Kiitos, riittää!

Osaatteko tunnistaa hetken, jolloin joku asia tosiaankin riittää? Tiedättekö, että nyt on kiintiö täynnä ja pitää keksiä uutta puuhaa? Minä en. Yleensä. Mutta nyt tiedän ainakin yhden asian tiimoilta. Tiedän, että olen nyt nähnyt tarpeeksi J. Karjalaisen keikkoja vähäksi aikaa, kolme keikkaa 26 päivässä on tarpeeksi. Kuopion keikan jälkeen leijuin metrin korkeudella pari vuorokautta. Lutakon setin jälkeen olin, että no jaa. Eilisiltaisen Äänekosken KeiteleJazzin keikan jälkeen olen niin tyytyväinen, että on viisainta lopettaa kesäiset kulttuuririennot tähän. J. Karjalainen oli jälleen hyvässä vedossa, ei vain töissä ja yleisökin hoiti hommansa. Don't push your luck, sanoo amerikkalainen ja on ihan oikeassa. Ainoa mikä jäi ihmetyttämään oli tapahtuman nimi, tai sitten olen ollut tietämättäni  jo pitkään jazz-entusiastikko. Tapahtuman ohjelmaa katsoessani uskallan päätellä, että festivaalin loppupuolella paikalla nähtäisiin ja kuultaisiin myös jazzia. 

J. Karjalaisen lisäksi kuulimme eilen Kari Peitsamoa. Tulin yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että Peitsamo on täyttä rautaa, ellei jopa nero. Tampereella näimme trubaduurin kitaroineen, eilen lavalla oli täysiverinen rokkari. Peitsamo osaa ottaa yleisönsä, lempeä itseironia ja hersyvä huumori upposi, until the absolutely bitter end. 

Mä oon ihan puhki!

Kolmas Nainen päätti illan ja komeasti päättikin. Korkeaa ikääni puolustuksena käyttäen voin sanoa olevani vanha Kolmas Nainen-fani. Olen sittemmin kyllä pudonnut kelkasta, enkä ollut tiedostanut, että jo vuonna 1994 hajonnut bändi teki paluun 2009 ja on viime vuosina keikkaillut harvakseltaan. Sen siitä saa, kun kuuntelee vain omia vanhoja levyjään, roskacountrya ja Eläkeläisiä. Eilen illalla Kolmas Nainen antoi hieman odotuttaa itseään, mikä minua iltaunista pikkuisen ärsytti, mutta odotus kannatti ja Keiteleen rannalle pystytetty festivaaliteltta jyrähti täyteen pauhuun, kun orkesteri viitsi aloittaa. Vasta kotimatkalla hoksasin tuumia, eikö yhtyeellä ole lainkaan uudempaa materiaalia. Eikä pikawikittelyn mukaan tosiaan olekaan, ellei lukuun oteta Sydänääniä-levyä vuodelta 2009. Siltä he soittivat muistaakseni vain yhden kappaleen. Pauli Hanhiniemen charmi on tallella, se on sanottava. Kaikki kappaleet oli sovitettu selkeästi rankemmin kuin alkuperäislevytykset, täytyykin verrata kuuntelemalla vanhoja levyjä tänään tuolta levykaapin uumenista. 

Tapahtumasta on muutoin vaikea sanoa kovin paljon yhden illan perusteella. Pidimme hyvänä juttuna sitä, että alaikäinenkin nuori pääsee K-18-tapahtumaan vanhempiensa seurassa. Pikkulapsia paikalla ei näkynytkään, mikä oli myönteisesti merkillepantavaa. Yleisössä alkoi loppuillasta ilmetä melkoisia toikkarointiesityksiä, eivätkä sellaiset ole lapsille (jos kenellekään) kivaa katsottavaa. Olematonta hattua nostaen on todettava, että nuorempi polvi näytti jälleen festaroivan meitä keski-ikäisiä fiksummin. 

Haluatteko tietää mikä on ehdoton keski-ikäisyyden määritelmä? Tietysti se, että lähdetään keikalta juuri ennen encorea, ettei joutuisi tungeksimaan alueelta ulos ja ehtisi autolle ennen muita!

Nämä kesäiset vapaapäivät tekevät minut hetkessä viikkopöllöksi. Tällä viikolla on minun laskujeni mukaan ollut ensin maanantai ja tiistai, siihen asti pysyin töiden vuoksi ihan viivalla. Sitten tuli lauantai ja eilen tuntui perjantailta,  sillä ei tuntunut yhtään sunnuntailta, vaikka se tavallisesti seuraa lauantaita. Kalenterista tulkkaan, että nyt on perjantai, ihan aamusta asti ja se ilahduttaa mieltäni, sillä työt kutsuvat vasta maanantaina, joka perinteisesti tulee viikonlopun jälkeen. Mikähän siinäkin muuten on, että jotkut päivät tuntuvat omiltaan, mutta harvoin mikään päivä tuntuu tiistailta tai torstailta, tiistai tai torstaikaan? 

