lauantai 12. marraskuuta 2022

Jangjorim – naudanlihaa soijakastikeessa


Minulla oli kaksi pientä palaa naudanlihaa, joista ei olisi tullut isompaa ateriaa. Löysin niille Korean Bapsang-blogista hyvän sivuruokaohjeen. Käytin pienen palan sisäfileetä ja toinen pala oli ulkofileetä. Tähän käy monenlainen leikkuu naudasta, voipa sen tehdä possustakin. Leikkuu vaikuttaa kypsymisnopeuteen, joten ainakin minusta tämä oli näppärä tehdä fileestä. 

Nautaa soijakastikkeessa

  • 2 porkkanaa
  • 2 palsternakkaa
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 2 laakerinlehteä
  • 2 kevätsipulia (ei ollut muita sipuleita taloudessa)
  • 1 rkl kokonaisia mustapippureita
  • ripaus chilirouhetta
  • 5 dl vettä
  • 200 g naudanlihaa
  • 6 rkl soijakastiketta
  • 3 rkl miriniä
  • 3 rkl tummaa sokeria
Ensin kiehautin kasvisliemen, laitoin niitä kasviksia, joita sattui olemaan. Kuorin ja leikkasin porkkanat ja palsternakat paloihin, kuorin valkosipulin kynnet ja etsin mausteet esiin, kaadoin niiden päälle kattilaan vettä sen verran, että  ainekset peittyivät hyvin. Kun kasvisliemi oli kiehunut noin kymmenen minuuttia, lisäsin kattilaan kuutioiksi leikatut pihvipalat. Kypsensin lihapaloja liemessä noin 40 minuuttia, kuorin päältä vaahtoa hieman ja kurkin kattilaan toisinaan, en halunnut liemen kiehuvan liiaksi pois. 



Kun lihapalat alkoivat olla mureita, kaadoin kaikki ainekset siivilään ja keräsin liemen talteen. Palautin liemen kattilaan ja noukin lihapalat kasvisten seasta takaisin kattilaan. Lisäsin kattilaan soijakastikkeen, mirinin ja sokerin. Lientä oli nyt sen verran, että lihapalat olivat hyvin liemen peitossa. Jatkoin kypsentämistä noin 30 minuuttia, kunnes liemi oli vähentynyt noin kolmasosalla. Suolaa tämä ei todellakaan tarvitse, soijakastike pitää suolasta huolen. 

Soijakastikkeessa muhitettu naudanliha on tyypillinen korealainen sivuruoka, eikä sitä tarvitse olla paljon aterialla syöjää kohden, muutama palanenkin riittäisi. Olisin voinut pakata heti osan tiiviiseen astiaan ja pitää jääkaapissa muutaman päivän. Tällöin ruoka olisi pitänyt tietysti kuumentaa uudelleen. Nyt me söimme kaiken, sillä meillä oli oikeastaan vain kokoelma korealaisia sivuruokia; saunamunia, rapeaa kurkkua ja kimchiriisiä. Erittäin hyvä aterian osa ja sain käytettyä ne kaksi lihapalaa hyvin. 

EDIT: lisään postauksen CampaSimpukan uudelle Pöytä Koreaksi-välilehdelle, jonne kerään kaikki korealaiset kokeiluni. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti