Kolmikantaherkku

Tänään kävimme pitkästä aikaa hieman ihmisten ilmoilla, bongasimme seitsemän kirkkoa, mutta ihmisiä emme kohdanneet kuin ruokakaupassa, jossa kävimme reissun lopuksi. Itselleni muistiin, että näkemämme kirkot olivat seuraavat: Uurainen, Multia, 2 x Petäjävesi, Vesala, Keltinmäki ja Kuokkala.

Päivällinen oli taas jääkaapin aarteistoa-osastoa ja sen kanssa salaatin virkaa toimitti kolmikantaherkku. Se oli vähän pakonsanelema juttu, sillä ostimme pari päärynää juuri tänään ja toinen niistä sai hieman kipeää kuljetuksessa. Se oli viisainta syödä heti pois. 

Kolmikantaherkku

• 1 erittäin kypsä päärynä
• 4 viipaletta italialaista ilmakuivattua kinkkua
• 1/2 palaa suolaveteen säilöttyä fetaa
• oliiviöljyä
• pippuria

Tässä ei paljon valmistamista ollut, kuorin päärynän ja leikkasin sen lohkoihin, viipaloin fetapalan ja leikkasin kinkkuviipaleet puolikkaiksi ja asettelin ne päärynän kanssa samalle lautaselle. Päälle hieman oliiviöljyä ja pippuria. Meloni ja kinkku sopivat hyvin yhteen, mutta kyllä tämä päärynäkin sopi todella hyvin ja feta aivan hihkui ilosta, kun pääsi niiden kanssa samalle lautaselle.

Hunajapaahdetut uunijuurekset

Meillä on nyt syöty aika paljon sellaisia ruokia, joita vuotuisista ruokahaasteista jäi ylitse. Tänään söimme pakastimesta otetut erään italialaisvaikutteisen aterian lihapullat, polpettet. Lisäkkeenä oli hunajapaahdettuja juureksia ja kasviksia. 

Uunijuurekset ja -kasvikset kahdelle

• 2 pientä perunaa
• 1 oranssi porkkana
• 1 keltainen porkkana
• 1 violetti porkkana
• 1 sipuli
• 4 ruusukaalia
• 4 kirsikkatomaattia
• 1 pieni oranssi suippopaprika
• 1 pieni punainen suippopaprika
• 2 rkl oliiviöljyä
• 1 rkl hunajaa
• 2 rkl sitruunamehua
• suolaa ja pippuria
• 1 oksa rosmariinia
• muutama oksa timjamia

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kuori porkkanat ja halkaise ne pitkittäin. Halkaise myös perunat ja kuorittu sipuli ja ruusukaalit ja leikkaa nekin puoliksi, sipuli neljään osaan. Leikkaa paprikat puoliksi ja poista siemenet. 

Sekoita oliiviöljy, hunaja, sitruunamehu, suola ja pippuri tasaiseksi marinadiksi. Asettele kaikki juurekset ja kasvikset vuokaan, kaada marinadi päälle ja kääntele niitä käsin tai lusikalla niin, että kaikki saavat marinadikylvyn. Asettele pinnalle tuoreet yrtit. Paahda koko hösseliä uunissa noin 40 minuuttia, kunnes kaikki on kypsää. 

Lisäksi olevat polpettet olivat meillä pienessä vuoassa foliolla peitettynä uunissa saman aikaa kuin paahtokasviksetkin. Olipa hyvä edullinen tähdenlentoateria, katsoimme samalla jännittävää snooker-ottelua Judd Trumpin ja Ronnie O'Sullivanin kesken. 

Paahdettu lihapullakeitto

Hyvin monta vuotta sitten ystäväni kertoi, miten hän tekee jauhelihakeiton tai ylipäätään jonkun lihakeiton, jos hänellä on kunnolla aikaa. Hän paahtaa. Ei tietenkään lientä, mutta kaikki muut ainekset hän kertoi paahtavansa ensin. Kyllähän minäkin olen jauhelihan ensin paistanut, tai jos olen tehnyt lihakeiton kokolihasta, olen paistanut pannulla lihapaloja ainakin hetkisen. Tänään tein #kunontuotaaikaa sitten oikein viimeisen päälle paahdetun keiton. 

Paahdettu lihapullakeitto

• 1 punasipuli
• 1 valkosipulinkynsi
• oliiviöljyä
• 400 g naudan paistijauhelihaa (10 % rasvaa)
• 1 kananmuna
• 1 rkl tomaattipyrettä
• suolaa ja pippuria
• chilihiutaleita
• 1 rkl voita
• 2 porkkanaa
• 2 pientä naurista
• 6 pientä perunaa
• 1 dl erittäin vahvaa porolientä, joltain käristykseltä jäänyttä
• kourallinen pakasteherneitä
• vettä

Aloitin silppuamalla sipulin ja valkosipulin. Mysittelin ne pannulla oliiviöljyssä ja kaavin laiskistuneet sipulit kulhoon jäähtymään. Odotellessani kuorin nauriit, porkkanat ja perunat ja leikkasin ne kuutioiksi. Paahdoin kutakin laatua pannulla oliiviöljyssä muutamia minuutteja, kunnes kaikkien kuutioiden kyljissä oli väriä. Kaadoin kaikki palat kattilaan, jossa oli pohjalla sulamassa oleva kalikka poronkäristyslientä. Olin ottanut sen talteen joltain herkkuaterialta ja tähän se sopi todella hyvin.

Kun sipulisilppu oli jäähtynyt, lisäsin kulhoon jauhelihan, kananmunan, chilihiutaleita (maltillisesti, olen chilinyyserö), suolaa, pippuria ja tomaattipyrettä. Sekoitin seoksen tasaiseksi taikinaksi ja paistoin siitä pannulla pienen koepalan, makua oli melkein tarpeeksi, lisäsin vähän pippuria. Pyörittelin taikinan pieniksi lihapulliksi ja paistoin ne pannulla voin ja oliiviöljyn seoksessa, en ihan kypsiksi, mutta kauniin värisiksi. Kumosin ne varovasti kattilaan, etteivät ne hajoaisi. Lisäsin vielä kattilaan pakasteherneitä ja kiehuvaa vettä sen verran, että ainekset melkein peittyivät. Annoin keiton kiehua miedolla porinalla noin puoli tuntia. Maistelin, ihan vähän suolaa piti vielä laittaa ja pinnalle tuoretta persiljaa. 

Söimme keittoa aamulla paistamani Minna C-leivän kanssa, nyt oli kolmas kerta, kun käytin sauvajyväseltä saamaani juurta. En ole kasvattanut juurta liian suureksi ja olen malttanut lisätä taikinaan jauhoja varovaisesti. Kuori on hyvän rapea, sisällä on mukavasti reikiä ja makua on melkoisesti. Jos tämä tästä vielä paranee, alan olla oikein tyytyväinen. Leipominen noin kerran viikossa, ehkä 10 päivän välein voisi olla meille hyvä tahti. Yksi suurehko leipä kerrallaan ja toisena päivänä paistamisesta koko leivän jäljellä olevan osan voisi pakastaa viipaleina ja ottaa sitten sieltä paahtimen kautta. 

Ja mitä siihen paahtamiseen tulee, se tuntui kyllä tuovan keittoon lisää makua! Kiitos Jaanalle neuvostasi <3

Poroliemi

Emme muista enää kuinka kauan olemme keitelleet liemiä, mutta sen muistan, ettei idea ollut apunperin minun, vaan Antin noin 15 vuotta sitten. Meillä oli jotain luista ruokaa ja aterian päätteeksi hän tuumi, että mitä jos keittäisimme näistä luista lientä. Sen jälkeen ei ole ollut paluuta, meillä on ollut aina liemiä pakastimessa, tai joskus pelkkiä luita odottamassa vähän lisää luita, että on keitettäväksi asti. Useimmiten meillä on ollut lammaslientä, joskus harvoin porolientä. Linnuista liemiksi ovat päätyneet broilerien ja pari kertaa kalkkunan luut. Kalaliemiä en usein keitä, kerran tein erittäin hyvää hummerilientä ja tärväsin sen sitten johonkin liharuokaan, tai kasviskeittoon, josta emme päässeet selville miksi se maistuu eriltä kuin pitäisi. Syy löytyi sitten siitä, ettei rasiaa oltu merkitty kunnolla (lue:ollenkaan) ja hyvä herkkuliemi meni omasta edestään. 

Tällä viikolla saimme työkaverin kautta poronluita, hän oli jo keittänyt itselleen tarpeeksi lientä ja iso pussillinen luita oli vielä jäljellä. Vielä kuin saimme pussin kotiovelle toimitettuna, niin mikäpä siinä oli aloitella aamulla liemenkeittoa. Muistin vastikään ollutta sauvajyväsen liemipostausta, jossa hän paahtoi hirven luita nuotiolla. Nuotiota en alkanut kuitenkaan viritellä, vaan hoidin paahtamisen uunissa, vaikutus lopputulokseen oli kyllä huomattavan hyvä.

Poroliemi

• noin 5 kg poronluita, melko pieninä paloina
• 5 dl punaviiniä
• 6 suurta porkkanaa
• 6 sipulia
• 1 monikyntinen valkosipuli
• mustapippureita
• rosepippureita
• rosmariinia
• timjamia
• laakerinlehtiä
• vettä

Kuumensin uunin 225 asteeseen kiertoilmalla ja levitin luut kahdelle uunipellille. Laitoin pellit uuniin ja paahdoin luita noin 45 minuuttia aivan siihen pisteeseen, että ne olivat lähellä kärähtää. Tällä välin leikkasin porkkanat muutamaan palaan ja jaoin valkosipulin noin kahteen samankokoiseen osaan. Antti haki pihan kulatungista mitä yrttejä siellä nyt vielä oli. 

Otin esille talouden kaksi suurinta kattilaa, 10 litran ja 8 litran vetoiset. Laitoin niiden pohjalle porkkanapalat, sipulit, valkosipulinkynnet ja kumpaankin pienen kourallisen mustapippureita ja vähän rosepippuria ja muutaman laakerinlehden. Pienempään kattilaan kaadoin pari desiä viiniä ja suurempaan  kolmisen. 

Kun luut olivat sopivasti paahtuneet lapioin ne kattiloihin, suurempaan noin 3/5 ja pienempään loput. Kaadoin kumpaankin kattilaan vettä niin paljon, että luut peittyivät täpärästi. Ripottelin yrtit kattiloihin, ei tarvita mitään lehtien riipimistä sen enempää kuin sipuleitten kuorimisia. Liemi siivilöitäisiin, niin kaikki sattumat jäisivät pois valmiista liemestä. 

HUOM! En koskaan laita liemiin erikseen suolaa. Joskus jos keitän lientä luista, jotka ovat olleet jossain kokonaisessa ruoassa, on luissakin ja roippeissa tietysti suolaa, se pitää ottaa huomioon liemiä käytettäessä. 

Liemet kiehuivat miedolla porinalla koko päivän. Sillä aikaa me leikimme, jo toista päivää. Meillä on nimittäin ollut Playmobil-projekti. Antti toi kaikki Playmobileja sisältävät laatikot sisälle varastosta, jossa ne ovat olleet noin 15 vuotta kohta. Meidän oli tarkoitus koota sopiva setti pienelle sukulaislapselle, mutta sen lisäksi uppouduimme järjestämään lelut paremmin, nyt ne mahtuvat paria laatikkoa vähempään määrään laatikoita. 

Huomasimme poikiemme vuosien takaisista leikeistä muutamia seikkoja. He olivat poistaneet melkein kaikilta lelumiehiltä niillä olleet parrat ja lisänneet niitä useille lelunaisille. Kysyin eilen, että miksi he niin tekivät ja nuorempi poika muisteli, että siksi, koska se oli humoristista. Kieltämättä se olikin. Monilla hahmoilla oli erilaiset varusteet kuin millaisilla ne olivat varustettuja alunperin. Moni hahmo oli hupaisan hauska nyt, suosikkini oli pienikokoinen piru, jolla oli vaahtosammutin kädessään. Nyt urakka alkaa olla lopuillaan ja leikki loppukoon, laatikot palatkoon varastoon siltä varalta, että lähileikkijöitä jonain päivänä olisi. 

Palataanpa sitten liemitoimiin. Illalla kauhoin luut, juurekset ja muut hökeet suureen siivilään ja keräsin liemen suureen kulhoon. Nyt kaikki liemi mahtui suurempaan kattiloista, kun kaikki kiinteä oli poimittu pois. Laitoin kattilan kylmään yön ylitse. Seuraavana aamuna otin kattilan taas käsittelyyn. Liemen pinnalle oli noussut rasvaa parin millin paksuinen kerros. Rikoin sen varovasti ja nostin palat lastalla pois. Rasva päätyi kompostiin, kuten luut ja muut liemen kiinteät osat. 

Koska pakastimet ovat meillä aika täynnä, keitin lientä vielä kokoon. Sitä oli alussa noin 7 litraa ja keitin pari litraa pois antamalla liemen kiehua kohtalaisella poreella pari tuntia. Kylläpä oli jo aikamoisen intensiivinen maku ja tuoksu liemessä. Jätin sen jäähtymään vähäksi aikaa, että sen voisi purkittaa. Merkitsimme kerrankin purkit kunnolla humppaporo-teipillä. Nyt en luule lientä hummeriliemeksi, enkä muuksikaan. 

Poikkeusvuoden Beaujolais Nouveau

Tänä vuonna minun ei tarvitse odottaa vapaapäivää tai yövuorojen loppumista, vaan voin maistaa heti varsinaisena päivänä uuden sadon viiniä. En edelleenkään ala niitä arvostella, koska en osaa, mutta pienellä ensimaistamisella tykkään taas enemmän tuosta edullisemmasta, juuri alle kympin maksavasta. Emme teekään tänään ruokaa, vaan sommittelemme illempana vähän juustoja viinin kaveriksi, juustolaatikko pursuaa liiaksi ja sitä pitää vajentaa. 

Mansikkajuustokakku piparipohjalla

Saimme monta vuotta sitten todella kivaa jälkiruokaviiniä luimupupulassa, yritimme hankkia sitä heti, mutta vasta nyt onnistuimme saamaan sitä tilaustuotteena lähimpään Alkoon. Viini tarvitsi ehdottomasti jotain kevyttä syötävää ja sen vuoksi tein sille kumppaniksi juustokakkua. Minähän en yleensä teen juustokakkuja, enkä niistä paljon perusta, mutta nyt toistin pienin muutoksin tämän vuoden 2017 postauksen kakun. Tämä kakku riittää hyvin 4-6 hengelle.

Pienenpuoleinen mansikkajuustokakku

• 100 g piparkakkuja
• 2 rkl sulatettua voita
• 1 rasia Philadelphia-tuorejuustoa
• 3 rkl tomusokeria
• 1 dl mansikkapyrettä
• 1,5 dl kuohukermaa
• 2 rkl appelsiinilikööriä
• 1/3 liivatelehtiarkista 
• tilkka kylmää vettä liivatteen kastelemiseen
• tilkka kuumaa vettä liivatteen liottamiseen 

Muserra piparkakut paksussa pussissa aivan muruiksi, sekoita niihin sulatettu voi. Painele voinen piparkakkumuru irtopohjavuoan pohjalle. Minä käytin samaa Lékuén vuokaa, jossa on keraaminen pohja ja kahdesta puolikkaasta muodostuva silikonireunus, vuoan halkaisija on noin 18 cm. Laita vuoka jääkaappiin siksi aikaa, kun teet täytteen. 

Laita liivatearkin pala kylmään veteen noin 10 minuutiksi, purista siitä vettä vähemmäksi ja liota se tilkkaan kuumaa vettä. Blenderöi pakastemansikat pyreeksi. Vatkaa tuorejuustoa yleiskoneen kulhossa tomusokerin kanssa sen verran, että juusto notkistuu. Lisää mukaan mansikkapyre, likööri, kerma ja kuumaan veteen liotettu liivate. Vatkaa sen aikaa, että seos tanakoituu, ei mitenkään yltiötönköksi, vaan sen verran, että massaan muodostuu huippuja, kun nostat vatkaimen massasta. 

Levitä täyte vuokaan jähmettyneen pohjan päälle, tasoittele sileäksi ja laita vuoka peitettynä jääkaappiin asettumaan ainakin 4-6 tunniksi, ei haittaa jos menee 12 tuntiakin. 

Kun on aika tarjota kakkua, irrota vuoan reunukset, tasoittele reunat veitsellä, mikäli täyte hieman sitä vaatii. Leikkaa palanen terävällä veitsellä ja tarjoa mansikkapyreen kanssa. Meillä oli myös sitä ihanaa matala-alkoholista pirskahtelevaa punaista jälkiruokaviiniä, se on taivaallista ja heti muistimme, että oikealta maistuu, vaikka edelliskerrasta on varmaan ainakin 5 vuotta. 

Tartiflette reblochon-juustolla

Kun meillä oli kesällä Tour de Francen aikaan ranskalainen ruokahaaste, halusin tehdä perunavuokaa, jonka nimi on tartiflette. Homma tyssäsi siihen, ettei siinä oleellista reblochon-juustoa löytynyt mistään. Siis Jyväskylästä. Sittemmin kuulin, että Lidlin valikoimissa on toisinaan sitä, etenkin  niissä myyntipisteissä, joissa on erityinen juustohylly eurooppalaisille juustoille. Nyt sattumalta kuitenkin löysin reblochonia Muuramen Lidlistä ja luonnollisesti heti ostin sitä pienen palan. Tänään kävimme vielä Laukaan Lidlissä ja sielläkin oli erikoisjuustohylly (kotiseutumatkailua parhaimmillaan, kirkkoja ja Lidlejä, idean saa varastaa!), ostin toisen palan tätä vaikeasti saatavaa juustoa ja päivällissuunnitelmat olivat selkeät. Ohjeen aihion otin täältä ja myöhemmin huomasin Nannan tehneen tätä ruokaa myös vuoden 2016  postauksessa. 

Tartiflette kahdelle

• 7 keskikokoista perunaa
• 2 punasipulia
• 2 valkosipulinkynttä
• 100 g savupekonia
• timjamia
• 1,5  dl kuivaa valkoviiniä
• 250 g reblochon-juustoa 
• 3 rkl ranskankermaa
• pippuria
• nokare voita vuoan voiteluun

Höyrytä kuoritut perunat kypsiksi ja nosta ne lautaselle jäähtymään. Odotellessa voitele vuoka voilla, minä käytin keskikokoista espanjalaista lasitettua savivuokaa. Leikkaa reblochon paloihin niin, että ensin halkaiset sen pitkittäin pehmeää juustoa pitkin ja sitten paloiksi, tarkoitus on laittaa juusto kuori päällepäin vuokaan. Leikkaa sipuli suikaleiksi, samoin pekoni ja valkosipuli, riivi paljon tuoretta timjamia. Laita ne kaikki pannulle ja nosta kuumuutta pannun alla pikkuhiljaa, paistele aineksia, kunnes pekoni on rapeaa ja sipuli mysiytynyttä. Kaada puolet viinistä pannulle ja anna sen redusoitua puoleen. 

Kuumenna uuni 225 asteeseen. Leikkaa kypsät perunat viipaleiksi ja kaada ne pannulle sipuleitten ja pekonin seuraan, sekoittele hellävaraisesti, etteivät perunat hajoa. Kaada puolet seoksesta vuokaan ja asettele puolet juustopaloista perunoiden päälle niin, että juuston kuori tulee päällepäin. Lisää loput perunat hökeineen ja levittele ne tasaisesti vuokaan. Lusikoi päälle ranskankermaa muutama lusikallinen ja levittele sitäkin. Asettele päälle loput reblochon-palat kuori päälle päin. Lurittele loput viinistä vuokaan. Kierrä pinnalle pippuria myllystä. Pekonin ja juuston takia tämä ei tarvitse lisäsuolaa. 

Paista juustoperunavuokaa noin 35-45 minuuttia, kunnes pinta on kauniin kullanruskea. Jätä hetkeksi jäähtymään ja asettumaan, ettei kieli pala, kovin pahasti ainakaan. Olin hieman epäluuloinen ruoan suhteen ja lupasin, ettei Antin tarvitse syödä, ellei hän pidä tästä, mutta niin me söimme kaiken viimeistä murua myöten. Ihme ja kumma, juustoperunavuoka ei ollut ollenkaan ylirasvaista, eikä suolaista. Aterialla meillä oli myös grillatut tomaattibasilikamakkarat ja persimon-fetasalaattia.

Minna C

Olen kokeillut juurileipomista muutama vuosi sitten, mutta lannistuin siinä hommassa aika pian. Ensimmäinen juureni oli nimeltään Juurakon Hulda ja viime viikolla  ilokseni kuulin, että sen tytär on edelleen elossa ja viikottain taikinassa. Hulda oli nimittäin juurihoidossa kesäkuussa 2017 luimupupulassa ja siellä juuren ylläpitäminen oli paremmin hanskassa kuin CampaKeittiössä. 

Nyt sain pari viikkoa sitten uuden juuren ystävältäni sauvajyväseltä ja koska hän on Minna Canth-fani, nimesin juuren Minna C:ksi. Se on pieni sievä hapanjuuri, jota olen kokeillut nyt kaksi kertaa. Ensimmäinen kerta oli sellainen 40 %:nen onnistuminen, tämä toinen lähentelee jo ehkä 70 %:a. 

Sauvajyvänen teki hyvän, informatiivisen postauksen siitä, miten hän leipoo vaaleaa hapanjuurileipää ja minä seurasin ohjetta, etenkin tällä toiselle kerralla niin tarkasti kuin osasin. Leivän valmistumiseen aikeeseen ryhtymistä valmiiseen leipään menee noin puolitoista vuorokautta. Minä tein tällä toisella kerralla yhden leivän, sillä emme ehdi syödä kovin hyvin kahta leipää, ainemäärät ovat sen mukaan, mitä tällä kerralla laitoin. 

Vaalea hapanjuurileipä Minna C:stä

1. päivän iltana tehdään esitaikina ja ruokitaan juuri

• 40 g vaaleaa hapanjuurta (purkissa on valmiina noin 100 g juurta)
• 80 g vettä 
• 80 g vehnäjauhoja
• ruokkimiseen saman verran vettä ja vehnäjauhoja, niin että purkissa on taas noin 100 g juurta

Kulhossa sekoitetaan juuri, vesi ja vehnäjauho ja se jätetään huoneenlämpöön yön yli tekeytymään. Purkkiin jäänyt loppujuuri ruokitaan vehnäjauhoilla ja vedellä, sekoitetaan, laitetaan kansi löyhästi kiinni ja purkki jääkaappiin. 

2. päivä taikina valmistetaan loppuun, esitaitellaan, esimuotoillaan, muotoillaan ja laitetaan korissa viileään yöksi

• esitaikina (se edellisiltana tehty velli, joka on yön aikana alkanut hieman kuplia)
• 400 g vettä
• 12 g suolaa
• noin 600 g jauhoja (joista rouheita, tai hiutaleita noin 50-100 g ja loput vehnäjauhoja)

Esitaikinaan sekoitetaan vesi ja suola ja sitten ensin rouheet tai hiutaleet ja sitten jauhoja vähitellen, että tulee melko tarttuva velli ja lopulta tahmeahko taikina. Ensimmäisellä kerralla hulautin kaikki jauhot kerralla mukaan, mutta siitä tuli ihan liian tiivis taikinamöykky. Tämän tahmean taikinan alun annetaan levätä kulhossa 60 minuuttia. 

Sitten seuraa esitaittelu, joka tapahtuu kulhossa, kaikkiaan neljä kertaa tunnin välein. Tämä vie siis aikaa ja kannattaa laittaa kello kilahtamaan, ettei homma unohdu, jos tekee jotain mielenkiintoisempaa. Taittelu tarkoittaa sitä, että taikinaa nostetaan vedessä kastelluin käsin neljältä suunnalta keskustaa kohden. Ei vaivata mitenkään hirveästi eikä käännellä, kunhan vain nostellaan. 

Kun tämä on valmista, on vuorossa esimuotoilu. Se tehdään leivinlaudalla ja tapahtuu (jos osaa, minä en kovin hyvin vielä) niin, että taikina kumotaan leivinlaudalle ja käsiin otetaan hieman jauhoa. Leipurin lastalla taikinaa kiepautetaan noin neljännes ympäri, ikäänkuin keskikohtansa ympäri, jolloin taikina pullistuu ja siihen alkaa muodostua pintajännitystä. Youtubesta löytyy hyviä suomenkielisiä videoita aiheesta, esimerkiksi Eliisa Kuuselan videot ovat hyvin informatiivisia. Esimuotoilussa on siis tarkoitus saada taikinaan pintajännitystä, muttei lisätä enää jauhoja. Taikina saa sitten levätä noin puolisen tuntia. Hyvä video aiheesta täällä. 