Campasimpukka on muistaakseni ruokablogi, joten palataanpa asiaan. Hankimme vastikään hiiligrillin. Olemme vuosia käyttäneet kaasugrilliä, erilaisia nuotiovirityksiä ja savustuspönttöä (joka sivumennen sanoen paloi viime loimutuskerralla pohjastaan puhki) ulkokokkailussa, mutta pallogrilliä meillä ei ole ollut sitten 90-luvun alun. Sekin taisi olla edellisen vuokralaisen kellariin hylkäämä ruosteinen ufoa muistuttava vempele, jonka kolme jalkaa eivät todellakaan taanneet vakaata pystyssä pysymistä. Emme tosin kokkailleetkaan siihen aikaan kovin kummoisia ja ruosteenpunainen kaukalo mahtoi täyttää tehtävänsä sitenkuten. 

Nyt olimme päättäväisiä asian suhteen, Weber meille heti tänne nyt, mieluiten eilen. Ennen kaupoille lähtöä tsuumailimme autojemme takakontteja ja yhteisesti totesimme, että ne ovat kaikki turkasen pieniä, ei ole enää farmaria eikä tila-autoa, ei isoa tilaa kuljettaa kookkaita tavaroita. Mutta onneksi on avoauto, Ministä katto alas ja menoksi. Ei satanut. Kiersimme muutamat potentiaaliset vähittäisliikkeet lievä bonuksenkiilto silmissämme (edelleen kaihertaa se bonusten keruu Kuopion viinifestivaaleilla, joten koko kuukauden olemme luontomme vastaisesti käyttäneet S-ryhmän liikkeitä epätavallisen paljon kuukausibonuksen maksimoimiseksi), mutta turhaan. Kaihoamaamme mallia ei ollut tarjolla tai sitten sen värisenä, että grillaaja mielellään olisi punavihersokea, niin ätläkkää vihreää väriä löytyi. Olimme jo luovuttamassa, kun muistimme, että Plantagenissakin myydään Weberiä. Sieltähän löysimmekin juuri haluamamme mallin iloisen mustana ja vieläpä edullisempaan hintaan, kuin ääskaupassa. Viis bonuksista, grilli Minin takapenkille ja kotia kohti. Mukaamme lähti myös pussillinen brikettejä ja muita tykötarpeita. 

Tähän asti kaikki sujui siis hyvin. Laatikkoa purkaessamme kiitimme pahvisia pakkausmateriaaleja, ei palleroakaan styroksia, jota Kammenpyörittäjä kammoaa yhtä paljon kuin minä itäneitä perunoita tai edellisen istujan jäljiltä lämmintä toimistotuolia. Siis paljon. Kammenpyörittäjä kokosi grillin ripeään tahtiin, eikä ylitse jäänyt isoakaan pussillista osia, tai siis jäi pari ylimääräistä prikkaa, sillä renkaiden kiinnityksen voi helposti sössiä grillausinnon käydessä liian suureksi. Kyselin tarvitseeko grilli talvirenkaita, mutta ei kuulema tarvitse, jos ei lähdetä yleisille teille. 

Meiksi epätavallisen suurta malttia osoittaen aloimme grillauspuuhiin vasta ostotapahtumaa seuraavana päivänä. Missio oli valmistaa hampurilaispihvejä kyseisen päivän synttärisankarin toiveesta. Brikettien sytyttäminen siihen tarkoitetussa lieriössä onnistui aika hyvin, luulen. Mutta sittenpä tulikin tenkkapoo. Ohjeessa kuvailtiin brikettien tulevan noin puolessa tunnissa harmaan tuhkan peittoon ja olevan siinä vaiheessa valmiit. Briketeistä tuli ruskeita ja niiden pinta oli aivan kuin hiekkainen. Kippasimme ne kuitenkin grilliin ja siirtelimme niitä sieväksi kerrokseksi grillin pohjalla olevalle ritilälle. Sen jälkeen ei tapahtunutkaan paljon mitään. Lämpö nousi tuskin sataan asteeseen ja rakkaudella ja hellyydellä valmistamani paistijauhelihapihvit värisivät viluissaan grillausritilällä. Jonkun ajan kuluttua luovutimme siltä erää, sillä nälkä oli melkoinen. Löin luotettavan Grand Hallin tulille ja kymmenessä minuutissa äidinrakkauteni ilmentymät olivat grillatut. Hyvä ruoka, parempi mieli.

Kävimme toissapäivänä ostamassa muutaman pussin erilaisia hiiliä, kaiketi mustia kaikki. Niillä aiomme tänään kokeilla uudelleen, kunhan perhe eilisen konserttipläjäyksen jälkeen ylipäätään kömpii hereille. Nyt olisi oiva tilaisuus neuvoa noviiseja, otamme mielellämme vastaan kaikki neuvot hiiligrillaamisen ja myös noiden brikettien suhteen. Iltapäivällä seuraa otto 2 ja raaka-aineena on naudan sisäfile tavanomaisine kesäisine kasvislisukkeineen.

HS:n arkistosta

Tähdenlentopastaa

Lintu, pysy pois meidän marjoistamme!

Me pidämme kovasti pastasta. Sitä ei välttämättä uskoisi, jos vilkaisee pasta-aiheisten postauksien määrää blogin vähän yli 500 postauksen joukossa. Blogin ensimmäisen kevään Italia-haasteen aikana tein monta pastapostausta, mutta sittemmin niitä on ollut harvakseltaan, lähinnä omia pastataikinakokeilujani ja surkuhupaisia ravioliräpellyksiä. 

Nämä ruokahaasteet ovatkin siitä hassuja, että ne ikäänkuin köyttävät käteni keittiössä. Tulee itseaiheutettu tunne, etten voi tai saa tehdä jotain ruokaa, koska se on väärää. Tietysti voin ja saan, eikä ruoka ole väärää. Silti pihtaan pastan kanssa Ranska- ja Espanja-viikoilla ja Italia-viikoilla taas ajattelen, ettei voi koko ajan vain pastaakaan laittaa! Varsinaista logiikkaa. Joka tapauksessa syömme siis pastaa useammin, vähän salaa, kuin blogista voisi päätellä. 

Toinen raaka-aine, jonka käyttäminen on joutunut samanlaisen pihtauksen kohteeksi on riisi. Italia-viikoilla ns. pitää tehdä risottoa ja Vueltan aikaan paellaa, mutta Ranskaan en oikein osaa liittää riisiruokia. Eilen teimme pitkästä aikaa kalan lisäkkeeksi riisiä. Melkein samaan aikaan päidemme yläpuolella syttyivät lamput, että hei, mitä jos keitettäisiin riisiä! Seuraavaksi piti etsiä riisinkeitin, joka oli vielä väistöpaikassa keväisten ylioppilasjuhlien jäljiltä. Riisi on enemmän jäänyt aidosti vähemmälle käytölle kuin pasta. Kesäaikaan ei tule tehtyä sushiakaan, minulla on päähänpinttymä, että kesällä ei yksinkertaisesti voi löytää riittävän tuoretta merikalaa sushia varten. Luultavasti olen väärässä, eikä merikala ole sen tuoreempaa täällä keskellä maata talvellakaan. 

Eilisen loimulohen loppujen hyödyntämiseksi tein tänään nopean pasta-aterian. Yleensä olen laittanut tähdelohen mukaan kastikkeeseen, mutta kala menee siinä helposti aivan muhjuksi, eikä ole kovin apeteettisen näköistä. Tällä kertaa keittelin  aluksi pienen kermaisen kastikepohjan pastalle. Käytin ateriaan:

• 2 dl kermaa
• 1 punasipuli
• kymmenkunta kirsikkatomaattia (+saman verran valmiin  ruoan päälle)
• loraus konjakkia
• loraus oliiviöljyä paistamiseen
• suolaa ja pippuria
• basilikaa ja ruohosipulia
• (tähdeloimulohta noin 300 g)
• 500 g leveää tuorepastanauhaa

Silppusin sipulin pieneksi ja kuullotin sitä hetken oliiviöljyssä. Lisäsin mukaan puolikkaiksi leikatut kirsikkatomaatit. Hetken kuluttua kaadoin kattilaan hieman konjakkia ja sitten kerman. Annoin kastikkeen kiehua noin kymmenen minuuttia kasaan, maustoin sen suolalla varovasti (lohen valmiin suolan vuoksi) ja runsaalla pippurilla. Sillä välin keitin leveää pastanauhaa väljässä runsaasti suolatussa vedessä paketin ohjeistaman neljä minuuttia ja valutin sen. Kuumensin lohen (ei kerrota Gordonille) mikroaaltouunissa ja kumosin kastikepohjan pastan päälle ja sekoittelin sen kunnolla kaikkialle pastan ympärille. Kaadoin pastan laakealle vadille ja asettelin lämpimän lohen palasina pastan päälle, samoin lisää kirsikkatomaattipuolikkaita, basilikaa ja ruohosipulia. En tiedä kuinka monta ihmistä kuvittelin ruokkivani tällä annoksella, tuskin jaksoimme neljää pekkaan puoltakaan. Loput menivät pakastimeen työlounaiksi.

