Haapsalusta Haapsaluun

Olimme ennen matkaa tuumineet mahdollisuutta piipahtaa Vormsin saarella, jonne pääsee kolmen vartin lauttamatkalla, meitä kiinnostivat ruotsalaisajan Vormsi. Päädyimme kuitenkin jättämään sen kesäiseen aikaan, sillä maisemat olisivat varmastikin vielä enemmän edukseen. Teimme saarireissun sijaan retken Haapsalusta Haapsaluun ja katsottavia kohteita päivälle tuli "vain" 20, kun edellisenä päivänä niitä oli 30. Pitää kyllä jatkossa rajoittaa selvästi kohdemäärää, eihän tästä mitään työtä saa tulla!

Aloitimme ihan lähikohteesta, Haapsalun keisarillisesta asemalaiturista, jonka olemme katsoneet pari kertaa aikaisemminkin. Se vain putkahti niin sopivasti kohdalle, että kävimme siellä tallustelemassa ihan kahdestaan hetkisen. 

Rautatieaseman jälkeen lähdimme ajelemaan kohti kaupungin eteläreunaa, kun näin sattumalta vesitornin. Oli sen paikka kartassammekin, mutta olimme ajatelleet katsoa sen vasta palatessa. Olimme juuri sillä kohtaa, jossa edellispäivänä saapuessamme kohtasimme hautajaissaattueen. Huomasimme ruumisauton ja sen perässä pitkän letkan autoja ja sen, että vastaantulevat kaistallamme ajoivat tien oheen ja pysähtyivät. Teimme tietysti saman ja katsoimme monta minuuttia kuinka pitkä hautajaissaattue, useita kymmeniä autoja ajoi verkkaan ohitsemme. Hyvä, ettemme olleet jonossa ekana, emme olisi tienneet pysähtyä. 

Nyt ei tullut hautajaissaattuetta vastaan, vaan käännyimme teollisuusalueelle sen mukaan, missä arvelimme vesitornin olevan. Sitäpä ei päässytkään läheltä katsomaan, piti katsoa vain sen minkä rakennusten välistä näki. Tämäkin on entinen rautatien vesitorni, rautatietä ei ole ollut kaupunkiin enää vuoden 1995 jälkeen, mutta vesitorni on jäljellä. 

Ennen kuin ehdimme ensimmäiselle ennakolta etsitylle kartanokohteelle, osuimme kirkkorauniolle. Panga-nimisen paikkakunnan eteläpuolella oli ortodoksikirkon kaunis, mutta huonoon kuntoon päässyt raunio. Sinalepan Pyhän Nikolaoksen kirkko on sijainnut tällä paikalla 1800-luvun lopulta ja neuvostoaikana sitä käytettiin varastona. Kirkolla on sama kohtalo kuin monella muullakin ortodoksikirkolla Virossa.  Tästä tietotaulusta näkee millainen kirkko on loistonsa päivinä ollut ja mitä sille on vuosikymmenten saatossa tapahtunut. 

Tässä isompana, mikäli ylemmän kuvan zoomaus ei onnistu.

Nyt paikalla näyttää tältä. Jos ei olisi ollut lehdetön aika vuodesta, emme varmaan olisi edes huomanneet kirkkoa tulosuunnastamme.

Kirkon vieressä olleesta rakennuksesta en saanut selkoa, onko se pappila vai mikä se on, onko se Mäemōisa-niminen (Berghof) kartano vai joku muu. Se näkyy kyllä tietotaulun vanhassa kuvassa. En liitä sitä kartanolistallemme, koska en pysty olemaan varma. 

Päivän ensimmäinen ennalta suunniteltu kartanokohteemme oli nimeltään Kiideva (Kidewepäh). Se on aidattuna ja aidassa on monenlaista tietoa saatavilla, en vain päässyt oikein perille paljon mistään. Rakennus on 1800-luvun lopulta ja sen seinissä on vielä hieman nähtävillä kalansuomuja mukailevia koristeluita. 

