maanantai 24. lokakuuta 2011

Volterralaiset espressot


Työelämässä on menossa hetki, jolloin lisähappea tarvitaan tai ainakin jotain luonnonvirkistettä. Olimme melkein jo käyttäneet Italiasta, pienestä volterralaisesta kahviliikkeestä ostamamme kahvipavut, kun havaitsimme, ettemme ole maistaneet kumpaakin kahvia samaan aikaan, emme verranneet vaaleampaa ja tummempaa paahtoa keskenään. Nytpä siis kofeiinia kaksin käsin! Ensimmäinen kupillinen oli tummempaa paahtoa, se joutui odottamaan hetken kauemmin, kuin toisena tehty vaaleampi. Sisällä keinovalossa näytti, ettei valmiissa kupillisissa ollut juuri värieroa, mutta ulkona syksyn raa´ahkossa valossa eron huomasi. Crema ei tuulisesta säästä ja kupin asettelusta oikein tykännyt, mutta maku kummassakin kahvissa oli erinomainen, pidämme niistä molemmista. Emme harmitelleet kuitenkaan sitä, ettemme ostaneet useampia laatuja tai isompia pussillisia. Aina on se mahdollisuus, ettei papu olekaan mieluisa ja mitä sitten tekee kolmella kilolla (tai yhdelläkään) mitäänsanomatonta tai pahaa kahvia? Myös paperinen pakkaus puolsi pientä ostoerää ja pikaista käyttöä. Jos käymme vielä Volterrassa, menemme ostamaan lisää tätä hyvää kahvia!

Suklaa Varustelekan valikoimista

4 kommenttia:

  1. Harmi, ettei kahvia voi ostaa kovin isoja määriä vaikka reissussa tulisi herkkua vastaan. Minusta on mukava juoda erilaisia kahveja, yhteen ja samaan kyllästyy nopeasti.

    Täältä saa ihan OK kahvia, mutta laitoimme muutama päivä sitten tilaukset vakiotoimittajille Ruotsiin. Jospa vielä saisi espressokoneen kotoa tänne. Kahviloissa espresso maksaa vähintään 4,20 frangia eli reilut 3,5 euroa...

    VastaaPoista
  2. luimupupu: meillä kilon pussi menee sellaista vauhtia, ettei kyllästyä ehdi:) Onpa siellä espresso hinnoissaan!

    VastaaPoista
  3. Me juomme joko Turun Kahvipaahtimon kahveja tai tilaamme pavut Briteistä Has Bean -nimiseltä paahtimolta. Paahdetut pavut tulisi käyttää kahden kuukauden sisällä paahtopäivästä, usein jo kuukauden kuluttua pavut ovat auttamattomasti vanhentuneita.

    Has Bean paahtaa pavut sitä mukaan kun niitä tilataan, jos torstaina tilaa, yleensä paahdetaan samana päivänä, ja kahvintuoksuinen paketti on kotipostista noudettavissa maanantaina. Vastaavasti maanantaina tilattu paketti on perillä ennen viikonloppua.

    Mutta lämpimämmin suosittelen vielä kotimaista paahtotaitoa ja turkulaisia papuja. Niitä saa Turun lisäksi ainakin Kahvila Sävystä ja Sellossakin joku kahvikauppa niitä kuulemma myy. :)

    VastaaPoista
  4. Riikka: Kiitos vinkeistä ja kommentistasi! Aina on kiva kuulla uusista kahvikanavista.

    VastaaPoista