lauantai 15. lokakuuta 2011

Näppylämuussi ja kuolleiden lehtien ajo


Joillekin ruokalajeilla on hassuja lempinimiä ja niitä on hauska joskus kokkailla ihan vaikka vain sen takia, että saa hymyn perheenjäsenten huulille heidän kysyessään, mitä tänään syödään. Vuosia sitten kuulin koulujen ja päiväkotien, miksei myös vanhainkotienkin suosikkiruoalle, lihaperunasoselaatikolle kivan ja kuvaavan nimen, näppylämuussi. Se pitää vielä sanoa p-kirjaimia korostaen ja kahdella s-kirjaimella. En tee sitä usein, oikeastaan vain, kun jotain lihaa on jäänyt edelliseltä päivältä ja on vähän laiska olo. 

Eilen söimme padassa pitkään haudutettua lammasta, joka oli niin kypsää, että se irtosi haarukalla riipien ihaniksi maukkaiksi suikaleiksi. Tätä silppua jäi juuri näppylämuussin verran. Tänään höyrytin kilon verran puikulaperunoita kypsiksi ja puristin ne perunapuristimella (sähkövatkain edelleen ostamatta) hiutaleiksi. Sekoitin perunan oikein löysäksi velliksi maidon kanssa, maitoa meni noin 5 dl. Kolme kananmunaa meni myös joukkoon, suolaa ja pippuria ja vielä pienemmäksi silpuksi hakattu liha. Kaadoin vellin voideltuun vuokaan ja sen sijaan, että olisin tavalliseen tapaan ripotellut korppujauhoa pinnalle, hyödynsin eiliseltä jääneet kaksi isoa rosamundaperunaa, joita emme jaksaneet syödä uuniperunoina. Leikkasin perunat kuorineen aivan ohuiksi viipaleiksi ja asettelin ne perunavellin pinnalle, toiveena että niistä muodostuisi mukava rapea pinta. Muutama nokare voita vielä pinnalle ja sitten uuniin 180 asteeseen, kunnes ruoka oli pinnaltaan kauniisti ruskettunut. Paistumiseen meni noin 45 minuuttia ja perunaviipaleet pinnalla toimivat oikein hyvin.

Tänään ajettiin ammattipyöräilyn kauden Euroopan päätöskilpailu  Giro di Lombardia. Tour de Francessa itsensä pahasti loukannut Alexandre Vinokourov oli ilmoittautunut mukaan tähän kilpailuun, hänen oli tarkoitus ajaa se ammattilaisuransa jäähyväiskilpailuna. Hän on kuitenkin muuttanut mielensä ja aikoo ajaa ammattilaisena vielä seuraavan kauden, mikä ilahduttaa kotikatsomoamme. Voittajaksi polki Leopard-Trek-tallin Oliver Zaugg, joka ylsi ammatilaisuransa ensimmäiseen voittoon.


8 kommenttia:

  1. Kuinka herkullisen kuuloiunen tapa tehdäkään tuo yksi lasten lempiruuista. Voisikin ensi kerralla tehdä noin, paitsi siihen mennee aikaa, kun juuri tällä viikolla tein lasten riemuksi tuota ruokaa.

    VastaaPoista
  2. Tässä on kyllä monin verroin paremman kuuloinen näppylämuussi kuin mitä minun kokemusmaailmaani on ikinä mahtunut. Täytyy panna korvan taakse...

    VastaaPoista
  3. En tiedä haluaako KUKAAN kuulla meidän perheen nimeä ko. ruualle, eli "näppylämuusille", mutta kerron sen silti: kamelinyrjö. Huokaus... Mies opetti sen jo lapsillekin.

    VastaaPoista
  4. Voi apua, täällä yks kuolee nauruun!!! Kamelinyrjö! Koiranoksennus on omassa vokabulaarissani tähän asti kuvannut epämiellyttävimmän näköisiä pöperöitä, mutta kamelinyrjö se vasta on hieno ilmaus :)

    VastaaPoista
  5. sauvajyvänen: Ihan oikeaa näppylärakennetta ei tietenkään saa kokolihasta riivityistä suikaleista:)) Arvaat varmaan mistä olen nimen bongannut?

    Kotiharmi: Joskus tulee mieleen jo ruokaa laittaessa, että pitääpä tehdä liikaa, että saa sen jatkojalosteen seuraavana päivänä.

    Saima: En välttämättä olisi tahtonut tuota kuulla, mutta nyt ei voi mitään, tuo tuskin unohtuu koskaan:))

    VastaaPoista
  6. Mun ja campasimpukan äidin sanastossa koiranoksennuksella viitattiin itämaisiin mattoihin. Ja sellaisiahan ei meidän huushollissa ollut. Niin kuin ei vaaleanpunaisia neilikoitakaan, joista äiti ei myöskään pitänyt. Olinkin kai kolmekymmpinen ennen kuin hoksasin, että minä saan niistä silti tykätä. Mutta äiti tykkäsi (tykkää varmaan vieläkin) kans astioista ja keräili 70-luvulla punavalkoisia mansikka- ja sydänkuvioisia astioita. Sellaisella sydänkuvioisella emalipäälärillä ajattelin hakea uudesta trendikkäästä eat and joyn maitobaarista maitoa.

    VastaaPoista
  7. ja tuo äskeinen oli tietysti tarkoitettu edelliseen postaukseen...

    VastaaPoista
  8. Maria: Tosiaan, enpä muistanut enää, mitä koiranoksennus meidän perheen sanastossa tarkoitta, siis muuta kuin sitä itseään, kyllähän ne koirat joskus oksentelikin:)

    Sitä mansikkakuvioista sarjaa olen hajaosia nähnyt kirppareilla, tulee kyllä lapsuus ja mökki mieleen.

    VastaaPoista