torstai 1. heinäkuuta 2021

Kukkakaalia Mornay-gratinoituna

Tänään meillä oli tehokas kirkkopäivä, katsoimme 15 kirkkoa ja siirryimme Oulusta Tornioon. Olemme totutelleet uudenlaiseen matkustamistapaan, ei enää välttämättä 500-1000 km siirtymiä päivässä. Olin jo päättänyt, että tänään söisimme gratinoitua kukkakaalia, tai oikeastaan en. Olin valinnut Rachel Khoon kirjasta kukkakaaliohjeen, mutta ohjeen esipuheessa hän mainitsi, että myös parsakaali tai kesäkurpitsa sopii yhtälailla. Emme ihan kauheasti tykkää kukkakaalista, joten ajattelin ostaa parsakaalia, sillä tänään oli kauppapäivä. Uskokaa tai älkää, Tornion Prismassa ei ollut parsakaalia, eikä myöskään broccoliinia, eikä ruusukaalia (ei taida olla sesonki, kun tarkemmin mietin), joita myös ajattelin vaihtoehdoiksi. Mutta sitä kukkakaalia oli, valitsin kaikkein pienimmän.

Mornay-gratinoitu kukkakaali 

  • 380 g kukkakaali (melkoisen pieni, lehdet leikattuna varsinaista syötävää noin 300 g)
  • 2 rkl voita
  • 2 rkl vehnäjauhoja
  • 2 dl maitoa
  • 1 pieni uudensadon punasipuli
  • 1 laakerinlehti
  • 2 kuivattua neilikkaa
  • suolaa ja pippuria
  • pieni ripaus jauhettua muskottipähkinää
  • 100 g Gruyèreä raastettuna
  • muutama pähkinä 
Leikkasin kukkakaalista lehdet pois ja kypsensin pallukkaa kattilassa noin 8 minuuttia. Nostin kaalin pois vedestä odottamaan. Halusin kypsentää gratiinin airfryerissä eikä minulla ole tähän pieneen laitteeseen suoraan sopivia pyöreitä alumiinivuokia. Taivuttelin pientä kulmikasta vuokaa sen verran, että se sopii hyvin airfryeriin. Irrottelin kukkakaalista palasia ja asettelin ne pyöreähköön foliovuokaan.

Seuraavaksi tein Mornay-kastikkeen, tein sen vähän näppituntumalla, sillä tein paljon pienemmän annoksen kuin lähdekirjassani. Määrät ovat hieman sinne päin. En saanut ihan kaikkea kastiketta mahtumaan vuokaan, joten pikkuisen tuli hävikkiä, pahoittelen. 

Kuumensin kattilassa voita ja lisäsin mukaan jauhot, annoin niiden liittyä yhteen mukavaksi pikku suurusteeksi. Lisäsin mukaan hieman maitoa ja vispilöin seoksen tasaiseksi. Lisäsin maitoa niin, että arvelin kastiketta olevan tarpeeksi, vähän vähemmän olisi riittänyt. Leikkasin uuden sadon sipulista varren melko lyhyeksi ja halkaisin sen melkein kantaan asti ristikkäin. Lisäsin sen sakeutuneeseen kastikkeeseen, samoin laakerinlehden ja pari kuivattua neilikkaa. Annoin kastikkeen kiehua noin 5 minuuttia, sekoittelin nuolijalla. 

Nostin sipulin, laakerinlehden ja neilikat pois kastikkeessa ja maustoin sitä ripauksella muskottipähkinää, suolaa ja pippuria. Jätin kastikkeen jäähtymään muutamaksi minuutiksi ennen kuin lisäsin mukaan juustoa. Jos juuston lisää liian kuumaan kastikkeeseen, rasva erottuu ikävästi juustosta kastikkeen pinnalle. Laitoin noin 2/3 juustosta kastikkeeseen ja sekoitin. Kaadoin kastikkeen kukkakaalien päälle ja ripottelin pähkinät, jotka olin leikkannut veitsellä muruiksi, seoksessa oli muutamaa erilaista pähkinää.  Ihan pinnalle laitoin loput juustoraasteet. 

Paistoin gratiinia airfryerissä 180 asteessa ensin 10 minuuttia ja sitten vielä 160 asteessa muutamia minuutteja. Jätin vuoan laitteeseen odottamaan siksi aikaa, että Antti grillasi marinoidut kanafileet. Olimme kotona tehneet lime-valkosipuli-yrttimarinadin ohuille broilerifileille, jotka olin vielä paukuttanut lihanuijalla lähes atomeiksi. Vakumoimme palaset kahden kappaleen setteihin ja pakastimme ne, otimme tälle reissulle yhden kaksikon mukaan. 

Vaikka emme tosiaan ole kukkakaalin suurimpia ystäviä, niin tämä juustokastikkeella gratinoitu ranskalainen lisäke oli oikein mainiota, muskottipähkinää olisi voinut olla vielä vähän enemmän ja vieläkin vahvempaa juustoa. 




Tour de Francen etappi oli tänään taas minulle mieluinen, Mark Cavendish otti ja voitti toisen etapin tässä kisassa. Jos mainitsin aiemmin, ettei hän olisi ennen tätä vuotta voittanut yhtään etappia Tour de Francessa,  niin sehän ei sitten pidä paikkaansa, olin joko kuunnellut selostusta huonosti tai ymmärtänyt väärin. Kokonaiskilpailu johdossa jatkaa edelleen Mathieu van der Poul, alan jo osata kirjoittaa hänen nimensä, mutta tarkistan kuitenkin varmuudeksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti