lauantai 5. syyskuuta 2015

Sadepäivän paella


Aikaisempina blogikesinä olen tehnyt paellaa nuotiopaikan pesukoneenrumpu-uunin päällä muurikalla. Tämän vuoden paellapäiväksi valikoituneen lauantain sää lupasi sadetta ja sitä saimmekin. Nuotion ylläpito kyllä onnistuisi rumpu-uunissa, mutta veden sataminen ruokaan ja kokin niskaan ei houkutellut. 

Ostin jo aikoja sitten DeBuyerin hiiliteräksestä valmistetun paellapannun, mutten ollut tehnyt sille rasvapolttoa. Olin hukannut ohjeenkin jonnekin aikojen saatossa, mutta nyt kaivoin netistä neuvot ja polttelin eilen pannua urakalla grillin sivupolttimolla. Siellä pystyisin terassin lipan alla paellankin valmistamaan ilman, että ruokaan sataisi vettä, minä olisin sadetakin suojissa. 

Rasvapoltossa kuluu aikaa, sitä neuvotaan tekemään esimerkiksi niin, että ensin pannulla keitellään vartin verran vettä ja perunankuoria ja sitten pannua kuumennetaan öljyn kanssa lukuisia kertoja. Minulla ei ollut nyt sellaisia perunoita, joissa olisi ollut kuorittavaa kuorta, joten tyydyin pelkkään öljyllä läträämiseen.

Pesin ensin pannun pantrypölyistä ja kuivasin huolella. Laitoin pannun grillin sivupolttimolle ja lorautin sille pienen tilkan maapähkinäöljyä, jonka levitin talouspaperilla. Ostin kyllä pellavansiemenöljyä, jota käytettiin Youtube-pätkässä, mutten ollut ihan varma onko se samaa flaxseedoilia. Purkissa luki, ettei sovi paistamiseen. Käytin sitten maapähkinäöljyä.

alkutilanne
Kuumensin pannua muutamia minuutteja, kunnes öljy alkoi kevyesti savuta ja sammutin liekin. Annoin pannun jäähtyä ja lisäsin öljyä, jonka taas levitin. Kuumensin uudelleen ja jäähdytin. Tein tämän kaikkiaan kymmenkunta kertaa. Kerta kerralta pannu muuttui tummemmaksi pohjastaan, pannun reunoille asti tummuus ei alkanut vielä kehittyä. Viimeisellä kerralla ihan vähän (!) unohdin pannun liekille, onneksi Kammenpyörittäjä huomautti asiasta, olin sisällä paistamassa torrijoksia. Kun pannu oli kokonaan kylmennyt, pesin sen kuumalla vedellä ja kuivasin. Koko pohjan alalta pinta oli nyt melkein musta, tumman ruskea ja kiiltävä.


Ohjeen tämänvuotiseen paellaani otin Yes, More Please-blogista. Teemana oli valencialainen, mereneläviin perustuva paella, ei kanaa (lue:broileria), ei kania. Tietysti kyllä chorizoa piti olla, eihän ilman sitä voi tehdä paellaa? Muuntelin ainesluetteloa sen mukaan, mitä meillä oli kaupoissa/kaapeissa saatavilla, mutta perusperiaate on tuosta kivasta blogista.

Paella koko porukalle hiiliteräspannulla kaasulla 

  • 400 g pakkaus pakastettuja tiikerirapuja 
  • 1 sitruunan mehu
  • chilihiutaleita
  • 6 isonpuoleista kampasimpukkaa
  • 150 g lohta (ei varmaan kuulu minkään perinteen paellaan)
  • 12 sinisimpukkaa (ostin just sen verran, onnistuu Sokoksen kalatiskillä)
  • 10 cm pätkä kuivattua chorizoa
  • 2 suurta pihvitomaattia
  • 3 suurta valkosipulinkynttä
  • 3 uudensadon sipulia varsineen (jätin pois sipulista tykkäämättömien vuoksi)
  • 1 punainen paprika
  • 1 keltainen paprika
  • 1 vihreä paprika
  • pieni rasia anjoviksia
  • sahramihippuja pieni kuorellinen
  • pimentonia
  • 500 g paellariisiä
  • oliiviöljyä
  • noin 1,5 l lihalientä (kalaliemiä ei nyt ollut)
  • suolaa ja pippuria
  • härkäpapuja (noin 15 palkoa)
  • 1 sitruuna viipaleiksi leikattuna
  • persiljaa ja ruohosipulia silppuna

Alkuvalmistelut

  1. Aloitin kiehauttamalla härkäpapuja muutaman minuutin ja jätin ne siivilään jäähtymään. Kun ne olivat jäähtyneet, pullautin ne ulommasta kuorestaan. 
  2. Kuorin tiikeriravut ja tein niille pienen marinadin, johon tuli sitruunan mehu, kuivattuja chilihiutaleita, pikkuisen oliiviöljyä, suolaa ja pippuria. Laitoin ravut vielä peitettyinä jääkaappiin.
  3. Leikkasin kampasimpukat kahteen osaan poikittain, että sain 12 viipaletta. Samoin leikkasin lohen pieniksi viipaleiksi ja laitoin kummatkin kylmään odottamaan.
  4. Putsasin sinisimpukat ja jätin ne jääkylmään veteen odottamaan.
  5. Leikkasin tomaatit ja paprikat pieniksi kuutioiksi ja silppusin valkosipulinkynnet. Jätin sipulit pois, koska kaksi syöjistä ei kertakaikkiaan pidä sipulin mausta. 
  6. Leikkasin chorizon ohuiksi viipaleiksi. 
  7. Sulatin liemikalikat.


Varsinainen paellahomma

  1. Keräsin kaikki ainekset ulos grillin tasoille. 
  2. Laitoin eilen rasvapolttamani paellapannun kaasuliekin päälle kuumenemaan ja kaadoin sille kunnon lorauksen oliiviöljyä. Kun öljy alkoi olla kuumaa, kumosin sille paprikakuutiot ja valkosipulin (sekä sipulit, jos niitä olisin laittanut). Kuullotin niitä noin 10 minuuttia.
  3. Lisäsin pannulle pienen rasiallisen anjoviksia, jotka pienin puulastalla kasviksiin, ne hajosivat sinne aivat olemattomiin, mutta tuoksuivat mahtavalle. En laittanut purkin öljyä mukaan, ettei ruoasta tulisi liian öljyistä.
  4. Nakkasin pannulle tomaattisilpun ja pienen kuorellisen sahramia ja noin teelusikallisen pimentonia. Haudutin paellapohjaa noin 5-8 minuuttia, siitä sukeutui hieno syvänpunainen kastikepohja. 
  5. Lisäsin pannulle suuren kauhallisen lientä ja ripottelin riisin mukaan, laitoin sitä silmämääräisesti noin 400-500 g, en punninnut. Kyseessä oli aivan halpa bulkkiriisi, jonka toimme Espanjasta pari vuotta sitten. Kilon pussi maksoi muistaakseni alle euron. Tämä laatu on aivan riittävän hyvää, ei tarvitse ostaa kallista paellariisiä. 
  6. Paistoin irrallisella induktiolevyllä pannulla chorizoviipaleita muutamia minuutteja, kunnes ne olivat rapeita, nostelin ne lautaselle odottamaan.
  7. Aloin kypsyttää riisiä lisäten lientä noin 5-10 minuutin välein sekoittamatta riisiä. Halusin pohjalle muodostuvan maukkaan crustin, mutta vielä en uskaltanut sitä toivoa, koska kokkasin itselleni uudella keittoastialla ja epävarmana rasvapolton onnistumisesta. 
  8. Riisin kypsyminen otti noin 45 minuuttia, se tapahtui nopeammin kuin muurikalla aiemmilla tekokerroilla. Luulen sen tapahtuvan nopeammin kaasun tehokkuuden takia ja koska pannun pohja on tasainen. 
  9. Kun riisi alkoi olla lähes kypsää, käytin lohiviipaleita ja kampasimpukoita chorizorasvaisella pannulla nopeasti ja jätin ne puolikypsinä odottamaan. 
  10. Viimeistelyvaiheessa lisäsin vielä kauhallisen lientä ja asettelin riisin pinnalle marinoidut tiikeriravut, kampasimpukat, sinisimpukat, chorizoviipaleet, lohipalat ja härkäpavut. Käänsin tiikeriravut, että ne saivat toisenkin kylkensä punaisiksi, samoin käänsin kampasimpukat toiselle kyljelleen.
  11. Tarkistin riisin kypsyyden ja tarvitaanko suolaa, ei tarvinut. Pippuria pyöräytin hieman pintaan ja tökin siihen sitruunalohkoja. Sirottelin pinnalle ruohosipulia ja persiljaa. 



