torstai 10. maaliskuuta 2016

Päärynäkakku


Päärynöitä tulee syötyä ihan liian vähän, niiden ostaminen vaatinee jonkunlaisen koulutuksen, jota minulla ei ole. Yleensä ostan aivan raakoja päärynöitä, tai sitten ne mädäntyvät matkalla kaupasta kotiin. Nyt Kammenpyörittäjä oli tuonut kaksi päärynää taloon, sillä meillä harrastetaan kohtuutta nykyisin. Minä harrastin lisää kohtuutta tekemällä päivän jälkiruoaksi päärynäkakun, johon käytin 50 % talouden päärynöistä. Jäi vielä mätänemisvaraakin! Käytin pohjaan sauvajyväsen postaamaa ohjetta, jossa käytettiin kyllä omenia päärynöiden sijaan. Käytin sitä töissä kerran ja siihen liittyy pieni omenavarkaus, mutta onneksi siitä ei tullut mitään ikäviä jälkiseuraamuksia. Puolitin ohjeen, sillä tein kakusta melko pienen. 

Päärynäkakku

  • 1 suuri päärynä
  • 50 g voita sulatettuna ja pieni pala vuoan voiteluun
  • 1 rkl korppujauhoja
  • 0,75 dl maitoa
  • 1,5 sokeria
  • 2 kananmunaa
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1 tl kanelia 
  • 2,25 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • kanelia ja sokeria (muscovadoa, koska tavallinen sokeri loppui)
Kuumenna uuni 200 asteeseen ja voitele pienehkö uunivuoka, jauhota se korppujauhoilla. Sulata voi ja kuumenna maitoa samassa kattilassa. Vatkaa sokerit ja kananmunat vaaleaksi vaahdoksi ja lisää mukaan ensin jauhot, leivinjauhe ja kaneli. Yhdistä mukaan kevyesti vatkaten kuuma voi-maitoseos, varo roiskeita. Kaada taikina valmisteltuun vuokaan. Leikkaa päärynä kahteen puolikkaaseen ja poista kanta ja siemenkota. Leikkaa päärynä pitkittäin ohuiksi suikaleiksi ja asettele ne taikinan pinnalle kuten mielit. Ripota päälle hieman kanelia ja sokeria. Paista uunissa noin 20-25 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla. Kun tikku on pistoksen jälkeen puhdas, on kakku kypsä. Anna jäähtyä ja tarjoa jäätelön tai kuten minä vaniljakastikkeen kanssa, meillä oli viime Tallinnan reissulta tuotua hyvää vaniljakastiketta jääkaapissa. Söimme kakkua vasta illalla monta tuntia paistamisen jälkeen ja maku oli mukavan muhevaa.


Nyt täytyy laittaa lisähuomautus, että joko meidän uunimme on jotenkin epäkunnossa, tai muuten joku oli taikinassa erilaista, mutta sen paistaminen kypsäksi otti kaikkiaan 45 minuuttia! Aiemmin se nafti puolituntinen on riittänyt aivan hyvin. 

8 kommenttia:

  1. Ehkä JEnergia myy kallista ja huonoa sähköä?? Minäkin olen lähiaikoina tuskastellut hitaasti kypsyvien kakkujen kanssa.
    Tuo kakku on varmasti namia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sen täytyy olla, kallista se sähkö ainakin on! :D
      Kakku oli kyllä erinomaista kahvin kaverina ja kunnon lorauksella virolaista vaniljakastiketta.

      Poista
  2. Hongkongissa intouduin syömään entistä enemmän päärynöitä, sillä siellä oli eri lajikkeiden valikoimaa runsaasti tarjolla. Oli kovia, pehmeitä, makeita, vähemmän makeita, rapean rouskuvia ja aivan täydellisen mehukkaita lajeja. Täällä taasen täytyy tyytyä niihin yksiin ja samoihin aina vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hienoa, kun joskus loppukesällä saa kotimaisia pieniä päärynöitä, oikein sieviä pallukoita, ne ovat hyviä. Jos siis osaa ostaa sopivan kypsiä :D

      Poista
  3. Minä ostan aina jotain valuvia päärynöitä. Tykkäisin niistä, mutta en kestä sormia pitkin rinnuksille valuvaa mehua. Ne pitäis syödä tiskihjanskat kädessä ja sadeviitta päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin pitää, tai sitten leikata ne paloiksi ja syödä haarukalla. :)

      Poista
  4. Tulin juuri kaupasta, sieltä olisi saanut ison kasan päärynöitä eurolla. Jäivät hyllyyn, kun en keksinyt siihen hätään mitä niistä tekisin. Tässähän se idea olisi ollut... ehkä huomenna..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on vielä tuolla tuo toinen päärynä, pitäisi äkkiä keksiä sille käyttöä, tai komposti kutsuu :D Jospa sen ihan vaikka söisi?

      Poista