Karamellikastikkeen tuho ja nousu

Poimin foodgawkerista karamellikastikkeen ohjeen suosikkikansiooni jo jotakin aikoja sitten, tänä aamuna aloin viimein keittopuuhiin. Jossakin kotimaisessakin blogissa juuri oli keitelty kastiketta hyvin samantapaisella ohjeella, mutten löytänyt ohjetta enää TOP-100 ruokablogeista, kun en tullut sitä merkanneeksi muistiin. 

Olen vihdoin leiponut, mehustanut ja säilönyt iänikuisen valkoisen sokerin varastoni loppuun, mutta ajattelin ohjeen toimivan hyvin ruokosokerillakin. Ohjeen mukaan kastikkeeseen meni

• 1 cup sokeria (2,37 dl ollaan sitä tarkalla päällä)
• 1,25 cup kermaa (2,96 dl hehe)
• 1 rkl voita
• 1 t vaniljauutetta
• ripaus suolahiutaleita

Sirottelin sokerin tasaisesti paksun kuparikattilan pohjalle. Mittasin kerman valmiiksi ja otin voinokareen lusikkaan odottamaan, sekä vaniljan ja suolan käden ulottuville. Aloin kuumentaa keskikokoisella kaasuliekillä sokeria ja sehän rupesikin nopsaan sulamaan. Sekoitin sitä varovasti sulasta reunasta keskustan kiteisiin päin puisella lastalla. Koska kyseessä ei ollut valkoinen sokeri, muuttui ruokosokeri heti sulattuaan hyvin kauniin väriseksi, sitä ei tarvinut/voinut juuri keitellä, jota arvelin valkoisen sokerin tarvitsevan halutun värin saavuttamiseksi. Tässä kohtaa ensimmäisen kerran  pelkäsin menneeni metsään. 

Nostin sulan sokerin, josta alkoi tulla melkoisen paahteista tuoksua, pois kaasulta ja annoin se asettua minuutin verran (minut tuntien meni ehkä 30 sekuntia). Kaadoin puolet kermasta kuumaan sokeriin varovasti, kerma kuohahtaa reippaasti, joten kannattaa olla varovainen. Sekoitin vispilällä kerman joukkoon ja sain hieman tököttiä tarttumaan vispilän kiekuroihin. Lisäsin lopun kerman ja vispilöin lisää. Ohjeessa sanottiin, että jos seos meinaa paakkuuntua, kattilan voi nostaa takaisin miedolle tulelle hetkeksi. Näin teinkin. Seos oli melkoisen tasaista ja sekoitin voinokareen, vaniljan ja suolan mukaan. Vispilään tarttui jonkun verran seosta, mutta miedolla lämmöllä se kyllä irtosi ja sekoittui kastikkeeseen. Maistoin pikkuisen vispilästä ja naamani meni nurinpäin, tämähän paloi!

Kaadoin kastikkeen kuitenkin sinapilta virattomaksi jääneeseen purkkiin ja päätin kokeilla myöhemmin uudelleen valkoisella sokerilla. Murjotin aikani ja pienen kaupunkireissun jälkeen avasin karamellikastikepurkkini ja maistoin. Se mitään palanutta ollut! Se oli ihan täydellistä, syvän makuista ja oikein huusi vaniljajäätelöä kaverikseen. 

Aina ei siis kannata heti heittää epäonnistuneeksi luulemaansa kompostiin. Karamellikastikkeen luvataan säilyvän jääkaapissa parisen viikkoa. Saa nähdä kuinka kauan se riittää, kun vaan hommaan hyvää jäätelöä talouteen. 

ps. tunnustan lusikoineeni kastiketta tahallani purkin reunan yli, vaikka se on yksi niitä kliseisiä ruokakuvausjuttuja, joille toisena hetkenä vähän nyrpistelen

