CampaReissu1/2024 viikko 3

Campareissun kolmas viikko alkoi ja ainakin toistaiseksi on sää mitä mainioin, on kuulema monta monta astetta tavanomaista lämpimämpää. 

Keskiviikko 1.5.2024 päivä 15 

Toinen aamu peräkkäin, että saatoimme syödä aamupalaa ulkona. Kävimme ensin ostamassa leipää, arvelimme leipomon olevan kyllä auki, vaikka oli vapunpäivä. Kylän toinen leipomo on vastikään palanut ja se parempi olikin kiinni, mutta onneksi oli kolmaskin, enemmän konditorio. Sieltäkin sai ostaa patongin.

Eilen juttelin kahvin tekemisestä ja tänään oikein huomioin miten nopea tuo alumiininen mutteripannu on. Kahvi tuli valmiiksi kaasulla varmaan alle kolmessa minuutissa.

Aurinko paistoi niin kirkkaasti, että aikomastani aamiaiskuvasta tulikin kuva minun crocseistani ja pöydän reunasta. Matkakukat kuitenkin näkyvät, pionit yhä sinnittelevät.

Antti aloitti maantiepyöräilykauden ja otti kuvat kaikista matkalla näkemistään kirkoista. Tietääpä emäntä, ettei ole minnekään sorruttu humputtelemaan.

Päivällistä tehdessä käytin kaasulieden alla hesaria pöydän suojana rasvan roiskeilta. Mitähän se Petteri olikein tarkoitti 23.4.2023, ettei keneltäkään vaadita? Ihan kuin olisi vähän sittemmin vaadittu.

Leirialueella on tapahtunut suurvaihto, aamulla yli puolet lähti ja nyt on taas melkein täyttä. Sää on ollut paljon ennustetta parempi. Nyt pitäisi oikeasti hieman tuumia, että minne tästä. Ei vielä huomenna tosin.

Torstai 2.5.2024 päivä 16

Ihminen vanhentuu joka päivä, mutta synttäri on vain kerran vuodessa. Tänä vuonna synttärini osui tänne Turckheimiin ja se tiesi sitä, että Antti kipaisi ostamaan hienoja leivonnaisia heti kohta herättyään. Ei olisi kannattanutkaan sitä ennen, sillä unessani hän kaahasi Audilla aivan järjettömästi, muttei ollut asiasta moksiskaan, sanoi vain antaneensa poliisille kansainvälisen ajokorttinsa, joten me voimme jatkaa CampaAdrialla ihan rauhassa. #justjoo #unet

Aamiaisella oli täydellinen kattaus, mitään terveellistä ei nähty eikä kuultu, tai ehkä appelsiinimehua, muttei olla niin nokonuukia.

Tässä Turckheimin kylässä on aivan ihana pieni kotimuseo, jossa on näytillä Velosolexeja. #tietäjättietää . Antti hoksasi sen jo aiemmilla käynneillä, muttei päässyt portista sisään. Nyt hän pyysi leirialueen respassa, että soittaisivat sinne ja sehän toimi kuin junan vessa Seinäjoen asemalla (ei juuri nykyään pääse tätä sanontaa hyvin käyttämään).

Kello kahdelta kävelimme museolle ja pääsimme katsomaan mitä hienoimman kokoelman näitä moottoripolkupyöriä, sivumennen sanoen meilläkin on yksi tuollainen.

Kävimme myös leirialueen lähellä olevassa Staub-outletissa, muttemme nytkään tunteneet halua ostaa kalliita patoja. 10 vuotta sitten olisin tullut hulluksi tuolla, ostimme tai emme.

Olimme juuri päässeet takaisin leirille, kun alkoi taas sataa. Mietimme, että menisimmekö alkuillasta leirialueen kerhotilassa järjestettävään viininmaistelutilaisuuteen. 5 €/nokka, ei ostopakkoa. Olin ihan että joo, mennään vaan. Kun kello tuli aika, olin jo, ettei kai me sentään. Olisi ollut sosiaalista, olisi pitänyt puhua ihmisten kanssa. Jestas miten vaikeaa. Emme menneet.

