sunnuntai 18. heinäkuuta 2021

Tour de Francen päätöspäivän päivällinen

Tänään päättyy 11. ranskalainen ruokahaaste blogissamme, on myös blogin kymmenvuotisjuhlavuosi. Tulee mieleen ne epäilevät ajatukset ensimmäiseltä blogivuodelta, silloin epäilin jaksamistani edes kerran toteuttaa kolmeosaista haastetta. Niin vain olen jaksanut. Tälle vuodelle on vielä jäljellä La Vuelta elokuun puolivälistä alkaen. Sitten mietin vieläkö ensi vuonna jatkan haasteita, vai muunnanko haasteiden toteuttamista keventäen. 

Juhlapäivän vuoksi meillä oli ranskalaisteemainen pääruoka ja jälkiruoka. Pääruokana söimme korsikalaista täytettyä munakoisoa, jonka ohjeen otin Pardon your French-blogista. Minulla oli nätti pieni munakoiso, jonka oli ostanut jonain kauppapäivänä, enkä ihan muistanut sitä olevankaan. Onneksi kurkkasin vihanneslaatikkoon aamulla ja aloin etsiä sille ohjetta. 

Korsikalainen täytetty munakoiso kahdelle

  • 1 munakoiso (paino noin 400 g)
  • 4 pientä viipaletta vaaleaa hapanjuurileipää ilman kuoria
  • sopivasti maitoa leipäpalojen kostuttamiseen
  • 2 pientä palasta juustoa, gruyereä ja parmesaania, noin 100 g yhteensä
  • 1 valkosipulinkynsi murskattuna
  • 1 kananmuna
  • oliiviöljyä paistamiseen
  • hieman voita (jäänyt muista kokkauksista)
  • basilikaa
  • suolaa
  • pippuria
Esikeitin munakoisoa suurenpuoleisessa kattilassa kymmenkunta minuuttia, olisi voinut kypsyä hieman pitempäänkin. Nostin koison lautaselle jäähtymään. Leikkasin leipäviipaleista reunat pois ja kostutin ne maidolla. Silppusin valkosipulinkynnen. Raastoin juustopalat. 

Kun munakoiso oli hieman jäähtynyt, halkaisin sen pitkittäin mahdollisimman samankokoisiin puolikkaisiin. Koversin sisusta niin paljon kuin sitä suosiolla irtosi, varoin rikkomasta kuorta. Jätin koverretut puolikkaan alassuin paperille valumaan. 

Silppusin munakoison sisusta pienemmäksi ja puristin leipäpaloista maitokostutuksia pois. Kokosin kulhoon munakoisosilpun, kostutetut leipäpalat, kananmunan ja juustoraasteen. Sekoitin kaikki käsin tasaiseksi, melko tanakaksi taikinaksi. Sen pitää olla sen verran tuhtia, että se pysyy kuoren sisällä pannulla paistamisen aikana. 

Täytin munakoisokuoret tällä taikinalla ja taputtelin pinnan tasaiseksi. Täytettä tuli hieman liikaa, noin kananmuna kokoinen määrä meni kompostiin. Jätin puolikkaat odottamaan paistamista. 

Sommittelin ovaalille vadille salaatinlehtiä, mansikoita ja pikkuisia mozzarellapalloja. Sekoitin sitruunamehusta, oliiviöljystä ja pippurista pienen kastikkeen salaatille. 

Kuumensin pannulla voita ja oliiviöljyä ja nostin munakoisopuolikkaat täytepuoli alaspäin paistumaan. Laitoin ajastimeen 7 minuuttia. Puolikkaita ei pidä hirveästi liikutella eikä sörkkiä, ettei täyte mene rikki ja valu pois, mutta minulla pannu oli aavistuksen liian kuumalla. Seitsemän minuutin kuluttua käänsin puolikkaat selälleen ja paistoin toista puolta nelisen minuuttia. Täytepuolen pinnasta tuli aavistuksen liian tumma. 

Kun pohjapuolikin oli paistunut, nostin puolikkaat vadille salaatin keskelle ja luritin niille hieman oliiviöljyä, pyöräytin pippuria myllystä ja koristelin pienillä basilikalehdillä. 

Tämä oli kyllä hyvä kasvisruoka, mikäli juustoa ja kananmunaa sisältävää ruokaa passaa nykyaikana sanoa kasvisruoaksi. Vaikka paistopinnasta tuli hieman tummanpuoleinen, se oli erittäin maukas rapeudessaan. Mansikat ja mozzarella komppasivat munakoisoa kivasti. 




Jälkiruokana meillä oli crêpes suzette, mutta keskikesän parhaasta raaka-aineesta, mansikasta tehtynä appelsiinin sijaan. Tein taikinan jo päivällä valmiiksi ja paistelin letut myös hyvissä ajoin odottamaan. Viimeistelin jälkiruoan, kun Tour de Francen viimeinen etappi ajoi kohti maalia. Crêpet tein samalla ohjeella kuin aikaisemminkin, se on Julia Childin resepti. Tästä tuli tällä kertaa 6 suurta lettua, käytin nimittäin crëpe-laitetta ja sillä tulee paljon suurempia lettuja kuin millään paistinpannullani. Söimme vain yhdet letut/nokka, joten neljä jäi tuonnempaa käyttöä varten, mistä minulla on jo suunnitelmia. 