Lintujen ruokintaa ja loimulohta

Jokatalvinen ilomme, lintujenruokinta on hyvässä vauhdissa. Takapihan buffetissa käy päivittäin ties kuinka paljon lintuja, mahdotonta sanoa. Lajien määrää on mukava seurata. Meillä on nyt oma mustarastaskin, tai oikeastaan kaksi. Toinen niistä on selvästi suurempi ja rohkeampi, se antaa kyytiä pienemmille linnuille ja ottaa paikkansa reippaasti. Pienempi yksilö on arempi ja väistää muita, tinttejäkin. Pähkinät ovat tällä erää suosituin ja runsasmenekkisin ruokalaatu, Kammenpyörittäjän laskelmien mukaan maapähkinöitä menee parempiin nokkiin melkein kilo päivässä! Myös oravat ovat takapihallemme tervetulleita, emmekä häädä närhiä ja harakoitakaan pois. Kissat saavat vinkin palata koteihinsa felineittensä ääreen.

Ihmisvatsojen täytteeksi meillä oli tänään, viikon surkeimpana kalanostopäivänä, loimulohta. Postasin siitä taannoin, vaikken silloinkaan antanut kovin perusteellista selostusta aiheesta. Pakkasella loimuttamiseen kannattaa varata hieman kesää enemmän aikaa, mutta kun tulet ovat hyvällä mallilla ei itse kalan kypsyminen ota juurikaan sen enempää aikaa kuin kesälämmöilläkään.

ennen lumitöitä

loimuava lohi

Piippaava mysteeri

Meillä on ollut keittiössä piippaava mysteeri. Se ilmeni ensimmäisen kerran parisen viikkoa sitten. Paistelin tyytyväisenä jotain ruokaa ja taisin saada aikaan vähän käryäkin. Kuulin pienen äänen, ihan pikkuisen piippauksen. Arvelin, että liesituuletin ilmaisee mieltään, se ainakin vilkuttaa valoa suodatinten vaatiessa pesua. Kammenpyörittäjä oli sitä mieltä, ettei laitteessa ole äänimerkkiä, vaikkei sekään olisi pahasta. Asia unohtui, kun piippausta ei enää kuulunut. 

Eilen puuhailin keittiössä (kuiskaten kerron, että ruokin jälkikasvun nuudeleilla ja tonnikalalla, joka sentään on MSC-sertifioitua) ja kuulin piippauksen. Ja kuulin toisenkin kerran. Välillä kuului yksi piippaus, sitten pari nopeasti peräkkäin, sitten saattoi olla kolme minuuttia hiljaista. Yritin vaativan kokkauksen (nyt tiedän, ettei kyseessä kuitenkaan ollut sarkasmivaroitin) lomassa etsiä äänen lähdettä. Poikani katsoi minua keittiöön tullessaan kuin vähäjärkistä, aivan ymmärrettävästi, koska olin keittiöajastin korvalla ikään kuin soittaisin sillä. Mutta ääni ei tullut siitä. Aina kun pyörähdin, piipahdus tuntui tulevan takaani. Jos pysähdyin korvat höröllä, mitään ei kuulunut, mutta kun sanoin jotain tai käännähdin, piipahdus kuului. Tällainen on omiaan tekemään ihmisen hulluksi. Syleilin japanilaista riisinkeitintämme korva sen pulleaa masua vasten, sillä siinä kello toimii, vaikkei virtajohto ole kytkettynä, arvelin että se varoittelisi pariston loppumista. Haravoin kahvihyllyä, josko sinne olisi piiloutunut jotain piipittävää. Mutta mitään ei löytynyt. 

Tänään arvoitus ratkesi. Olin tehnyt ruokaa uuniin ja pöydällä oli tiskiä koneeseen pääsyä odottamassa. Kammenpyörittäjä nostaessa kauniin, painavan pannuni tieltään ja laskiessaan sen kädestään kuului pieni piip. Olen joskus maininnut, että minulla on pannu, jossa on tietokone. Ei kai se nyt ihan tietokone ole, mutta siinä on osio, jolla voi määritellä halutun kuumuuden pannulle ja pikkuruinen näyttö. En ole koskaan tullut opetelleeksi tämän toiminnon käyttöä, kunhan olen poistanut osion tiskaamisen ajaksi ja tökännyt sen takaisin, että kahvasta on kivempi pitää kiinni. Tämä  hieno laite nyt sitten on ollut päällä ties kuinka kauan tai olen silloin tällöin hipaissut kytkimiä, säätänyt pannua suuntaan jos toiseen, ehkä sitä kaappiin laittaessani. Siellä pannuni laatikossa on yrittänyt parhaansa mukaan ilmaista minulle, että lisää nyt lämpöä hyvä ihminen, ei tässä päästä muuten 160 asteeseen millään! Eipä ihme, etten kaapiston alalaatikosta paikallistanut piipahduksen lähdettä. 

Arvatkaa onko minulla hölmö olo? Tarinan opetus on se, että älä osta vempeleitä, joita et viitsi opetella käyttämään. Tai jos ostat, kärsi sitten nahoissasi.

Pyöränrakentajan kynttelikkö

Meillä syödään joka päivä jotain, vaikka blogista voisi päätellä tällä hetkellä toisin. Työt ovat kinostuneet nyt niin harmittavasti, ettei kokkailuun, saati bloggailuun ole ollut aikaa ja vielä menee muutama päivä, ennen kuin  taas onkaan. Kammenpyörittäjä kuitenkin puhdetöinään purkaa ja sommittelee pyöränosia. Milloin hän riemuitsee saatuaan jonkun teräksen ja alumiinin liiton rikkoutumaan osia rikkomatta, milloin raapii päätään ja jättää taas jotkut tökötit vaikuttamaan, josko huomenna onnistuisi. Eilen hän kuljeskeli kädessään vetopuolen kampi ja hetken perästä meillä oli innovatiivinen kynttelikkö. Joulun henkeä, ilman muuta!

Hei me leivotaan!

Ei vainkaan, me mitään leivota. Kammenpyörittäjä kävi Jyväskylän jouluisessa taidebasaarissa, kuten joka vuosi. Tälläkin kertaa hän piilotteli osaa ostoksistaan, mutta sain heti pienen pussukan, jossa oli syötävän suloisia korvakoruja. Nyt vaan pitäisi päättää, mitkä niistä ripustaisin korviini. Näitä söpöisiä koruja valmistaa Maaria Salminen Herkkusuu Korut-nimellä. Taidebasaariin ehtii vielä huomennakin!

Yllytyshullun marenkikakku

Joskus kannattaisi miettiä vähän kauemmin, mitä menee lupaamaan. Tässä jokunen aika sitten nuorempi perillinen sattui näkemään Glorian ruoka & viini-lehden keittiön pöydällä ja hän sanoi taikasanat: " Äiti, osaisitkohan tehdä tuollaisen kakun?" Minä käänsin sen tietysti heti päässäni epäilevään muotoon: "Äiti, et varmaankaan osaa tehdä tuollaista?" ja vastasin, että tietysti osaan. En edes tiennyt millainen kakku oli kyseessä, sillä olin vasta aikeissa joskus tulevaisuudessa lueskella kyseistä lehteä. Kyseessä oli jäädytetty marenkikakku lehden numerossa 8/2012. 

Eilinen päivä meni rikollishommissa (älkää pelästykö, kyse oli vain rosvopaistista, ei sen pahemmasta) ja kakun leipominen ei vieläkään toteutunut. Lehti lojui jo avattuna oikealta kohdalta ja pöydällä oli muutamia ohjeeseen liittyviä aineksia ja tarvikkeita odottamassa. Olisin kyllä voinut ja minun olisi pitänyt erotella kananmunat jo valmiiksi, mutta sitäkään en tehnyt. Alla on suoraan lehdestä kopsattu ainesosaluettelo:

Marenkipohjat:

• 6 kananmunan valkuaista
• 2 dl sokeria
• 0,5 tl väkiviinaetikkaa
• 50 g tummaa suklaata

Espressojogurttitäyte:

• 500 g bulgarianjogurttia
• 6 kananmunan keltuaista
• 1 dl sokeria
• 2 dl maitoa
• 1 dl vettä
• 1 rkl espressopikakahvijauhetta 
• 1 tl kardemummaa
• 3 rkl maissitärkkelystä
• 20 g voita
• 2 dl kuohukermaa

Koristeluun:

• suklaatryffeleitä

Tein heti kättelyssä muutoksen ohjeeseen, sillä meillä ei ole espressopikakahvijauhetta. Ohjeen veden ja pikakahvijauheen tilalta käytin tietysti kunnollisen espressoshotin.

Valkuaiset ja keltuaiset erotellaan, keltuaiset laitetaan pieneen kulhoon ja peitetään kelmulla. Valkuaiset laitetaan isoon kulhoon. Valkuaisia vatkataan hetken aikaa niin, että seos alkaa vaahtoutua. Sokeri ja etikka lisätään ja vatkaamista jatketaan noin 8 minuuttia, jossa ajassa kulhoon saadaan aikaan kiiltävää marenkia, joka muodostaa vatkausvispilään terävähuippuisia piikkejä. Marenkia voi kokeilla ottamalla pikkunökösen kahden sormen väliin ja jos sokeri vielä rahisee sormissa, se ei ole vielä tarpeeksi liuennut seokseen. On vatkattava vielä hetki lisää. 

Otetaan kaksi uunipeltiä ja laitetaan niille leivinpaperiarkit. Arkeille piirretään vaikkapa sopivan lautasen avulla pyörylät markkeeraamaan tulevien marenkipohjien kokoa. Aioin koota kakun rengasvuoan pohjan päälle sen verran pienemmistä pohjista, että voisin pakastamisen ajaksi laittaa reunuksen kiinni ilman, että se ottaisi kiinni kakkuun. Käytin siis mallina vuoan pohjaa ja suunnittelin pikkuisen sitä ympyrää pienempiä pohjia. 

Marenkivaahto jaetaan neljän ympyrän kesken, mutta ei vielä tasoitella eikä levitetä. Suklaa sulatetaan vesihauteessa ja lurutellaan marenkipohjien päälle. Lusikalla marenki suklaineen päivineen tasoitellaan niin sieviksi ympyröiksi kuin mahdollista niin, että suklaa jää kauniiksi raidoiksi. Suuri haarukka sopisi tähän tarkoitukseen myös. 

Marenkeja paistetaan 100 asteessa kiertoilmalla kahdessa tasossa noin 90 minuuttia ja annetaan jäähtyä. Jos kiertoilmaa ei ole käytettävissä, uuniin laitetaan lämmöksi 125 ja pohjat täytyy paistaa kahdessa erässä.

Pohjien jäähtyessä tehdään täyte. Jogurttia valutetaan hetken aikaa, jolloin se vielä entisestään jämäköityy. Keltuaiset, sokeri, maito, espressoshotti, kardemumma ja  maissitärkkelys mitataan kattilaan. Seosta kuumennetaan kiehumispisteeseen koko ajan sekoittaen. Kun ensimmäinen kupla nousee pintaan ja seos muuttuu kiisseliksi, kattila otetaan tulelta. Mukaan lisätään voi ja sekoitetaan, kunnes voi sulaa mukaan. Kiisselin annetaan jäähtyä ja sitä sekoitetaan silloin tällöin, jottei se kuortuisi. 

Kerma vatkataan vaahdoksi. Kun kiisseli on jäähtynyt, se kaadetaan isoon kulhoon ja mukaan lisätään valutettu jogurtti. Mukaan lisätään vatkattu kerma. Kakku kootaan alustalle, jolla se voidaan myös pakastaa. Ensimmäinen marenkilevy asetetaan alustalle ja sille lusikoidaan kolmasosa täytekiisselistä. Tämä toistetaan kaksi kertaa ja päällimmäiseksi tulee viimeinen marenkilevy. Minun neljästä marenkilevystäni yksi ei jostain mystisestä syystä suostunut kuivumaan, vaan jäi tahmeaksi ja mahdottomaksi irrottaa leivinpaperista. Niinpä kakkuun tuli vain kolme kerrosta. 

Ohjeen mukaan kakku saisi olla pakastimessa yön yli ja voitaisiin valmistaa useita päiviä ennen tarjoilua, mutta me halusimme maistaa kakkua jo tänään, joten kakku oli pakastimessa noin 5 tuntia ja otin sen huoneenlämpöön tunti ennen syömistä. Kakun oli tarkoitus olla hieman kohmeista tarjoiluhetkellä, muttei jäistä. Koristelin pinnan suklaatryffeleillä, jotka kuvassa näyttävät lihapullilta. Itseoikeutettu hyvä kupillinen kahvia kuului asiaan. Vielä jäi kyllä harjoittelemisen varaa. Täyte ei ollut aivan niin paksua kuin olisi varmaan ollut syytä ja kaikkiaan kakku ei ollut leikkaamisen hetkellä tarpeeksi kylmää. Mutta maku oli kyllä hyvä ja melkein söimme pohjalla olleen paperinkin, kun unohdin mainita siitä muille. 

Pääasiallisin syy kakun kokeiluun on se toive, että meillä ensi keväänä juhlittaisiin ylioppilasta. Keräilen jo mieleeni vinkkejä ja kokeiluja siitä, mitä sitten tuulispäänä, naama punaisena, hiki hatussa, ei-tartte-auttaa-mentaliteetilla valmistaisin!

marengin nätein kohta

Hidasruokien kuningas, rosvopaisti

Päätimme jo viime viikonloppuna, että tänään söisimme rosvopaistia. Sitä emme ole tehneet ainakaan pariin vuoteen. Aikaisemmin meillä oli sitä varten kaivettu kuoppa tontin laidalla. Saimme lahjaksi nuotiopaikan noin viisi vuotta sitten, samanlaisen kuin äidilläni on omalla pihallaan. Se muodostuu kuorma-auton vanteesta keskellä ja sopivan matkan päässä olevasta penkkikehästä. Olemme sen äärellä paistaneet monet makkarat  ja pari kertaa virittäneet paellapannun pesukoneenrumpu-uunin päälle. 

Viime viikonloppuna ilma oli vielä plussan puolella, mutta koko viikon onkin sitten ollut pakkasta ja viime yönä saimme tänne Keski-Suomeenkin ohuen lumipeitteen. Kammenpyörittäjä käänteiskehui meitä siitä, ettemme kaivelleet rosvopaistitiiliä esille ennen pakkasia, mutta kyllä ne sieltä jemmapaikasta pressun alta saatiin nytkin nyhdettyä esiin.

Kymmenen aikaan aamulla Kammenpyörittäjä aloitti tulien pitämisen nuotiopaikalla, hän asetteli tiilet kehäksi vanteen ympärille alkulämmittymään. Minä otin lihat pöydälle lämpenemään. Meillä oli 2 kg pala possun niskaa, vähän alle 2 kg painava naudan sisäpaisti ja kiloinen hirvenpaistipala. Viime mainitun saimme työkaveriltamme, kiitos sinne hieman meistä pohjoiseen!

Valmistelin lihat parin tunnin kuluttua. Tein oliiviöljystä, lipstikkasuolasta ja mustapippurirouheesta mausteseoksen, jota hieroin jokaisen lihapalan pintaan. Hirvi- ja nautapaloihin upotin muutamia valkosipulinkynsiä ja kaikkien päälle taputtelin tuoretta timjamia.

Varasin paketointia varten rullan paksua ja leveää foliota, rullan voipaperia ja pari Hesaria. Laitoin pesualtaaseen lämmintä vettä ja tungin altaaseen noin metrin mittaisen palan voipaperia, joka kastui yllättävän hyvin. Käärin lihapalan voipaperiin. Otin lisää voipaperia ja käärin kaksi muutakin samaan tapaan litimärkään paperiin. Sitten otin pari aukeamaa sanomalehteä ja avasin ne selälleen ennen kuin upotin ne veteen. Kastumisen jälkeen ne pitää nopeasti kääriä lihapalan ympärille, sillä sanomalehtipaperi menee helposti niin pehmeäksi, ettei sitä voi käsitellä. Viimeiseksi käärin jokaisen palan paksuun folioon, noin metrin mittaiseen palaan pariin kertaan, joten foliokerroksia tuli lihan päälle todella monta. Käänsin palan poikittain ensimmäisen foliopätkän jälkeen, jotta liha olisi tasaisesti monen kerroksen sisällä.

Kammenpyörittäjä piti tulta nuotiopaikalla kolmisen tuntia, jolloin vanne oli puolillaan upeaa hiillosta. Hän lapioi hehkuvat hiilet kottikärryihin ja asetti sitten lihapaketit kuopan pohjalle. Niiden päälle hän kaatoi hiilet kottikärrystä, jolloin paketit jäivät aivan piiloon ja suojaan tähän kotitekoiseen uuniin. Hiilien päälle Kammenpyörittäjä nosteli hitsarin hanskat käsissään kuumenneet tiilet. Tiiliä tuli kaksi kerrosta ja koko vanne tuli täyteen. Tiilien päälle hän vielä viritti tulet ja lisäili siihen klapeja silloin tällöin. Kesäisessä rosvopaisteilussa tämä ei ole välttämätöntä, eikä olisi ehkä ollut nytkään, mutta kylmemmällä säällä kyllä.

Lihat olivat paistumassa hiilien ja tiilien alla kolmisen tuntia. Koska lämpötilaa ja kypsyyksiä ei pääse mitenkään tarkistamaan, täytyy vain luottaa vaistoon. Kun ruoka-aika lähestyi, Kammenpyörittäjä nosteli ensin tiilet pois, ne sihisivät kivasti ohuen hangen päällä. Seuraavaksi hän lapioi hiilet varovasti taas kottikärryihin ja lihapakettien alkaessa häämöttää, hän entisestään varovaistui, ettei rikkoisi paketteja. Kuumuutta kestävillä hanskoillaan hän nosti lihapaketit esille ja avasi ne ulkona. Hirvipala oli ilmeisesti saanut vähän muita vähemmän foliota ympärilleen, se olisi pian kuivunut, jollei olisi tullut esiinkaivetuksi. Nauta ja possu olivat aivan optimaalisessa kypsyydessä ja niiden paketeista sai otettu talteen paistolientä pari desiä kummastakin.

Söimme kaikkia lihalaatuja puikulaperunamuusin ja karpaloiden kanssa, eikä voi kyllä valittaa mistään. Muutama suolahippu ja pyöräytys pippurimyllystä kruunasi annokset.

Nuotiopaikalla paistaisi nyt vaikka komppanialle makkarat, mutta eipä taida mahtua tänään. Tiilet saavat jäähtyä rauhassa ennen kuin ne huomenna laitetaan taas jemmaan odottamaan seuraavaa rosvopaistia. 

Campakeittiö ulkoistettuna

Tänään ruoanlaitto on aloitettu ulkona jo yhdeltätoista, tässä menee jonkun aikaa. Voi olla, että tarvitaan ruoanlaittoruokaa, aivan varmasti tarvitaan lämmintä ruoanlaittojuomaa ja paljon vaattetta! Arvaatko mitä puuhaamme?