tiistai 22. marraskuuta 2022

Melkein meni kuin Strömsössä


Viime viikonloppuna osuimme katsomaan mitä Strömsössä puuhattiin, tehtiin styroksista ja paperimassasta kaloja ja puusta pillejä. Nämä eivät vielä innostuttaneet askartelemaan, mutta keittiön puolella tehtiin sen verran kiinnostavia silakkaruokia, että tänään sellaiseen pyrittiin myös CampaKeittiössä. Sympaattinen Michael Björklund teki tuorejuustotäytteisiä kalapuikkoja silakkafileistä. Kirjaan ylös sen verran aineksia kuin me oikeasti olisimme kahden hengen aterialle tarvinneet, sillä ruokaa tuli taas liikaa. 

Tuorejuustotäytteiset kalapuikot kahdelle Strömsön tapaan

  • 12 silakkafilettä
  • 0,75 dl tillillä maustettua tuorejuustoa
  • 1 rkl kermaa
  • suolaa ja pippuria
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 2 kananmunaa
  • 2 dl pankomuruja
  • 0,5 l rypsiöljyä uppopaistamiseen
Leikkasin silakkafileitten selkäevät saksilla ja levitin fileet leikkuulaudalle, ripotin niille hieman suolaa ja pippuria. Sekoitin kupissa tuorejuustoon pikkuisen kermaa, että juusto notkistui pursotettavaksi, lusikoin juuston pieneen pursotinpussiin ja leikkasin pussin kärjen poikki. Pursotin jokaiselle fileelle pitkittäin raidan tuorejuustoa. Käänsin fileet kalan muotoon. 

Levitin yhdelle syvälle lautaselle vehnäjauhoja, toiselle kaksi kevyesti vatkattua kananmunaa (yksi suuri kananmuna olisi riittänyt) ja kolmannella runsaasti pankomuroja. 

Kuumensin syvällä paistinpannulla öljyä sen verran, että siinä mahtuisi uppopaistamaan kuusi leivitettyä kalapuikkoa kerrallaan. Pyöritin ensin taitettuja fileitä vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa ja viimeiseksi pankomuruissa. Paistoin kalapuikot kuumassa öljyssä molemmin puolin (noin 4 minuuttia yhteensä) ja nostin kalapuikot lautaselle odottamaan toisen erän valmistumista. (meillä oli vähän enemmän fileitä, joten paistoin kolmessa erässä) 

Lisänä meillä oli siikliperunoista tehtyä perunamuusia, höyrytettyjä porkkanoita, parsakaalia ja ruusukaalia sekä kaupasta ostettua tsatsikia. Kalapuikot olivat luonnollisesti Strömsössä paljon kauniimpia, mutta uskallan toivoa, ettei maussa ollut paljonkaan häviämistä CampaKeittiössäkään. Rapeus oli hyvä, juusto ei juurikaan hypännyt esille, mutta niin oli varmaan tarkoituskin. 

4 kommenttia:

  1. Nam, tätä voisi kokeilla sardiineilla kun silakoita ei saatavilla. Michael Björklundista puheenollen, serkkuni opiskelee nyt kokkikurssilla, jonka ohjelman Björklund on laatinut, ja heillä myös lähipäiviä Björklundin kanssa, mikä saa serkun aina niin innostumaan😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa! Minäkin menisin mielelläni hänen oppiinsa

      Poista
  2. Näitä silakoita pitää kyllä kokeilla, näyttää todella herkulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli vähän pienen puoleisia ne silakkafileet, joten ne meinasivat aueta öljyssä. Ehkä voissa paistaminen olisi ollut parempi ratkaisu. Mutta muuten oikein hyvä ohje!

      Poista