tiistai 15. maaliskuuta 2016

Crock-pot-kaalipataa/laatikkoa


Olin tässä taannoin pienellä Pohjanmaan reissulla, kun sain viestin Jonnalta, joka kysyi, että voiko minun kokemukseni mukaan haudutuspadassa tehdä kaalilaatikkoa. Mietin, että miksipä ei, mutta rapeaa kuorta siihen ei saa, kuten uunissa. Ja se kuorihan on se paras osa. Mietin sitäkin, että jos keraamisen padan nostaisi vielä lopuksi uuniin, mutta se tuntuisi hieman pöhköltä, kun ensin on tuntikaupalla käytetty sähköä padan kuumentamiseen ja sitten vielä kuumennettaisiin uuni. Tein eilen kokeilusatsin kaaliruokaa ja kyllä siitä ensimmäiselle syömiselle enemmän pataruokaa tuli kuin perinteistä kaalilaatikkoa. Hyvää silti! Käytin siihen kaikenlaisia kasviksia ja juureksia, mitä kaapeista löytyi ja lopputulos on mainio. Jatkoin vielä hauduttamista ja tänään toisella aterialla lautasella oli jo kaalilaatikkoa, yhä parempaa. 

Crock-pot-kaalipata, joka muuttuu ajan kanssa kaalilaatikoksi

  • noin kilon painoinen valkokaali
  • 1 sipuli
  • kolmannes fenkolinmöllykästä (olisi saanut olla enemmänkin, vaikka koko mötikkä)
  • 5 cm pätkä valkoista retikkaa
  • pieni pala lanttua 
  • sunnuntaina aterialta jääneet kevätsipuleitten vihreät varret ja nippu nahistumisvaarassa ollutta rapeaa salaattia
  • 400 g possun jauhelihaa
  • 1,5 dl puuroriisiä
  • 0,75 l tummaa lihalientä
  • 1 rkl tummaa siirappia
  • 2 rkl muscovadoa (koska siirappi loppui)
  • 1 dl kermaa
  • muutama voinokare
  • suolaa ja pippuria
Laita haudutuspata kuumenemaan high-asetukselle ja kaada liemet sinne kuumenemaan. Paista jauheliha ja mausta se suolalla ja pippurilla ja millä nyt mielitkin. Murustele jauheliha oikein pieneksi muruksi. Kaada muruset pataan. 

Raasta lanttu/nauris ja retikka karkeaksi raasteeksi ja silppua sipuli. Käytä nämä kolme ainetta vielä kuumalla pannulla hieman laiskistumalla, ennen kuin kaadat nekin pataan. Poista kaalin uloin lehtikerros ja leikkaa kaali neljään osaan, poista kova keskusosa, jos haluat. Leikkaa kaali melkoisen ohuiksi siivuiksi ja pilko nekin vielä. Kaada pataan. Silppua kevätsipulinvarret ja salaatit ja sekoita ne mukaan pataan yhdessä raa'an riisin kanssa. Ripauta päälle suolaa ja pippuria ja tiputtele pinnalle jokunen voinokare. Jätä pata hautumaan silloin tällöin sekoitellen noin 6-8 tunniksi. Lisää nestettä, mikäli se on tarpeen. Kasvikset notkistuvat muutamassa tunnissa ja liemi saattaa hyvinkin riittää.

Kun ruoka-aika koittaa, sekoita pataa hyvin ja lisää mukaan kerma, maistele tarvitseeko pata lisää suolaa ja pippuria. Jätin vielä padan moneksi tunniksi lämpimänäpito-asetukselle ja pata siitä vain muhevoitui ja lopputulos oli kaalilaatikkoa. Vaikkei tällä haudutuspatametodilla saakaan aikaan ihanaa paistokuorta, niin padan sisäreunoihin muodostuu kyllä hieman crustia, jonka tarkkaan kaavin lautaselleni. Makoisaa puolukoiden ja etikkapunajuurien kanssa.

Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspata-aiheiset postauksemme.

Koska en ole pääsiäisenä kotona, saan jo nyt kahvin kanssa pääsiäismakeisia tästä hauskasta talosta.


6 kommenttia:

  1. Taidankin kokeilla, kun on tehnyt pitkään mieli jotain suomalaista kaaliruokaa ja pitäis muistaa käyttää crock potia paljon useammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kiva vekotin, vaikkei mikään pikaruokalaite olekaan ;D

      Poista
  2. Haha, hauska tuo LAKRIDS-linnunpönttö :D

    Meillä on vieläkin (!) tekemättä kaalilaatikko, koskakohan sitä ryhtyisi hommiin.. mieli aina tekisi kun näkee näitä tällaisia postauksia ja maistan sen melkein jo suussanikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi hauska ja menee eräälle pikkutytölle leikkeihin, kunhan syömme sen tyhjäksi :D

      Kaalilaatikko on kyllä sellaisia ruokia, että sitä pitää toisinaan saada, on siihen käytetyn ajan väärti, vaivaahan siinä ei ole juuri ollenkaan, kun vertaa vaikka toiseen kaaliherkkuun, kääryleisiin. Eikä niissäkään niin paljon ole sitä vaivaa :D

      Poista
  3. Tein viime viikonloppuna linnunpöntön, mutta ei se noin tyylikäs ollut :) Ajanee silti asiansa.
    Ehkä kaalilaatikkoa sitten tulevana viikonloppuna...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siinä varmaan ollut lakritsiakaan sisällä? :D
      Tee ihmeessä kaalilaatikkoa, se on herkkua!

      Poista