Seuraava vaihe on nimeltään leivän muotoilu, siihenkin samainen Eeva antaa hyvät vinkit, linkki seuraavassa kappaleessa. Nyt leivinlauta jauhotettaan kevyesti, samoin pyyhe, joka on asetettu leivänkohotuskoriin (tai vaikka suureen siivilään, jos koria ei ole käytettävissä). Pyyhe kannattaa jauhottaa oikein kunnolla. 

Esimuotoillun  taikinan pinta jauhotetaan kevyesti, taikina otetaan leipurinlastalla irti leivinlaudalta  ja taikina kiepsautetaan selälleen. Se päällepäin tuleva puoli on nyt tahmea, eikä sitä pidäkään jauhottaa. Taikinaa venytetään hieman, että saadaan neliskanttinen levy, joka sitten muotoillaan pulleaksi leiväksi, kuten tässä videossa. En selitä sitä sen tarkemmin, sillä video on paljon parempi, kuin minun amatöörijaaritteluni. Muotoiltu leipä laitetaan sitten koriin jauhotetun pyyhkeen päälle, pyyhkeen reunat nostetaan taikinan peitoksi ja kori laitetaan jääkaappiin yöksi.

Tältä minun leipäni näytti aamulla jääkaappissa vietetyn yön jälkeen. 

3. päivä jolloin leipä paistetaan

Aamulla sitten otetaan kori esille ja toivotaan, että leipä on kohonnut ainakin hieman. Uuni kuumennetaan 250 asteeseen. Minä käytän paksua ja painavaa leivinkiveä, joka kuumenee yhtä matkaa uunin kanssa uunipellin päällä. Uunin kuumetessa kiehautetaan valmiiksi noin litran verran vettä (jollei uunisi ole höyrytoimintoinen). Kun uuni on kuuma, leipä kiepsautetaan korista joko leivinpaperin päälle tai kuten minä uunista varovasti nostetulle leivinkivelle ja leipään tehdään halutunlainen viilto. 

Sitten kaadetaan uunin alaosassa valmiina olevalle pellille kiehuvaa vettä ja leipä nostetaan toisella pellillä (tai pellillä olevan kiven päällä) uuniin paistumaan. Ensin paistetaan 20 minuuttia ja otetaan sitten varovaisesti vesipelti pois uunista, kaikki höyry päästetään samalla uunista. Lämpötilaa lasketaan 220 asteeseen ja leipää paistetaan vielä noin 20-25 minuuttia, tai kunnes leivän sisälämpötila on 97 astetta. Leipä jäähdytetään ritilällä.

Tällä toisella kerralla onnistuin jo aika kivasti, kuori oli rapea, sisällä oli hieman reikiäkin ja kypsyys oli tasainen. Hieman nätimpi olisi saanut leipäni olla. Söimme leipää päivällisenä keiton kaverina ja lopun leivän laitoin paperipussiin ja kankaiseen leipäpussiin. Edellinen yritykseni kuivui vuorokaudessa niin, että sen leikkaamiseen oli kirveskin hieman heppoinen ase. 

Sauvajyvänen neuvoi vielä juuren kanssa, että se saa olla höllästi suljetussa lasipurkissa viikon, kaksikin ihan rauhassa. Juuren pinnalle saa muodostua kirkasta nestettä, se suojelee juurta. Kun aloittaa leipomisen, neste kaadetaan pois, sitä ei sekoiteta juureen. Ruokkiminen ei ole niin suurta tiedettä kuin aikaisemmin luulin, mutta tärkeää on pitää juuri pienenä, ei yli 100 grammaisena mielellään. Muutaman leipomiskerran välein juuren voi siirtää ruokkimisvaiheessa puhtaaseen purkkiin. Juurta voi myös kuivattaa ja pakastaakin, mutta sen herättely pakastamisen jälkeen ei välttämättä ole helppo juttu. 

Aikomukseni on nyt leipoa yksi aika iso leipä noin kahden viikon välein ja mahdollisesti ruokkia juurta kerran sillä välillä. Ja leipomiskertaa kohden voi juurta ottaa ihan reilusti, jottei jääkaappiannoksen koko pääse kasvamaan liian suureksi. Kiitos ystäväni tästä Minna C:stä!