tiistai 28. toukokuuta 2019

Zucchini on italiaa


Kesäkurpitsa on lempivihannekseni tähän aikaan vuodesta. Se on niin monikäyttöinen, se tuoksuu ihanalta paistettuna ja sen taipuu vaikka mihin. Tänään meillä olivat Italia-aiheisena ruokana lettuset, joiden pääosassa olivat zucchinit ja parmesan. Mikäpä sen italialaisempaa? Otin ohjeen idean täältä ja soveltelin sitä mielin määrin. 

Zucchini-lettuset neljälle

  • 2 pienehköä kesäkurpitsaa
  • 50 g palanen parmesania raastettuna
  • pari muuta pientä palaa juustoja raastettuna
  • 3 pientä kananmunaa
  • suolaa ja pippuria
  • 3 rkl vehnäjauhoja
  • 0,5 tl leivinjauhetta
  • tuoreita yrttejä, meillä basilikaa, lehtipersiljaa ja timjamia
  • voita paistamiseen
Raastoin kesäkurpitsat karkeaksi raasteeksi, samoin juustot. Juustoja tuli kaikkiaan pari desiä. Sekoitin raasteet keskenään ja niihin kananmunat, yrtit, vehnäjauhot, leivinjauheen ja hieman suolaa ja pippuria. Sekoitin tasaiseksi ja paistoin voissa pienen koepalan. Suolaa ja pippuria piti lisätä hieman. Kun oli aika valmistella ruoka, kuumensin nelikoloisen lettupannun ja sillä pienet nokareet voita. Sisustin kunkin kolosen noin ruokalusikallisella lettutaikinaa, jota taputtelin tasaiseksi lusikan pohjalla.  Paistoin letut kypsiksi molemmin puolin ja pidin ne lämpiminä metallilautasella folion olla. Olivat tosi hyviä uunissa valmistetun kuhan, perunoiden ja salaatin kanssa. 


Giro d'Italian 16. etappi oli kunnollinen vuorietappi, lisämausteena oli kunnon vesisadetta. Kaksi ajajaa pysyi karussa loppuun asti ja heistä ensimmäisenä maaliviivan ylitti Trek Segafredon Giulio Ciccone ja toiseksi tuli Jan Hirt. Kokonaiskilpailua johtaa edelleen Richard Carapaz.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti