Ylihidasta lammasta

Laitoin jo eilen illalla haudutuspataan lampaanpaistin. Se vaati hieman trimmaamista, rasvoja täytyi poistaa ja pikkuisen piti luutakin sahata, että palanen mahtui haudutuspataan. 

Lampaanpaistia haudutuspadassa

• 2,5 kg luullinen pala lampaanpaistia (ennen rasvojen renssaamista ja luun katkaisua)
• 3 dl punaviiniä
• 2 porkkanaa
• 6 pientä sipulia
• suolaa ja pippuria
• 4 laakerinlehteä
• vettä

Trimmasin sulatetun lampaanpaistin rasvoja vähemmäksi ja kokeilin sovittaa paistia haudutuspataan, mutta eihän se mahtunut. Luu oli liian pitkä. Kun Antti tuli kotiin illalla haettuaan Opiskelijan kotiin Alankomaiden reissulta, pyysin häntä sahaamaan paistin luuta lyhemmäksi. Lihansahaamiseen varatulla sahalla lähti sitten palanen luuta ja jopa mahtui pala pataan. Laitoin ensin padan pohjalle kuoritut sipulit ja porkkanat. Hieroin paistin pintaan suolaa ja pippuria ja nostin paistin pataan. Lisäsin mukaan laakerinlehdet ja liemeksi viiniä ja vettä sen verran, että paistin oli puoliksi liemessä. 

Laitoin Crock Pot-padan low-asetuksella 10 tunniksi töihin illalla ennen kuin menin nukkumaan. Aamulla lähdin töihin. Paisti näytti siinä vaiheessa ihan mukavalta, muttei valmiilta. Antti käänsi paistin kylkeä aamupäivän sähkökatkon jälkeen ja laittoi edelleen padan ajastusta low-asetuksella siihen asti, että olin palannut töistä. Pata oli hommissa kaikkiaan 16 tuntia. Liemen siivilöimme ja pakastimme myöhempää käyttöä varten.

Aterialle keitimme tummaa riisiä ja asettelimme lautasille hieman salaattia ja tomaattia, riivimme ylikypsästä paistista nyhtöpaloja riisin kaveriksi. Liha oli todella hyvää, loput kauhoin rasiaan riisin ja liemen kanssa huomenna syötäväksi. 

Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Crock-Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspata-aiheiset postauksemme.

Sinne meni

Tänään täytyy pistää ihmisenmoiset vaatteet päälle, kammata tukka ja ottaa kulkukortti naulasta. Campis palaa töihin! Luonnollisesti heräsin liian aikaisin ja ehdin koostaa vuoden ajalta kuvakollaasin, jossa on jotain mitä ehdin vuoden aikana touhuta. Vaikka aika meni ihan tolkuttoman nopeasti, näkee kuvista, että on sitä reissattu, on tehty ruokaa ja mikä tärkeintä - oltu tekemättä mitään, mikä on ehdottominta lempipuuhaani. 

Töissä minua varten on oma kansio, jonne on kerätty kaikki  mitä nyt pitäisi kerrata, mikä on muuttunut ja tullut uutta.  Tällaiseen työpaikkaan saan palata!

Pieleen meno ja korjausliike

Eilen kokkisotailin siihen malliin, että olin itseeni oikein tyytyväinen. Se yleensä tietää, että kohta menee pieleen. Emme jaksaneet eilen syödä jälkiruokaa ja jätin mascarponevaahtoni sifoniin odottamaan jääkaappiin kyljelleen, kuten oli neuvottu. Ei parane kertoa ohjetta, minkä mukaan tein sillä se ei sietänyt seisottamista, vaan jymähti pulloon niin, että tänään kaikki kaasu pölähti pullosta pihalle ja vaahtomassa oli vanukasmassaa pullon toisella laidalla. Syynkin ymmärrän nyt, se oli liivate ja rasvaiset maitotuotteet, se mascarpone, joka minun piti käyttää hyödykseni. Eli ei liivatetta pitempään säilytettävään massaan, muistan tästedes. Kun kokeilen uudelleen mascarponevaahtoa ja saan sen onnistumaan, teen siitä sitten postauksen. 

