Puolet matkasta Haapsalusta Pärnuun

Jottemme ihan sammaloituisi Haapsaluun, jatkoimme matkan kolmantena aamuna kohti Pärnua. Edellispäivä oli ollut lähes vähäkohteinen, mutta nyt päivään mahtui 8 kirkkoa, 12 kartanoa ja 4 vesitornia. Katsotaan kuinka pitkän postauksen saan tänään aikaan, vai pitääkö nukkua puolivälissä yön yli.

Haapsalun Hotellia Hestian aamiainen ylitti odotukset, saatoimme syödä kahtena aamuna käytännössä aivan eri ruokia emmekä edes maistaneet kaikkia ruokalajeja. Väkeä oli hyvin vähän, kun menimme melko aikaisin aamiaiselle. Erityisesti pidin puuroista, ensimmäisenä aamuna tarjolla oli riisipuuroa ja toisena jotain moniviljaa, kumpikin todella hyvää! Ja leivät ja sämpylät, hyviä!

Päivän ensimmäinen kohde oli Vidrukan (Widdruck) kartano. Ajelimme sinne aika pieniä hiekkateitä peltoaukeiden välistä. Oli juuri sopiva aika vuodesta tehdä sellaista, tiet olivat lumisia ja hieman jäisiä, ei vielä kelirikkoa eikä kesäajan kuraa tai pölyä. Meillä olivat koordinaatit ja karttamerkit paikallaan ja kartano oli juuri siellä missä pitikin. Se toimii ymmärtääkseni aktiivisen maatilan päärakennuksena, siellä näytti oikein siistiltä  ja organisoidulta. Kartano on rakennettu 1800-luvulla ja toimi Tagaveren kartanon sivukartanona.  Moitin ainoastaan tuota ullakkokerroksen rumaa ikkunaviritystä, mutta myönnän samalla, ettei asia kuulu minulle paljonkaan. Ne näkyvät jo 1970-luvulla otetuissa kuvissa, joten vika ei liene nykyisten omistajien.

En saanut ensin selville yhtään nimeä tai sukua tämän kartanon kohdalla, mutta lopulta onnistuin, sen omisti ainakin 1800-luvun loppupuolella lopulla tämä herra, Karl Gustav Andreas von Ungern-Sternberg, johon olen törmännyt tämän reissun etsinnöissä jo monta kertaa. Hän kuoli Roomassa vuonna 1876.

Viimeinen löytämäni nimi tämän kartanon yhteydessä pitkällisten kaivelujen jälkeen oli jo aiemminkin vastaan tullut Claus (tai Klaus) von Ungern-Sternberg. Hän kuoli 57-vuotiaana Tallinnassa vuonna 1934. 

Löysin myös vuoden 1976 kartanoinventaarioon ja sieltä nimen Helle Kolmer ja hänet sitten ajankulukseni etsin, kun en ensin löytänyt kartanoon liittyviä sukuja. Helle oli tuohon aikaan nuori arkkitehti tai vasta opiskeli arkkitehdiksi. Hänen käsialansa on tuttua muistakin samantapaisista raporteista. Nykyään hänen sukunimensä on Vaino ja hän on osakkaana arkkitehtuuritoimistossa Tallinnassa. Tuntui ihan hauskalta ajatukselta, että olin seisonut noin samoilla jalansijoilla kuin Helle noin 45 vuotta aikaisemmin katsomassa Vidrukan päärakennusta ja ottamassa kuvaa. En tietenkään oikeasti tiedä, missä hengessä näitä raportteja tehtiin 70-80-luvulla Neuvosto-Virossa. Niissä on lueteltu siihen aikaan jäljellä olleita rakennuksia ja niiden rakennusmateriaaleja ja irtaimistoja, on täytetty tiettyä samankaltaista kaavaketta. Ehkä se on ollut opiskelijoille annettua kesätyötä. Tosin juuri Vidrikussa on otettu kuvia lumisena talviaikana. 

Kuijōe (Kuijöggi) oli päivän toinen kohde, jatkoimme tuosta edellisen kartanon pihamaan ohitse menevää tietä, samaa joka oli olemassa myös 1976, kun Helle piirsi siitä kartan. Kuijōeta emme päässeet katsomaan läheltä, vain vastavaloon pajupöheikön takaa. Myöhemmin Antti löysi siitä myynti-ilmoituksen, ilmeisesti se oli vaihtanut omistajaa, pyyntihinta oli 75 000€. Rakennus on 1800-luvun alun tyyliä. Pajukot ovat uudempia. 

  

Woldemar von Uexküll löytyi Kuijōen viimeiseksi omistajaksi vuoteen 1909 asti, jolloin tila jaettiin pienempiin osiin. Woldemar eli pitkän elämän ja kuoli vasta 1950-luvulla. Aikoinaan hän omisti ainakin kaksi muutakin kartanoa maareformiin asti. Näistä Laitsen olemme käyneetkin katsomassa jo ensimmäisenä kartanofriikkivuonnamme 2018. Laitsen kartanon sivuilta luin, että Woldemarin poika Heinrich erotettiin ritarikunnasta, eikä sen vuoksi voinut periä isänsä omaisuutta ja tytär Natalie (Nini) muutti ulkomaille ja jäi sen takia perinnön ulkopuolelle. Näin ollen perheen omistukset eivät pysyneet suvussa. Näyttäisi siltä, että Nini oli naimisissa italialaisen miehen kanssa, muttei ilmeisesti saanut lapsia. Heinrich oli myös pari kertaa avioliitossa, mutta lapsia ei hänelläkään tainnut olla, olin löytävinäni, että hän eli vuoteen 1941 asti. Isä  Woldemarista löysin tällaisen kuvan. Hän oli kaksi kertaa naimisissa ja jälkimmäisestä avioliitossa ei ilmeisesti ollut lapsia. 

Piirsalu (Piersal) oli päivän kolmas kartanokohde. Siitä ei ole jäljellä kuin hieman seinänpätkiä ja vinksollaan ollut kyltti ties miltä ajalta. Tosin lähellä olevia tallirakennuksia, joissa oli nyt selvästi hevostilatoimintaa, oli nähtävillä ja ovat voineet kuulua kartanoon. Von zur Müehlenin suku mainitaan kartanon omistajiksi ennen maareformia.

Aikoinaan kartano on näyttänyt tältä. Ja perheen tytär 1800-luvun loppupuolelta oli nimeltään Ebba. Pidän hänen kampauksestaan.

Päivän ensimmäinen kirkko oli Piirsalussa sekin. Se on rakennettu 1860-luvulla. 

Kirkkomaalla oli Piirsalun kartanon isännän muistopenkki.

Seuraava kohteemme oli Ristin vesitorni. Rata on purettu jo aikoja sitten ja sen tilalla on Läänemaan Terveydentie-niminen lähes 60 km mittainen ulkoilureitti. Tuonne olisi kyllä kiva päästä pyöräilemään. Vesitorni on paikallinen nähtävyys ja sen lähellä on myös vesiviskuri tallella. 

Maidlan kartano (Tockumbeck) oli tämän kerran hutikäyntimme, katsoimme rakennuksen, joka on mahdollisesti ollut joku kartanon alueen rakennus, mutta varsinainen suuri raunioitunut kartano aika lähellä meiltä jäi näkemättä. Odotimme näkevämme raunion sijasta ehjän rakennuksen ja koordinaatitkin olivat riittävän liki, tästä seurasi virhekatsominen. Minä vielä moitin taloon tehtyjä moderneja ikkunoita, pitää ottaa moitteet takaisin. Tein tässä tunnin verran töitä hoksatakseni, missä menimme vikaan. Palautin tämän Maidlan katsomattomien kartanoiden listalle. Pari muuta Maidlaa olemme kyllä nähneet ihan oikein. 

Seuraavaksi menimme katsomaan Soonisten kartanoa (Soinitz). Siinä emme erehtyneet, löysimme sitä mitä pitikin. Linkin kuvat ovat vuodelta 1999, nykyään se on tyhjillään ja näyttää erittäin hylätyltä. Päätyjen kaksikerroksiset osat ovat myöhempää tekoa, keskiosa on alkuperäistä kartanoa 1800-luvulta. Vuonna 1905 kartano kohtasi tuhopolton, jonka jälkeisissä korjauksissa ulkomuoto muuttui radikaalisti. Joku tuttuni saattoi kurkistaa sisälle avoimesta ovesta. 

Omistajaksi kerrotaan kartanossa syntynyt Herman Alfred von Mohrenschidlt ja kaikki hänen kuusi lastaankin syntyivät Soonistessa. 

Palatessamme takaisin isommalle tielle huomasimme vielä yhden kartanon paikan, sen nimi on Leevre (Lewer). Jäljellä ei ole paljon mitään, vähän puistonjämää, seininpätkiä. Mitään erityistä tietoa en siitä löytänyt, ainoastaan että se on ollut Soonisten apukartano. Kuvat ovat hieman viitteellisiä, mutta löysimme kartasta merkin, että paikalla on ollut kartano. 

Koluveren linna (Schloß Lohde) oli kohde, jonka ohitse olemme ajaneet välillä vahingossa ja välillä vähän tahallaan. Nyt menimme sinne vartavasten, mutta linna jäi kyllä kokonaan erään luonnonilmiön jalkoihin. Tämä tapahtui osaksi myös siksi, että linnan pihamaat olivat niin hirveässä jäässä, että hiihto- ja köpötystyylillä juuri ja juuri pääsi kohtaan, mistä linnan yhden kulman sai kuvatuksi. Jostain syystä emme ole koskaan innostuneet eniten tämän kaltaisista kartanoista/linnoista.

Linnalla on pitkä historia, siitä voi lukea täältä. Koluvere on yksitysomistuksessa ja toimii juhlapaikkana, juuri nyt kotisivut ovat ilmeisesti muutoksen alla.

Mutta se luonnonilmiö! Huomasimme lammesta lähtevässä purossa hauskan jäämuodostelman, jonka nimi on pannukakkujää. Seisoimme tämän pienen sillan ja sen vieressä olevan tornin lähellä katsomassa iloisesti kelluvia jäitä hyvän aikaa. Tosin minua pelotti, koska silta oli jäinen ja tuli hinku heittää sekä kamera, että puhelin veteen, hyvä ettei kengätkin, onneksi oli meikut jalassa. 

Kullamaan kirkko oli seuraava kohteemme, se on uusgoottista tyyliä. 

Jōgisoo (Joeggis) oli seuraava kohteemme, toinen samannimisistä kartanoista, Läänemaalla sijaitseva. Toinen Jōgisoo on Harjumaalla ja sitä emme ole katsoneet. Luin, että puolet kartanosta on purettu siinä vaiheessa, kun uutta tietä on linjattu. Vuonna 1912 kartano ilmeisesti siirtyi Mihkel Paulberg-nimisen miehen omistukseen. 

Liivi (Parmel) oli sellainen kohde, jossa emme oikein tienneet löysimmekö varsinaisesti kartanoa vai emme. Taisimme me löytää ja siitä on kuvakin, vaikka arvelimme sen kohdalla, että mahtaako olla vaiko ei. Kartanoportaalin kuvissa talolla on ollut vuonna 2001 rappausta seinissään enemmän, mutta ikkunoiden ja savupiippujen määrä ja sijainti täsmäävät. Katto varmaan ollut alunperin erilainen. Itseasiassa kartano on tainnut olla alunperin yksikerroksinen. Ungern-Sternbergien nimi tulee tälläkin kertaa esille, mutten saanut aivan tarkasti jäljitettyä viimeistä omistajaa. 

Pärin kartano (Kattentack) oli jälleen rauniopaikka. Tämän enempää siitä ei ole jäljellä. Von Maydellit mainitaan omistajiksi. 

Tässä vaiheessa alkaa postauksella olla sen verran mittaa, että jaan päivän kohteet kahteen postaukseen. Lisään tässä mainitut kartanot CampaSimpukan ylälaidan Mōis-hulluutta-välilehdelle.