sunnuntai 11. heinäkuuta 2021

Nyt on ranskalaisuus vähissä, mutta nälkä siirtyi

Minä en tunnetusti ole kovin suuri lämpimän sään ystävä, viimeksi kun oli yli 30 asteen lämpöjä, olimme Lappeenrannassa ja sanoin kuten Pertsa/Kilu, että mennään kotiin sillä en jaksanut enää katsoa kirkkoja. Nyt on taas tosi kuumaa, joten katsoimme tänään pikaisesti vain 19 kirkkoa ennen leiriytymistä. Oli jotenkin niin sopivasti kirkkoja reitillä Kuopiosta Outokumpuun, että numero 19 oli katsottu jo kahden aikaan iltapäivällä. Tehokasta, sanoisin. 

Ruokaa ei jotenkaan huvittanut paljon ajatella, teimme vain pientä palaa maustevoisista katkaravuista (Lidlin tuote) ja mansikka-fetasalaatista. Käytimme vielä toissaiset patonkipalat ja pari sipulia grillillä emmekä yhtään enempää olisi jaksaneet syödäkään. Tässä ei siis ole mitään erityistä ranskalaisuutta, illaksi ajattelemani crepet jäävät kyllä paistamatta, ei vaan jaksa. Uimaan valutaan illempana läheiseen järveen ennen jalkapallon loppuottelua. 



Tour de Francen vuorietappi ennen toista lepopäivää näytti olevan sään puolesta melko samanlainen kuin meillä täällä Suomessa. suureksi ilokseni voittajaksi ajoi Sepp Kuss, josta pidän kovasti. Kun Primoz Roglic keskeytti kisan, on Sepp saanut tilaisuuden ajaa itse voittoon. Alejandro Valverde tuli toiseksi, mikä on myös aina ilonaihe. Kokonaiskilpailun johdossa jatkaa Tadej Pogacar. Huomenna ajajat huilaavat, niin mekin. 

Oi, lunta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti