maanantai 28. toukokuuta 2018

Sydämellistä aamiaista



Tähdenlentoteema jatkui, kylmässä pidetty savulohen loppu pääsi tänään aamiaisella pieniin somiin munakkaisiin, jotka paistoin äidin sydänvuokassa. Käytin niihin myös sipulikastikkeen loput ja pikkuisen tomaattia. 

Savilohimunakkaat (6 kpl)

  • 3 kananmunaa
  • 50g lämminsavulohta
  • 1 dl voi-sipulikastiketta
  • 0,5  tomaatti
  • tilliä
  • voita vuoan voiteluun
  • pippuria (suolaa ei tarvinnut lohessa ja kastikkeessa ollleen suolan lisäksi)

Kuumenna uuni 200 asteeseen ja voitele muffinivuoan kolot huolellisesti. Vatkaa kananmunien rakenne kevyesti ja lisää mukaan nestettä, meillä oli se kastikkeen loppu, siinä oli hieman kermaa mukana. Jos sinulla ei ole mitään sopivaa kastiketta tuhottavaksi, käytä loraus kermaa tai maitoa, tuorejuustonokaretta tai vaikka vettä, jos muuta ei ole saatavilla. Mausta pippurilla ja suolallakin, jos muissa aineksissa ei ole suolaa. 

Kaada seosta muffinivuoan voideltuihin kolosiin ja lisää mukaan mieluista täytettä. Meillä oli lämminsavulohta, mutta vaikka feta, kinkku tai mifu käy tähän hyvin. Leikkaa tomaatti pieniksi kuutioiksi, ripottele niitä pinnalle ja samoin täytteeseen sopivaa yrttiä, meillä oli lohen kaverina tilliä. Kinkun kanssa käy hyvin timjami ja fetalle basilika. Paista muffinimunakkaita noin 20 minuuttia, kunnes ne ovat hyytyneet, mutta eivät vielä päässeet kuivumaan. Nauti aamiaisella lämpiminä tai vaikka brunssilla tai eväsruokana viilennettyinä. 

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään tähderuoka-aiheisia postauksiamme. 

2 kommenttia:

  1. Sydämunakkaat aamiaisella. ����Mistä voi ostaa/tilata noin ihanan muffinivuoan? Aion kokeilla tuota omassa tavanomaisessa vuoassani joka tapauksessa. Kuulostaa hyvälle! ����Hienoa viikon alkua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, äiti on tainnut ostaa sen Rovaniemeltä Hovimäki-nimisestä kaupasta. :) Olivat kyllä oikein meheviä pikkuisia aamiaisherkkuja! Kiitos, hyvää viikkoa sinnekin :D

      Poista