EDIT: Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokia käsittelevät postauksemme.

Nyt ruoka ei jäähdy nopeasti, vaikka sitä kiikutettaisiinkin ulos kuvaamisen vuoksi!

Pian lähdemme kohti pohjoista. Mutta vain Äänekoskelle, sillä siellä on mahdollisuus kuulla Kari Peitsamoa, J. Karjalaista ja Kolmatta Naista. Jos joku tuntee halua huomauttaa, että uraudumme musiikillisissa riennoissa muutamiin artisteihin, myönnän auliisti, että näin se on! Tosin Kolmatta Naista emme ole koskaan nähneet livenä, joten tämä aukko sivistyksessä umpeutuu tänään koko perheen osalta. Menomatkalla hoilaamme yhteistuumin: "Tästä asti aikaa, muutama lantti mammonaa, mielin määrin kahvii ja tupakkaa!"

Päättämällä kaunis

Hei, me lavastetaan!

Olemme jo usemman päivän ajan odottaneet ennustettua kaunista säätä, mutta aina vaan ollut matalaa keliä, viileää ilmaa ja kovaa tuulta. Tänään kyllästyimme odottamaan kiltisti ja päätimme, että nyt ON kaunis sää. Asetuimme ulos terassille kaikenlaisine romppeinemme, tein eilisen synttärisankarin kakun ulkona, joimme kesäistä valko-olutta ulkona ja kas, aurinko tuli esiin pilvien takaa, tuuli tyyntyi ja saimme pian viritellä aurinkovarjotkin! Olisi pitänyt päättää jo eilen.

Olen tunnetusti oikein avuton täytekakkujen leipoja. Osaan minä kakkupohjan tehdä ja täyttääkin, kun ei vaan mitään mousseja ja kiilteitä vaadita. Kermaa ja marjoja väliin, ei sentään tummuvaa banaanisosetta. Päälle paljon kermavaahtoa ja vielä vuori marjoja. Onneksi eilispäivän sankari (kuulostipa lopulliselta) toivoi juuri sellaista kakkua. Sillä ei kakkujen kauneuskilpailua voiteta, ei päästä edes perintöprinsessaksi, mutta ei se haittaa. Muutaman kerran kesässä marjakakku tekee kyllä kauppansa vähän rumempanakin.

Marisin sunnuntaina kesäloman loppumista, mutta se oli aika turhaa. Työviikko oli vain kahden päivän mittainen ja nyt on loppuviikko vapaata. En tiedä, miten tällä tahdilla saa nuorisolle opetettua minkäänlaista työmoraalia ja valotettua ahkeruuden käsitettä. Ei millään. Teen sen sitten ensi viikolla, kun töitä on monta päivää peräkkäin. Samoin tekee Kammenpyörittäjä, nyt nautimme lohen loimuttamisesta, auringonpaisteesta ja ruokahaasteiden välisestä tauosta. Nyt saamme syödä, mitä haluamme!

Tästä haluan kertoa kaikille, basilika-mansikkapiiras!

Olen mestari bongaamaan leivontaohjeita, joista ei heti hoksaa työn määrää. Kun olen ihastunut kuvaan leipomuksesta, päätän jo tehdä sen, vaikka sitten ilmenisi, että vaivaa on tiedossa. Tällä kertaa yhdistin kaksi ohjetta. Ensin tein piirakkapohjan 84th&3rd-blogista löytämäni ohjeen mukaisesti. Siihen tuli:

• 150 g vehnäjauhoja
• 90 g suolatonta voita
• 1 rkl öljyä
• 3 rkl vettä (näköjään 3, luin huonosti ja laitoin vain yhden)
• 1 rkl sokeria
• ripaus suolaa (ei jos suolassa on voita)

Kuumensin uunin 210 asteeseen ja otin esille pitkulaisen irtopohjaisen piirakkavuoan. Mittasin vehnäjauhot kuppiin ja laitoin sivuun. Mittasin kaikki muut ainekset uunin kestävään kulhoon. Käytin Pyrex-kulhoa kuten lähdeblogissani, eikä tämä ole maksettu mainos. Kulho lienee vanhimpia keittiövälineitäni. Sekoitin aineksia hieman ja nostin kulhon uunipellille uunin keskikorkeudelle viideksitoista minuutiksi. Sinä aikana voi suli ja ajan tullessa täyteen, alkoi liemi hieman kuplia ja ruskettua reunoiltaan. Noudatin edelleen JJ:n neuvoa siitä, että otin paksun patakintaan kumpaankin käteeni ja nostin kuuman kulhon puiselle leikkuulaudalle. Kintaat käsissäni kaadoin jauhot liemeen ja sekoitin edelleen kintaat käsissäni puukauhalla seoksen taikinapalloksi. Kulho oli todella kuuma, joten kinnas kauhakädessäkin oli hyvä varotoimenpide, etten vain tarttuisi epähuomiossa kuumaan kulhoon paljain käsin. Kumosin taikinapallon piirakkavuokaan ja taputtelin sen joustavalla nuolijalla mahdollisimman tasaiseksi kerrokseksi vuoan pohjalle ja reunoille. Heti, kun taikina hieman jäähtyi, taputtelin vielä sormin taikinaa reunoille ja pistelin siihen haarukalla reikiä kauttaaltaan. Paistoin pohjaa noin 15 minuuttia ja nostin sen sitten jäähtymään. 