Koko paellanlaittamisessa meni valmisteluineen kaikkiaan parisen tuntia, homma onnistui hyvin, vaikka ulkona satoi vettä. Minulla oli suuri sadetakki päälläni ja grillin sivupolttimo on katon lipan alla suojassa. Kammenpyörittäjä kantoi minulle välineitä, lastoja, kauhoja ja pihtejä, sekä lämmitti lientä lisää tarvittaessa. 

DeBuyerin hiiliteräspannu toimi aivan loistavasti, rasvapoltto oli onnistunut, riisin pohjalle syntyi toivottava crust, muttei mikään ollut takertunut pannuun liiallisesti. Ruoan maku oli tasapainoinen, selkeästi mereneläväinen, vaikka liemi oli lihaliemi. Kiire tämän ruoan kanssa ei saa olla, mutta riisiä ei pidä päästää mössöksikään. Olen sitä mieltä, että tämä paella oli paras tekemistäni. Myös kanssaruokailijoille paella maistui hyvin. 



La Vueltan 14. etappi päättyi pilveen. Ykkösenä maaliin ehtineen BMC-tallin Alessandro De Marchi tuuletukset jäivät tymän vuoksi melkoisen sumuisiksi. Kokonaiskilpailun ykkösenä jatkaa edelleen Arun Fabio, kukas muukaan. 


perjantai 4. syyskuuta 2015

Torrijas - espanjalaiset köyhät ritarit

Päivällisen suhteen meillä oli tähdenlentopäivä, mutta jälkiruokana söimme espanjalaisia köyhiä ritareita, joita kutsutaan nimellä torrijas (ymmärtääkseni tuo on monikko). Otin ohjeen Saffron & Sun-blogista. Näitä syödään kuulema Espanjassa nimenomaan pääsiäisen aikaan, mutta enpä antanut sen hidastaa. Ainahan pääsiäinen on jo ollut tai tulossa.

Torrijas

  • vaaleaa eilistä leipää tai pullaa
  • maitoa
  • sitruunankuorta
  • sokeria
  • kananmunia
  • voita ja oliiiviöljyä paistamiseen
  • kanelia
Leikkaa leipä/pulla viipaleiksi ja asettele ne vuoan pohjalle. Kuumenna maitoa kattilassa ja lisää siihen mauksi muutama lusikallinen sokeria ja sitruunankuoren palanen. Kun maito on kiehumaisillaan, kaada se leipäpalojen päälle ja jätä asettumaan ainakin tunniksi. 

Sulata nokare voita pannulla ja lisää siihen tilkka oliiviöljyä. Vatkaa kananmunien rakenne rikki matalassa kulhossa (käytin maitoa noin 5 dl ja neljä kananmunaa tähän ohjeeseen, leipäpaloja oli 8). Kasta kostea leipäpala kananmunasssa ja paista paloja voi-oliiviöljyseoksessa molemmin puolin kunnes pinta on kauniinvärinen. Anna jäähtyä, ripottele pinnalle sokeri-kaneliseosta. Tarjoa vaikka hillon ja jäätelön kanssa.


La Vueltan 13. etappi oli yksinäisen karkulaisen juhla. Nelson Oliveira ehti perille minuutti ennen muita. Kokonaiskilpailun johdossa on edelleen Fabio Aru. En ehtinyt katsella etappia kuin ohimennessäni, minulla oli menossa paellapannun rasvapoltto, sillä huomenna on vuotuinen paellapäivä. 


torstai 3. syyskuuta 2015

Pastaa, chorizoa ja paahdettua tomaattia



Kotimaiset tomaatit ovat nyt parhaimmillaan, edes vahingossa ei saa mauttomia pallukoita ostoskoriinsa. Löysin kivan ohjeen Notes of Bacon-blogista, siinä oli riittävästi Espanja-vivahteita, että se sopi tämänhetkiseen teemaamme. Sitä paitsi pidämme pastasta niin paljon, että aina olisi sopiva päivä pasta-aterialle. 