Korvaavaksi jälkiruoaksi tein sitten persikkavaahtoa, johon tuli vain samaista persikkasosetta ja maitotuotteeksi kermaa, koska talossa ei ollut enää mascarponea, ei rahkaa, eikä maustamatonta jogurttia. Vähän minua harmitti. Vaahtoon tuli yksinkertaisesti 1 dl persikkasosetta, 1,5 dl kermaa, 1 rkl tomusokeria ja ripaus vaniljajauhetta. Siivilöinti 0,25 litran sifoniin (josta se vanukas oli kuin olikin saatu putsattua pois), kaasupatruuna perään ja pullo jääkaappiin odottamaan. 

Sitten tein kokeilun miten laitan tarjolle jäätelöä, liekitettyä tuoretta ananasta ja tuota persikkavaahtoa. Sain aikaan niin kamalan näköisen annoksen, että minun täytyy olla hirveässä kännissä ennen kuin näytän sitä kuvaa kenellekään. Otin siis kuitenkin kuvia annoksestani, jolla olisin voinut hyvin osallistua Hirvein Kokki-kilpailun Rumin annos-tehtävään, olisin voinut voittaa jonkun viimeinen oljenkorsi-pinssin. Toivoin, että kuvassa annos näyttäisi siedettävältä, mutta ei. Se oli ihan kamala. Mutta se maistui hyvältä, söin sen äkkiä ennen kuin Antti tuli sisälle lumitöistä. 

Uusintayritys oli  hieman parempi, mutta on siinä vieläkin toivomisen varaa. Maku oli kyllä hieno, vaniljajäätelöstä stanssilla kiekko lasipurkkiin (ah, kuinka originellia), päälle jäähtyneet liekitetyt ananaspalat ja pinnalle persikkavaahtoa ja vadelmapölyä. Että tämmöistä tällä kertaa.

Nyt on loppu lähellä

Tänään on teemana loput ja viimeiset. Minun melkein vuoden mittainen vuorotteluvapaani on lopussa, torstaina palaan riviin. Tosin ensin vain opetuslapseksi, sillä minun lisenssini ovat vanhentuneet ja minua pitää opettaa oikein kunnolla, ennen kuin saan taas tehdä töitä itsenäisesti. Myös keittiössä oli jämäpäivä, tutkailin mitä jääkaapissa piileksii ja sen mukaan, kauppaan menemättä, valmistin meille päivällisen. Myös pakastimen puolella oli yhtä jos toista käyttöä vaativaa. Tiedossa siis taas pienimuotoinen yhden naisen kokkisota.

Näistä piti päästä eroon

• nollalaatikossa jääkohmeessa muutama pala hidasankkaa
• pakastimessa ollut lehtitaikinalevy (pakkaus kolhiintunut, viisainta käyttää pois)
• kaksi aukaistua kermapurkkia (miksi niitä on aina kaksi kaapissa?)
• avattu purkki mascarponea
• pakastehernepussin loput (nyt kun se ei vielä ole levinnyt pakastimen pohjalle)
• pekonipaketin loput

Herneet päätin käyttää ilmavaksi keitoksi, se on ollut paras onnistumisen sifonin kanssa. Pekoni pääsi keiton kaveriksi. Tämä oli ateriamme alkuruoka. Keiton tein aivan samalla tavalla kuin ensimmäisen sifonikokeiluni. En naputtele ohjetta tähän uudelleen, linkin takaa se löytyy helposti. Muistin muuten tällä kertaa lämmittää lautasetkin, minulla on ollut sellainen vekotin ties kuinka kauan ja olen tainnut käyttää sitä kerran aikaisemmin. Keitto pysyi lämpimänä ja kuohkeana selkeästi paremmin lämpimässä lautasella.

Pääruoaksi tein täältä löytämäni ankkapiiraan. Käänsin ohjeen brutaalisti google-kääntäjällä englanniksi ja sovelsin sen mukaan, mitä meiltä löytyi. Piirakan pohjaksi kelpasi lehtitaikinalevy oikein hyvin ja vaikkei ankka ollut savustettua, niin eipä siitä minua varmaan tilille vaadita. 

Ankkapiiras

• valmis lehtitaikinalevy (melkein pellin kokoinen)
• tähdeankkaa noin 150 g suikaleiksi leikattuna
• muutama kuivattu sieni, en muista minkä nimisiä ne ovat
• 1 punasipuli
• 3 kananmunaa
• 2 dl kermaa
• oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria

Sulatin taikinan, taittelin sen auki leivinpaperiarkin päälle ja kaulin sitä hieman suuremmaksi. Nostin taikinalevyn uunivuokaan ja pistelin sitä kalapiikillä. Esipaistoin pohjaa 180 asteessa kiertoilmalla 10 minuuttia. Sillä välin leikkasin ankanpalat suikaleiksi ja käytin niitä pannulla oliiviöljytilkassa, maustoin hieman lisää suolalla ja pippurilla. Liotin sieniä kuumassa vedessä hetkisen ja leikkasin sitten sienet suikaleiksi. Sekoitin vispilällä kerman ja kananmunat tasaiseksi seokseksi ja maustoin sen pippurilla ja ripauksella suolaa. 

Kun pohja oli esipaistunut, levitin sille ankkasuikaleet, sipulit ja sienet ja kaadoin päälle kerma-kananmunaseoksen. Paistoin piirakkaa vielä 180 asteessa kiertoilmalla noin 35 minuuttia. 

Jälkiruoaksi tein pienemmällä sifonilla jälkiruoan, johon upotin niin loput kermasta kuin mascarponestakin. Jälkkäristä kerron seuraavassa postauksessa, sillä sitä syömme vasta myöhemmin illalla tai huomenna, eikä siitä ole vielä kuvaa.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokapostaukset ja hävikistä herkuksi-teemaiset kehitelmät. En laita tätä Sifoni-välilehdelle, sillä siellä on jo identtinen hernekeitto.

Nopea oliiviton chorizopasta

Muistelin, että joku Kamera & Kauha-blogin vuodenvaihteen pastaohjeista oli sellainen, että halusin kokeilla. En muistanutkaan väärin, sieltähän se ohje löytyi. Minulla ei nyt ollut kuitenkaan oliivinälkä, mutta muutama tomaatti oli pehmenemisen partaalla, joten laitoin ne oliivien sijasta. 

Chorizopasta kahdelle

• 200 g pennepastaa
• 3 pientä chorizo (raakamakkarana tällä kertaa)
• 1 pieni mieto punainen chili
• kevätsipulin varsia (jäänyt jotain huippuja viikonlopun kokkailuista)
• 3 pientä tomaattia
• pippuria
• suolaa pastankeittoveteen
• tuoretta basilikaa
• parmesaania

Laitoin pastaveden kiehumaan ja keitin sitten hyvin suolatussa vedessä pennepastaa pakkauksen ohjeen mukaiset 8 minuuttia. Sinä aikana leikkelin chorizot viipaleiksi ja paistoin niitä pannulla, en laittanut mitään öljyä, sillä chorizosta sitä irtoaa yllin kyllin. Lisäsin pannulle silputut sipulit, chilin ja tomaatit. Kun pasta oli kypsää, kaadoin pastan pannulle ja sekoitin. Kiersin myllystä pippuria ja ripottelin pinnalle basilikaa. Annosten päälle höyläsimme vielä parmesaanipalasta läpinäkyvän ohuita siivuja tryffelihöylällä. Eipä sillä vekottimella juuri muuta virkaa olekaan, mutta parmesaanin höyläämiseen se on erinomainen! 

Kaksi on enemmän kuin yksi

Sous vide-kokkailut ovat olleet vuoden ajan aika pinnalla keittiössämme. On ollut hauska kokeilla erilaisia raaka-aineita tasalämpökypsennyksellä ja monen onnistumisen ja muutaman totaalisen floppaamisen jälkeen olen valmis sanomaan, että sous vide on ihan järkevä menetelmä kotikeittiössäkin, eikä mitenkään ylihifistelevä homma. Jos minua joku tässä harmitti oli se, että kokonaista ateriaa ei ollut mahdollista tehdä, sillä liha ja vihannekset vaativat niin eri lämpötilan kypsyäkseen. Sehän tarkoitti sitten sitä, että nettikaupoista metsästyi meille toinen sous vide-laite. 

