sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Sipuliherkku



Meillä oli eilen eteläisiä vieraita, oikein Jyväsjärven rannalta. Teemana oli syödä blinejä yhdessä ja se olikin tosi mukavaa. Onnistuin ihan hyvin luimupupun käyttämällä blinitaikinaohjeella ja lisäkkeetkin olivat oikein passelit. Kaikkien suosioon pääsivät marinoidut sipulit, joita olen aiemmin tehnyt esimerkiksi kesäisen perunasalaatin joukkoon ja jollaisella porchetta-pötkylänikin hautui crock-potissa. Pistin potkua marinoitumiseen vakumoimalla sipulit. 

Vakuumimarinoidut punasipulit 

  • 6 pienehköä punasipulia
  • 1 dl punaviinietikkaa
  • 1,5 dl oliiviöljyä
  • 1 rkl sokeria
  • ripaus suolaa (ähäkutti)
  • ripaus suolaa (toinen ähäkutti)
Kuorin sipulit ja laitoin kuivat kuoret talteen äitiä varten, hän värjää niillä lankoja kesällä. Siivutin sipulit mandoliinilla ohuiksi viipaleiksi. Sekoitin vakuumirasiaan marinadin ainekset ja yhdistin siihen sipulit. Kääntelin sipuliviipaleita niin, että olivat kunnolla marinadin peitossa. Laitoin astian kannen paikalleen ja poistin ilmat vakuumikoneella väliputken avulla. Laitoin rasian jääkaappiin noin 8 tunniksi. 


Tavallisesti tämä sipuliohjeeni on toiminut noin 12 tunnissa, punasipulin väri muuttuu kauniin vaaleanpunaiseksi ja rakenne pehmenee. Vakumointi nopeuttaa marinoitumista niin, että jo neljän tunnin kuluttua sipuli oli ulkonäön puolesta valmista. En avannut rasiaan tutkiakseni tilannetta, sillä tyhjiö olisi karannut enkä viitsinyt hakea vakuumikonetta uudelleen keittiöön. Illalla kun oli bliniaika, sipulit olivat aivan loistavan kypsyneitä ja ihastuttavia punaisia kiharoita. Olin iloinen, etten ollut leikannut sipuleita silpuksi. Marinoitu sipuli sopi blineille aivan loistavasti, loput pakkasin pienempään rasiaan ja söimme sitä ruisleivän ja graavilohen kanssa aamiaisella. 



2 kommenttia: