perjantai 12. lokakuuta 2012

To-do-listani

kuvan makkarat eivät liity seuraavaan artikkeliin ja niiden nimet on muutettu intimiteettisuojan vuoksi
Sain hauskan haasteen Soppaa ja silmukoita-blogin Marjalta ja nyt kun kotiinpaluupölyt on pesty pois, on hyvä aika miettiä, mitä  oikein tahtoisinkaan tehdä. Marja, kiitos että annoit minulle tämän haasteen!

Haasteen ohjeet ovat mukavan simppelit:

1. Kiitä haasteen antajaa
2. Jaa haaste eteenpäin , vaikka 4:lle

3. Ilmoita näille haasteista
4. Kerro oma kahdeksan kohdan to do-listasi

Minun to-do-listani (tunnetaan myös keittiöpeikko-luettelona) on  elävä organismi, jossa velloo erilaisia juttuja. Muutama kestoaikomus minulla kyllä on, sellainen johon en vielä ole uskaltanut tarttua. 
  1. Tahtoisin maistaa ja käyttää oikeaa tryffeliä ruoassa. Minulla on sitä jemmassa, mutten ole vielä uskaltanut kokeilla.
  2. Tekisin mielelläni espanjalaisia makeisia, joiden nimi on Carbón Dulce. En ole vielä onnistunut löytämään mustaa karamelliväriä kaupoista, mutta tätä jänskän näköistä namia vielä kokeilen.
  3. Tahdon kokata jäniksen, kun vaan saan sellaisen käsiini. Samaan aikaan pelkään, että saan jäniksen käsiini, sillä silloin se olisi kokattava. Italiassa näin paljon jonkunlaisia jäniseläimiä kaupoissa, olivat isompia kuin kanit. Ne olivat kovin lohduttoman näköisiä nahattomina ja silmänkuopat tyhjinä. Jos sinne vähän pohjoisempaan talouteen suuri valkoinen metsästäjä saa jäniksiä paljon saaliikseen, päässemme toimitussopimukseen?
  4. Croissantit! Niitä minun on jo kaksi Ranska-teemakautta pitänyt tehdä. Ja miksen ole tehnyt? Siksi, kun minulla ei ole sopivaa pöytää. Juu, uskokaa tai älkää, tekisin niin mielelläni croissanteja, ohjekin on katsottuna, muttei ole oikeanlaista teräskantista, pyöristettylaitaista työtasoa. Suomeksi: tekosyy, en ole vaan saanut aikaiseksi, kai siihen kaulimiseen pitäisi pöytä kuin pöytä kelvata.
  5. Suklaakohokas. Tein mansikkakohokasta viime kesänä, mutta suklaaversio on vielä tekemättä. 
  6. Cannolit ovat vielä kokeilematta, vaikka nimien kanssa jo sekoilin kevään Italia-viikoilla. Nyt minulla on muotitkin hommattuna, joten ainoastaan uskalluksen puute estää minua kokeilematta näitä Tony Sopranon lempparileivonnaisia.
  7. Viininlehtikääryleet. Olen syönyt niitä niin Turkissa kuin Kreikassakin, kummassakin ehdottomana kansallisena aarteena ja erikoisuutena ja varmasti niitä tehdään muissakin maissa yhtä autenttisena herkkuna. Suomessa syön niitä silloin tällöin tölkkitavarana. Nyt meillä on omia viiniköynnöksiäkin, joista lehtiä saisi. Ehkä ensi vuonna tohdin riipiä lehtiä, mikäli kasvit selviävät talvesta. Onneksi viinilehtiä saa ostaakin ja sellainen paketti minulla on ollut kaapissa jo jonkun aikaa. Kokkien ja pottien Hannele antaa hyvät neuvot viininlehtikääryleiden valmistamiseen.
  8. Aion valmistaa maapähkinävoikanaa. Ystäväni sauvajyvänen teki siitä postauksen vuosi sitten ja etenkin sen jälkeen, kun sain viimein tuhottua elämäni ensimmäisen maapähkinävoipurkin, olen haaveillut seuraavan korkkaamisesta.
Jatkolähetän tämän mukavan haasteen monivuotiselle nettituttavalleni, Silmäilijälle ja hyvälle ystävälleni, sauvajyväselle. Tiedän, että sauvajyvänen on todella kiireinen, mutta tahtoisin niin mielelläni tietää, mitä hän EI ole vielä kokeillut, sillä yleensä hän on kyllä kokeillut ihan kaikkea! Kolmanneksi tämä haaste lähtee luimupupulle, sillä sielläkin keittiössä on ilmiselvästi tehty niin paljon, että uteliaana tahtoisin tietää, mitä vielä on tekemättä!