Tämän uuden tötterön merkki on Steba ja se kehuu olevansa saksalainen. En ole vielä tutustunut sen merkin verkkosivuihin, Sansairen sivut ovat oikein hyvät ja siellä on paljon ruokaohjeita ja tietoa ruoan valmistamisesta tällä menetelmällä.

Lauantain päivällisen muodostivat naudan sisäfilepihvit, muutama erilainen kasvis sous vide-menetelmällä ja perunaespuma. Espuma on espanjaa ja tarkoittaa vaahtoa. Se ei ole kuitenkaan sellaista kuplaista vellivaahtoa, jota ravintoloissa vierastan, vaan ilmavaa, hyvin sileää pyremaista vaahtoa. Kokeilin tehdä perunaespumaa jo viikko sitten, mutta siitä tuli täydellinen epäonnistuminen, eikä massa päässyt (onneksi) edes sifoniin asti, vaan kompostiin jo sitä ennen. Käytin nimittäin väärää perunalajiketta ja sain aikaan semmoisen liisterin, että olisipa ollut kätevää, jos olisi juuri ollut tapetointihommia. Ei ollut ja älysin keskeyttää homman ja kokeilla perunaespumaa uudelleen jauhoisella perunalla. 

Naudan sisäfilepihvit sous vide

• 1-2 pihviä syöjää kohden riippuen fileen paksuudesta ja ruokailijoitten nälästä/ahneudesta
• suolaa ja pippuria
• voita viimeistelypaistamiseen

Minulla oli pakastettua naudan sisäfilettä, josta Antti sahasi päivän tarpeeseen sopivan palan lihan paloitteluun varatulla sahalla. Sulatin lihapalan ja leikkasin siitä pihvejä. Olimme juuri lukeneet edellisiltana, että pihvejä voi kypsentää enemmänkin kuin kerralla tarvitsee, kunhan pihvit heti jäähdyttää vakuumipussissaan ja sitten myöhemmin lihan pitäisi olla ihan ok kunnossa useiden päivien ajan. Saapa nähdä. Valmistelin kaikkiaan 7 pienehköä pihviä tasalämpökypsennykseen. Kun liha oli sulaa, kuivasin pihvejä paperilla ja ripottelin niiden pinnalle suolaa ja pippuria. Suljin lihapalat vakumointikoneella kypsennyksen kestäviin muovipusseihin, yhden pihvin kuhunkin pussiin. 

Kun ruoka-aika alkoi lähestyä, kuumensin vettä suuressa kattilassa Sansairella 55 asteeseen ja laitoin pihvipussit veteen. 55 astetta vastaa ymmärtääkseni medium miinus-kypsyyttä, tai ihan aavistuksen enemmän. Olin leikannut pihvit noin 3-4 sentin paksuuteen. Pihvit olivat 55 asteessa noin 90 minuuttia.

Kasviksia sous vide

• 1 suuri punasipuli
• 2 yksikyntistä valkosipulia
• palanen fenkolia
• 1 suurehko porkkana
• pikkuisen voita
• suolaa ja pippuria

Kuorin sipulin ja halkaisin sen kahteen osaan kannasta huippuun. Ripotin leikkuupinnoille suolaa ja pippuria ja tälläsin niille pikkupalat voita. Suljin puolikkaat vakuumiin. Olisin voinut varmaan laittaa molemmat palat samaan pussiin, mutta en kumminkaan laittanut. 

Porkkanan kuorin ja halkaisin pitkittäin kahteen pitkulaiseen palaan, nekin maustoin kevyesti suolalla ja pippurilla, mutta maltilla. Sisustin niidenkin pussin pienellä voinokareella. 

Fenkoli oli just sillä rajalla, että pian se olisi ollut pilalla, trimmasin kehnot osat pois ja jäljelle jäi kaksi pientä palaa, jotka vakumoin samoin maustein kuin muutkin veggiet. Valkosipulit kuorin, halkaisin ja vakumoin.  Kuumensin Steba-tötteröllä veden toisessa kattilassa 85 asteeseen ja laitoin pussit veteen. 

Sekä lihan, että kasvisten oli määrä olla vedessä noin 90 minuuttia, jonka jälkeen ne olisivat sopivan kypsiä. Sen jälkeen olisi aikaa noin 3-4 tuntia, jonka aikana ruoka ei menisi suuntaan eikä toiseen vesihauteessa, mutta jossain vaiheessa rakenne alkaisi kyllä muuttua jonkunlaiseen muussautumisen suuntaan. Tätä en ole kokeillut. 

Perunaespuma sifonilla

• 300 g jauhoista perunaa
• 1,5 dl maitoa
• 0,5 dl kermaa
• 2 rkl voita
• puolikkaan sitruunan raastettu kuori
• pippuria
• suolaa
• muskottipähkinää
• tuoretta rosmariinia
• 1 kaasupatruuna

Ohje oli hieman epälooginen. Siinä puhuttiin oliiviöljystä, mutta ei missä vaiheessa se laitettaisiin. Käytin voita. En laittanut perunalisäkkeeseen lainkaan valkosipulia, koska sitä oli jo kasvislisäkkeenä. Kuorin perunat ja punnitsin ne. Arvelin, että onkohan viitisen perunaa noin 300 g ja minua nauratti, kun vaaka näytti 299 grammaa viidennen perunan jälkeen. 

Kypsensin perunat paloina vedessä ja kaadoin kypsät palat siivilään. Kuumensin samassa kattilassa maidon yhdessä rosmariinin, suolan, pippurin, sitruunankuoren ja muskottipähkinän kanssa. Lisäsin mukaan kerman. Puristin mukaan kuumaan liemeen perunat perunalumipuristimella. Sekoitin massan tasaiseksi. Se oli löysän vellin vahvuista. Maistelin ja lisäsin vielä suolaa. Siivilöin massan oikein tiheällä siivilällä, jonka Antti hommasi minulle, kun marmatin, ettei meillä ole tarpeeksi tiheää siivilää. No nyt on. 

EDIT 24.1. Näköjään minäkin olin epälooginen, unohdin mainita, että lisäsin voin sinne kuumaan maitoon ja perunalumeen.

Jätin massan kattilaan odottamaan ruoka-aikaa. Olisin voinut tehdä sen valmiiksi asti sifoniin, jos olisin käyttänyt sen heti, tai jos sous vide-kattiloissani olisi ollut noin 75 asteinen vesi, olisin voinut laittaa pullon sinne pysymään lämpimänä. Olen lukenut, että pulloa ei pitäisi pitää 75 astetta kuumemmassa vedessä. 

Juuri ennen kuin aloimme syödä, tein espuman valmiiksi. Kuumensin massan kattilassa sekoitellen sitä pohjia myöten ja kaadoin sen kuumana sifonipulloon. Laitoin pullon kannen tiivisteen kunnolla paikalleen ja laitoin kannen tiiviisti kiinni. Käänsin kaasupatruunan kiinni kahvassa ja kaasu pääsi oikealla tavalla pullon sisälle. Ravistin pulloa muutaman kerran rivakasti ja käänsin patruunakahvan irti. Laitoin tilalle metallisen tulpan. Nostin pullon pihvienkypsennyskattilaan, jossa veden lämpötila oli 55 astetta. Siellä se odotti sen aikaa, että viimeistelin aterian muut osat.

Annosten sommittelu

Ensin kuumensin paistinpannun kuumaksi ja laitoin sille pari hyvänkokoista nokaretta voita. Otin pannun kuumetessa neljä pientä pihvipussia pois vesihauteesta ja aukaisin pussit. Asetin pihvit talouspaperin päälle ja taputtelin niiden pinnat kuiviksi. Kun pannu oli kuuma, nostin pihvit pannulle saamaan viimeistelypinnan. 

Pihvien ollessa pannulla Antti avasi kasvispussit ja asettelin porkkanaa, sipulia, fenkolia ja valkosipulia lautasille. Kun pihvit olivat saaneet molemmille puolille hyvän paistopinnan, nostin ne lautaselle (kaksi folion alle odottamaan) ja lopuksi otin sifonin vesihauteesta patakintaalla suojatuin käsin. Kuivasin pullon pinnan ja ravistin pulloa rivakasti kymmenkunta kertaa. Kokeilin pikkuastiaan ensin millaista jälkeä pullosta tulee ja se oli  juuri sellaista samettia, kuin pitikin, joten tein annoksiin muutaman täplän ilmavaa perunavaahtoa. Nostin vielä pihveille ohuet viipaleet maustevoita.

Kaikki aterian osat olivat kyllä niin hyvin onnistuneet, että olin aivan onnessani. Pihvin kypsyys oli aivan optimaalinen, kasvikset kypsiä, mutta napakoita rakenteeltaan. Perunaespuma oli ilmavaa, sileää ja niin hyvää, että söimme sitä enemmän kuin tavallisesti syömme perunaa aterialla. Olisi kiva, jos saisin rakenteen vielä pysymään korkeampana, nyt vaahto laskeutuu aika pian matalaksi läikäksi. ehkä hieman enemmän voita, tai lämmitetty lautanen auttaisi. En koskaan muista lämmittää lautasia, vaikka minulla on ihan sitä varten vempelekin. Etenkin punasipulin ja fenkolin rakenne oli ihastuttava ja kaikkiaan koko ateria oli mainio. 

Aterian jälkeen otimme loput pihvipussit pois vesihauteesta. Laitoimme suureen kattilaan isoja jääpaloja ja kylmää vettä ja upotimme pussit jääveteen jäähtymään nopeasti. Noin 20 minuutin kuluttua otimme pussit vedestä ja laitoimme ne jääkaapin nollalaatikkoon odottamaan seuraavaa päivää. Saa nähdä miten ne kestävät tämän ja onko pihvi vielä syötävää uudelleen lämmityksen jälkeen. Pitää vielä varmistaa, että tehdäänkö lämmitys pannulla vai miten. 

Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Sous vide- ja Sifoni-välilehdille, joille kerään aiheisiin liittyvät postaukset.

Liika on liikaa

Joskus amerikkalaiset cup-mitat hämäävät niin, ettei tajua tekevänsä jotain liian suurta. Vaikka siis oikeasti tietääkin, että 2 cup-mitallista on melkein 5 dl. Ja 5 dl jauhoja aamiaisvohvelitaikinassa kahdelle on ihan julmetun paljon. Kun vielä viisaattomasti aloittaa niiden jauhojen mittaamisella ja lisää heti muita aineita, ei voi enää pienentää, kun huomaa, ettei tässä kohta kulho riitä. No, onpa vohvelitaikinaa sitten huomiselle aamullekin. Siellä mistä ohjeen otin ja sovelsin minkä kerkisin, puhuttiin kuudesta vohvelista. En sitten kuinka julmetun suuria ne ovat, puolen jalkapallokentän? 

Laitan tähän mitat sen mukaan miten tein ja arvioin, että taikinasta tulee ainakin 12 kpl 10x15 senttistä vohvelia. Ja sen lisäksi ne kaksi, mitkä pilasin alussa ja kaavin kompostiin. Mitat hieman pyöristellen ja maitotuotteet yhdistellen jääkaapin aarteista. Idea on lähdeohjeen mukaan, että nestettä on hieman vähemmän kuin kuivia aineita, mutta taikina jäi niillä määrin aivan liian paksuksi, joten laitoin yhtä monta desiä nestettä kuin jauhojakin.

Liian paljon vohvelitaikinaa kahdelle

• 5 dl vehnäjauhoja
• 5 dl yhteensä maitotuotteita ja sen kaltaisuuksia (lue: rahkaa, kookosmaitoa, loraus maitoa ja kermaa)
• 0,5 tl ruokasoodaa (vähän ihmettelin, mutta ilmeisesti ohjeen "buttermilkin" kanssa sopiva kohotusaine)
• 1 tl suolaa 
• 1 tl kanelia
• 2 rkl sokeria (oma sörkintäni ohjeeseen)
• 50 g voita sulatettuna
• 2 kananmunaa
• 0,5 tl vaniljajauhetta

En ruvennut kikkailemaan kananmunien erottamisella(kaan), vaan sekoitin vain kaikki taikinan ainekset sähkövatkaimella tasaiseksi taikinaksi. Kuumensin vohveliraudan ja sutikoin (siskot kokkaa-Nelleltä oppimani hyvä sana) hieman voita paistopinnoille. 