Taikinatoimien lomassa tein täytehommia. Niihin otin neuvot Kitchen Vignettes-blogista. Siellä oli tehty piirakka alusta asti, mutta halusin tosiaan kokeilla tuota ylläkuvattua vähän erikoisempaa metodia piirakkapohjan tekoon. Aluksi valmistin basilikasiirapin uuttumaan. Siihen meni (määrät hieman muunneltuina):

• 1,5 dl vettä
• 2 dl sokeria
• niin paljon tuoretta basilikaa kuin sielu sietää

Mittasin kattilaan veden ja sokerin ja kuumensin ne kiehumispisteeseen, sekoittelin verkkaisesti. Kun sokeri oli kokonaan liuennut veteen ja seos oli kiehumaisillaan, nostin kattilan tulelta ja kippasin kevyesti silputun basilikan mukaan. Jätin siirapin jäähtymään ja saamaan makuaan basilikasta. Tämä olisi ollut hyvä tehdä jo eilen ja jättää siirappi tekeytymään yön yli, mutta arvelin muutaman tunninkin olevan auttava aika. 

Kiisseliä varten tarvitsin:

• 3,5 dl maitoa
• 0,6 dl sokeria
• 4 kananmunan keltuaista
• 1 rkl vaniljauutetta
• 2 rkl maissitärkkelystä
• taas niin paljon basilikaa kuin sitä liikenee

Erottelin keltuaiset kulhoon ja mittasin mukaan sokerin, vaniljauutteen ja maissitärkkelyksen. Vatkasin seoksen vaalean keltaiseksi, kuohkeaksi seokseksi. Kuumensin maidon ja basilikan paksupohjaisessa kattilassa lähelle kiehumispistettä. Kaadoin maidon siivilän läpi keltuaisvaahtoon, jolloin basilikan lehdet jäivät siivilään. Sekoitin nopeasti vispilällä kiisselipohjan tasaiseksi ja pesin ja kuivasin paksupohjaisen kattilan. Kaadoin kiisselipohjan takaisin kattilaan ja aloin lämmittää sitä uudelleen sekoitellen vispilällä, vaikka puulusikka olisi parempi. Kiisseli sakeni nopeasti oikein hyväksi ja kaadoin sen lasikannuun jäähtymään. 

Piirakan kokoaminen tapahtui sitten myöhemmin. Siivilöin basilikasiirapin pieneen kannuun. Kun piirakkapohja oli jäähtynyt kokonaan, otin sen varovasti pois vuoastaan. Lusikoin kylmentynyttä vaniljakiisseliä piirakkapohjan syvennykseen niin paljon, kuin siihen änkemättä sopi. Asettelin puolikkaiksi leikkaamiani mansikoita kiisselin pinnalle ja sutikoin mansikoille basilikasiirappia, aivan ylimmäksi sommittelin muutaman basilikan lehden. Onneksi en ollut parturoinut ihan kaikkia lehtiä aamuisessa innossani. Laitoin piirakan jääkaappiin jäähtymään tarjoilulämpötilaan. Basilika sopi aivan suloisesti yhteen mansikan kanssa ja tämä minulle uusi piirakkapohja oli todella verraton. Suosittelen lämpimästi! Oli vaivansa väärti. 

Lisäys: basilikasiirappia meni tähän piiraaseen vain aivan pieni tilkka, mutta säästin loput ja meinaan keksiä sille jotain muutakin käyttöä.

Sadas Tour de France päättyy tänään myöhään illalla. Enpä ole varma, jaksanko valvoa sinne asti, mutta toivon Chris Froomen lunastavan kokonaiskilpailun voiton, Mark Cavendishin voittavan etapin ja Nairo Quintanan kuittaavan sekä nuorten- että mäkipistekilpailujen ykköspaikat. Suosikkini Alberto Contador taitaa vetäytyä nuolemaan haavojaan, sillä olin ymmärtävinäni, ettei hän lähde ensi kuun lopussa puolustamaan viime vuotista la Vueltan voittoaan. Tämän vuotinen Tour on ollut viihdyttävä ja paikoin jännittäväkin, mutta ei aivan henkeäsalpaava. Jäämme odottamaan la Vueltaa.

Viimeisiä viedään

kreppipaistimella valmistuvat myös amerikkalaiset pannukakut

Tahtoisin mielelläni tietää, miksi lomapäivät kuluvat niin paljon työpäiviä nopeammin. Mihin katosivat kolme viikkoa, miksi nyt on loman viimeinen päivä ja arkiankeuttaja hiipii ikkunoiden takana harmaassa sunnuntaiaamussa? En taida saada vastausta näihin polttaviin kysymyksiin, joten ryhdistäydyn ja synkistelyn sijaan teen tästä hyvän päivän. Tänään ei pääty vain loma, tänään päättyvät myös sadas Tour de France ja Campasimpukan kolmas ranskalaisen ruoan haaste. 

Tour de Francen viimeinen etappi ajetaan illalla, maaliin saavutaan Pariisissa vasta iltavalaistuksessa. Tukevassa johdossa oleva Chris Froome tullee voittamaan tämän sadannen Tourin, emmekä toivo kenellekään muullekaan minkäänlaista matkaa katkaisevaa haaveria. Sitä ennen aion askaroida ranskalaista leivonnaista päivän aterian jälkiruoaksi, ohje on jo katsottuna. Pullo samppanjaakin on kylmässä. Kyllä tämä tästä!

Coquilles St. Jacques à la Provençale Tour de Francen toiseksi viimeisenä päivänä

Kun käymme muissa kaupungeissa, vierailemme mielellämme kauppahalleissa. Tampereen kauppahalli onkin iso ja siellä on paljon kiinnostavia liikkeitä. Käpykakun lisäksi ostimme kampasimpukoita Kalaherkut Oy Nygreniltä. Tänään niiden oli määrä päästä ranskalaiseen herkkuun nimeltä Coquilles St. Jacques à la Provençale. Katsoin ohjetta sieltä täältä, mutta eniten lunttasin The Little Ferraro Kitchen-blogista, jossa oli käytetty Julia Childin ohjetta. Koska osa päivällisseurasta suhtautuu kampasimpukoihin lievällä epäluuloisuudella, tein puolet annoksista tiikeriravuista. Soveltelin hieman:

• 6 isoa kampasimpukkaa
• 200 g kuorittuja ja siivottuja tiikerirapuja
• 1 punasipuli
• 2 valkosipulinkynttä
• voita ja oliiviöljyä paistamiseen ja kastikepohjaan
• vehnäjauhoja 
• suolaa ja pippuria
• timjamia
• laakerinlehtiä
• ruohosipulia
• 2 dl valkoviiniä
• 2 dl vettä
• 1,5  dl maitoa
• cheddar-raastetta
• (muskottipähkinää jonka unohdin)
• kampasimpukan pulleampia kuorenpuolikkaita ja pari pientä uunin kestävää annosvuokaa

Leikkasin kampasimpukat ensin viipaleiksi ja sitten vielä paloiksi. Kuivasin ne talouspaperilla ja ripottelin niille suolaa ja pippuria. Siivosin myös sulatetut tiikeriravut ja leikkasin ne pariin palaan, kuivasin ja maustoin nekin. Pilkoin sipulit aivan pieniksi ja keräsin yrtit valmiiksi. Paistoin ensin sipulisilppua hetkisen pannulla voin ja oliiviöljyn seoksessa. Siirsin sipulit lautaselle odottamaan. Jauhotin sekä simpukkapalat, että puolikkaat tiikeriravut vehnäjauhoilla ja paistoin niitä voissa kahdella eri pannulla joka puolelta. Jaoin sipulit kahden pannun kesken ja lisäsin kummallekin pannulle puolet viinistä ja vedestä, sekä yrttejä. Annoin nesteiden kiehua hieman kasaan, muutaman minuutin verran. 

Kuumensin uunin 220 asteeseen ja Kammenpyörittäjä raastoi valmiiksi reilun desin verran cheddaria. Tein paksupohjaisessa kattilassa pienen annoksen paksua vaaleaa kastiketta. Se tapahtui seuraavasti: Sulatin kattilassa pari lusikallista voita ja lisäsin joukkoon saman verran vehnäjauhoja. Sekoittelin ne tahnaksi, jota kypsensin hetken aikaa, mutta varoin seoksen ruskistumista. Kaadoin mukaan maitoa, jonka vispilöin jauhosuurusteen kanssa tasaiseksi kastikkeeksi, joka sakeni nopeasti. Oli tarkoitus maustaa kastike muskottipähkinällä, mutta unohdin. Jaoin sakean kastikkeen rapujen ja kampasimpukoiden kesken ja sekoittelin pannuille paksun seoksen. Lusikoin tätä täytettä kevyesti öljytyille simpukankuorille ja loput pieniin annosvuokiin. Päälle sirottelin juustoraasteen. Gratinoin uunipellille asetettuja annoksia noin vartin verran. Tämä sopisi hyvin alkuruoaksi, mutta meillä sitä tuli niin paljon, että grillattujen perunanpuolikkaiden, tomaattien ja kesäkurpitsojen kanssa ne muodostivat runsaan aterian. Käytön jälkeen pesimme simpukankuoret ja kuivasimme ne odottamaan seuraavaa kertaa. 

tiskiin!

Tallennuksemme Tour de Francen toiseksi viimeiseltä päivältä ei onnistunut juuri lainkaan, emme nähneet lopultakaan, miten Nairo Quintana voitti etapin ja jätti Alberto Contadorin niin kauas taakseen, että kokonaiskilpailussakin Contador löytyy nyt siljalta neljä. Huomenna vielä ajetaan viimeinen etappi, tällä kertaa iltamyöhään, pimenevässä Pariisin illassa. 

Uusien kokemuksien äärellä

Olimme pienellä Tampereen reissulla, jolta palasin muutamaa uutta kokemusta rikkaampana. Tällä kertaa kävi niin, että ne asiat joista minulla oli matalat odotukset, yllättivät positiivisesti ja päinvastoin. Sää oli melko kelju, eilen satoi tasaisesti aivan siihen asti, kuin ennusteessa oli arveltukin. Iltaa kohden sää parani, se oli mukavaa. 

Emme olleet koskaan aikaisemmin majoittuneet Omenahotelliin, mutta nyt sekin on kokeiltu. Aivan kelpo nukkumispaikka, eikä ainakaan näin arki-iltana ollut mitään mekkalaa, kuten olen kuullut viikonloppuisin joskus olevan. Ompun sijainti Hämeenkadulla oli erinomainen ja sattumalta osuimme auton kanssa tuliterään P-Hämppi-pysäköintihalliin.

Kulttuuripainotteisen matkamme ensimmäinen tapahtuma oli Keskustorille pystytetty oluttelttakylä, jossa esiintyi alkuillasta Kari Peitsamo. Sain jo ajomatkan aikana pienen läpileikkauksen Peitsamon musiikista, mikä olikin hyvä juttu. Muutoin olisin juuri ja juuri tunnistanut vain kappaleen Kauppaopiston naiset. Peitsamo esiintyi yksin kitaransa kanssa kolmen vartin verran, mikä oli ainakin minulle oikein sopivasti, sain kyllä rahalle vastinetta oikein hyvin. Keskustorin konsertit ovat sivumennen sanoen ilmaisia. 

Olin valinnut meille illallispaikaksi Saludin, sillä la Vuelta lähestyy ja olin lukenut, että siellä saisi mallikasta espanjalaisruokaa. En aio jaaritella tästä kokemuksesta pitkään. Yksi tilaamistamme annoksista oli erinomainen, Especial de la casa KOBE ESTILO WAGU-härän sisäfileepihvi. Kaikki annokset olivat liian suuria, hinnasta en niinkään marise, mutta on noloa, kun ei ole mitään mahdollisuutta jaksaa syödä puoltakaan tilaamastaan annoksesta. Kokemuksessa kiitän mieluisaa pöytäseuraa. Luulen, että ensi Tampereen vierailulla menemme Hella & Huone-ravintolaan, jota nytkin ensin tuumin meille illallispaikaksi.

Illan päätteeksi tallustelimme täysien vatsojemme perässä Tampereen Klubille kuuntelemaan Eläkeläisiä. Tämä oli nyt neljäs kerta, kun kulkeuduin orkesterin keikalle ja alan päästä jo jyvälle, missä tästä on kyse. Kerroin keväällä, että saksalainen yleisö humppasi aivan hulluna, mutta niin humppasi kyllä suomalainenkin, tosin melko paljon kosteammissa tunnelmissa. Humppajuna puksutti ympäriinsä koko keikan ajan ja sydänala tutisi humpanjytkettä vielä aamullakin. En pidä mahdottomana ajatuksena mennä uudelleenkin Eläkeläisten keikalle. 

Jokisen valinnasta hankittua

Tänä aamuna noudimme automme Hämpistä ja suuntasimme kauppahallia kohti. Sieltä hankimme tuikitärkeän tuliaisen, käpykakun. Olimme niin hurjia, että ostimme myös perunaleivoksia, näillä makeilla uskalsi kyllä kohdata kotimieheksi jääneen nuoremman perillisen. Käväisimme kotimatkalla IKEAssa, jossa oli muutama muukin juuri tiedostanut myytävän aamiaista 50 sentin sopuhintaan. Ihmettelin hieman, miten vaikea se onkaan ottaa yksi juustosiivu ja yksi kananmuna, niitä valittiin hyvin huolellisesti. Kaupan puolelta ostimme irtolautasia kuvaustarkoituksiin, kassa katseli taas hieman kummissaan, että millaistahan astiastoa me oikein keräämmekään.

Tour de Francen lopputohinat ovat meneillään. Olemme katsoneet tämän päiväisen etapin, jonka voittajaksi ylsi jo toistamiseen tässä kisassa Movistarin Rui Costa. Nyt käymme läpi eilisiä tapahtumia. Kokonaiskilpailu alkaa olla paketissa, mutta viimeiset vuorietapit ovat kyllä itsessäänkin todella kiinnostavia. Koska palasimme reissusta vasta iltapäivällä, tein nopean salaatin uuteen Ikeasta ostettuun vatiin ja samalla muistelimme yhtenä iltana maistelemiamme ranskalaisia juustoja. Pari niistä oli niin tujakan hajuista, etten tahtonut maistaa ja Kammenpyörittäjäkin sai syödä niitä melko etäällä, sisätiloissa kylläkin, sillä ilta oli kovin viileä.

Huomenna ja ylihuomenna, viimeisinä lomapäivinä haluan vielä tehdä jotain ranskalaista ruokaa ennen kuin tämä Campasimpukan kolmas ranskalaisen ruoan haaste on ohitse Tour de Francen päättyessä Pariisiin.

Alpe d'Huez, Tampere ja mantelinen kirsikkapiirakka

Me olemme karanneet hetkeksi Tampereelle, siellä on menossa Tammerfest-niminen tapahtuma, josta bongasimme uuden lempiorkesterini keikan. Muistattehan, miten Kammenpyörittäjä on siedätyshoitanut minua Eläkeläisten musiikin pariin ja ilmeisesti hoito on onnistunut erittäin hyvin, sillä ehdotin itse tätä kulttuurimatkaa Tampereelle. Voinee siis sanoa, että ihmeiden aika ei todellakaan ole ohitse. 

Harmillista, että näinkin merkittävä kulttuuritapahtuma sattui samalle päivälle, kuin Tour de Francen 18. etappi, jota olimme innolla odottaneet. Kovat mäkietapit ovat aina niin jännittäviä. Onneksi Eurosportin lähetyksen tallentaminen on mahdollista, joten katsomme huomenna kotiin palattuamme, mitä kisassa tapahtuikaan. 

Tein jo muutama päivä sitten ranskalaistyyppistä kirsikkapiirasta, jonka postaamista pihtasin aina tälle päivälle. Löysin ohjeen siihen tästä blogista. Sain jollain mutkikkaalla tavalla google-käännettyä ohjetta sen verran, että selvisin valmistamisesta, mutta tuo linkkiä klikkaamalla pääsee alkuperäiseen ranskankieliseen postaukseen. 

• 350 g kirsikoita
• 180 g jauhettua mantelia
• 40 g maissijauhoa
• 1 tl leivinjauhetta
• 3 kananmunaa
• 150 g sokeria
• 250 g ricottaa (käytin kermaviilipurkin loput + turkkilaista jogurttia)
• 5 cl Amarettoa
• 1 tl vaniljauutetta (käytin reilumman lorauksen)

Kammenpyörittäjä poisti kirsikoista siemenet. Minä olin kuvitellut, että sama laite, jolla otetaan oliiveista kivet, sopisi kirsikoillekin. Kyllä se jotenkuten toimikin, mutta pitäisi olla joku oma vekotin ilmeisesti. Kuumensin uunin 160 asteeseen. Mittasin jauhetun mantelin, maissijauhon ja leivinjauheen isoon kulhoon ja sekoitin ne keskenään. Toisessa kulhossa vatkasin kananmunat ja sokerin vaahdoksi ja yhdistin niihin maitotuotteet, Amareton ja vaniljauutteen. Sekoitin jauhot vaahtoon ja pyöräyttelin taikinan tasaiseksi. Lopuksi kääntelin kirsikat joukkoon ja levitin taikinan lasiseen neliskanttiseen vuokaan, jonka oli vuorannut leivinpaperilla. Paistoin piirakkaa noin 55 minuuttia ja vielä viisi minuuttia olisi voinut olla paikallaan. Perhe oli joko tavalliseen tapaan kohtelias ja kiltti leivonnaista kehuessaan, tai sitten minun suuni oli hieman tuohesta, en ihastunut valtavasti tähän piirakkaan.