Von Tollin aatelissuku löytyy kyllä kartanon omistajaksi, he omistivat myös Vodjan kartanon, sitä emme vielä ole katsoneet. Aivan tarkkaan en löytänyt kuka oli se viimeinen von Toll, joka kartanon omisti vuoteen 1919 asti. Noista tietopläjäyksistä en tullut oikein hullua hurskaammaksi, vaikka olen mukamas hyvä kartanovirossa. 

Seuraavaksi ajelimme katsomaan Haeskan kartanoa (Hasik). Siellä on nykyään majoitustoimintaa, rakennuksen toisella puolella on aika rumanpuoleinen terassi, mutta varmaan se on ihan käytännöllinen. Tämän kartanon omistajaksi mainitaan ennen maareformia Hans von Gruenewaldt, mutta häntä en varmaksi löytänyt, vaikka viivyin sukupuun parissa pitkään. Kartano on valmistunut vuonna 1805.

Seuraavana oli kaksikko, jonka kanssa arvoin ennakkosuunnittelussa, paikanpäällä ja jälkikäteen, että kumpi on kumpi. Kyse on Rōuden kartanoista, Suure- ja Väike-Rōudesta. Menin ensin hieman lankaan, sillä ajattelin tietysti, että Suure on suuri ja Väike on pieni, mutta aina se ei ole ihan niin. Tällä kertaa asia oli aivan päinvastoin. 

Suure-Rōude on saksalaiselta nimeltää Groß-Ruhde, puurakennus on 1700-luvulta peräisin ja nykyään yksityisomistuksessa, eikä kovin vaikuttavan näköisessä kuosissa. 

Tämän kartanon viimeisen maareformia edeltävän omistajan Edler von Rennenkampffin löysin, hän syntyi Suure-Rōuden kartanossa vuonna 1870 ja hän oli elämänsä aikana kaksi kertaa naimisissa. Vuonna 1953 hän kuoli Eichenaussa, Saksassa. 

Väike-Rōude (Klein-Ruhde) olikin sitten ihan muuta kuin tuo edellinen maalaistalon näköinen kartano. Jossain googlehaussa kuvat olivat sekaisin, joten ei ihme, että minäkin olin sekaisin. Kävelimme katsomaan Väike-Rōudea noin kilometrin matkan päätieltä, siellä se oli aivan missä pitikin. 

1800-luvun alun kartano on nyt aivan raunioina, mutta ei se mitään haitannut. Sattui juuri sopiva päivä kävellä metsän keskellä kulkevaa tietä, sillä oli hyvä hankikanto ja pystyimme kulkemaan aivan hyvin. Oli siellä joku muukin kävellyt sinä tai edellisenä päivänä. Kuvasimme tietotaulun, jossa näkyy tiettävästi ainoa tallella oleva kuva kartanosta siltä ajalta, kun se ei ole vielä ollut raunio, kuva on 1930-luvulta. 

1970-luvulla rakennus on raunioitunut, vielä edellisellä vuosikymmenellä se oli käytössä, mutta sitten sen katto romahti ja sitä myöten koko talo. Lumisestakin maastosta pystyi päättelemään, että kartanolla on ollut uhkea puisto ja lampia. 

Von Maydellin suku omisti kartanon viimeisimpänä, mutten löydä kyseistä Harrya, etsin myös nimellä Henry, sen verran kaikki tietävät, että Harry voi oikeasti olla Henry.

Kävelimme sitten takaisin tien varteen ja askel painui aurinkoisilla kohdilla jo hieman syvempään lumeen, ei tullut kuitenkaan mitään lumpsimista. Seuraavan kohteen nimi oli Keskvere (Keskfer) ja se on oikein soma puinen pieni kartano. Sen alkuperäistä rakennusaikaa ei ilmeisesti tiedetä kovinkaan tarkasti. Arviot ovat jotain 1600-luvulta seuraavan vuosisadan puoliväliin. Ungern-Sternbergin suku on tässäkin kohtaa omistajasukuna, mutta se on niin mutkikasta, etten päässyt oikein selville kuka on kukin. 

Putkaste on tuttu nimi, olemme sen nimisen kartanon katsoneet aikaisemminkin, se sijaitsee Hiidenmaalla. Kummankin saksalainen nimi on Putkas, mikä käänteishelpottaa kärryillä pysymistä. Tämän kertainen Putkaste on myös von Maydellin suvun juttuja, löysin Putkasissa 1884 syntyneen Herbertin, jonka vaimo Katharina kuoli ilmeisen nuorena ja pari jäi lapsettomaksi. Herbert kuoli vuonna 1918. Katharina oli näin viehättävä nuori nainen. 

Putkaste näyttää nykyään tällaiselta. Voin hyvin kuvitella Katharinan sinne emännöimään. Kartano on yksityisomistuksessa. Sen pihassa olin ensin näkevinäni jotain elävää liikkeellä ja kiireessä sanoin, että katso tuolla on vihannespossu, kun tarkoitin villisikaa. No, se oli pyöreä kivi, jonka kuvittelin eläimen takapuoleksi. Vihannespossu, OMG. Tästä lähtien villisikoja kutsutaan meillä uudella nimellä. 

Muutaman kartanon jälkeen olikin hyvä katsoa kirkko ja se onnistui sukkelasti Martnassa. Sen hautausmaalla oli tehty hieman puuhommia.

Ehmjan (Echmes) kartano oli raunio, tämmöinen missä oli hieman päätyjä pystyssä. Minä en noussut edes autosta, Antti otti pari kuvaa. Von Hoyningen-Huenen suku asui kartanossa ja heistä eräs Alexander oli ornitologi. 

Toinen ihan rauniokartano oli aivan likellä, sen paikan nimi oli Maalse (Maals). Siellä sentään astuin ulos autosta, mutta palasin hyvin nopeasti, sillä oli erittäin liukasta ja siinä missä ei ollut liukasta, oli kuraista. Maalsen raunio näytti tältä. 

1970-luvulla tehdyn katselmuksen mukaan se on ollut aivan rauniona jo, pari kuvaa vuodelta 1968 löysin siitä, toisessa päädyssä oli silloin vielä katto. Olisi mielenkiintoista tietää, ketkä näitä kartanokatselmuksia ja raportteja niistä ovat tehneet neuvostoaikana. Täältä pääsee kurkkaamaan tuota raporttia. Löysin tiedon siitä, että edellisen kartanon yhteydessä mainittu Alexander von Hoyningen-Huene omisti myös Maalsen ennen maareformia. 

Seuraavana katsoimme Suure-Lähtrun (Groß-Lechtigall) kartanon. Nimi lupaa, että on isoa ja komeaa tiedossa. Eikä se ollutkaan höpöpuhetta. Se ympärillä oli sen verran korkea aitakin, että jouduin kurkottelemaan kuvan vuoksi. Antti ylsi paremmin. 

Kartanon viimeinen omistaja vuoteen 1919 oli nimeltään Theodor Georg Alexander Boustedt, hän syntyi vuonna 1882 Vasalemmassa, mutta hänen kuolinaikaansa ja paikkaansa en löytänyt, enkä myöskään kuvaa hänestä. Toisen samannimisen henkilön löysin myös, mutta hän oli väärän ikäinen. Nykyään kartano on yksityisomistuksessa, ainakin jossain vaiheessa sen on omistanut Mart Helme, virolainen EKRE-puolueen poliitikko. 

Suuren jälkeen pitää tietysti katsoa pieni, eli Väike-Lähtru (Klein-Lechtigall). Se näyttää tämmöiseltä. 

Tästäkin paikasta on tehty inventaario vuodelta 1980. Sama käsiala on tullut vastaan muidenkin raporttien kohdalla. Ainakin kaksi sukua tulee vastaan tämän kartanon kohdalla, Woldemar von Hunnius omisti paikan ilmeisesti 1910-luvulla ja myös Ungern-Sternbergit mainitaan. 

Aivan edellisen kartanon lähellä oli raunioitunut ortodoksikirkko. Siitä kerrotaan tässä tietotaulussa. Kirkon rakentamisen aikoihin Väike-Lähtrun omisti vielä toinen suku, mikäli oikein ymmärsin, eikä kartanon herran ja seurakunnan välit tainneet olla ne parhaimmat. 

Kirkko on surullisessa tilassa, ei voi muuta sanoa. Joku saattoi kurkistaa sinne sisällekin. 

Sen vieressä on entinen koulu. 

Päivän kartanot oli tässä vaiheessa katsottu ja ajelimme takaisin Haapsaluun. Siellä katsoimme vielä lämpimiksimme muutaman kirkon ja kappelin. Ensimmäisenä katsoimme Haapsalun baptistikirkon, otin siitä juoksukuvan vastavaloon. Sillä hetkellä sattui olemaan Haapsalun virallinen ruuhkahetki ja kaikki ajelivat juuri sillä kadulla.

Tässä kuvassa on soma ortodoksihautausmaan kirkko. 

Hautausmaalla oli myös kauniita metallisia hautakappeleita kaksin kappalein. 

Muutaman korttelin päässä oli vielä katsottavaksi Haapsalun metodistikirkko. 

Kadun toisella puolella oli kirkko, jonka Antti sattumalta huomasi ja olihan siitäkin otettava kuva. Se on seitsemännen päivän adventistien kirkko, toivottavasti nimi meni oikein. 

Iltasella kävimme vielä kävellen keskustassa katsoimme Haapsalun linnoituksen katedraalin, vaikka sen olemme kyllä sivusilmällä katsoneet joitakin vuosia sitten. 

Lisään postauksessa mainitut kartanot CampaSimpukan ylälaidan Mōis-hulluutta-välilehdelle, siellä on aakkostettuna kaikki katsomamme kartanot ja linkit postauksiin, joissa kerron niistä sen mitä olen saanut selville. 

Samaa rataa

Eilen minulta jäi kesken ensimmäisen kartanokierrospäivän postaus. En muistanutkaan, että niissä menee aikaa melkoisen paljon tietoa etsiessä ja kuvia valitessa. Tosin aina ei ole kuvissa valitsemista, jos niitä sattuu olemaan vain yksi/kohde. Olen alkanut totuttaa itseäni siihen, että minulla ei todellakaan ole enää kiire, ei tarvitse hoppuilla. Todella monia asioita voin jatkaa huomenna, jos siltä tuntuu. 

Nyt jatkan siitä, mihin eilen jäin. Ensimmäisen päivän settiin kuului siis kolmetoista kartanoa, joista yhdeksän tutkailin jo edellisessä postauksessa. 

Räägu (Hohenheim) on puurakenteinen kartano vuodelta 1835. Siellä on nykyään hoitokoti vanhuksille, mikäli oikein ymmärsin. Sen pihatiellä oli ajokieltomerkki, joten katsoimme sen hieman kauempaa, taas lehdettömät puut olivat avuksi. Kartanon viimeinen omistaja ennen maareformia vuonna 1919 oli Benno Rudolf von Wedel. Iältään sopivahkoja Bennoja löytyi usempia, mm. eräs isä-poikasetti, joka eli Virossa, mutten voi lyödä päätäni pantiksi, että ovat juuri oikeita Bennoja, joten enpä sitten lottoa asiassa enempiä. 

Pidän monenlaisista kartanoista, ei tosiaan ole väliä onko se tiptop-kunnossa vai asumaton tapaus, rauniotkin kelpaavat. Usein juuri rauniot ovat mieltä eniten kiehtovia, kuten vaikka Ungru, jonka olemme katsoneet parikin kertaa. Se ei toki ole kaikkein pahiten tuhoutunut kartano, mutta eihän silläkään ole kuin ulkoseinät jäljellä. Silti se on hyvin kaunis. Tällä reissulla olimme kyllä melko lähellä Ungrua, mutta sitä emme käyneet katsomassa. Sen sijaan katsoimme Uuglan (Udenküll). 

Uuglassa on ollut yksikerroksiset laidat ja keskellä kolmekerroksinen osa, jonka kerrotaan olleen poikkeuksellista omana aikanaan. En saanut aivan varmasti selväksi, miltä vuosisadalta rakennus alunperin on, vaikka lueskelin vuoden 1980 käsinkirjoitettua kartanoinventaariota, jossa nimi oli aluksi kirjoitettu väärin, mutta korjattu päälle. Rauniostakin voi kuitenkin päätellä, että rakennus on ollut grandiöösi. Löysin siitä yhden kuvan ajalta, jolloin se oli vielä ehjä, sen näkee täältä. 

Uuglan omistajasuvuiksi mainitaan Fahren-Bachit, De la Gardiet, Banierit ja von Knorringit, niin kaivelin täältä. Samat suvut tulevat vastaan vähän joka puolelta. Viimeisimpänä nimenä mainittiin Gustav von Knorring, joka eli pitkän elämän ja kuoli Saksassa 95-vuotiaana vuonna 1989. Mikäli käsitin oikein, hänen isänsä (Gustav hänkin) sai maareformin jälkeen jonkunlaisen vuokraoikeuden kartanoon tai sen maihin tai molempiin poikansa oltua sotilasuralla tärkeässä asemassa. 

Muutaman kartanon jälkeen oli taas kirkon vuoro, Lääne-Nigulan 1760-luvulla valmistunut barokkikirkko.

Kirimäe (Kirrimäggi) oli seuraava paikka. Se on tai on ollut myynnissä, löysin myynti-ilmoituksen, jossa pyyntihintana on 119 000 euroa. En ostaisi. Tämän paikan pihalla tapasimme virolaisen pariskunnan samoissa puuhissa kuin mekin, kertoivat käyneensä katsomassa noin 350 kartanoa, joten me jäimme hopealle alle kolmella sadalla katsotulla kartanollamme. 

Neuvostovuosina talon oikeaoppinen katto on muutettu tavalliseksi harjakatoksi, mikä on aina selkeä rumentava juttu minulle. Eikä Kirimäe muutenkaan kovin hehkeässä kunnossa ole päällepäin eikä kyllä sisältäkään, mitä myyntikuvista kurkin. Paikalla on Facebook-sivut ja erilaisia tapahtumia siellä näkyy järjestetyn viime vuonnakin. Kissa oli kotona myös. Löysin nimen Pjotr Lebedev kartanon yhteydessä, mutten tiedä onko kyseessä sama Pjotr, joka mainitaan venäläisenä fyysikkona. Joten jätän tämän tutkinnan tähän. 

Seuraavan kohteen nimi oli Vōnnu (Wendau/Wenden). Se on nykyään aivan raunioina sekin ja sen vieressä on jonkunlainen maatila/korjaamo, joten emme menneet kovin lähelle. Vuonna 2001 otetussa kuvassa toinen pää rakennusta näyttää aika ehjältä, mutta emme nähneet tieltä, onko se vielä pystyssä. Omistajatahoiksi tämän kartanon kohdalla mainittiin von Ungern-Sternbergit, sama suku oli kyseessä myös Ungrun kohdalla. Löysin Claus von Ungern-Sternbergin, jonka isä ainakin syntyi Vōnnussa. Kirjoitusmuoto Klaus löytyy Vōnnun viimeisenä omistajana ennen maareformia, liekö sama mies kyseessä kuin tämä löytämäni Claus. Minusta hän menisi oikein hyvin kartanonherrasta. 

Tässä vaiheessa alkoi olla jo iltapäivä ja päätimme katsoa vielä pari kirkkoa ennen kuin ajaisimme Haapsaluun ja majoittuisimme. Ensimmäinen näistä kahdesta kirkosta oli Ridalan Pyhän Maria Magdaleenan kirkko. Rakennus on tiettävästi rakennettu 1200-luvulla ja meillä oli onnea päästä katsomaan sitä sisältäkin. 

Kattotiiliä oli lähtenyt kovalla tuulella irti ja uponnut aika messevästi sammaleeseen. 

Alle kilometrin päässä oli seuraava kirkko, Ridalassa sijaitseva baptistikirkko. Siitä en löytänyt erityisesti tietoja, mutta tältä se näyttää. Pihalla oli tuoreita autonjälkiä, joten ilmeisesti sinä sunnuntaina oli ollut kirkollinen tapahtuma. 

Haapsaluun saavuimme juuri sopivasti ennen kello kolmea, jolloin hotelliin pääsi kirjautumaan. Ajoimme keskustan halki ja olisi kannattanut valita joku muu reitti, sillä yksi pääkaduista oli remontissa ja niin kamalilla montuilla, että hampaat olivat irrota. Kuva on otettu seuraavana iltana, kun kävimme taas kävellen keskustassa. Tuo kermanvalkoinen talo on sama, jossa majoituimme kesän 2019 reissulla ja jonka erkkerihuoneeseen äitini erityisesti ihastui. Nyt asunto oli remontissa sekin, näkyi mattorullia ja muuta remonttivärmettä ikkunoista. 

Juuri ennen hotelliin saapumista katsoimme vielä kaksi vesitornia, koska ne tulivat kohdalle sopivasti. Allaolevassa kuvassa on vuonna 1966 valmistunut vesitorni, joka muistuttaa kovin Kemin kaupungintalo/vesitornia. 

Tässä taas on sormekkeisen nimen kärjessä oleva entinen Neuvostoliiton sotilasalueen vesitorni, jonka näimme toiselta niemekkeeltä vastavaloon. Hyvin standarditapaus. 

Hotelli olikin yllättävän kiva kylpylähotelliksi, kylpyläosasto oli aivan toisessa päässä rakennusta kuin huoneemme, joten ei ollut uimahallifiilistä ja meillä oli hyvä huone, jonka ainoat puutteet olivat vähäiset pistorasiat ja hyllytila. Ei ole kiva laittaa tietokonetta lattialle latauksen ajaksi, kun ei johto yllä pöydälle asti. 

Kävimme kävellen keskustassa katsomassa mitä ruokapaikkoja olis auki, nettitiedot olivat melkoisen hataria, moni paikka oli kokonaan kiinni, vaikka piti olla auki ja toisinpäin. Valitsimme sitten sellaisen ruokapaikan, joka lupasi olla auki joka päivä, söimme ihan mukavat ja ennen kaikkea edulliset ruoat, minä pelmeneitä ja Antti villisikamuhennosta. Ennen kuin kävelimme takaisin hotelliin, katsoimme vielä pari kirkkoa. Tässä ovat Jaani kirik ja ortodoksinen Maria Magdaleenan kirkko. 

Sitten valo jo loppuikin, ehdimme juuri ja juuri hotelliin näkemään huoneestamme auringon painuvan horisontin taakse. Ensimmäinen katsomispäivä oli saatettu iltaan ja oli mukava käydä nukkumaan. 

Seuraavana päivänä teimme Haapsalusta retken lähiympäristöön, aiemmin ajattelemamme Vormsin saaren retken jätimme tuleviin kesiin, sillä se on varmastikin kivempi paikka käydä kesällä. Huomenissa lisää kartanoita, kirkkoja ja vesitorneja. 

Lisään tämänkin postauksen kartanot CampaSimpukan ylälaidan Mōis-hulluutta – Viron kartanoita-välilehden kartanoluetteloomme.