sunnuntai 21. elokuuta 2011

Patatas Bravas ja aioli

Pyöräilyn ystävillä on tänään onnenpäivä, alkupaloiksi näimme Eurosportin lähetyksen Vattenfall Cyclassics-kilpailusta Hampurista, sen voittajaksi ehti kesän monista voitoista tuttu norjalainen Edvald Boasson Hagen. Heti tämän kisan päättymisen jälkeen pääsimme seuraamaan La Vueltan edistymistä. Toisen päivän reitti vie La Nuciasta Playas de Orihuelaan, matkaa etapille kertyy 174 km. 

Koska en ole koskaan aikaisemmin tehnyt itse majoneesia, oli tänään oikein oiva päivä aloittaa. Aikomuksena oli tehdä aiolia patatas bravasin seuraksi. Luin ohjeita useasta paikasta ja päätin totella Tapas-kirjani ohjetta. Ohjeesta kehutaan tulevan litra aiolia, mutta määrähän kuulostaa järkyttävän suurelta, jollei ole aikeissa ruokkia koko sukua ja kaikkia kavereita. Puolitin ohjeen, mutta tässä on kirjan mukaiset määrät. Pienennä tai suurenna tarpeittesi mukaan.
  • 3 kananmunankeltuaista
  • 4 kuorittua ja murskattua valkosipulinkynttä
  • merisuolaa maun mukaan
  • 1 litra auringonkukkaöljyä (tai auringonkukkaöljyn ja oliiviöljyn yhdistelmää)
  • (1 tl dijonsinappia) 
Ota kananmunat lämpenemään hyvissä ajoin, keltuaiset erotellaan valkuaisista ja kaadetaan kulhoon. Valkuaiset säilötään jääkaappiin odottamaan inspiraatiota marengin valmistamiseen. Keltuaisia vatkataan vispilällä ja mukaan lisätään haluttaessa sinappi. Öljy mitataan astiaan, jossa on hyvä kaatonokka, on tärkeää saada kaadettua öljy ohuena nauhana. Koko ajan vatkaten öljyä lurutellaan mukaan ja piakkoin seos paksuuntuu ja kun koko öljymäärä on mukana, on tuloksena kiiltävä paksu majoneesi. Jos sattuu, että seos näyttää juoksettumisen merkkejä, voi öljyn kaatamisen hetkeksi keskeyttää ja kokeilla saada rakenteen tasaantumaan vatkaamalla. Jollei se onnistu, lusikallinen kylmää vettä auttaa. Lopuksi majoneesi maustetaan valkosipulimurskalla ja suolalla. Ole varovainen suolan kanssa, etenkin jos käytit suolaa valkosipulin murskaamisen yhteydessä. Aiolin kerrotaan säilyvän muutaman päivän jääkaapissa. Raakaa kananmunaa välttelevät eivät välitä aiolista.

Patatas bravas on yleinen espanjalainen tapa tarjota perunaa. Neljän hengen annokseen pesin kahdeksan suurta perunaa. Höyrytin perunat kypsiksi ja nostelin ne tarjottimelle jäähtymään. Kuorin viilenneet perunat ja leikkasin ne sopiviksi suupaloiksi. Kaadoin pannulle reilusti oliiviöljyä ja paistoin perunat muutamassa osassa kauniin kullankeltaisiksi ja siirsin kuumaan vatiin odottamaan. Kun kaikki perunat oli paistettu, ripottelin niiden päälle pimenton-paprikajauhetta ja suolahippusia ja sekoittelin rivakasti niin, että perunat olivat kauttaaltaan maustuneet. Aiolin kanssa perunat maistuivat viimeiseen muruseen saakka.


9 kommenttia:

  1. Aioli on suurta herkkua, meillä sitä on tarjottu yleensä bouillabaissen kanssa.

    VastaaPoista
  2. Vakiokommenttini: nam, nam, nam! Campasimpukka, teet mainion maistuvaa ruokaa. Miten ihmeessä onnistuit heti ensi yrittämällä aiolin kanssa? Minä yleensä jännitän suunnattomasti majoneesin ja aiolin valmistuksessa, koska juoksetan sen niin helposti :(

    VastaaPoista
  3. luimupupu: kiitos vinkistä, tuohonkin tarkoitukseen kokeilen aiolia!
    Hiidenuhma: pöljän tuurilla:))

    VastaaPoista
  4. Slurps! Ihan turhaan Campasimpukka hättäilit, että mitä epsanjaruokaa tekisit :) Alkaa näyttää siltä, että sielläpäin on pian kaupungin paras tapasbaari pystyssä!

    VastaaPoista
  5. Kotiharmi: tapakset ovat kyllä ihanan monimuotoinen juttu, ei kovin aikaavieviä ja sehän töissäkäyvälle kotikokille sopii!

    VastaaPoista
  6. Aikoinaan kotitalousopettajaopinnoissa oikein yritettiin saada majoneesia juoksettumaan, että olisi päästy korjaamaan sitä aloittamalla alusta uudella keltuaisella. Huipputieteellisen kokeemme lopputulos oli se, että ihan sama ovatko ainekset kylmiä vai huoneenlämpöisiä, kunhan ovat kaikki samanlämpöisiä, niin johan tulee majoneesia. Extra virgin -oliiviöljystä tulee mielestäni liian kirpakka, vaan oletteko viime aikoina nähneet sellaista tavallista oliiviöljyä? Normirypsiöljystä tulee hyvä.

    VastaaPoista
  7. Maria: Katselin Gordon Ramsayn vinkkejä majoneesin tekoon ja hän laittoin maapähkinäöljyä, mutta sellaista en löytänyt meikäläisistä kaupoista.

    VastaaPoista
  8. stockalta olen löytänyt maapähkinäöljyä ja se on tosiaan hyvä majoneesissa ja myös uppopaistossa

    VastaaPoista