Tapaksia pöytään!

satoa kasvihuoneesta ja kulatungasta

Tänään on se päivä, jolloin kesälomani päättyy. Olen odotellut koko päivän ankeuden hiipimistä mieleen, mutta vielä sitä ei näy eikä kuulu. Mahdanko päästä töiden syrjään kiinni ilman, että tunnen tuttua tympimistä? Olen vältellyt kaikenlaista omaehtoista ajattelua katsomalla monta jaksoa Kitchen Nightmares-sarjaa ja uimalla pitkään ihanassa syysviileässä järvessä. 

Päivälliseksi meillä oli monenlaisia tapaksia, joita postaan tänään ja tulevina päivinä, jollen ehdi töiden alun vuoksi juuri keittiöön. Otin ohjeita monesta paikasta ja saimmekin oikein kunnon tapaspöydän. Tänään kerron tarkemmin perunakroketeista, joihin otin vinkit The Culinary Chronicles-blogista. Ohjetta sovelsin aivan huoletta. Tein 12 krokettia ja käytin niihin:

• 12 pienehköä siikliperunaa
• 3 kananmunaa
• 0,5 dl oliiviöljyä
• pippuria ja suolaa
• hieman pimentonia
• ohuita chorizosuikaleita
• manchego-lastuja
• venhäjauhoja
• korppujauhoja

Keitin kuoritut perunat kypsiksi ja puristin ne perunalumeksi perunapusertimella. Vatkasin yhden kananmunista oliiviöljyn kanssa sekaisin ja lisäsin perunalumeen. Maustoin seoksen suolalla ja pippurilla, sekä pienellä ripauksella pimentonia. Sekoitin ainekset joustavaksi taikinaksi. Leikkasin muutaman ohuen chorizoviipaleen (tällä kertaa ei Savuhovin maahantuomaa raakamakkaraa, vaan Espanjasta tuomaamme leikkelelaatua) suikaleiksi ja raastoin lastuja manchego-palasta. 

Taputtelin öljytyin käsin ison lihapullan kokoisen pallon perunataikinaa litteäksi lätyksi, asetin lätylle chorizosuikaleen ja pari lastua juustoa. Taitoin lätyn reunat kiinni toisiinsa ja koitin muotoilla perunataikinasta tasakokoisia pötkylöitä. Laitoin kroketit jääkaappiin siksi aikaa, että paistoöljy kuumeni. 

Kuumensin öljyn padassa 180 asteeseen (oikeasti vahingossa kuumensin sen 250 asteeseen, jonka jälkeen piti hyvän aikaa jäähdytellä öljyä ennen kuin pääsin paistamaan). Laitoin leivitysaseman valmiiksi. Ensimmäiseen matalaan vatiin laitoin vehnäjauhoja ja mausteeksi pippuria, toiseen kaksi kananmunaa kevyesti vatkattuina ja kolmanteen korppujauhoja. 

Kun öljy oli halutussa lämpötilassa, leivitin kroketit pyörittämällä ne ensin pippuroiduissa vehnäjauhoissa, sitten kananmunassa ja lopuksi korppujauhoissa. Laitoin neljä krokettia kerrallaan paistumaan noin 3-4 minuutiksi, kunnes niissä oli kauniin kullanruskea pinta. Nostelin ne metallisella reikäkauhalla talouspaperin päälle vuokaan, jonka peittelin foliolla. Söimme näitä ilmavia ja hyviä perunakroketteja majoneesin kanssa ja pidimme kaikki niistä kovasti. Kolme krokettia/syöjä oli enemmän kuin tarpeeksi. 

Vueltan 15. etappi oli aivan hurjan pitkä, 224,9 km. Etapin lähtö oli Andorrasta niistä maisemista, joissa ajelimme elokuussa. Yli kuuden tunnin ajamisen jälkeen voittoon ylsi Jussi Veikkasen tallikaveri Alexandre  Geniez. Tänään sää oli hyvä ja kuvamateriaalia oli kunnolla saatavilla. Kokonaiskilpailua johtaa edelleen 50 sekunnilla Vincenzo Nibali ja toisena on Chris Horner. Huomenna on vuorossa 16. etappi, vielä pitää jaksaa 146 km ja julma loppunousu, ennen kuin tiistainen lepopäivä koittaa. 

Andorrassakin on hyviä autoja!

Paellan jatkojalostusta - täytetyt paprikat

Naureskelimme merkille, muka lehmiä tiellä?

Ensimmäinen oli seuraavan mutkan takana!

Eilistä paellaa jäi sen verran, että tänään oli tähdenlentopäivä. Olen aivan varma, että taloudelliset espanjalaiskotikokit kehittelevät paellantähteistä jotain seuraavalle päivälle, ainakin parhaat sattumat kerätään talteen, jos riisiä päätyykin kierrätykseen. Minulla oli rasiallinen pienehköjä punaisia paprikoita ja päätin käyttää ne pois täyttämällä ne paellalla ja tuunailla muutenkin hieman. 

• 6 punaista pitkulaista paprikaa, ei kuitenkaan suippolaatua
• paellaa
• 12 kirsikkatomaattia
• 12 rkl kermaa
• pieni pala manchego-juustoa

Kuumensin uunin 180 asteeseen ja leikkasin paprikat pitkittäin halki niin, että myös kanta meni kahtia. Leikkasin kalvomaiset osat pois ja naputtelin siemenet irti. Asettelin puolikkaat oliiviöljyllä sivellylle leivinpaperille isoon vuokaan. Perkasin paellasta jokaiseen puolikkaaseen katkaravun, pieniä kanipaloja (anteeksi, luimupupu), chorizoa ja ne muutamat simpukat, jotka olivat jäljellä. Päälle lusikoin niin paljon riisiä, kuin paprikanpuolikkaisiin vain mahtui. Laitoin pinnalle puolikkaiksi leikattuja kirsikkatomaatteja, luruttelin jokaiseen puolikkaaseen lusikallisen kermaa ja raastoin päälle juustoa. Peitin vuoan ensin foliolla, että paprikat kypsyisivät siellä aluksi ilman, että juusto pinnalla heti ruksettuisi. Noin puolen tunnin kuluttua otin folion pois ja nostin uunin lämmön 200 asteeseen, kunnes juusto sai kauniin värin.

EDIT: Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokia käsittelevät postauksemme.

ennen uunia

uunin jälkeen

Olemme päivän aikana hankkiutuneet ajantasalle Vueltan suhteen. Tämän päiväisen etapin lähetys jäi aiottua lyhyemmäksi huonon sään vuoksi, kuvamateriaalia ei ollut saatavilla heti lähetysajan alussa. Vesisade oli melkoista, eikä keskeytyksiltä ja kaatumisiltakaan vältytty. Daniele Ratto Cannondale-tallista sinnitteli ensimmäiseen ammattilaisvoittoonsa ja kakkos- ja kolmospaikat jakoivat Vincenzo Nibali ja Chris Horner. Kokonaiskilpailua johtaa jälleen Vincenzo Nibali ja Horner on 50 sekunnin päässä. Alejandro Valverde on kolmantena. Huominenkin etappi on vuoristoinen. 

Päivän etapin lähtökaupunki, Bàga

Huomenna Jyväskylän liepeillä ajetaan Tähtisadeajot, reitti oli jo merkittynä, kun Kammenpyörittäjä kävi äsken hakemassa numerolappunsa.

Luimupupu, älä avaa tätä postausta, tämä ei sovi sinun silmillesi!

näissä maisemissa Vueltaa on ajettu, vaikkei ollakaan ehditty katsoa

Pari päivää olemme olleet ihan pihalla, kirjaimellisesti. Emme ole katsoneet Vueltaa sekuntiakaan ja ruoanlaittokin on ollut vähän niin ja näin. Tästä voimme syyttää kiittää sukulaisia ja erilaisia aktiviteetteja heidän kanssaan. Tänään sentään ehdimme laittaa ruokaakin, eikä ihan pikaruoka ollutkaan kyseessä. Teimme kolmannen paellamme ja päätimme, että niin kauan kuin Campasimpukka sinnittelee hengissä, teemme kerran kesässä paellan. Perinne se on nuorikin perinne!

Aikaisemmilla kerroilla käytimme lihana broileria, mutta tällä kertaa käytimme kania. Olin nähnyt kaneja Sokoksen ruokaosastolla ja niiden säälittävästä olomuodosta huolimatta olin alkanut pitää mahdollisena sellaisen ostamista. Nyt kun minulla oli saatavilla myös lihanleikkuun asiantuntija, kysyin voisiko hän erottaa pupurievun luistaan ja hän suostui. Ranskalainen lapin oli siististi vakuumiin pakattu ja enemmittä säälittä kannoin sellaisen kassalle.  Muistin nimittäin Rick Steinin Espanja-sarjassa kertoneen, miten riisipeltojen työläiset laittoivat paellaan niin märästä maasta kiinni saadut äyriäiset kuin ansaan jääneet kanitkin. 

Aloitin paellapuuhat sulattamalla liemiä pakastimesta, mukaan pääsi litra ankkalientä ja puoli litraa nimeämätöntä vaaleampaa lientä, joka luultavasti oli kanalientä. Aikaisemmin paistoin paellan tilpehööritkin avotulella, mutta nyt tein hieman toisin. Koska olin aivan ensimmäistä kertaa pupua paistamassa, päätin laittaa sen voin kanssa pannulle ja kypsentää aivan erikseen. Paistelin pupupalat ja maustoin ne suolalla ja pippurilla. Koska olin jo sotkenut pannun, jatkoin sillä. Pilkoin pari sipulia isohkoihin lohkoihin ja leikkasin yhden punaisen suippopaprikan viipaleisiin, käytin ne pannulla ja jätin odottamaan lautaselle. Leikkasin kuusi Savuhovin myymää raakachorizoa paloiksi ja paistoin niitäkin vähän aikaa. Sulatin kylmässä vedessä parikymmentä raakana ja kuorittuna pakastettua isoa katkarapua ja laitoin niiden kanssa samaan kylmään kylpyyn 15 sinisimpukkaa odottelemaan. 

Kun ruoanlaiton aika varsinaisesti tuli, viritimme tutun pesukoneenrumpu-uunimme ja kun pesässä oli mukava hiillos, Kammenpyörittäjä nosti muurikan uunin kanneksi. Koska kaikki lisukkeet olivat jo valmiina, aloitin heti riisillä. Kaadoin muurikalle noin puoli desiä öljyä ja sen päälle noin 700 g paellariisiä, jota toimme Katalonian reissultamme, aivan tavallista Carrefourin bulkkiriiisiä. Muurikka alkoi kuumeta ja koitin kuullotella riisiä niin pitkään, kuin uskalsin. Aloin lisätä pannulle lientä heti, kun vaikutti siltä, että riisi olisi vaarassa palaa. Kaadoin lientä ulkoreunoille ja keskellekin, jossa riisiä oli paksumpi kerros. Riisin kypsytys kesti kaikkiaan noin 45 minuuttia, välillä tulta piti hieman elvytellä ja toisaalta lientä piti lisäillä kaiken aikaa, ettei riisi palaisi. Olin lisännyt liemeen pussillisen Paellero-mausteseosta, jota toimme Kataloniasta, se toi sahramin maun ja värin riisiin. 

Riisi alkoi kypsyä reunoiltaan ja keskellä oli vielä raakaa. Nestettä meni tällä kertaa kaikkiaan melkein kaksi litraa, josta osa oli vettä. Kun riisi alkoi olla kypsää, nostelin ensin riisin päälle pupupalat, chorizot, sitten sipulit ja paprikat, lopuksi sinisimpukat ja katkaravut. Ihan viimeisenä ripottelin pinnalle pari kourallista herneitä ja asettelin sitruunalohkoja. Käänsin katkaravut muutaman minuutin kuluttua, kun ne olivat kypsyneet alapuoleltaan. Laitoin muutamia sahramihippuja, suolaa ja pippuria valmiiseen ruokaan. Kammenpyörittäjä nosti muurikan pois tulelta. 

Paella onnistui hyvin, kani maistui aika samalta kuin kana ja näyttikin siltä. Simpukat avautuivat hienosti ja ravut olivat parahultaisen kypsiä. Suolaa piti hieman lisätä annokseen, sillä pelkäsin koko muurikallisen ylisuolaamista. 

 

Kanin loppu päätyi liemikattilaan, pää ja sisukset eivät päässeet mukaan. Lisäsin kattilaan vettä, valkoviiniä, pari porkkanaa, pari sipulia, kourallisen pippureita, kaksi laakerinlehteä ja muutaman valkosipulin kynnen. Keittelin lientä noin neljä tuntia, kuorin alussa kuohua liemen pinnalta. Valmista lientä tuli 3.5 litraa ja ylitin itseni jopa merkitsemällä liemipurkit!

Vueltan edelliset etapit ovat tallennettuina odottamaan huomista. Toivoaksemme silloin pääsemme ajantasalle kisassa. 

Matematiikkaa lyhyemmälle ehtineille - 5+5 kesähaaste

Sain mainiosta Ja kaikkea muuta-blogista kivan kesähaasteen, jossa muistellaan melkein vielä menossa olevaa kesää. Onhan myönnettävä, että aamuissa on jo syksyn kirpeyttä ja sadepäivinä ei tule mieleen, että tämä nyt on vain kesäinen pieni sadekuuro, vaan syksyltä jo pikkuisen tuntuu. Koska kesä on vielä niin lähellä, on hyvä muistella mitä sitä tulikaan tehtyä ja mitä tapahtuikaan. Niistä löytyy varmasti ainakin viisi kivaa juttua ja viisi vähän käänteishauskaakin.

Otetaan ensin keljut jutut alta pois, on hauskempi päättää postaus iloisiin asioihin.

• selkäni poksahti kesäkuun alkupuolella, pelkäsin siitä tulevan koko suven pilaava vaiva
• kesäkurpitsat eivät onnistuneet tänä vuonna, kukkia oli kyllä valtavasti, mutten sittenkään saanut aikaiseksi kokeilla täytettyjä friteerattuja kurpitsankukkia
• vanhuus ei tule yksin, tämäkin ikävä juttu liittyy itseeni, yksi hampaistani kiusasi minua kahteen otteeseen, mutta saatiin sitten kyllä väliaikaiskuntoon
• riitelin riidan, jonka olisi voinut jättää väliin
• herukkaperhonen (ja sen kaverit) söi(vät) marjapensaamme tyhjiksi, ei toki marjoista, mutta lehdistä - tosi creepyn näköisiä ne pensaat keskellä kesää aivan kaljuina, kuinkahan niiden käy ensi vuonna?

Sitten iloisiin asioihin. Nyt tulee kyllä runsauden pula, sillä olemme tehneet niin paljon kaikkea kivaa ja muutenkin on ollut hauska kesä, että valinnanvaikeus on suuri.

• yo-juhlat kesäkuun alussa, oi sitä vanhempien ylpeyttä ja juhlatkin onnistuivat hienosti
• 3x J.Karjalainen ja 2xKari Peitsamo ja 1x Eläkeläiset, eli festarit!
• blogimiitti Pohjanmaalla, vieläkin hymyilyttää
• pitkä kaksiosainen kesäloma, ensin kolme viikkoa ja sitten viisi, siinä kyllä ehtii jo irti työasioista
• perheen yhteinen matka Kataloniaan

Kerta kiellon päälle:

• kivaa on ollut taas kokkailla alkukesästä Italian ruokia, keskellä kesää ranskalaista ja nyt loppukesästä Espanjan antimia, blogin teema on edelleen olemassa, vaikka välillä rönsyilläänkin sinne tänne

Kesämme on ollut voittopuolisesti positiivinen ja hauska, pienet vastoinkäymiset tai henkiset hiertymät ovat jo unohtuneet. Heitän tämän haasteen seuraaville blogeille, joissa vierailen usein ja joiden kesän kohokohdat ja niiden vastakohdatkin mielelläni kuulisin: sauvajyvänen, luimupupu, Hiidenuhman keittiössä, Andalusian auringossa ja Toinen Jalka Italiassa.

ota vaikka olut muistinvirkistämiseksi!

Tarta de Santiago

Jo viime vuonna ihastuin kovasti The Winter Guest-blogiin ja otinkin sieltä monta espanjalaista ruokaohjetta. Luen blogia ympäri vuoden ja nyt taas sain haaviini sopivan ohjeen. Tarta de Santiago on perinnekakku Galiciasta ja se valmistetaan hyvin rajatuista aineksista, mantelista, sokerista ja kananmunista (sekä mahdollisesti parista mausteesta), muutoin sitä ei saa Santiagon tortuksi kutsuakaan. Linkittämässäni miriammissyn postauksessa on muutakin kiinnostavaa luettavaa tästä aiheesta. Tein kakun puolikkaalla ohjeella, paistoin sen pienessä (halkaisijaltaan 15 cm) irtopohjavuoassa

• 2 kananmunaa
• 120 g sokeria
• 120 g jauhettua mantelia
• puolikkaan sitruunan kuori
• ripaus kanelia
• nokare voita vuoan voiteluun ja ripaus vehnäjauhoa jauhottamiseen

Kuumensin uunin 180 asteeseen. Perinteisellä tavalla tehtynä kakun ainekset vain sekoitetaan yhteen, ensin kuitenkin kananmunia hieman vatkaten. Tein juuri näin, vispilöin kananmunia hetken ja sekoitin sokerin, jauhetun mantelin ja mausteet mukaan nuolijalla pyöräytellen. Kaavin taikinan voideltuun ja jauhotettuun vuokaan ja paistoin sitä noin 25 minuuttia. Koska kakussa ei ole leivinjauhetta, se ei juurikaan kohoa, vaan jää melko litteäksi. Printtasin koristelua varten ristin wikin sivulta, kuten lähdeblogissa oli vinkattu ja askartelin ristin pahvinpalasta. Kun kakku oli jäähtynyt, kumosin sen vuoasta ja laitoin ristin kakun pinnalle. Sirotin topakalla kädellä tomusokeria kokonaan jäähtyneen kakun pinnalle ja nostin ristisabluunan pois.

Kakku on todella heviä kamaa, sitä ei kannata ottaa pientä viipaletta enempää. Olen ollut ymmärtävinäni, että palasen tätä kakkua saavat Camino de Santiagon (pyhiin)vaeltajat, kun pääsevät perille. Ehkä minäkin jonain päivänä?

Vueltan 11. etappi on tänään käsillä, lepopäivä on vietetty ja henkilökohtainen aika-ajo edessä. Pääsen itse katsomaan lähetystä vasta myöhään illalla, sillä tiedossa on monenlaista puuhaa tälle päivälle. Mielenkiinnolla odotan, millaiseksi kisa tästä eteenpäin muodostuu, kun karavaani siirtyy niihin maisemiin, joissa mekin muutama viikko sitten kävimme.

tällä ei voittaisi Nibalikaan

Tätä se mun uneni tiesi, hillajäätelö vohvelilautalla

Lupauduin jo aikoja sitten mukaan Ravintola Postresin ja Jules Destrooper-tuotemerkin järjestämään jälkiruokahaasteeseen, jossa palkintona on illalliskortti kahdelle Ravintola Postresiin ja voittoisan kehitelmän pääseminen Postresin jälkiruokalistalle viikoksi. Vaikka minulla on yleensä aivan rautainen itseluottamus (uskokoon ken tahtoo), en ole ajatellut kehitteleväni itse varsinaisia ruokaohjeita. Onhan tietysti niinkin, että pyörä on jo keksitty jne, mutta jotain pientä omaa ajatusta voisi kai yrittää kehitellä. Tästä siis lähdin ja niistä kahdesta vohvelipaketista, jotka posti toi jo monta viikkoa sitten. 

Sittemmin olen lähinnä tuuminut, että on se ilmoja pidellyt. Viime viikolla päätin, että tällä viimeisellä lomaviikollani minun on otettava vohvelia reunasta ja ruvettava hommiin. Sen verran olin tehnyt taustatyötä, että eräänä yönä näin unta, millaisen jälkiruoan tekisin. Itse asiassa näin monta unta, joissa ei ärsyttävästi näytetty, millainen lopputulos olisi. Valmistin vaikka mitä keittiössäni ja unien tapaan vähän kummallisemmissakin paikoissa, mutta aina uni loppui siihen, että otin esille jonkun hienon lautasen (jollaista minulle ei ole). Sitten yhtenä yönä näin unen loppuun. Nyt piti vain yrittää valmistaa uneni jälkiruoka-annos. 

Pohjoisen ihmisenä olen ollut hillasoilla aika monta kertaa ja suon ominaistuoksu on ollut minusta aina hyvä. Pidän siitä vähän tunkkaisesta tuoksusta, joka on usein soilla, etenkin aurinkoisina päivinä. Tunkkaisuutta en tietenkään tavoitellut sen enempää unessa, kuin valveillakaan tätä jälkiruokaa tehdessäni. Hillat sen sijaan olivat merkittävässä osassa, sillä niitä äitini on tuonut minulle.

Aloitin tekemällä perusjäätelöpohjan, johon käytin ensimmäistä kertaa glukoosisiirappia, vinkit otin DanSukkerin sivuilta, sillä olin kadottanut Kitchen Aidin jäätelölehtisen. Jäätelöä ilmiintyi jäätelökulhoon operaation lopussa noin litran verran, josta arvelen riittävän kuudelle.

