyöreän stanssin, jonka halkaisija on noin 8 cm. Leikkasin stanssilla pyörylöitä ohuista kinkkuviipaleista. Kaulitsin taikinan ohueksi levyksi jauhotetulle leivinalustalle. Otin taikinasta stanssilla pyörylöitä. Asetin sitten leivinpaperin päälle tasaisin välein taikinapyörylän, sen päälle kinkkupyörylän ja toisen palan taikinaa päälle. Leikkasin taikinaan viillot niin, että niitä oli tasaisesti kahdeksan noin kahden sentin verran reunasta kohti keskustaa. Taitoin sitten viillosta kaikki kolme kerrosta mutkalle niin, että kahdesta vierekkäisestä viillosta muodostui terälehden tapainen kuvio ja kinkkutäyte tuli näkyviin. Jätin leivät vielä nousemaan noin 20 minuutiksi, jonka aikana lämmitin uunin 180 asteeseen. Ennen paistamista voitelin leipien pinnat kananmunalla ja ripotin pinnalle hieman seesaminsiemeniä. Paistoin leipiä noin 20 minuuttia. Minulle iski hoppu, enkä ehtinyt ottaa vaihekuvia leipien muotoilusta, mutta lähdeblogin kuvista se hyvin selviää.

Kalalientä ja lohikeittoa

Eilen minua odotti mieluisa näky keittiössä, kun saavuin työvuoron jälkeen kotiin. Kammenpyörittäjä oli juuri fileroinut kaksi siikaa, homma alkaa käyttää häneltä melkoisen mukavasti. Itseasiassa se käyttää häneltä niin hyvin, että minun kynnykseni tarttua veitseen samoin aikein nousee aina vain korkeammaksi. Olin  iloinen siitä, että söisimme päivällisellä kalaa, mutta myös siitä, että perkeet olivat vielä kaupan kalapapereissa siinä sikin sokin ja ehdin apajille ennen kompostia. Varasin nämä kalaparkojen loput liemenkeittoa varten, se olisi lauantaille sopivaa puuhaa, kunhan piipahtaisin ensin töissä aamusta varhain.

Olemme keittäneet lihaliemet jo pitkän aikaa itse, kalalientä emme ole tulleet tehneeksi, koska ostamme kalat tavallisesti fileinä. Keväisen hummerihommelin jälkeen keitimme myös rapulientä ja se on  ollut mitä mahtavinta ainetta, yhtä hienoa kuin teeriliemi, mutta tietysti erimakuista, don´t get me wrong (varmistan vain, sillä tiedän maailmassa olevan kaltaisiani blondiineja, jotka voivat käsittää asiat mitä kummallisimmin). Tavallisimmat liemet ovat olleet poron- tai lampaanluista. Myös kanalientä keittelen aina, kun olen paistanut broilereita. Tässä kohtaa juuri tapahtuu se merkillinen muutos, broilerinrungosta saadaan kanalientä, ihmeellistä. Kalkkunalientä en ole tainnut koskaan keittää.

Kävin pienellä tiedonhakureissulla Herkkusuun lautasella-blogissa, sillä olen lyhyehkön bloggaajaurani aikana oppinut, että siellä yleensä on tehty jo aikapäiviä sitten sitä, mitä minä aion tehdä ensimmäistä kertaa. Sama pätee ystäväni sauvajyväsen blogiin. Olin näköjään jo vuosi sitten valitellut kalaliemilaiskuuttani Herkkusuun lautasella-blogin postauksessa, joten nyt piti päivittää sinne viitsiytymiseni.

Minulla oli kahden yhteensä noin 1,7 kg painaneen siian perkeet käytettävissäni ja Kammenpyörittäjä leikkasi niistä kidukset pois kalasaksilla, minä jänistin siinä kohtaa. Kidukset kuulema antavat liemeen kitkerän maun ja lisäävän liemen kuohumista. Muut osat jo kaupassa suolistettujen kalojen roippeista kelpuutin kattilaan huuhdeltuani ne ensin kylmällä vedellä. Laskin päälle vettä niin paljon, että kalaroippeet peittyivät hyvin. Kuumensin keitosta niin, että vesi alkoi vienosti poreilla ja kuorin vaahtoa pois pinnalta sitä mukaa kuin sitä tuli. Hetken kuluttua lisäsin liemeen kasvikset. Mukaan pääsi:

• 2 porkkanaa
• 1 sipuli
• 3 juurisellerin mukulaa
• 2 laakerinlehteä
• 1 rkl kokonaisia mustapippureita

Liemi kiehui noin puolisen tuntia ja tuoksu oli jo huumaavan hyvä. Siivilöin liemen metallisen siivilän läpi toiseen kattilaan jäähtymään. Otin siitä päivällistä varten osan sivuun ja lopun liemen kaadoin vielä pienempään kattilaan ja keitin sitä kokoon noin puoleen määrästään. Tämän tiiviin makuliemen jaoin pieniin pakasterasioihin jäädyttämistä varten. Onnittelen itseäni siitä, että viitsin laittaa kansiin tarralaput sisällöstä ja valmistuspäivästä. Tämä yleensä jää tekemättä ja sitten ihmettelen jääkalikkojen äärellä, että mitähän mainiota makua tästä mahtaisi lähteä. Sivumennen sanoen omenasose ja kanaliemi näyttävät umpijäisinä hämmästyttävän samalta, eikä niistä ihan heti irtoa tuoksuakaan paljastamaan, kumpaa ne ovat. Ei sillä, että näin olisi minulle käynyt, olen vain kuullut...

Vaikka eilen söimme siikaa päivällisellä, oli meillä tänäänkin kalaruokaa. Teimme joku aika sitten ruokaa lohesta kahvinkeittimellä, se oli hupsu kokeilu, eikä siihen mennyt läheskään kaikki isosta lohifileestä. Osan graavasimme ja viimeisen palan leikkelin nahattomiksi kuutioiksi ja pakastin tulevaa keittoa varten. Teen aika harvoin kalakeittoa, eikä minulla ole asialle mitään järkevää syytä, ei edes tekosyytä.

Tällä kertaa tein kalakeittoa aivan näppituntumalla. Kuorin muutamia perunoita ja pilkoin ne suupalan kokoisiksi paloiksi, samoin muutaman porkkanan. Keräsin kaikki kasvikset kattilaan ja kippasin päälle ihanaa kalalientä ja lisäksi maitoa sen verran, että ainekset olivat juuri ja juuri peitoksissa, mausteiksi laitoin laakerinlehden ja pippuria, ripauksen suolaa. Kypsensin kasvikset lähes kypsiksi, jolloin lisäsin lohinopat mukaan. Ne ottivat vain hetkisen kypsyä. Sitten lisäsin keittoon lorauksen kermaa ja nokareen voita, maistoin suolan sopivuuden ja keitto olikin valmis!

Alla oleva kuvasarja kertoo joko nerokkuudesta tai äärimmäisestä laiskuudesta, päätä itse. Muistin ruoanlaiton alussa, että ensimmäistä kertaa ikinä meillä on juurisellereitä ja iloisena menin hakemaan niitä varastosta. Mutta äh, ne olivat tuhannen multaisia ja härpäkkeisiä ja melkein lannistuin, eivätkä porkkanatkaan ihan putipuhtaita olleet. Olimme juuri pesseet talouden autot ja painepesuri oli vielä ulkona nurmikon reunalla. Sillähän minä sitten päästelin täysillä ja etenkin juurisellerin kiharoiden väleissä ollut kuivunut multa sai kyytiä. Piti niitä vähän sisälläkin vielä puunata, mutta suurin osa maasta jäi ulos!

ennen

keskenkaiken

jälkeen

Espressoinen suklaamousse

Kun selaa paljon ruokablogeja eri maista, pistää aika-ajoin silmään se, miten joku tapa laittaa ruoka esille leviää pikkuhiljaa blogista toiseen. Ehkä idea on alunperin otettu jostakin lehdestä, kirjasta tai on aidosti jonkun ruokabloggaajan oma, mutta blogeissa nämä presentaatiot leviävät usein tulipalon lailla. Jossakin vaiheessa kuvissa alkoi näkyä narunpätkiä, yhden jos toisenkin pikkuleivän tai purkin ympärillä ilmestyi rusetille solmittuja karheita narunpätkiä. Se on vähän hassuakin, miksi laittaisi rusetin purkin ympärille, kun ei tahdotakaan sitoa mitään kiinni? Hetki sitten kaikki tarjoiltiin rypistetyn leivinpaperin päältä tai keittiöpyyhkeen seasta, tätä olen itsekin tehnyt. 

Noin vuosi, puolitoista sitten alkoi näkyä jälkiruokien tarjoamista suoraan pienistä lasipurkeista varsinaisten annosastioiden sijaan. Mielistyin siihen ajatukseen, mutten  koskaan sitten kuitenkaan tullut tällänneeksi mitään lukuisista vaaleanpunaisista marjajälkiruuistani lasipurkkeihin. Nyt tapa taitaa olla jo jäämässä taakse. Koska aina voi olla jälkijunassa, tein eilen jälkiruokaa suoraan säilöntäpurkkeihin ihan vain siksi, että saisin ajatuksen pyyhittyä päästäni. Saa nähdä onnistuuko se. 

Selailin foodgawkeria kerätäkseni omaan suosikkiosastooni kivoja ohjeita ja  nappasin tällaisen kokeiltavaksi. Valintani johtui siis sekä säilöntäpurkeista, että jälkiruoasta itsestään. Perheessämme on kolme suklaan ystävää ja neljäskin syö palan silloin, toisen tällöin, ellei suklaa ole liian makeaa. Kahvista pidämme kaikki suuresti. Jälkiruoassa saisi suklaata  kolmikon mielestä olla useinkin, neljäs kääntyy mieluummin hedelmien ja marjojen suuntaan. Jos suklaaseen yhdistetään kahvi, eikä annoksen koko ole liian suuri, ovat kaikki tyytyväisiä.

Espresson makuiseen suklaamousseen kuudelle tarvitsin:

• 200 g tummaa suklaata
• 1 rkl suolatonta voita 
• 0,6 dl espressoa (cup-muunnoksen vuoksi tuo hassu määrä)
• 3 kananmunaa valkuaiset ja keltuaiset eroteltuina
• 1 rkl sokeria
• 2,4 dl kermaa

Pyysin Kammenpyörittäjää tekemään minulle aamiaisen yhteydessä ylimääräisen tuplashotin espressoa, jonka jätin odottamaan jälkiruoan tekemistä. Kun se aika koitti, aloitin keräämällä lasiseen kulhoon paloitellun suklaan, kahvin ja voin. Toiseen kulhoon mittasin kerman, kolmanteen kulhoon laitoin valkuaiset ja neljänteen kulhoon keltuaiset.

Sommittelin vesihauteen suklaan sulattamista varten. Laskin kattilaan vettä muutaman sentin korkeudelta ja asetin kattilan päälle sopivan lasisen kulhon, jonka pohja ei ylettynyt veteen asti. Kiehautin veden kattilassa ja säädin lämmön siten, että vesi lempeästi pulpahteli, muttei kiehunut voimakkaasti. Annoin lämmön sulattaa suklaan ja voin ja sekoittua kahviin. Kun seos oli sulaa ja tasaista, sammutin kaasun kattilan alta ja jätin lasikulhon vielä kattilan päälle. 

Vatkasin toisen  kulhon kerman melko tanakaksi vaahdoksi ja nostin sen jääkaappiin. Vatkasin kolmannen kulhon valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisäsin loppupuolella vatkaamista sokerin mukaan, kunnes seokseen muodostui teräviä piikkejä, kun nostin vatkaimet pois seoksesta. Vatkasin neljännen kulhon keltuaiset vaaleankeltaiseksi vaahdoksi ja sekoitin ne vatkaamisen aikana hieman jäähtyneeseen kahvi-suklaaseokseen. 

Seuraavaksi yhdistin valkuaiset seokseen, jossa oli jo keltuaiset ja kahvi-suklaaseos. Tein tämän pyöräyttelemällä nuolijalla kulhon reunoja myöten, mutta varoen lässäyttämässä ainesosissa olevaa ilmavuutta pois. Lopuksi sekoitin tämän seoksen vatkattuun kermaan ja kun koko hoito oli kasassa, lusikoin sen sieviin pieniin säilöntäpurkkeihin, jotka nostin jääkaappiin asettumaan ja odottamaan päivällisen jälkeistä hetkeä. Annoksia tuli kaikkiaan seitsemän, joista kaksi pieniin lasikuppeihin ja viisi 2,5 dl lasipurkkeihin. Sitten tiskasin jonkun aikaa. 

Jatkoa pastakokeiluihin

neljäsosa

Sunnuntait ovat nykyään usein koko perheen yhteisiä vapaapäiviä ja yleensä teinitkin viihtyvät kotosalla, keräävät voimia tulevaa kouluviikkoa varten. Minun ajatukseni ovat ruoassa jo heti aamusta, elleivät jo edellisiltana. Eilen tosin olin teatterissa, kävin katsomassa ystäväni kanssa Jyväskylän kaupunginteatterin Myrskyluodon Maijan, josta jäi jotenkin mixed feelings. Matti Puurtisen musiikki oli kyllä kaunista ja mieleenjäävää ja pääosan esittänyt Maiju Saarinen oli upea roolissaan.

Kävimme  lasillisella ennen esitystä ja lasillisella esityksen jälkeen Figaron Winebistrossa. Jälkimmäisellä kerralla haikailimme jaettavan tapaslautasen perään tarjolijan mukaan hieman viimetipassa, keittiö oli auki siinä vaiheessa vielä 50 minuuttia. Kun tilauksemme tultiin ottamaan vastaan, aikaa oli enää 30 minuuttia. Onneksi seura oli mieluisaa ja viini hyvää, sillä keittiö oli raapinut kasaan hieman muotopuolen lautasellisen, jossa erilaiset pähkinät olivat liian suuressa osassa ja illan viimeiset kinkkusiivut olivat suorastaan sitkaita. Tarjoilija kyllä selitti lautasen sisältöä ja pahoitteli puutteita, ehkä sen olisi suonut näkyvän laskussakin. Miten häilyvä onkaan se raja, jonka plussapuolella asiakas saadaan tuntemaan, että mukava, kun tulitte. Tai sitten tulee tunne, että anteeksi, että vaivaamme. 

Eilen en siis ajatellut tämänpäiväistä ruokaa aivan koko päivää, vain sen verran, että ehdotin Kammenpyörittäjälle pastan tekemistä lasagnea varten. Samoin päätimme käyttää ragùun jauhelihaa ruokapiirin kautta hankkimastamme lihaerästä ja vihoviimeisiä sisällä pakkokypsytettyjä tomaatteja. Pakastimen tyhjennystä pitäisi tehdä koko ajan tehokkaasti, että pohja joskus saavutettaisiin, tai edes puoliväli. Pari viikkoa sitten puuhailin viimeksi pastakoneen kanssa, kun yllyttäydyin masutoaitemu-blogin Riitan tavoin kokeilemaan tryffelillä maustettua kastiketta nauhapastan kera. Silloin kävi, kuten jokaisessa pastakonekokeilussani. Juuri kun homma alkoi sujua, taikina loppui. En päässyt taaskaan siihen tunnelmaan, että eihän tämä nyt niin vaikeaa ole. Tänään yrittäisin jälleen uudelleen päästä pastakoneen kanssa sisarellisiin väleihin, nythän sentään muistan miltä sen säilytyslaatikko näyttää, enkä loukkaa sen tunteita luulemalla sitä fonduepadaksi.

Ragùn tein tänään melkein ulkomuistista, mutta tuossa lauseen alussa olevassa linkissä on se autenttisin kokeiluni viime keväältä. Pastataikinaan käytin tällä kertaa:

• 300 g durumvehnäjauhoja
• 3 kananmunaa
• 1 tl suolaa
• 1 rkl oliiviöljyä

Vaivasin taikinan  taas käsin, jälleen pastarannetta potien, mutta viitsin nyt työstää taikinaa hieman viime kertaa pitempään ja taikina antautuikin kauniin joustavaksi noin kymmenessä minuutissa, jonka jälkeen se pääsi tauolle jääkaappiin. Taikinatauon aikana aloittelin ragùn teon, kalttaisin erivärisiä tomaatteja ja silppusin lehtiselleriä ja sipulia. Jätin kastikkeen muhimaan ja viritin pasta-aseman keittiöön. Nyt kun edellisestä käyttökerrasta oli vain kaksi viikkoa, ei tarvinut ihmetellä, kuinka kahva kiinnitetään ja kuinka iso pala taikinaa pitäisikään ottaa kerrallaan. Opin viime kerrasta, että mieluummin pienempi kuin isompi. Otin noin tennispallon kokoisen palleron kerrallaan käsittelyyn ja sain kuin sainkin aika nättiä pastalevyä aikaan jo ensimmäisestä osasta.

Aluksi pastapallo litistetään käsin melko litteäksi ja veivataan pastakoneen leveimmän asetuksen läpi, levystä tulee noin kolmen kämmenen kokoinen paksuhko lätty, joka taitetaan kaksinkerroin ja ajetaan taas koneen läpi.

Sitten asetusta hieman kavennetaan ja pastalevylle annetaan taas kyytiä. Nyt levy on jo noin 60 cm pitkä, muttei vielä riittävän ohut.

Niinpä asetusta vaan kapeammalle ja viimeisellä veivauksella saadaan riittävän ohut, noin metrinen pastalevy, joka varovasti nostetaan sopivaan paikkaan kuivahtamaan, minä laitoin omani keittiönpyyhkeelle ruokailutuolin selkänojalta roikkumaan.

Sain aikaan neljä melkein yhtä pitkää ja ohutta taikinalevyä, joiden hartaasti toivon riittävän lasagnevuokani mittoihin. Tällä kertaa minulle ei iskenyt puolipaniikkia pastalevyn kanssa, en rypistänyt sitä tai tehnyt siihen reikiä, joten voin olla aika tyytyväinen. Kohtapuoliin maistelen ragùa ja  keitän juustokastikkeen, että pääsen kokoamaan lasagnea. Lautasella sitten nähdään ja maistetaan, kuinka lopulta onnistuin.

Lisäys päivällisen jälkeen: Tämä oli pitkään aikaan paras lasagneni, pastan rakenne ja kerrosten ohuus oli optimaalinen, ihan vähän lisää valkosipulia olisi voinut olla!