keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Yhden naisen kokkisota jääkaappia vastaan

Tänään on minun pitkän viikonloppuni viimeinen päivä, tällainen arkisunnuntai. Ajattelin kurkistaa hieman pitemmällä katseella jääkaappiin ja kerätä esille raaka-aineet, jotka ovat vaativat pikaista hyödyntämistä. Tasan kello 9 avasin jääkaapin iloisella mielellä.

Kolme varttia myöhemmin en ollut niinkään iloinen. Siivosin jääkaapista sellaisen määrän pilaantunutta tai antiikkista ruokaa, että naamani punaisuus tuskin ennen huomista hälvenee. Ei vähiten sen vuoksi, miten vaatimattomin  henkilökohtaisin ponnistuksin olen ollut mukana Nälkä voidaan voittaa-kampanjassa. Ehkäpä tässä oli nyt tämän kevään läpsäys poskelle ja ryhdistäytymisen paikka! 

Jos tästä jotain positiivista hakemalla hakee, niin enpä ollut tiennyt, miten monenlaista hometta voikaan purkkeihin muodostua! Aivan ilmiselvästi omatekemäni hillot ja marmeladit kannattaa käyttää vähän pikemmin, sillä säilöntätaidoissani on vielä parantamisen varaa. 

Itsensäruoskimistuokion jälkeen nostin ehtoopuolella, mutta vielä elossa olevat raaka-aineet kuistille ryhmäkuvaan. Olen jossain vaiheessa ilmiselvästi kaipaillut Italiaan enemmänkin, mikäli purnukoihin on uskominen. Ja olen taas ostanut ulkomaisia vadelmia, anteeksi kaikki, koko universumi. Nyt ne sentään eivät vielä ole homeessa. 

Nyt kaivaudun sohvan nurkkaan teekupponen ulottuvillani ja alan metsästää sopivia ohjeita noille aineksille ja palaan tuotoksiin myöhemmin. Sanottakoon, että sitruunan onneton olomuoto johtuu siitä, että olen raastanut sen kuoren joku päivä sitten ruokaan ja puolikalju hedelmäraukka odottaa lopullista iskua.

EDIT: Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokia käsittelevät postauksemme.



maanantai 8. huhtikuuta 2013

Appelsiinipossua ja viranomaisasioita

Laakeri taisi selvitä talvesta hengissä!

Viikonloppuni jatkuu edelleen, se on oikeastaan vasta puolivälissä. Olen hoitanut tärkeitä asioita, kuten otattanut itsestäni uuden version kamalasta passikuvasta. Mutta mitä sitä sanotaankaan? Kun näytät siltä kuin passikuvassasi, tiedät olevasi loman tarpeessa! Jonotin myös viranomaisen puheille, annoin sormenjälkinäytteeni ja muistin hääpäiväni pieleen. Passini ei ole koskaan aikaisemmin ehtinyt mennä vanhaksi ennen uuden tilaamista, joten käytäntö, jolla varmistetaan minun olevan minä, oli uutta. Ei kuulema ole niin nokonuukaa, kunhan puolison nimi menee oikein ja arvaus osuu mielellään oikealle vuosikymmenelle. Nyt odottelen matkustusasiakirjan saapumista ja heti kohta sen jälkeen saammekin tehdä check innit ja pakata laukut!

Tätä mukavaa asiaa odotellessani tein tänään possuruokaa, johon tuli paljon appelsiinia. Käytin ruokaan yhden kokonaisen possunfileen. Meitä oli ruokapöydässä kolme henkilöä, neljäskin olisi aivan mainiosti tullut ruokittua tällä määrällä. Leikkasin fileestä kalvot pois ja viipaloin fileen noin parin sentin siivuiksi. Suolasin ja pippuroin viipaleet molemmilta puolin ja jätin ne vielä lämpenemään siksi aikaa, kun valmistelin aterian muita osia. 

Kuorin muutamia perunoita ja leikkasin ne lohkoiksi, samoin siivosin loput ruusukaalipakkauksen palleroista. Onneksi puolitin ruusukaalit, sillä osassa niistä oli huonoja kohtia keskellä. Esikypsensin ensin perunoita noin kymmenen minuuttia ja nostelin sitten kunnolliset ruusukaalin puolikkaat perunoiden päälle ja sammutin liekin kattilan alta. 

Seuraavaksi käsittelin kaksi mehukasta appelsiinia, joista tekisin appelsiinikastikkeen possulle. Raastoin appelsiinin oranssin kuoren ja keräsin raasteen lautaselle. Leikkasin ensin appelsiin navoilta ohuet hatut niin, että hedelmät seisoivat tukevasti leikkuulaudalla. Sitten leikkasin niistä kuoret pois ohuina suikaleina ylhäältä alas niin, että kaikki valkoinen välikuori lähti myös pois. Otin appelsiinin käteeni ja leikkasin kalvojen välistä saaden sieviä kuorettomia appelsiinilohkoja. Puristin loput mehut hedelmän tyhjäksi jääneestä raadosta kuppiin, mehua tuli kaikkiaan noin 1,5 dl. 

Ohje on Dorie Greenspanin, ilmeisesti ei ole tapana kirjoittaa ohjetta kovin tarkasti, vaan neuvotaan ostamaan kyseinen kirja, josta ohje löytyy. Saatanpa ostaakin. Hänen sivuiltaan tämä ohje kuitenkin löytyy, mutta ilmeisesti siihenkään ei ole soveliasta suoraan linkata. En aivan ymmärtänyt tätä hienovaraista kuviota. Mutta ruoanteosta kerron kuitenkin ylimalkaisesti, jos sopii. 

Paistoin lihapaloihin voissa kauniit paistopinnat, lisäsin appelsiinikuoren ja mehun ja keitin kastikkeen kokoon. Ohuet possupalat kypsyivät muutamissa minuuteissa. Varmistin sopivan kypsyyden leikkaamalla yhden paloista halki. Valelin possupaloja kastikkeella hetkisen verran.

Lisäkkeen viimeistelin paistamalla perunalohkoihin ja ruusukaalin puolikkaisiin rapean pinnan lusikallisessa ankanrasvaa. Lisäsin lopuksi suuren tomaatin kuutioiksi leikattuna ja pari pientä kevätsipulia silputtuna. Maustoin lisäkkeen suolalla ja pippurilla.

Appelsiinin maku sopi hyvin possun kaveriksi, tätä teemme varmasti uudelleenkin. Nopea, arki-iltaankin sopiva ruoka.


sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Paris - Roubaix ja ranskalaisvaikutteista kanaa


Tänään ajettiin yksi kevään tärkeimmistä klassikoista, Paris-Roubaix, Pohjoinen Helvetti. Sen kunniaksi sommittelin ruokaa niin ranskalaisittain kuin osasin. Foodgawkerin kautta päädyin Dorie Greenspanin sivuille, josta otin vinkkejä päivän pataruokaan. Sain padan tulelle ennen Eurosportin kisalähetystä, kävin levittämässä taivaalliset tuoksut ulos, tein alkupaistot grillin sivupolttimolla, sillä tarvitsin todella kuumaa pannua. Sovelsin ohjetta sen mukaan, mitä meiltä löytyi kaapeista ja unohdin osan Dorien käyttämistä aineksista. 
  • 4 broilerin rintaleikettä
  • kourallinen kuivattuja omenaviipaleita
  • 4 pientä porkkanaa
  • 5 kevätsipulia
  • 12 ruusukaalia
  • 4 isoa valkosipulinkynttä
  • 1 luomusitruunan kuori raastettuna
  • 100 g pekonia
  • 5 dl ankkalientä
  • 2 dl valkoviiniä
  • suolaa ja pippuria
  • timjamia
  • rakuunaa
  • rosmariinia

Aloitin kuorimalla porkkanat ja pilkoin ne muutamaan osaaan samoin kuin kevätsipulit. Kuorin valkosipulin kynnet ja raastoin sitruunan kuoren. Puolitin ruusukaalit ja otin uloimmat lehdet pois, mikäli niissä oli jotain huomautettavaa. Kammenpyörittäjä valikoi minulle kourallisen tuoreita yrttejä ja sulatti ankkaliemen pienessä kattilassa. Ripottelin suolahiutaleita ja pippuria broileripaloille. Keräsin kaikki ainekset ulos grillille käteni ulottuville. Puin päälleni hienon asun, johon kuului musta tanttu, fleecepöksyt ja pipo päähän, mutta ei tämä muotinäytös ollutkaan. Sää oli todella viileä, vain pari astetta plussan puolella. 

Kippasin pekonisilpun pannulle ja aloin kuumentaa pannua. Paistoin pekonin rapeaksi ja kippasin silpun pataan odottamaan muita aineksia. Seuraavaksi otin kuumalla pannulla kauniin paistopinnan lihapalojen joka puolelle pekoninrasvan ja voinokareen seoksessa. Siirsin lihapalat syrjään odottamaan, en vielä pataan, sillä halusin niille pienen pedin kasviksista. 


Lisäsin hieman voita pannulle ja kumosin sipulit, valkosipulit, ruusukaalit, omenaviipaleet ja porkkanat pannulle. Pyysin Kammenpyörittäjää tulemaan ulos, sillä pannullinen tuoksui niin mahtavalta, omenaviipaleet aivan heräsivät eloon! Pyörittelin kasviksia hetkisen pannulla niin, että ne ottivat kaikki maut pannulta itseensä. Ripottelin sitten ainekset pannulta padan pohjalle pekonin seuraksi ja nostin lihapalat kasvisten päälle. Sirottelin tuoreet yrtit ja sitruunankuoren päällimmäksi. Liemeksi kaadoin valkoviiniä ja ankkalientä sen verran, että lihat osaksi peittyivät liemeen. Nostin padan keittiöön liedelle ja nostin liemen kiehumaan lempeästi. Pata sai muhia pari tuntia ja sillä aikaan keitimme lisäkkeeksi tummaa riisiä ja Kammenpyörittäjä sommitteli salaatin.


Pyöräilykilpailu oli huippujännittävä, viime sunnuntaina Flanderin ajon voittanut Fabian Cancellara näytti tahtia viimeiset 20 kilometriä. Sää oli ilmeisen kylmä, mutta onneksi sentään aurinkoinen. Ratkaisu tehtiin vasta velodromilla, kylmäpäisesti Cancellara nappasi voiton. Olipa jännittävä loppu!

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Makkarasoppa tämäkin


On olemassa ruokalajeja, joita en ole koskaan tehnyt, esimerkiksi makkarasoppaa. Siis sitä, mihin tulee perunaa ja lenkkimakkaraa, jos oikein hurjaksi ryhdytään, porkkanaa. Syön sitä kyllä mielelläni, muttei vain koskaan tule itse tehtyä sitä. Tänään söimme keittoa, jota voisi sanoa makkarakeitoksikin, jos ei ole termien kanssa niin nokonuuka. 

Tein joitakin viikkoja sitten keittoa myskikurpitsasta ja vähän kaikesta muustakin, mitä vihanneslaatikosta sattui löytymään. Tänään päivällissuunnitelmat lähtivät liikkeelle Espanja mielessäni, sillä Baskimaan ajo päättyy aika-ajoon tänään ja kylmälaatikossa majaili pussillinen mainioita raakachorizoja. Olin myös ostanut uuden myskikurpitsan, se vaihtoi päivittäin paikkaa työtasolla ja olin ainakin kerran jo pudottaa sen lattialle. Muistelin edellistä keittoa tehdessäni huomanneeni ohjeita selatessani, että usein kurpitsa paahdetaan ja nyt halusin kokeilla paahtamista. 

Valitsin kurpitsan pariksi valkosipulin, päätin paahtaa muhkeita kynsiä kuorineen yhdessä kurpitsan kanssa. Halusin saada aikaan mehevää valkosipulitahnaa, jota laittaisin sitten keittoon aluksi varovaisesti ja lopulta ehkä kaiken harmitellen, etten paahtanut enempää kynsiä. Yritin halkaista kurpitsan kahteen yhtä suureen osaan, mutta otteeni kurpitsasta lipesi sen verran, että toisesta puoliskosta tuli toista huomattavasti suurempi, niinpä halkaisin senkin vielä kahtia. Niin minulla oli kolme palasta kurpitsaa. Raaputin siemenet ja säikeiset osat pois ja nostin palat leivinpaperilla päällystetylle uunipannulle. Ripottelin mukaan isoja valkosipulin kynsiä. Maustoin kurpitsapalat suolahiutaleilla ja pippurilla, muutamalla timjami- ja rosmariinioksalla ja ripsin hieman oliiiviöljyä päälle. Paahdoin kurpitsaa ja valkosipulia 200 asteessa noin tunnin. Annoin niiden jäähtyä.

Päivällisajan lähestyessä kaavin kypsän kurpitsanlihan kulhoon. Puristin pehmeän valkosipulin kuorestaan lautaselle, siitä tuli juuri sellaista tahnaa kuin halusinkin, täysin vailla kitkeryyttä. Pilkoin yhden sipulin ja sulatin puolen litran rasian ankkalientä. Sulatin padassa voinokareen ja paistoin siinä sipulia hetkisen ennen kuin lisäsin pataan kypsän kurpitsan ja hieman valkosipulitahnaa. Lisäsin vähän lientä ja annoin keittopohjan kiehua muutamia minuutteja. 

Leikkasin kaksi chorizomakkaraa ohuiksi viipaleiksi, eilisen patongin loput kuutioiksi ja muutaman eiliseltä jääneen tähdechipsin pieniksi paloiksi. Kuumensin paistinpannulla hieman oliiviöljyä ja paahdoin leipäkuutioita hetkisen öljyssä ja ripotin niille hieman bruschettamaustetta. Nostelin paistetut leipäkuutiot talouspaperiarkin päälle jäähtymään. Seuraavaksi nostin samalle pannulle pieniksi kuutioiksi leikatut ranskanperunan palat ja paahdoin niitäkin joka puolelta niin, että niistä tuli rapeita perunanoppia, jotka myös nostelin jäähtymään. Viimeiseksi pannulle pääsivät chorizoviipaleet, ne paistoin oikein rapeiksi. Kaikki nämä lisäkkeet laitoin omiin pieniin kuppeihinsa odottamaan peiteltyinä. 

Kauhoin kypsän kurpitsamassan tehosekoittimeen ja lisäsin hieman lintulientä mukaan niin, että lopputulos oli sakeaa keittoa. Kaadoin keiton takaisin kattilaan ja maistelin sitä. Lisäsin valkosipulitahnaa, suolaa ja pippuria, sekä lorauksen kermaa. Kuumensin keiton ja annostelin sen lautasille. Kukin saattoi ottaa annokseensa mieluisiaan ripoteltavia, chorizoa, krutonkeja, perunakuutioita tai tuoretta timjamia. Kaikkiakaan ei kielletty ottamasta. Ja niin me teimmekin. Paahtaminen teki kurpitsalle ihmeitä ja valkosipuli maistui pehmeästi.