Jos joku olisi unohtanut, niin muistutan, että Seinäjoelle kannattaa tänä viikonloppuna mennä. Viimeistään nyt on syttymäisillään uusi kirkas kokkaustähti, kun Sara LaFountain kokkaa Lakeuksien keittiöihmeen, Nannan kanssa. Nanna, ole varovainen veitsien kanssa, kokkaa täysillä! Onnea matkaan!

Ihan loppuun kuva Gaiolesta, Italiasta, jossa on keksitty edullinen ratkaisu maailman sotien lopettamiseen. En tajua, miksen älynnyt ostaa, kyllä minulta olisi 8 euroa liiennyt. Joskus sitä pitäisi tajuta tarttua hetkeen, tiiättehän, carpe diem!
 

18 kommenttia:

  1. Croissantit ja cannolit on täälläkin listalla, en kyllä edes lupaile, että saisin tehtyä vielä piitkään aikaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se hyvä olla niitä keittiöhaasteita odottamassa:)

      Poista
  2. Kiitän haasteesta ja kuolaan makkarakuvaa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minullekin tuollainen lähikaupan makkaraikkuna kelpaisi :)

      Poista
  3. Meilä on kaksi samista, croissantit ja kohokkaat. Tryffeli on ihanaa, jäät koukkuun jahka kerran kokeilet.

    Hihittelin pitkään maailmanrauhalle, halvalla olisi lähtenyt... :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi porukalla koota rohkeutta ja pitää vaikka semmoinen kohokaspäivä joskus,tai croissanttipäivä, kukin tekisi parhaansa mukaan ja sitten naurettaisiin makeasti :D

      Joo, joskus pitäisi tarjoukset hyödyntää, kuten tänään Citymarketissa, kaikilla muilla oli kaksi pakettia kahvia kainalossa, paitsi meillä :)

      Poista
  4. Meiltä saat jänistä ihan milloin vaan haluat! Joten ilmoittelepa, milloin IsoKoo saa toimittaa ovelle :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi varoa tarkemmin mitä toivoo :D Senkin jänis****! Huh, pitää verrytellä. Ne töpöhännät lienevät pakastimessa?

      Poista
    2. Pakkasessapa hyvinkin! Täältä saa hakea,t ai tuodaan perille asti! :-)

      Poista
    3. Ens viikonloppuna voisin yrittää uskaltaa:) Vai ootteko reissussa ensi viikon? Täällä arvaa kuka innosta väristen odottaa huomista töihinpaluuta :D

      Poista
  5. Mukava lista! Siellä onkin monta mielenkiintoista suunnitelmaa.Esim. cannolleja olen maistanyt ´Nykissä,mutta ei ne mielestäni mitenkään kummallisia ollut.Ja kun menen täällä pohjoiseen ,saan ystävän tekemiä viininlehtikääryleitä,nami:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Hauska on kokeilla uusia juttuja, eikä se haittaa, jollei onnistu tai lopputulos ole mikään supermahtavuun!

      Poista
  6. Kiitps haasteesta. Ehdin kyllä siihen vastata, ja näköjään löytyy yksi yhteinen kokkauskin meidän listoilta ;)

    VastaaPoista
  7. Mahtava listaus. Sain pari uutta omaan to-cook-listaani. Enkä ole aiemmin tajunnut, että croissantteihin tarvitaan ihan oma pöytäkin ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta tarvitaan, mieluiten kokonainen uusi keittiön sen ympärille! :D

      Poista
  8. Sainpas listan kasattua. Uusi keittiö olisi kyllä oikeasti listalla ekana, mutta siihenhän pitäisi tehdä remonttia tai oikeastaan muuttaa, hui kauhistus.

    Nimimerkistäni(kin) johtuen en syö pupua eettisin ja söpöysperustein vaikka muuten omaankin hyvin ranskalaisen asenteen. Ensimmäistä kertaa tutuille mennessämme he sanoivat "oletamme, että syötte kaikkea"...

    VastaaPoista
  9. Kiitos haasteesta! Täältä löytyy minun listani: http://sivusilmailya.blogspot.fi/2012/10/tekemista-to-do.html

    VastaaPoista