Tomaattinen chorizopasta kolmelle

  • 3 tomaattia
  • oliiviöljyä
  • ripaus sokeria
  • suolaa ja pippuria
  • kuivattuja yrttejä, esim timjamia
  • 350 g orecchiette-pastaa
  • 2 viipaletta eilistä vaaleaa leipää
  • 1 tl kuivattuja fenkolinsiememiä
  • 0,5 tl kuivattuja chilihiutaleita
  • 1 iso valkosipulinkynsi
  • 10 cm pätkä kuivattua chorizoa
  • (4 ohutta viipaletta serranonkinkkua, käytetty hävikinvähentämissyistä)
  • sitruunamehua
Kuumenna uuni 200 asteeseen ja öljyä uunivuoka oliiviöljyllä. Poista tomaateista kova keskusosa omenaporalla ja leikkaa tomaatti vähän alle sentin viipaleiksi. Asettele viipaleet öljyttyyn vuokaan, ripottele päälle sokeria, ripaus suolaa ja pippuria sekä kuivattuja yrttejä makusi mukaan. Roiskuttele vielä päälle hieman oliiviöljyä. Paahda tomaatteja uunissa noin 35 minuuttia. 

Valmistele muut aterian osat sillä välin, aloita chorizosta. Leikkaa makkara ohuiksi kiekoiksi ja paista niitä pannulla (yhdessä silputun serranonkinkun kanssa), kunnes ovat rapeita. Nostele palaset talouspaperiarkin päälle odottamaan, säästä chorizoinen öljy. Silppua eilinen leipä pieneksi muruksi, minun piti hetki paahtaa leipää uunissa, sillä eilinen leipäni ei ollut vielä tarpeeksi eilistä. Sekoita leivänmuruihin fenkolinsiemenet, murskattu valkosipulinkynsi , ripaus suolaa ja chilihiutaleet. Paahda muruseosta chorizoöljyssä pannulla, kunnes seos on rapeaa. Kaada paperin päälle odottamaan. 

Keitä pasta väljässä, runsaasti suolatussa vedessä pakkauksen mukainen aika. Kun pasta on kypsää, ota paahdetut tomaatit uunista, säästä desin verran keitinvettä. Minä paahdoin tomaatit taginepadan alaosassa, johon kokosin koko aterian lopuksi. Ota muutama tomaattiviipale erikseen koristelua varten ja painele loppuja tomaattiviipaleita lusikalla hieman, että ne hajoavat. Kaada päälle kypsä pasta ja sekoita mukaan chorizoviipaleet (+kinkkumurut), osa leipämuruista ja hieman kuumaa pastankeittovettä nesteeksi. Mausta vielä suolalla, jos tarpeen ja pippurilla. Nosta pinnalle loput tomaattiviipaleet ja ripottele päälle loput leipämuruista. Purista päälle hieman sitruunamehua. Tarjoa heti. (koska chorizoviipaleet ehtivät tietysti jäähtyä valmistamisen aikana, pidin niitä uunissa hetken aikaa ennen kuin pasta oli kypsää). Syömisen jälkeen olimme sitä mieltä, että paahdettua tomaattia olisi voinut olla paljon, paljon enemmän, 5-6 isoa tomaattia ainakin.



La Vueltan 12. etappi oli loppuosaltaan kirimiehiä suosiva, mutta riitti siinä nousujakin.  Chris Froome vetäytyi kisasta eilisen itsensä kanssa kolaroinnin seurauksena, hänen jalkansa oli murtunut tuossa kaatumisessa. Melkoisen ymmärrettävää, että hänen kisansa loppui siihen. Hatkaporukka ajettiin kiinni viimeisellä puolella kilometrillä ja ykköseksi tuli Danny Van Poppel. John Degenkolb jäi pussiin, eikä päässyt kirimään voittoon. Kyllä näytti harmittavan maaliviivan jälkeen. Yhteiskilpailua johtaa edelleen Fabio Aru.


keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Kahvijuustokakku


Viikonlopun espanjalaisen jälkiruoan, flanin epäonnistuminen jäi sen verran harmittamaan, että halusin kokeilla jotain muuta jälkiruokaa, jonka saisin onnistumaan. En nyt tiedä kuinka espanjalainen tämä juustokakku on, mutta otin ohjeen espanjalaisesta blogista ja päätin, että tämä riittää tällä kertaa. Olen tainnut vierailla aikaisemminkin L'Exquisit-blogissa, sen verran tutulta se näytti. Osasin jopa tulkata postauksen otsikon ilman käännösohjelmaa, mutta reseptin käänsin englanniksi.