Sitten tein tyhmästi, laitoin taikinaa liian isot kauhalliset raudan paistopinnoille ja laitoin kannen kiinni. Kohta taikinaa alkoi pursua vähän joka välistä. Ei kauhean kivaa. Piti ottaa virta pois laitteesta, kaapia puoliksi paistunut taikina kompostiin, kaivella taikinaa sieltä vähän joka välistä ja pyyhkiä yltä ja päältä. Ei siis liikaa taikinaa. Mieluummin liian vähän. Uskokaa.

Aloitin uudelleen, kun siivous oli tehty ja laitoin maltillisen määrän taikinaa. Nyt onnistui. Taikina oli oikein toimivaa, kunhan sitä ei laittanut liikaa. Paistoin kuusi onnistunutta vohvelia ja loput taikinat kaavin kannelliseen purkkiin ja huomenna meillä syödään vohveleita aamiaisella tai itketään ja syödään. 

Syy miksi meillä oli tänä aamuna vohveleita oli varsinaisesti se, että tein eilen uusintayrityksen mansikkamoussesta sifonilla. Muistatte ehkä sen säälittävän näköisen annoksen, jota oli koitettu koristella syötävällä kullalla (joo!!!), mutta silti se näytti säälittävältä. Olin tukkinut sifonin suuttimen mansikansiemenillä, jotka olin taitavasti rikkonut teräviksi blenderissä. Tiedän, olisi pitänyt tajuta. Eilen revisitoin ohjetta ja kun oli oikeat välineet ja hippusen järkeä, niin tulos oli aivan toista luokkaa. Ihan vähän muutin ohjetta, kun ei ollut maustamantonta jogurttia, käytin sen tilalta kermaa. 

Mansikkamousse puolen litran sifoniin 

• 200 g kevyesti sokeroitua mansikkapyrettä
• 200 g maitorahkaa
• 1 dl kermaa
• 1 kaasupatruuna (huom! vain yksi)

Olin sulattanut jääkaapissa puolen litran purkillisen mansikkaviipaleita, jotka olivat kevyesti sokeroituja. Tällä kertaa käytin uutta ultratiheää siivilääni, jonka sain viikolla jälkijoululahjana. Se on todellakin paljon tiheämpi kuin mikään muu talouden siivilöistä. Sen kanssa samassa paketissa saapui sifonipullon suulle justiinsa passeli suppilokin, joka taas sopii yhteen siivilän kanssa. 

Puristin nuolijalla mansikkaviipaleita siivilän läpi toivoen, että siemenet jäävät siihen. Ja kyllähän ne jäivät. Puolen litran purkillisesta mansikkaviipaleita tuli melko tarkkaan tarvitsemani 200 g sileää mansikkapyrettä, jäljelle jäi hieman massaa, jonka taikinoin vielä johonkin.

Muutoin tein moussen ihan samalla tapaa kuin ekallakin kerralla, en tosin nyt sössinyt kaasupatruunoittenkaan kanssa. Olen oppinut tarkistamaan vielä kerran, että kannessa oleva tiiviste on varmasti oikein paikallaan. Eli kaikki ainekset sekaisin vispilällä ja sitten vielä massan toinen siivilöinti pulloon suoraan. Nyt se onnistui uuden suppilon avulla helposti. Kaasupatruuna kiinni, kiertäminen, ravistaminen ja pullo kyljelleen jääkaappiin. 

Tein moussen eilen päivällä ja söimme sitä illalla pari pientä annosta cortadolaseista mustikoiden kanssa. Koska puolesta litrasta tulee moussea niin paljon, päätin jo illalla, että syömme sen loppuun vohveleiden kanssa seuraavana aamuna. Mousse piti pintansa pullossa hyvin, eikä edes pursottaminen melko lämpimän vohvelin päälle sulattanut sitä liemeksi. Rakenne oli niin sileä ja ilmava kuin olla voi. Joskus kannattaa mokailla, että ymmärtää miksi jotain tapahtuu ja miten sen voi välttää. 

Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidassa oleville Sifoni-ja Pannukakut-välilehdille. Vohvelit ovat sen verran läheisiä sukulaisia pannukakuille, että nekin voivat olla kokoelmasivulla aivan hyvin. 

Hidasankkaa

Pakastimessa liian pitkään viihtynyt ankka päätyi tällä viikolla haudutuspataan. Summittaiset neuvot otin tältä sivulta. 

Kärsivällisen pata-ankka

• 1 pakasteankka
• 1 porkkana
• 2 omenaa
• 2-3 pientä perunaa
• 2 varsisellerin vartta
• 1 yksikyntinen valkosipuli
• 4-5 pientä sipulia
• 1 mandariini
• suolaa ja pippuria
• yrttejä, jos muistat

Sulatin ankan hitaasti jääkaapissa ja kun se oli sula, otin se tarjottimelle. Otin sisuksista pois irrallisen kaulan, sisäelimiä ei ollut mukana.  En laittanut kaulaa pataan, vaan suoraan kompostiin. Asettelin suuremman haudutuspadan pohjalle pediksi ankalle porkkanan, muutaman pienen sipulin, omenan kahteen palaan halkaistuna, sellerin varret ja valkosipulin. Tämän pedin on tarkoitus nostaa ankkaa hieman ylemmäs padassa, ettei se likoa liikaa omassa rasvassaan hauduttamisen aikana. Minulla olisi ollut sopiva pieni ritiläkin, joka on peräisin jostain muinoin käyttämästämme riisikeittimestä, mutta halusin laittaa sellaisen pedin, josta voisi irrota makua lintuun.

Kuivasin ankan pintaa ja sisusta paperilla ja tungin sisuksiin mandariinin halkaistuna, omenan lohkoina ja sipulin paloina. Olin ripotellut niihin hieman suolaa ja pippuria. Hieroin ankan rintapuolen nahkaan suolaa ja pippuria niin paljon, kuin sain siihen tarttumaan. Otin suuren palan harvaa juustokangasta ja nostin ankan kankaan päälle ja sitten kankaasta pitäen ankan pataan. Kangas olisi sen tähden, että sen avulla lintu olisi helpompi nostaa kypsänä pois padasta. 

Pata tuli aivan täyteen ja minun piti hieman tunkea linnun koipien päitä, että sain ankan mahtumaan, Käänsin kankaan reunat päälle ja laitoin padan kannen kiinni. Se juuri ja juuri mahtui menemään tiiviisti päälle. Asetin padan high-asetukselle 10 tunniksi. 

Muutaman tunnin kuluttua ei näkynyt vielä oikein mitään elämää padassa, alkoi jännittää, että tuleeko tästä yhtään mitään, onko ankka liian suuri pataan. Mutta kyllä se sitten alkoi siitä suttaantua. Viiden tunnin kuluttua padassa oli linnun alla ja ympärillä lientä aika paljon ja neuvojen mukaan poistin sitä jonkun verran. Minulla on sellainen vekotin, jolla voi imeä lientä ja valella paistia. Valelin kyllä hieman pöytää ja lattiaa. En tarkoituksella. 

Kun oli jo ilta ja olin kertonut Antille, ettei ankasta tule tänään valmista, oli pata ollut hommissa kaikkiaan 10 tuntia. Silloin ankka oli ihan kypsä. Nostin sen kankaan avulla tarjottimelle ja annoin jäähtyä noin kymmenen minuuttia. Irrotin nahkan rintapuolelta ja irrotin kankaan linnun ympäriltä, se oli niin kypsää, että koivet irtosivat aivan itsestään. Kangas meni roskiin, se oli niin rasvainen, ettei sitä kannattanut alkaa pestä.

Riivin lihat linnusta, kun se oli jäähtynyt sen verran, että näpit kestivät käsitellä sitä. Söimme ankkaa sitten vasta seuraavana päivänä vähän kiinalaiseen tyyliin, tein samanlaisia lettusia kuin tein pekingin ankka-projektissamme monta vuotta sitten. Lämmitin lihaa pannulla ja lisäilin siihen hieman mausteita, otimme lettusille kurkkua ja sipulia ja pikkuisen hoisinkastiketta lisäämään makua. En nyt tiedä oliko tämä homma ihan siihen käytetyn ajan ja sähkön väärti, mutta sainpa ankan pois pakastimesta viemästä tilaa. Tällä kertaa ei sentään tarvittu kompressoria hommassa eikä lintuparkaa roikotettu viimassa vuorokautta.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspatapostaukseni.