tiistai 10. lokakuuta 2017

Pinaattia ja pastaa #suurikeittokirjahaaste-teemalla


#suurikeittokirjahaaste edistyi eilen pastaruoalla kirjasta Rachel's Favourite Food at Home. Katsoin noin 6-8 vuotta sitten paljon BBC:n silloista ruokaan keskittyvää tv-kanavaa, jolla oli usein Rachel Allenin ohjelmia. Hankin niihin aikoihin useita Rachelin kirjoja, niissä on mukavia ohjeita. Vuonna 2013 tein oma-aloitteista keittokirjahaastetta, jonka yhtenä osana oli yksi Rachelin kirjoista. Nyt tartuin toiseen kirjaan pastaruokaohjeen toiveissa. Onpa se työlästä alkaa etsiä hyllyllisestä kirjoja jotain tiettyä ruokaohjetta, kun on tottunut nettihakuihin. Mutta löysin. Jouduin kyllä hieman soveltamaan raaka-aineiden suhteen, sillä meillä oli päässyt pekoni loppumaan. Ihmettelen sitä, mutta niin tosiaan oli. Käytin pekonin sijaan jokirapuja.

Pastaa pinaatin ja pekonin (ei vaan jokirapujen) kanssa kahdelle

  • 250 g isokokoista pastaa (nimeä en muista, sellaista vanhan lämmityspatterin muotoista)
  • oliiviöljyä
  • pekonia muutama viipaleita (käytin 200 g jokiravun pyrstöjä)
  • pari kourallista pinaatinlehtiä
  • 1 valkosipulinkynsi viipaleina
  • kaksi kevätsipulia silppuna (oma lisäykseni)
  • liraus valkoviiniä (oma lisäykseni) 
  • parmesaania
  • suolaa ja pippuria
Kiehautin vettä kattilassa ja suolaisin veden reippaalla kädellä. Keitin pastaa ohjeen mukaan al denteksi. Samaan aikaan kuullotin valkosipulinkynttä viipaleina ja puolta kevässipulisilpusta hetkisen pannulla oliiviöljyssä. Kun pasta alkoi olla valmista, lisäsin pannulle jokiravut ja tilkan valkoviiniä. Kun viini oli kiehunut olemattomiin, lisäsin pannulle pinaatit ja kääntelin niitä hetkisen. Kaadoin mukaan kypsän pastan, maustoin suolalla ja pippurilla ja raastoin päälle kunnolla parmesania. Jos sitä pekonia olisi ollut, olisin paistanut sitä silppuna rapeaksi rapujen sijaan. Annokseen vielä raastoimme runsaasti lisää parmesaania. Hieman kuivaksi ruoka jäi, kun siinä ei ollut pekonin rasvaa, mutta kyllä me sen lusikoimme. Pinaattia olisi voinut olla paljon enemmänkin, se katoaa kuumetessaan melko olemattomiin, mutta maistuu miellyttävälle. 

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle, jonne kerään kaikki haastepostaukset. 

4 kommenttia:

  1. Mä haen edelleen useimmiten inspiraatiota just kirjoista. Netistä etsin sitten ohjetta jos on joku juttu jo mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama minulla, nyt vaan kun teen tätä keittokirjaohjetta ja koitan samalla soveltaa jo olemassa olevia raaka-aineita, on välillä vaikea tai oikeammin työlästä löytää sopivaa ohjetta monista kirjoista, kun hakutoiminto on tosiaan se milloin minkälainen hakemisto kirjan lopussa. :D Mutta selailuun ja inspiraatioon kirjat ovat ihania, jos ei ole vielä päättänyt, että nyt pitää tehdä lampaasta jotain tai haluan löytää uudenlaisen lasagneohjeen. Ennen sitä ei suhtautunut niin, kun ei ollut tottunut nettihakuun.

      Poista
  2. Mulla on sama metodit kuin Merituulilla. Nyt tulin etsimään confit neuvoja. Pakastimesta löytyy pari pientä palaa karitsan etuselkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti löytyy! :D MInulla on jo seuraava kirja tuossa vieressä ja kun viimeisen yövuoron unoset on nukuttu, otan kirjan ja alan selata sitä. Toivottavasti löytyy sitten kotoa aineksia johonkin kivaan ohjeeseen, en jaksa lähteä kauppaan tänään. :) Tai oikeammin viitsi.

      Poista