Kahvijuustokakku ilman uunia

  • 200 g digestivekeksejä
  • 100 g voita
  • 400 g tuorejuustoa (käytin Philadelphiaa)
  • 120 g sokeria (ohjeessa oli 200 g, mutta pussi loppui 120 g kohdalla enkä iljennyt enempää laittaakaan)
  • 200 g suklaata (60%)
  • 2,5 dl kermaa
  • 0,6 dl kahvia (tuplaespresso)
Sulatin voin ja jätin jäähtymään, samoin sulatin suklaan vesihauteessa ja jätin senkin jäähtymään. Otin tuplaespresson mittaan, sekin sai jäähtyä. Laitoin keksit paksuun muovipussiin ja painelin ne ensin käsin isoiksi muruiksi ja sitten pyöritin kaulinta pussin päällä, kunnes keksit olivat aivan hienoa murua. Kun voi oli hieman jäähtynyt, kaadoin sen yhdessä keksimurujen kanssa pieneen kulhoon ja sekoitin. Vuorasin nelikulmaisen irtopohjavuoan (20x 20 cm) leivipaperilla ja painelin voi-keksimuruseoksen vuoan pohjalle mahdollisimman tasaiseksi kerrokseksi. Laitoin vuoan jääkaappiin asettumaan täytteen valmistamisen ajaksi.

Vatkasin kerman tanakaksi vaahdoksi, samoin vatkasin sokerin ja tuorejuuston kunnolla sekaisin. Kun suklaa oli jäähtynyt sen verran, ettei se enää veltostaisi tuorejuustoa, kaadoin suklaan ja kahvin tuorejuustomassaan. Sekoitin vatkaimella seoksen tasaiseksi. Lopuksi kääntelin nuolijalla kermavaahdon tuorejuustomassaan. Levitin täytteen keksimurupohjan päälle ja peittelin jääkaappiin asettumaan 4-5 tunniksi. 

Maistoin täytettä tekovaiheessa sen verran, että arvelin olevan viisasta tarjota kakkua aika pieninä paloina ja laittaa lisäkkeeksi myös tuoreita marjoja. Niitä oli vielä tarjolla marketin pihan myyntikojussa, myyjäneito sanoi, että olivat varmaan paikalla ihan viimeisiä päiviä. Jos tekisin tämän kakun uudelleen, käyttäisin hieman tummempaa suklaata, tai himmaisin vielä sokerin määrää. 


La Vueltan 11. etappi, lepopäivän jälkeinen oli koko kisan rankin monine pitkine nousuineen. Sen aikana nähtiin, kuinka Nairo Quintana väsähti ja valui läpi pääjoukon, samoin Chris Froomella oli kaatumisen jälkeen vaikeuksia pysyä porukassa. En ole oikein vieläkään päässyt mukaan tämän kilpailun menoon, vaikka monena vuonna Vueltasta on kehkeytynyt vuoden kiinnostavin kisa. Tänä vuonna ei taida käydä niin. Tänään ykköseksi ehti Mikel Landa ja Fabio Aru tuli toiseksi, hän nousi etapin myötä kokonaiskilpailun kärkeen.

Profiilikuva lainattu La Vueltan sivuilta

maanantai 31. elokuuta 2015

Cortado - espanjalainen kahvi

Espanjalainen kahvijuoma, cortado sopii minulle aika hyvin, siinä on mukavaa pehmeyttä, mutta myös syvyyttä. Vahvaan espressoon valutetaan vähän lämmintä maitoa. 


La Vueltan ensimmäisen jakson viimeisen päivän etappi on jo ajettu. Minä saavuin kotiin vasta maaliintulon jälkeen, mutta tallennus on tällä kertaa onnistunut. Valittelin kesällä sitä, että tallennin temppuilee liian usein, mitä se kyllä tekeekin. Meillä on jo uusi paketissaan odottamassa asennusta, toivottavasti se on varmempitoiminen. Pikaisella vilkaisulla pääsin selville siitä, että voittajan nimi on tänään Kristian Sparagli ja kokonaiskilpailun kärjessä lähtee lepopäivän viettoon Tom Dumoulin.

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Katalonialainen coca


Espanjalainen versio pizzasta on nimeltään coca ja sellaisen tein tänään. Cocassa ei ole perinteisesti pizzan tapaan juustoa eikä tomaattikastiketta, vaikka varmasti senkin voi tehdä melkein miten miellyttää. Yllättävän hyvin kaapeista löytyi ainekset tähän paistokseen, samoin nuorisolle tekemiini tavanomaisempiin pizzoihin. Sainpa Jääkärille käärityksi palasen folioon evääksikin paluumatkalle varuskuntaan. Otin ohjeen cocaan HOLAFOODIE-blogista.

Katalonian coca

Taikina

  • 15 g kuivahiivaa
  • 3 dl vettä
  • 600 g vehnäjauhoja
  • 2 tl suolaa (ohjeessa oli 2 rkl, mutta se meni minulta ohitse, 2 tl oli ihan riittävästi)
  • 3 rkl oliiviöljyä

Täytteet

  • 2 pientä uutta sipulia
  • 5 sentin pätkä kesäkurpitsaa
  • säilöttyä paprikaa 
  • rasiallinen sardiineja (lisäys lähdeohjeeseen)
  • 1 rkl oliiviöljyä pohjan öljyämiseen
Kerää kaikki taikinan ainekset yleiskoneen kulhoon ja vaivaa taikinaa noin 10-15 minuuttia, kunnes siitä muodostuu kiiltävä pallo. Jätä taikina kohoamaan peitettynä noin tunniksi tai kahdeksi. 

Kuumenna uuni 230 asteeseen. Viipaloi sipuli ja kesäkurpitsa oikein ohuiksi siivuiksi. Samoin leikkaa säilötyt paprikat ohuiksi suikaleiksi ja pilko sardiinit pieniin paloihin ja poista niistä ruoto, se lähti ainakin minun purkkisardiineistani hyvin.

Kun taikina on kohonnut hyvin, kaulitse se ovaalin muotoiseksi pitkulaksi leivinpaperin päälle, jonka reunat jätät hieman paksummiksi kuin keskiosan. Vetele ovaaliin terävällä veitsellä salmiakkikuviointi ja rypytä reunat. Kaada oliiviöljy kämmenellesi ja taputtele taikinan pinta öljyllä. Asettele pohjan päälle ensin ohuet kesäkurpitsa- ja sipuliviipaleet. Sitten asettele paprikasuikaleet pinnalle taas salmiakkikuvion muotoon. Nosta pienet nokareet sardiinia jokaiseen salmiakkiruutuun. Paista cocaa uunin keskiosassa noin 10 minuuttia ja syö se heti, kun kieli antaa myöten. Pidimme kovasti tästä pizzamuunnoksesta, sen juustottomuudesta etenkin. Tämä sopisi meillä töissäkin hyvin, nyt kun maidottomia ruokailijoita on joukossamme. Sardiini sopi hyvin lisäksi tähän, olimme vähän varautuneita, että kala olisi kovin suolaista, mutta sitä se ei ollut.


La Vueltan yhdeksäs etappi tuli juuri maaliin ja voittajaksi ajoi aivan loistavasti hollantilainen Tom Dumoulin. Hän peittosi viime metreillä Chris Froomen, joka sai minut vähän hihkaisemaan, sillä on hyvä, että joku pystyy hänetkin ohittamaan. Samalla Dumoulin siiirtyi kokonaiskilpailun johtoon. Eilisessä kolaroinnissa joutui moni keskeyttämään, myös moottoripyörän kanssa kolaroinut Peter Sagan joutui jättämään kisan kesken, mikä on hyvin harmillista. Huomenna on vielä ajopäivä ennen ensimmäistä lepopäivää tiistaina. 



lauantai 29. elokuuta 2015

Varasuunnitelmatapakset


Tänään espanjalainen jälkiruokani, appelsiiniflan meni aivan totaalisesti pilalle, se lötkähti vuoasta suorastaan vastenmielisen kokkareisena massana lautaselle ja päätyi samantien hävikkiin. Luulen, etten tänä vuonna kokeile flania uudelleen. Olen jokseenkin harmistunut. 

Varasuunnitelma on aina hyvä olla olemassa, joten sommittelin pieniä suupaloja Espanja-hengessä ja espanjalaisin raaka-ainein ja kuittaan niillä päivän haasteosuuden. 

Siivutin kurkkua mandoliinilla niin ohuiksi pitkiksi suikaleiksi kuin mahdollista, ohuemmatkin olisivat voineet olla. Pilkoin hunajamelonia kuutioiksi ja siivutin hyvää salamia. Asetin meloniviipaleelle ilmavan serranonkinkkuviipaleen ja sen päälle kurkkusuikaleen. Tökkäsin tapastikun läpi koko komeuden. Salamisiivut pääsivät melonipalan molemmin puolin ja samanlainen kurkkusuikale ylimmäksi. Avasimme pullon espanjalaista punaviiniä ja päätin unohtaa koko flanin. 




La Vueltan kahdeksas etappi on meneillään, sen profiili onkin jänskän alamäkivoittoinen, mutta lopussa on kaksi pientä terävää nousua. Nyt kun irtiotto on ajettu kiinni, voi kyseeseen tulla massakiri ja Peter Sagan pääsee taas puhumaan hauskaa englantiaan loppuhaastatteluissa. Se on niin metkan kuuloista, että jo sen tähden toivon hänelle menestystä.

Edit: Ei tullut Peter Saganin voittoa, hän joutui johonkin kolariin auton tai moottoripyörän kanssa ja näytti todella kiukkuiselta potkiessaan sinne tänne. Ajopöksyt riekaleina hän kuitenkin pystyi jatkamaan matkaa. Kuullemme pian mitä oikein tapahtui.


perjantai 28. elokuuta 2015

Manchegokeksit



Juustovarastomme on aika suuri tällä erää, joten halusin tänään saada ainakin jonkun nokareen käytettyä päivän Espanja-haasteessamme. Löysin keksien ohjeen Life Currents-blogista. Siellä oli tehty manchegokeksejä viime kuussa. Ohjeessa käytettiin mittoja, joita konvertoin hieman rennolla otteella, mutta ilmeisesti ei mennyt metsään. Tässä mitat joita käytin.

Pellillinen manchegokeksejä

  • 100 g kylmää voita kuutioiksi leikattuna
  • 60 g manchegojuustoa
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • ripaus suolaa
  • ripaus cayennepippuria
Raasta juusto hienoksi raasteeksi tai tee kuten minä, laita se paloina food processoriin ja silppua pulse-asetuksella hienoksi. Lisää mukaan voikuutiot, vehnäjauhot, suola ja cayennepippuri. Käytä taas konetta pulsella niin, että aineksista muodostuu hienoa murua, leivänmurumaista seosta. Kaada murut kulhoon ja puristele ne käsin nopeasti kiinteäksi taikinaksi, melko litteäksi levyksi. Laita taikina jääkaappiin tekeytymään.

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Ota taikina jääkaapista ja kumoa se jauhotetulle leivinalustalle. Painele se pyöreäksi kiekoksi vähin jauhoavuin. Kaulitse taikina noin puolen sentin levyksi ja ota siitä pikkuleipämuotilla, tai muulla stanssilla pyöreitä kiekkoja. Nosta ne leivinpaperilla päällystetylle pellille. Pistele kekseihin muutama haarukanpistos ja paista ne uunin puolivälissä noin 10-15 minuuttia. 



Kysyin Opiskelijalta (joka oli tietokoneensa äärellä) varmistuksen paljonko 400 Fahrenheitia on Celsiuksina. Jatkoin ja vitsailin, että paljonko Amerikan 10 minuuttia on Euroopan minuutteina. Kysymys oli kyllä aiheellinen, sillä ohjeen 10 minuuttia ei riittänyt. Niinpä päättelen, että Amerikan 10 minuuttia on 15 eurooppalaista. 

Nämä keksit maistuvat muhevan manchegoisille ja sopivat vaikkapa marmeladipalasen, tai serranokinkkusuikaleen alustaksi. EDIT: nyt muutaman keksin maistaneena, jättäisin kyllä suolan kokonaan pois, juustossa on sitä tarpeeksi.  EDIT2: etenkin jätä suola pois, jos käytät suolattua voita, kuten minä nyt, unohdin sen! Jos keksejä aikoo säilyttää, ne kannattaa pinota voipaperiarkilla erotettuina ja syödä pois muutamien päivien kuluessa. Tämä ohje on hyvin samanlainen kuin ensimmäisenä blogivuonna tekemäni cheddarkeksit.



La Vueltan seitsemäs etappia on mukava katsoa näin viikonlopun alkajaisiksi. Kisa ei ole oikein vielä lähtenyt minun makuni mukaiseen vauhtiin, mutta onhan sitä vielä kaksi viikkoa jäljellä. Etappi päättyy tänään raakaan nousuun, jonka profiilikuvankin katsominen tekee heikkoa.