maanantai 28. marraskuuta 2011

Stifadoa yli oman tarpeen



Minusta sana stifado kuulostaa hyvin kiintoisalta, ruokaohjeita etsiessäni kyllä luin selityksiä nimelle, mutta johan unohdin ne. Stifado vain kuulostaa oikein mehevältä ja vähän happoiselta. Lauantaina puoliltapäivin olin jo karitsanpotkien kimpussa, sillä kerrankin halusin, että ruokailu olisi säälliseen aikaan eikä sitten joskus. 

Varasin neljälle henkilölle kuusi potkaa, ne eivät olleet kovin suuria. Vähempikin olisi riittänyt, yksi oli täysin riittävä annos ja puolikkaastakin olisi alkuruoan jälkeen tullut kylläiseksi. Siinä on tosin joku hassu mielihyväefekti, kun saa nostaa kokonaisen potkan luineen päivineen lautaselle. 
  • 1 karitsanpotka/ruokailija
  • öljyä paistamiseen
  • 15-20 pikkusipulia
  • 4-5 valkosipulinkynttä
  • 4 isoa tomaattia murskattuna (tai tölkki hyvää tomaattimurskaa)
  • 3 dl punaviiniä
  • kanelitanko
  • 0,5 dl hunajaa
  • suolaa
  • pippuria
  • oreganoa
  • laakerinlehtiä
Aloitin siivoamalla potkista vähän pois rasvaa ja kalvoja, vain sen verran, että näyttivät siisteiltä. Koska meillä ei vielä lauantaina ollut lumimyrskyä, kävin ulkona kaasugrillillä paistamassa lihojen pinnat kiinni. Nostelin potkat pataan, kaksi täytyi jättää pois ja viritellä ne pitkulaiseen lasivuokaan, mikä jo antoi vinkkiä siitä, että teen taas ruokaa komppanialle neljän henkilön sijaan.

Kuorin paljon pieniä sipuleita, siinä viidentoista jälkeen sekosin laskuissani. Kuullotin sipuleita ja muutamaa valkosipulinkynttä hetken pannulla ja lisäsin ne pataan potkien seuraksi. Murskasin tomaatit blenderissä ja kippasin ne pataan, lisäsin sinne viinin ja mausteet. Ja sitten vain uuniin, 180 asteeseen moneksi tunniksi. Ne kaksi onnetonta potkaa, jotka eivät mahtuneet pataan, saivat samanlaisen kastikkeen vuokaan ja päätyivät foliolla peiteltyinä uuniin myös.  Stifado oli uunissa noin 3,5 tuntia. Viimeisen tunnin aikana uunissa olivat myös yksinkertaiset sitruunaperunat, joita söimme lihan kaverina. Pesin muutamia perunoita, leikkelin ne neljään lohkoon, puristin niille yhden sitruunan mehun, suolasin ja pippuroin ja lorautin päälle oliiviöljyä. Sekoittelin perunat yltympäriinsä mausteisiin ja paistoin uunin alaosassa vuokassa. 

Liha oli niin mureaa, että potka piti hyvin varovaisesti nostaa lautaselle, ettei se hajoasi aivan atomeiksi. Unohdin nostella kuvausannokseen kastiketta ja suloisia sipuleita, jotenkin häkellyin siitä lihan kypsyydestä. Hunaja toi karitsaan erikoisen vivahteen, suolaisen ja makean yhdistelmän, josta ei aina tiedä onko se just hyvä, vai pikkuisen kummallinen.

Otsikoin eilen kreikkalaisesta ähkystä, sen verran pitää korjata, että kyse oli kyllä enemmän ihan aidosta suomalaisesta ähkystä, ei toki ole kreikkalaisten vika, että me täällä syömme itsemme täyteen!

Huomenissa kerron, kuinka onnistuin baklavan kanssa.

6 kommenttia:

  1. atomeiksi ;) hajoava potka on varmasti juuri sellaista, mitstä syää ittensä ähkyyn!

    VastaaPoista
  2. Voe mahoton mikä potka! Maku on ollut takuulla ihana...slurps. Nuo käyttämäsi ainekset ovat ihan samat, mitä minäkin olen omassa stifadossani käyttänyt, joten todellakin voin melkein maistaa maut suussani!

    VastaaPoista
  3. Mureasta ja hyvin hautuneesta lihasta kelpaa syödä vatsa täyteen. Herkullista!

    VastaaPoista
  4. Siivilöin liemen vielä talteen pakastimeen, tuumin mihin sitä voisi käyttää, jonkun tuhdin keiton pohjaksi?

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa herkulliselta! Karitsanpotkia en ole (niitäkään) koskaan kokeillut. Pata, liha, punaviini ja pitkä haudutusaika ovat yhdessä suosikkiyhdistelmäni.

    VastaaPoista
  6. Hiidenuhma: totta, tuo on aika takuuvarma yhdistelmä!

    VastaaPoista