torstai 13. helmikuuta 2014

Jahvat tulloo, helemat paukkuu!


Muistatteko ärsyttävän appelsiinikautta mainostaneen pätkän takavuosilta? Huivipäinen nainen viiletti potkukelkalla vinhaa vauhtia ja jotenkin ne jaffat liittyivät asiaan. Ostin eilen pussillisen appelsiineja ja tänään niitä sitten syötiin, keiteltiin ja kieriteltiin sokerissa ja suklaassa. Ja kuunneltiin samalla radiota, sillä osallistun tutkimukseen radionkuuntelusta. Tutkimuksen saatteessa minua ensin hieman imarreltiin uskomaan, miten tärkeä osanen olen tätä tutkimusta ja onnekas päästyäni siihen mukaan. Nyt vain mietin sitä, että kuinka hyödyksi olen, sillä kuuntelen tällä erää vain netin kautta countrykanavia. Jos nyt muutan tottumuksiani tutkimuksen vuoksi, eikö se ole ihan väärin? 

Katsastelin foodgawkeria ja sieltä löysin Veggies & Gin-blogiin, jossa oli tehty tammikuun lopussa kandeerattuja appelsiinikuoria. Olin jo aikaisemminkin merkannut vastaavan ohjeen suosikkeihini, mutten ollut tullut kokeilleeksi. Myös Andalusian auringossa-blogissa oli tehty näitä äskettäin. Olen aina inhonnut appelsiinimarmeladia, jossa on appelsiinikuorta suikaleina, joten siksi tämä ohje kiinnosti minua kovin, pitäisinkö kuoresta kandeerattuna?

Aloitin siis laittamalla kauniin punaisen keittiöradioni päälle kuunnellakseni 977music.com-kanavaa. Siellä soitetaan kaikki kliseisimmät countryhitit, joista suurimman osan osaan jo ulkoa. Samoin harvakseltaan vaihtuvat mainokset, joista suuresti pidän. Minua erityisesti kiehtoo henkivakuutus, josta kuulema saa rahansa takaisin "even if you don't die!" Ja sokeiden hyväksi lahjoitettavat autot, blondiinina tahdoin pitkään uskoa, että autot lahjoitettaisiin suoraan sokeille. Merkitsin tunnollisesti tutkimuskaavakkeen ensimmäiselle aukeamalla sarakkeeseen "muut kanavat"  mihin aikaan aloitin kuuntelun.


Sitten otin kaksi appelsiinia ja leikkasin niistä kuoret pois. Ensin viilsin aplareista hatut kummaltakin navalta, jolloin hedelmä seisoi itsenäisesti leikkuulaudalla. Sitten vain leikkasin kuoren pois ylhäältä alaspäin menevin suikalein samaan tapaan kuin jos olisin fileroimassa appelsiinia. En vain leikannut kaikkea valkoista kuoren osaa pois. Nämä pari kolme sentti leveät suikaleet leikkasin ohuempiin suikaleisiin. Kiehautin suikaleita muutamaan otteeseen minuutin verran vaihtaen aina uuden veden, tämän toimenpiteen luvattiin poistavan kitkeryyttä kuoresta. Samaan aikaan keittelin pienen sokerisiirapin, johon tuli kaksinkertainen määrä sokeria veteen nähden. Laitoin vettä noin 2 dl ja sokeria 4 dl. Kun olin kiehauttanut kuoria neljä kertaa, lisäsin ne siirappiin ja annoin seoksen kiehua hiljalleen tunnin verran. Tarkistin välillä, ettei siirappi kiehu loppuun, mutten paljon sekoitellut. Kevyesti vain ravistelin, tärkeää oli, että kaikki kuoret olivat aivan siirapin peitossa. 



Tunnin kuluttua, kun soittolistakin oli jälleen alkanut alusta, otin kattilan pois tulelta ja kaadoin kuoret siivilään kalastaen siirapin talteen. Sitä kuulema voisi käyttää drinkeissä. Mietin sopisiko siirappi myös jonkun kakun kostukkeeksi. Annoin kuorenpalojen valua siivilässä noin kymmenen minuuttia, jonka jälkeen pyörittelin ne erikoishienossa sokerissa ja levittelin palaset voipaperin päälle kuivumaan irti toisistaan. Muutaman tunnin kuluttua, kun palaset alkoivat olla kuivia, sulatin tummaa suklaata ja kastoin palasten toisen pään sulaan suklaaseen. Viritin palat jälkeen kuivumaan, tällä kertaa tiheän ritilän päälle. Hauskoja makeisia, eivät kitkeriä, muttei näitä montaa kerrallaan söisi. Eikä tarvitsekaan.

rapatessa roiskuu
Alastomat appelsiinit fileroin, skalpeerasin ne vielä aivan paljaiksi leikkaamalla uuden ohuen siivun niiden pinnasta, jolloin valkoinen kuoriosakin lähti kokonaan pois. Leikkasin hedelmäviipaleet kalvojen välistä pois ja käytin palat jälkiruokaan, johon otin vinkit Cooks Joy-blogista. Minulla oli pari kypsää mangoa vailla käyttöä ja lisäsin appelsiinit mukaan. Ensin kuorin mangot ja leikkasin ne paloiksi. Laitoin muutamaa koristelupalaa lukuunottatta mangopalat ja appelsiiniviipaleet mikserin kannuun ja käytin konetta soseuttamisasetuksella hetkisen. Kaadoin kulhoon noin 5 dl turkkilaista jogurttia, jotka vispilöin hetken. Lisäsin mango-appelsiinisoseen mukaan, sekä pienen lorauksen hunajaa makeutukseksi ja pari tupsausta kanelia. Sekoitin massan tasaiseksi ja kaadoin sen kolmeen annoskulhoon. Päälle asettelin vielä appelsiinilohkoja ja mangopaloja ja ripsautin hieman kanelia. Kylmänä tämä jälkiruoka oli oikein mainiota ja käy myös aamiaisesta ja välipalastakin.



12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Ja maistuvat oikein hyviltä nyt kun ovat hieman asettuneet :)

      Poista
  2. Näyttää tosiaan hienoilta! Pitääkin kokeilla joskus paremmalla ajalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ja meinaan kokeilla limellä ja verigreipillä, että saisi eri värejä :)

      Poista
  3. Mahtavan näköisiä. Ihan kuin suklaaseen dipattuja ranskalaisia, mikä voi olla vähän outo mielleyhtymä. Ja olisi niin hienoa päästä osalliseksi radiotutkimusta, kadehdin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tuli mieleen tulitikut :D Piti purkittaa ne, tai olisin napsinut kaikki. Pitää hetimiten tehdä uusia, kunhan löydän muista sitruksia luomuina.

      Poista
    2. Ekolossa ja Sokkarilla on ollut verigreippejä, mandariineja, limejä ja sitruunoitakin, laadusta ei voi olla varma kummassakaan ennen kuin käy katsomassa...
      Tulitikut tulivat minullekin mieleen.

      Poista
  4. ehhehee :-) miten minä olen edes kehdannut lähteä urakkaan ilman kantritaajuuksia :-)

    VastaaPoista
  5. Nuo suklaiset appelsiininkuoret näyttävät tosi hyviltä. Appelsiini-mangojogurtti kuulostaa myös ihanalta. Meillä on noita mangoja niin harvoin että. Vain joskus saan niitä tuliaisiksi mieheni matkoilta - silloin ne tulee hotkittua saman tien ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mangon ostaminen on avokadon tapaan vähän arpapeliä, sitä saa mitä sattuu tulemaan :D

      Poista