• 4 luomukananmunan keltuaista
• 1 dl erikoishienoa sokeria
• 2 dl kermaa
• 1,5 dl maitoa
• 1 dl glukoosisiirappia

Muuta tilpehööriä

• 1,5 dl hilloja
• minipullo lakkalikööriä
• Jules Trooper-vohveleita
• nokare voita
• 25 g valkosuklaata
• 25 g tummaa suklaata
• muutama ehjä hilla koristeluun

Olin laittanut jo edellisenä päivänä jäätelön tekemisessä tarvittavan kulhon pakastimeen jäätymään. Mitä rautaista suunnitelmallisuutta! Aamulla sitten vatkasin sähkövatkaimella sokerin ja keltuaiset kellertäväksi vaahdoksi. Kuumensin maidon, kerman ja glukoosiirapin niin, että ne juuri ja juuri kiehahtivat. Kaadoin kuuman nesteen keltuaisvaahtoon ja toivoin, ettei se menisi kokkeliksi. Ei mennyt. Jäähdyttelin massaa jonkun aikaa ja sillä välin pipertelin muita osasia jälkkäriini.

Pusersin hillat tiheän siivilän läpi saaden aikaan noin desin verran rakenteeltaan ohutta hillasosetta, jonka maustoin lakkaliköörilorauksella. Kuumensin uunin 175 asteeseen ja silppusin leivinpaperille valkosuklaan ja tumman suklaan. Paahdoin niitä uunissa noin viisi minuuttia, jossa ajassa suklaat saivat uuden olomuodon. Valkosuklaa paahtui vaaleanruskeaksi ja sai toffeisen maun ja tumma suklaa muuttui vielä tummemmaksi ja paahteisen makuiseksi ja suutuntuma ilmavaksi. 

Rikoin vohvelin aika pieniin paloihin ja kuumensin pienen pannun. Sulatin sillä nokareen voita ja kumosin vohvelimurut pannulle. Lisäsin niiden joukkoon lorauksen lakkalikööriä ja seos muuttui tahmean, makean aromikkaaksi murumassaksi. Vohvelit olivat melko makeita alunalkaenkin. Kumosin muruset jäähtymään leivinpaperin päälle. 

Kun jäätelömassa oli jäähtynyt, laitoin jäätelökulhon jäätelövispilöineen paikoilleen yleiskoneeseen ja laitoin sen pienimmällä nopeudella pyörimään. Vispilän on ehdottomasti pyörittävä, kun jäätelöpohja kaadetaan kulhoon, muuten se jäätyä jätkähtää heti kulhon seinämiin. Kone sitten pyöritteli  massaa noin vartin verran, kunnes massa tuli sen verran paksuksi, että vispilämekanismi ilmoitti jäätelön valmistumisesta pienellä naksutuksella. Ilman tätä varotoimenpidettä kaltaiseni lahopää unohtaisi jäätelönsä pyörimään niin kauan, että se rikkoisi koneen. 

Kaavin pehmismuotoisen jäätelömassan litran pakasterasiaan ja tasoittelin pinnan. Kaadoin pintaan noin puolet hillakastikkeestani ja pyöräyttelin hieman lusikalla, että kastike sekoittuisi massaan. Ja sitten vain pakastimeen jäätymään. Siis jäätelö, en minä. 

Myöhemmin sitten oli sommittelun aika. Otin isohkon valkoisen lautasen, jolle asetin lautaksi yhden vohvelin. Otin jäätelökauhalla niin täydellisen pallon jäätelöstäni, kuin suinkin osasin yrittäen saada palloon mukaan hillakastikkeista raitaa. Nostin pallon vohvelilautalle ja ripottelin sen liepeille paahdettua suklaata, karamellisoituja vohvelimuruja ja koristelutarkoitukseen säästämiäni täydellisiä hillayksilöitä. Viimeistelin annoksen hillakastikkeella.

Oikein hymyilytti, sillä oloni oli kuin Masterchefissä, taisi vähän kädetkin tutista. Otimme tästä jälkiruokaehdotuksestani kuvia edestä ja takaa, ylhäältä ja sivusta ennen kuin söimme se suihimme. Lakkajäätelö oli hyvää ja kaikki tekemäni muruset, kastikkeet ja paahtopalat olivat  mukavia lisukkeita. Jäätelö oli aavistuksen makeaa minun suuhuni, ehkä glukoosisiirapin määrää voi hieman säätää. Rakenne oli sileä, eikä siinä ollut jääkiteitä. Jäätelö myös säilytti pallomuotonsa melko hyvin eikä sulanut lätäköksi kovin nopeasti, sekin ehkä selittyy tuolla siirapilla. Tältä annokseni näytti:

vohvelit tarjosi Jules Destrooper

Pieni, tujakka salaatti anjoviksilla

Ostimme kauniita anjovisrasioita Espanjasta ja tänään etsin niille käyttöä. Löysin Sabores de Colores-blogista pirteän salaatin, jollaisen sommittelin Kammenpyörittäjälle ja minulle alkupalaksi. Arvelin, ettei nuoriso pitäisi siitä ja olin aivan oikeassa. Kahteen pieneen kulhollisen salaattia käytin:

• muutama salaatinlehti
• mustia oliiveja
• 6 anjovisfilettä (ei minipurkissa enempää ollutkaan)
• pieni pala fetaa
• muutama punasipulirengas
• viiden sentin pätkä porkkanaa
• 1 appelsiini fileroituna

Valmistaminen oli melkoisen yksinkertainen juttu, kunhan leikkasin porkkanan niin ohuiksi viipaleiksi, kun pystyin ja avasin anjovispurkin. Leikkasin appelsiinin fileiksi ja sommittelin kaikki ainekset kuppeihin ja pyöräytin pikkuisen pippuria päälle. Suolaa tämä ei tosiaankaan tarvitse jo fetankin vuoksi, mutta ennen kaikkea kala oli todella suolaista. 

Pääruokana meillä oli lohivartaita, joita oli tehty oikein urakalla monessa blogissa, joita vilkuilin foodgawkerin kautta. Niihin tuli jokaisen lohipalan väliin oikein ohut sitruunaviipale taitettuna ja nepä pitivätkin kalan todella mehevänä.

Vueltan ensimmäistä lepopäivää edeltävä etappi oli täysiverinen vuoritaisto, joka päättyi melkoiseen nousuun. RadioShack Leopardin Chris Horner teki oikea-aikaisen irtioton ja sen lisäksi, että vei etapin nimiinsä, vaihtoi paitansakin punaiseen. Toiseksi ehti Vincenzo Nibali ja hän on kokonaiskilpailussa toisena 52 sekunnin päässä Hornerista. Huomisen huilauksen jälkeen on vuorossa 11. etappi, joka ajetaan henkilökohtaisena aika-ajona.

loppu!

Kumma kun väsyttää

Eiliset kinkerit menivät sen verran reippaasti tämän päivän puolelle, että tästä sunnuntaista tuli melkoisen laiska. Kävimme äsken juhlapaikalla siistimässä jälkemme, mutta olimme juhlineet niin fiksusti, ettei tarvinut kuin nostella ruokien loput jääkaapista ja kerätä sipsinpalat lattialta. Olimme varanneet ruokaa todella sopivasti, muutama paistipala ja keitetty peruna, sekä hieman salaattia ja nakkipaketti oli jäljellä. Juomapuolessa olimme olleet vieläkin tarkempia, jääkaapissa oli yksi olut ja minttupullossa oli sentin verran. 

Virallisen, työhön liittyvän osuuden ja mittavan ruokailun jälkeen meillä oli vuorossa perinteinen kolmiottelu. Kammenpyörittäjä oli ilmeisesti ollut lajien valinnat tehneiden mielessä erityisesti. Hän muodosti yksin oman joukkueensa, joka olikin melkoisen voittoisa. Hän sai todella hienoja palkintoja ja lahjoja vastikäisen vanhenemisensa kunniaksi. Etenkin hän ilahtui uudesta polkupyörästä, jolla hän ei kuitenkaan kuulema aio ajaa työmatkaa, edes yhtä kertaa. 

Vueltan eilinen etappi jäi loppujen lopuksi näkemättä, sillä unohdimme tallentaa sen. Voittajaksi oli suoriutunut Leopold Konig ja punapaidan haltijaksi tuli Nicolas Roche. Nyt katsoimme 9. etapin loppuvaiheet, joissa oli tapponousu, paikoitellen nousu oli 26%:sta. Daniel Moreno voitti etapin ja sai päälleen myös punaisen johtajan paidan. Huomenna on vuorossa kova vuorietappi ja tiistaina on ensimmäinen lepopäivä.