sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Karpalotarteletit


Italiasta ostamani pienet piirakkavuoat ovat tuijotelleet minua reunat rypyssä siitä asti, kun palasimme kotiin, en ole tullut asettaneeksi niitä pois näkyviltä, joten ne eivät antaneet unohtaa itseään, ennen kuin niitä oli kokeiltu. Ne eivät ole sellaisia tartelettivuokia, kuin ohjeissa näkyy, mutta liikuttavan liki, joten sellaisen leipomuksen äärellä siis tänään. Kammenpyörittäjän maastopyörälenkkien saalista, karpaloita oli myös tarkoitus käyttää. Englanninkielisissä ohjeissa puhutaan tarteleteista, mutta suomeksi olen nähnyt muodon tartaletti.

Kesäisten Ranska-kokkausviikkojen jänistysykköseni oli leipurinkerma, siitä luin ensimmäistä kertaa toissakesäisen Glorian Ruoka&Viini-lehden Ranska-numerosta. Silloin ajattelin, että tuota kokeilen ihan pian. No, eikö reilu vuosi ole melkoisen pian? Tai ei järkyttävän kauan kuitenkaan? Kesällä en saanut aikaiseksi kokeilla tämän myös ilmeisesti diplomaattikreeminäkin tunnetun leivonnaistäytteen valmistamista. Tämä lokakuinen sunnuntai sen sijaan oli SE päivä. Ensin piti tietysti löytää se lehti...

Lehtihän löytyi helposti, mutta ehkä juuri siksi otinkin ohjeen Sokerikukkasia-blogista , siellä oli tehty tätä leipurinkermaa. Pidän sanasta tavattomasti, se on jotenkin niin kaunis! Tein puolikkaan annoksen siitä, mitä Sokerikukkasissa oli tehty ja siihen meni:
  • 2 dl täysmaitoa
  • 0,5 vaniljatankoa siemenineen
  • 2 keltuaista
  • 40 g sokeria
  • 15 g maissitärkkelystä
  • 12,5 g (joo joo, siis pieni siivu) voita
Maito kaadetaan paksupohjaiseen kattilaan ja sekaan raaputetaan puolikkaan vaniljatangon sisukset ja tankokin laitetaan maitoon, joka kuumennetaan lähes kiehumispisteeseen. Annetaan jäähtyä vartin verran. Keltuaiset ja sokeri vatkataan vaaleaksi vaahdoksi ja maissitärkkelys sekoitetaan mukaan. Vaniljatanko kalastetaan hieman jäähtyneestä maidosta pois ja kolmaosa maidosta kaadetaan munaseokseen ja sekoitetaan. Tällä tapaa muna ei muutu kokkeliksi, joka helposti tapahtuu, jos se kaadetaan suurempaan määrään kuumaa nestettä. Seos kaadetaan takaisin kattilaan lopun maidon sekaan ja koko ajan vispilällä sekoittaen kuumennetaan uudelleen lähelle kiehumispistettä niin, että kastike sakenee, muttei ala kiehua. (hassusti sanottu, ei sitä vispilällä kuumenneta, mutta ymmärrätte varmaan) Kastike kaadetaan kulhoon ja sen annetaan jäähtyä kymmenen minuuttia, jonka jälkeen mukaan sekoitetaan voinokare. Kastike peitetään kelmulla ja laitetaan viileään paikkaan jäähtymään. Leipurinkerman sanotaan säilyvän viikonkin päivät jääkaapissa ja se notkistetaan vatkaamalla ja vähän lämmittämättä.

Leivospohjien ohjeen otin Umami-blogista, jossa kerrottiin taikinan riittävän 20 tartelettiin. Minun vuokeini ollessa varmaan liian isoja ollakseen oikeita tartelettivuokia taikina riitti hyvin 6 pikkuvuokaan. Taikinaan tuli:
  • 150 g pehmeää voita
  • 0,5 dl sokeria
  • 1 kananmuna
  • 3,5 dl vehnäjauhoja
Edelleen sen sähkövatkaimen puuttuessa kokeilin käsivoimiani ja kyllähän se pehmeä voi sokerin kanssa vaahtoutuu, kunhan jaksaa äheltää. Mukaan yksi kananmuna ja jauhoja, joita en laittanut ihan niin paljon, kuin ottamassani ohjeessa, ehkä puolisen desiä vähemmän. Sekoitin tasaiseksi taikinaksi ja laitoin sen jääkaappiin odottamaan siksi aikaa, kun voitelin vuokat pehmeällä voilla. Jauhotetuin käsin jaoin taikinan kuuteen osaan, jotka pyöritin pieniksi palloiksi ja taputtelin vuokiin. Paistoin pohjia 200 asteessa noin 20 minuuttia, hieman pitempään kuin käyttämässäni ohjeessa, johtuen suuremmasta annoskoosta. Kun pohjissa oli kaunis väri, otin ne uunista ja jäähdytin. Jäähtyneet pohjat irtosivat mukavasti vuokista.

Päivällisen jälkeen sekoitin leipurinkermaa hieman, lisäsin siihen puolitoista desiä kermaa vatkattuna ja lusikoin sitä tartelettipohjalle pari lusikallista, päälle ripottelin muutamia lähisuon karpaloita ja oli hyvää! Jos jotain negatiivista pitää ihan hakemalla hakea, niin leipurinkermaa olisi voinut uskaltaa kuumentaa ihan vähän vielä lisää, se jäi aavistuksen juoksevaksi, mutta maussa ei ollut moittimista.

5 kommenttia:

  1. Tänään ruokakaupassa haikailin karpaloiden perään. Itse en ole karpaloita ehtinyt poimimaan, kun metsässä on niin paljon sieniä ;)

    Nam, tartalettisi näyttävät ihanilta!

    VastaaPoista
  2. Mitään en tiennyt tarteleteista ja leipurinkermasta ennen kuin luin tämän postauksen. Ja nyt sitten tekee leipurinkermalla kruunattuja tarteletteja ihan älyttömästi mieli. Tieto lisää tuskaa :-) Yritän jostain löytää kanssa tuollaiset vuoat, tätä pitää testata ehdottomasti.

    VastaaPoista
  3. Hiidenuhma: Karpalot ovat kyllä ihania marjoja, säilyviä ja maistuvia.

    Ankerias: pohja olisi saanut kokeilussani olla pikkuisen ohuempi, mutta maku oli kyllä hyvä. Ja leipurinkermaa pitää kokeilla uudelleen, jänistän usein näissä missä kastiketta kuumennetaan keltuaisten kanssa, liian aikaisin nostan kattilan tulelta:)

    VastaaPoista
  4. Leipurinkermaa en ole koskaan tehnyt, mutta jäätelömassan kanssa olen tehnyt sillai, että olen laittanut digumittarin kattilaan, niin ei ole tarvinnnut arvailla koska massa on valmis. 82°C astetta on siinä hommassa sopiva lämpö, pätisiköhän sama tähän leipurinkermaan...

    VastaaPoista
  5. Ankerias: kyllä vaan, mittari mainittiin useissa lähteissä, joita selailin. Toinen mikä auttaa, on se Nigella-vinkki. Toimii sateenvarjon tapaan. Kylmää vettä vatiin valmiiksi, sinne äkkiä kattila, jos seos meinaa leikata kiinni. Kun se on valmiina, ei mitään pahaa tapahdu:)

    VastaaPoista