Olemme viettäneet J. Karjalais-viikonloppua. Aloitimme eilen soittamalla ensin uutta Et ole yksin-levyä sen verran, että kappaleet tulivat tutuiksi. Sitten kaivoimme kaikki vinyylit ja CD-levyt esille ja aloimme soittaa niitä aikajärjestyksessä. Kummankin nuoruuteen J kuuluu kyllä vahvasti ja esimerkiksi Villejä lupiineja on aivan selvästi sen kevään levy, jolloin esikoispoikamme syntyi. Hän joutui altistumaan levyn kuulemiselle niin ennen syntymäänsä kuin sen jälkeenkin. Ilmeisesti vaikutus on ollut kuitenkin positiivinen, sillä hän kävi äsken lainaamassa uuden levyn laittaakseen sen omalle soittimelleen. Nuorempi perillinen lähti treffeilleen levypakettiin kuulunut paita päällään.


perjantai 5. huhtikuuta 2013

Kevät, tuu jo!

tämä jo riittäisi
Nämä eivät ole lempiaamujani, nämä huhtikuun aamut, jolloin maa on tuoreen lumen peitossa. Onneksi kuitenkin on vapaapäivä, monen vapaapäivän jonosta vasta ensimmäinen. Aurinkokin on näkyvillä ja tiedossa on mukavia, ruokapainotteisiakin puuhia. Käymme lempikahvilassamme Coffeassa ja siinä  lähellä uudehkossa lähiruokapuodissa, haemme odotetun J. Karjalaisen uuden levyn (vinyylin) ja hankimme viikonlopun päivällisiin raaka-aineita. Jos olen onnekas, puhelimeeni tulee viesti kirjakauppaan saapuneesta tilauksestani. Iltapäivällä seuraamme Baskimaan ajoa ja ehkä avaamme pullon espanjalaista viiniä vapaapäivän, viikonlopun, pyöräilijöiden, J:n ja joskus tulevan kevään kunniaksi!

vihreää väriä lisää, kiitos!

torstai 4. huhtikuuta 2013

Kompura työssään - Mazzer kiittää

Pääsiäisen aikaan käytimme kompressoria ankannahkahommissa ja siihen se olikin oikein oiva peli. Samojen pyhien ja aurinkoisten kelien aikaan Kammenpyörittäjä siivosi myös kahvimyllyn, meidän kahvinkulutuksellamme homma tulee tehdä parin kuukauden välein.  

ties monen kahvikilon jälkeen
vaatii vähän putsausta
ilmapuhaltelun jälkeen
taas valmis käyttöön
Mazzer kiittää!

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Karitsaa viimeiseen pääsiäispäivään


Ettei jäisi mitenkään viime tippaan, söimme varsinaista pääsiäisruokaa tänään. Olimme ostaneet viime viikon alussa karitsapaistin, mutta se joutui pakastimeen, kun torstaina kävimme vielä kaupassa ja bongasimme karitsan kyljysrivejä ja vieläpä ilman marinadia. Ostimme neljä kahdeksan luun riviä, tosin tarkistuslaskennan mukaan yhdessä rivissä oli vain seitsemän luuta. 

Aamulla laitoin karitsapalat maustumaan muutamaksi tunniksi. Mausteseokseen tuli:
  • 0,5 dl oliiviöljyä
  • 4 isoa oksaa tuoretta rosmariinia
  • kimppu tuoretta timjamia
  • 2 suurta valkosipulinkynttä
  • suolaa
  • pippuria
Silppusin yrtit ja valkosipulin ja sekoitin kaikki mausteet öljyyn. Kuivasin kyljysrivit ja hieroin niiden pintaan mausteseosta. Peittelin palat vatiin ja laitoin vadin viileään odottamaan grillaamista. Olin katsonut paisto-ohjeita netistä ja päättelin, että tavoittelemme 60 asteen sisälämpöä. Ennen grillaamista kuumensin pakkasen puolella olevaa grilliä noin vartin verran. Tökkäsin paistomittarin anturin yhteen kyljysriviin varoen osumasta luuhun. Grillasin rivejä noin 25 minuuttia käännellen niitä muutamaan kertaan. Kun sisälämpö saavutti 60 astetta, nostin rivit vatiin ja peittelin ne foliolla odottamaan lisäkkeiden viimeistelyä. 

Karitsan kaverina lautasella oli veneperunoita ja uunissa paahdettuja pikkutomaatteja ja huonoa omaatuntoa herättävää meksikolaista parsaa. Olin esikypsentänyt parsoja muutaman minuuttin ja lopuksi käytin ne grillillä saamassa pienen rapeuden pintaansa ja ottamassa yrttisestä öljystä vähän lisämakua. Leikkasin karitsakareet tikkareiksi ja todentotta kypsyys oli aivan optimaalinen, pieni punertavuus oli aivan toiveittemme mukainen. Luut päätyivät pakastimeen odottamaan liemenkeittelyä.


Skonssit soija- ja spelttijauhoista


Edit: kaupallinen yhteistyö, Soyappétit

Olen Blogiringin kautta mukana Soyappétit-kampanjassa, eikä siihen varmaan noviisimpaa soijakokkaajaa helposti löytäisikään. Sain joitakin viikkoja sitten näytepaketin, jossa oli monenlaisia soijatuoteitta, joista yhdestäkään minulla ei ollut kokemusta. 

Etsiskelin tietoa soijasta ja mietin,  miten ihmeessä lähestyisin tätä aihetta. Löysin sitten kivalta kuulostavan skonssiohjeen, jossa käytettiin myös spelttiä, joka on ollut minulle vähän ongelmallinen raaka-aine myöskin. En pidä kovin paljon kuivatuista karpaloista, joita alkuperäisohjeessa oli käytetty, joten vaihdoin ne kuivattuihin mustikoihin, joita löysin Punnitse ja säästä-kaupasta. 16 skonssia valmistui seuraavista aineista:
  • 110 g Soyappétit-soijajauhoa
  • 150 g täysjyväspelttijauhoa
  • 30 g ruokosokeria
  • 0,5 tl suolaa
  • 1 rkl leivinjauhetta
  • 110 g voita
  • 40 g kuivattuja mustikoita
  • 40 g valkosuklaata
  • 1,5 dl täysmaitoa
  • 1 kananmuna
Kuumensin uunin 200 asteeseen. Mittasin kaikki ainekset valmiiksi. Soijajauho on todella kevyttä, joten sitä tuntui tulevan todella paljon, enemmän kuin spelttiä. Pienin suklaan muruksi ja leikkasin kylmän voin pieniksi kuutioiksi. 

Kaadoin soijajauhon, speltin, suolan, sokerin ja leivinjauheen kulhoon ja sekoittelin ne hyvin lusikalla. Lisäsin voikuutiot mukaan ja hieroin  voin mukaan niin nopsasti kuin mahdollista tavoitellen murumaista rakennetta. Voin kuuluu jäädä skonsseissa pieniksi hiutaleiksi, jotta ne kohottaisivat taikinaa paistovaiheessa. Sekoitin mukaan mustikat ja suklaan ja seuraavaksi lisäsin kulhoon kevyesti vatkatun kananmunan ja maidon. Pyörittelin sitten kaikki ainekset mahdollisimman nopeasti taikinaksi, liika sekoittelu tekee skonssitaikinasta sitkasta. 

Kaavin taikinan kevyesti jauhotetulle leivinlaudalle ja taputtelin sen jauhoisin käsin pyöreäksi levyksi, noin kaksi senttiä paksuksi. Dippasin skonssimuottia jauhoihin, ettei taikina tarttuisi siihen kovin innolla. Painelin pyöreitä skonsseja taikinasta leivinpaperilla päällystetylle uunipellille ja voitelin ne maidolla ennen paistamista. Paistoin skonsseja noin 20 minuuttia, kunnes ne olivat nätin ruskeita. Ne eivät kohonneet ihan niin paljon kuin toivoin, mutta aamiaispöydässä ne maistuivat mustikka- ja vadelmahillon kanssa aivan kelpoisilta.