Crêpes suzette mansikoilla


Letut

  • 2,5 dl maitoa
  • 2,5 dl kylmää vettä
  • 4 kananmunaa
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • ripaus suolaa
  • 2 rkl sulatettua voita
  • lisää voita paistamiseen

Suzetteilu

  • 2 crêpeä
  • 2 rkl voita
  • 2 rkl sokeria
  • 2 rkl hunajakonjakkilikööriä (ABK6)
  • 0,5 dl soseutettua mansikkaa
  • puolitettuja mansikoita
  • vaniljajäätelöä
  • tuoretta minttua
Sekoitin taikinan ainekset keskenään ja jätin taikinan kannuun odottamaan paistamista. Soseutin noin 3 dl mansikoita Bamixin minimyllyllä aivan tasaiseksi mansikkasoseeksi. Leikkasin lisää mansikoita odottamaan, ne päätyisivät pannulle appelsiiniviipaleiden sijaan. 

Kun oli aika paistaa letut, kuumensin crêpelaitettani (Severin-merkkinen halpislaite, jossa on sähköllä kuumeneva tasainen levy) ja sutikoin sen pinnan voilla. Otin noin 1,5 dl taikinaa kauhaan ja levittelin sen kuumalle levylle mahdollisimman tasaiseksi. Minulla on sellainen crêpetaikinan levitysvekotinkin, mutta en ole sitä oikein oppinut käyttämään. Kun lettu oli kypsynyt pari minuuttia, käänsin sen puisella justiinsa tähän suunnitellulla lastalla ja paistoin toistakin puolta hetkisen. Paistolevy toimi pitkästä aikaa käytettynä oikein hyvin ja sain lähes pyöreitä, ohuita lettuja aikaan. Kuten sanoin niitä tuli tästä taikinasta 6 kpl. 




Pääruoan syötyämme vedimme hieman henkeä ja sitten viimeistelin jälkiruoan. Kuumensin pannulla voita ja lisäsin sille sokerin ja konjakkiliköörin (en tällä kertaa ajatellutkaan liekitellä). Nostin kaksi lettua kolmionmuotoon taiteltuina pannulle ja paistelin niitä muutamia minuutteja voin ja sokerin seoksessa. Lisäsin mukaan mansikkakastiketta ja ripottelin päälle mansikkapaloja. Valelin hieman lettujen pintaa kastikkeeella. 

Nostin lautasille yhden kolmionmuotoisen letun kummallekin ja siihen päälle kuumia mansikanpaloja ja pannulle jääneen kastikkeen kahdelle lautaselle jaettuna. Lisäksi vielä pallo vaniljajäätelöä ja mintunlehtiä. Ai että oli hyvää, onneksi en tehnyt yhtään enempää, sillä yksi lettu/nokka oli justiinsa sopiva määrä. Kuohujuoma oli tuliaisena saatu minun vihoviimeiseltä opetuslapseltani, jonka tapasimme pari päivää sitten pitkästä aikaa. 



Tour de Francen seremoniallinen päätösetappi ajettiin aurinkoisessa säässä. Emme nähneet aiemmilta vuosilta tuttua lasien kilistelyä, liekö raittiushenki iskenyt. Nyt kun ajattelemme tarkemmin, eihän tänä vuonna ole ollenkaan roiskuteltu kuohujuomalla etappien voittoseremonioissakaan. Giron aikana kyllä roiskuteltiin. Vaikka kuinka toivoimme, että Mark Cavendish voittaisi päätösetapin ja sitä myöten viidennen etapin Tourissa, sitä ei kuitenkaan tapahtunut. Hän kuitenkin voitti vihreän paidan osuuden ja kolme hänen lapsistaan oli mukana palkintokorokkeella. 

Ekana maaliin ehti Wout van Aert, joka on monilahjakkuus, joka pärjää jokaisella suuren ympäriajon sektorilla. Hänellä oli palkintokorokkeella mukana pieni lapsensa, noin puolivuotias, joka oli oikein reippaana ihmettelemässä mitä oikein tapahtuu. 

Kokonaiskilpailun voittajaksi tietysti varmistui Tadej Pogacar, silloinkaan ei kuohuviiniä roiskuteltu. Olimme jo pettyneitä, etteivät toiseksi ja kolmanneksi tulleet ollenkaan tulisi lavalle, mutta onneksi he tulivat lapsineen päivineen. Suloista. Nyt CampaSimpukka laskeutuu neljän viikon haastevapauteen, jonka aikana syömme mitä haluamme ennen La Vueltaa, jolloin taas kokataan ja syödään espanjalaisittain. 

Tämä oli muuten 2000. postaus CampaSimpukassa, nostamme maljan sillekin!

4 kommenttia:

  1. oho, 2000. postaus, onnittelut. Jos koronatilanne ei kovasti pahene, pääsemme elokuussa pitkästä aikaa Ranskaan, juhuu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, en ollut sitä itsekään huomannut, mutta vilkaisin jotain tilastoista eilen ja kappas, tasaluku oli juuri eilen. :) Me tuumimme, että Viroon voisi ehkä lähteä elokuun lopulla, mikäli tilanne ei mene huonompaan suuntaan, silloin olemme saaneet kaksi rokotustakin.

      Poista
  2. Kisat on sitten kisailtu, kirkkojakin tuli lisää katseltua ja kokkailtua herkullisia ruokia. Kivaa oli, kiitos siitä.
    Tuliko tuo hieno hattukokoelma kerättyä myös tämän pyöräilyturneen aikana niin kuin ruokajuomana?
    paskeriville

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tänä vuonna oli erityisen kiva kisakin vielä, poislukien ne alun isot kolaroinnit. Kyllä tuo hattukokoelma hieman pitempää harrastuneisuutta ovat vaatineet :D Useammalta vuosikymmeneltä itse asiassa ja kuten tuo eri asioista usein kiivaasti kiinnostuva puoliskoni otti selkoa, on noilla hatuilla oikein jälkimarkkoinoitakin! Useita euroja keräilijät maksavat joistakin. :D :D Mutta ei me myydä, tehdään ehkä muistipeli niistä, jos alkaa muisti joskus reistailla (nykyistä enemmän).

      Poista