Huomenna matka jatkuu etelään. Tuosta viimeisen kuvan valikoimasta Antti valkkasi sopivan paikan muutamaksi yöksi.

Perjantai 3.5.2024 päivä 17

Tänään CampaAdria liikahti taas paikaltaan, jatkoimme matkaa kohti Beaujolais-aluetta. Parin päivän kesä nytkähti viileämpään suuntaan, muttei se haitannut.

Näimme matkalla todella monta kirkkoa, useimmat vain kaukaa. Kävimme ostoksilla Witgenheim-nimisessä pikkukaupungissa, siellä oli oikein kolme kirkkoa, joista viimeinen, avauskuvan vasemmassa alanurkassa, oli oikein täysiverinen #avaruuskirkko ! Tässä postauksessa se on ihan omassa kuvassaan, otettu liikkeessä auton ikkunasta.

Ranskassa on kaikenaikaa erilaisia sirkuksia, tivoleita ja näyttelyitä kiertueilla. Ilmeisesti dinosaurukset ovat hyvinkin yleisiä täällä.

Kaupan pihassa opin myös, miten Tesla pitää pysäköidä. Osaan sitten, jos semmoisen joskus hankin.

Melkein koko päivän ajoimme moottoriteitä, oli tosi vähän liikennettä ja uusi Fulli-maksulaitteemme toimi hyvin. Ei tarvinut maksupisteillä kuin hidastaa ja portit aukesivat. Le Poulet de Bresse-maamerkki tuli myös ohitettua.

Leirialue on parin vuoden takaa tuttu, täällä ei ole nyt kovin paljon väkeä. Teimme ruokaa ulkona, pienenpienet possufilepalat, perunagratiinit ja raakavihannessekoitusta pussista.

Ennen kuin alkoi sataa ja ukkostaa, kävimme leirialueen viininmaistelussa. Oli täysin pönötysvapaa tilaisuus, muutama pieni tilkka viiniä, maistelulasit ja yksi pullo roseeta mukaan. Nyt kuuntelemme sateen ropinaa ja olemme iloisia.

Lauantai 4.5.2024 päivä päivä 18

Tänään on ollut vaihtelevan sateinen päivä. Aamupäivällä pääsimme kärryille Snookerin MM-kisoista ja kun sade taukosi, kävelimme muutaman sata metriä kylille. Katsoimme kirkon (mahdollisesti uudelleen, en muista) ja virsikirjatkin tuli dokumentoitua.

Sitten menimme paikallisen viinitilojen co-operatiivin myymälään ja nautimme tilkat paikallisia viinejä.

Ilta lähestyy ja #mobilepiglets ovat ihan täpinöissään, että mitä Otto ja Johanna tänään saavatkaan aikaan suhteessaan. On muuten vaikea lukea pitkästä aikaa ääneen tekstiä, jossa on paljon itselle vieraskielisiä nimiä, ranskaa ja muita minulle vieraita kieliä. Viimeksi olen lukenut iltasatua vuonna 2009 Harry Potterin viimeistä kirjaa.

Sunnuntai 5.5.2024 päivä 19

Edelleen kaikenlaiset sääennusteet tuntuvat olevan sopivia, sillä välillä on ollut aivan kesäistä ja sitten taas synkkää kuin syksyllä.

Antti kävi kävellen kylän keskustassa viemässä kortteja postiin ja osui siellä keväiseen vanhojen autojen tapahtumaan. Tarjolla oli myös syötävää ja juotavaa ja ilmeisesti Antti oli ainoa ulkomaalainen tapahtumassa, sillä hän herätti runsaasti kiinnostusta. Tämän osallistamistapahtuman välttäessäni laitoin campakarttaamme kaikki tähän astiset kirkot, vesitornit, museot ja muut uudet kohteet. Siinä vierähtikin pari tuntia nopeasti.

Saimme katsottua myös Giro d'Italian toisen etapin vaiheita ja postasin blogiin jo aiemmin keväällä kokeilemani italialaisen paistoksen. Oikeasti me söimme tänään viimeisen kuvan valmispiiraset ja loput vihannessekoituspussista. Huomenna on taas kauppapäivä.

Maanantai 6.5.2024 päivä 20

Tänään on ollut vähemmän kiva päivä jonka kruunaa se, että tuttu vaiva, #ranskanpatti alkoi taas vaivata. Sen lisäksi, ettei juuri mikään mennyt kuten halusimme, alkoi nettikin tökkiä pahan kerran ja sitähän minä en kestä yhtään.

Blogissa on kuvaton postaus kaikesta siitä, mitä jouduimme kokemaan. Mikä en tietenkään ole paljon mitään, on niitä pahempiakin asioita maailmassa. Osoite blogiin profiilissa. Ja tässä: https://www.campasimpukka.fi/2024/05/ostognocchit-lautasella.html Tässä päivityksessä on kuvia matkan varrelta, satoi ja oli märkää. Vesitorneja ja kirkkoja. Lautasilla einestä. Että semmonen maanantai.

Ja juuri kun saan uikutettua riittävästi, saatankin päästä laittamaan kuvia postaukseen. Tai sitten en.

Tiistai 7.5.2024 päivä 21

Kolmas viikko CampaReissua on saatu päätökseen ja olemme päässeet niille Ranskan sydänmaille, missä melkein mikään ei toimi, mutta jotkut asiat sentään onnistuvat.

Kävimme aamulla ilmastointimuseossa (lue: ilmailumuseo) ja siellä oli pikkulapsilla yhtä suuri mielenkiinto lentokoneisiin kuin minulla, enemmän tykkäsimme robottiruohonleikkurista. Mutta koska olen #hyvävaimo kävelin tämänkin ilmastointimuseon lävitse kiltisti.

Orangeen emme menneet, koska pysäköinti, tulimme Avignoniin ja täällä olemme helatorstain yli. Tämä on iähtävä city-leirialue, jossa on paljon varjoa suurista plataaneista, mutta saniteettitilat ovat identtisiä 70-luvun pioneerileirien kanssa. Mutta kyllä se piisaa.

Tässä paikassa on monta hyvää juttua, on joki, on leirialue, on palatsi/linna ja ainoa miinus on se, että joki onkin Rhone eikä Loire, joka on minulle #sydäntenjoki Ranskassa. Sielläkään ei netti toimi, joten mitä tässä valittamaan.

Fenkoli-appelsiinisalaatti Ankka Helenin tapaan

Nyt on ollut hieman parempi päivä, vastoinkäymisiä ei ole tullut kuin yksi kerrallaan. Pääsimme aamulla Antin toivomaan ilmastointimuseoon (kuopuksemme käyttämä termi ilmailumuseoista), joka oli sopivan kotoisa. Olen joskus miettinyt miten hyvin sitä pärjäsi uransa läpi tuntematta lentokoneita kovinkaan tarkasti ja tietämättä lentämisestä kovinkaan paljon. Antti on aina ollut paljon kiinnostuneempi ilmailusta ja lentokoneista, eikä sekään uraa haitannut. Minä voin hyvin kävellä läpi vaikka kuinka suuren ilmailumuseon siinä missä minkä muunkin museon, mutta voin ihan hyvin olla ikinä katsomatta yhtään lentokonetta. 

Koska kaikki ei yleensä suju elämässä kuten ruusuilla tanssi, emme menneet aiemman suunnitelman mukaisesti Orangeen katsomaan jotain roomalaiskauden juttuja, joissa olemme kuulema käyneet joko vuonna 2000 tai 2006. Olen ilmiselvästi elänyt tuolloin ruuhkavuosiani, sillä en muista paljonkaan  noiden kesien matkoista Ranskassa. Ja miksi emme Orangeen menneet, se ei näyttänyt ollenkaan matkailuautosopivalta keskustalta. Ajelimme sitten suoraan Avignoniin, jossa olemme käyneet aiemmin joko mielestäni pyyhkiytyneenä vuonna 2000 tai muuten vain unholaan painuneena vuonna 2006. 

Olin myös menossa koko ajan aivan eri leirialueelle kuin Antti, ne sijaitsevat melko lähellä toisiaan, mutta menimme sitten sille, mille Antti aikoi. Olipa kuumottavat 35 minuuttia, kun automme jäi portille ja respassa ei ollut sitten minkään valtakunnan hoppua. Kukaan ei kuitenkaan tullut taaksemme jonoon ja pääsimme kuin pääsimmekin tämän paavillisen kaupungin city-leirille sopivasti ennen helatorstaita ja sen yli. Tässä on samanlaiset perushyvät elementit, on joki, on silta, on leirialue ja linna. Joki ei vain olekaan Loire, mikä on tietysti harmi ja väärin, mutta ehkä tämä Rhonekin kelpaa. 

Iltapäivällä kävimme kävelemässä Avignonin kaduilla ja oikein viimeisen päälle paavillisessa palatsissa, siellä oli salia, kappelia, portaikkoa ja muuta katsottavaa. Samalla lipulla pääsi katsomaan myös paavillisen puutarhan (eikä mitään kaksimielisyyttä, kiitos) ja rikkoutuneen sillan, jolle emme sitten menneetkään tänään, kokeilemme huomenna uudelleen, jos ei olisi niin pitkää jonoa. 

Päivällisenä meillä oli jääkaapin aarteita, sillä kovin suurta ruokavarastoa ei voi pitää kesäolosuhteissa. Meillä oli puolikas patonki, muutama viipale prosciuttoa, pikkuinen meloni ja Henkan Italia-kirjasta kokeilemani fenkoli-appelsiinisalaatti. 

Pieni määrä fenkoli-appelsiinisalaattia

• puolikas pienehköstä fenkolista
• kourallinen valmista salaattisekoitusta pussista
• 1 appelsiini
• 12 mustaa oliivia
• appelsiinimehua
• oliiviöljyä
• 1 tl punaviinietikkaa (ei ole muuta etikkaa mukana)
• ripaus suolaa ja pippuria

Viipaloin matkamandoliinilla puolet fenkolista ohuiksi viipaleiksi ja laitoin sen kulhoon yhdessä salaatinlehtien kanssa. Ranskassa ei oikein saan helposti ostettua ruukkusalaatteja (paitsi Lidlistä), joten ostamme usein pussillisen salaattisekoituksia. Raastoin ensin appelsiinin kuorta hieman jemmaan ja sitten leikkasin appelsiinista kuoret pois. Puristin kuorenpaloista mehut kuppiin. Fileroin appelsiinin (eli leikkasin viipaleet kalvoja myöten) ja puristin vielä rangasta mehua kuppiin. Lisäsin kuppiin hieman oliiviöljyä ja etikkaa, suolaa ja pippuria ja sekoitin kastikkeen muihin aineksiin. Oliivitkin muistin laittaa mukaan, ne olivat kivellisiä hyviä oliiveja, piti vain muistaa syödessä varoa kiviä. 

Aterialla oli siis tätä erittäin hyvää Henrin opastamaan salaattia, jopa minä aavistuksen fenkolivastaisena tykkäsin siitä kovasti ja muuten oli vähän kinkkkua, pikkuinen meloni, patongin loput ja tikkuaskin kokoinen pala mustaleimaa kotoa asti. Näillä pärjää kyllä huomiseen. 

Giro d'Italiassa tilanne on semmoinen, jotta etapin voitti Jonathan Milan ja kokonaiskilpailua johtaa Tadej Pogacar. Mikäpä se siinä. Leirialueen ostonetin ei luvattukaan toimivan striimauksessa, muttei se toimi kyllä muutenkaan, joten Antti meni valittamaan ja sai rahansa takaisin. Selvää parannusta eilisen pekonigaten jälkeen, vai mitä sanotte? Kuvien siirto onnistuu erittäin vajavaisesti, joten taidan luovuttaa ja alkaa odottaa Euroviisu-karsintoja. En ole tänä vuonna vielä nähnyt/kuullut edustajamme biisiä, mutten tee sitä luultavasti nytkään, sillä olen hyvin iltauninen. 

Ostognocchit lautasella

Tännekin olisi voitu mennä, muttei voitu, Lyonissa joku hieno museo vissiin.

Tänään on ollut sellainen reissupäivä, että melkein mikään ei toiminut. Antakaa kun kerron, voi olla, että heikommat joutuvat istumaan tätä lukiessaan. Kaikki alkoi siitä, että koko yön lotuutti vettä oikein huolella ja minua pelotti, että CampaAdria juuttuu leiripaikan nurmikkoon (oli sataa lotuuttanut jo valmiiksi pari vrk melkein koko ajan). Olen nähnyt niin karmeita upotuksia Facebookissa, että sellaiseen en meitä tahtonut saada. No kukapa haluaisikaan juuttua leiripaikan mudaksi muuttuneeseen nurmikkoon? Valvoin yöllä aika kauan miettien, että mitenkä tässä nyt pitäisi oikein rattia kääntää ja kaasua painaa ja mitenkä varsinkaan ei. Ja minähän en ollut autoa mihinkään siirtämässä, joten melko turhaa unetonna piehtarointia. 

Tämä ei varsinaisesti liity mihinkään.

CampaAdria lähti oikein nätisti tontilta asvaltille, ehkä yksi pensasaidan lehti irtosi ja pieni nurmenpinnan rikkonainen kohta tuli. Mutta ei mitään synkkiä uurroksia eikä hinausapua tarvittu, ei ollut lähelläkään. Tästä siis selvittiin ja sitten oli tarkoitus nauttia terveellinen ja monipuolinen mäkkäriaamiainen, joka kuuluu jokaiseen reissuun, joka sijoittuu maamme rajojen ulkopuolelle. Kyllähän niitä mättöjä vissiin Suomessakin saa rajoitetusti, muttei yleensä tee mieli. 

Kartasta etsimämme Mäkkäri oli siellä missä pitikin ja saimme auton parkkiin sinne, mihin googlekartan mukaan pitäisikin saada. Tilasimme tököttelynäytöstä oikein mallikkaan setin aamiaisruokaa ja yritimme maksaa. Se sitten ei onnistunutkaan, vaan piti mennä tiskille. Siellä sentään raha kelpasi. Saimme noin vartin päästä annoksemme oikein pöytään kannetusti. Näytti siltä, ettei Mäkkärin aamiainen mitenkään voi olla kannattava konsepti, ainakin viisi työntekijää oli paikalla ja yksi kaksikko otti aamukahvit pikkupalaveriansa luonnistamaan ja sitten olimme me. 

Eikä tämä

Pian oli käsillä seuraava katastrofi. Olimme tilanneet McMuffinit, joita Antti on syönyt jo teininä Amerikassa, me koko perheellä 2000-luvun alussa lasten kanssa niinikään Amerikassa ja sittemmin myös Euroopassa. Ja olenhan minä tehnyt niitä itsekin. Miten hyvin meni teidän mielestä, kun McMuffinista puuttui pekoni, vaikka kääreen päällä oli oikein tarra, notta bacon? Ja miten hyvin mielestänne me suoriuduimme, kun söimme kiltisti McMuffinit ilman pekonia, emmekä menneet lainkaan valittamaan. Tämä on varmastikin pohjoismaisen ei nyt tehdä tästä numeroo-ajattelun huippu. Söimme McMuffinit ilman pekonia, kuinka säälittävää se on?

Seuraavaksi piti mennä kauppaan, tälle reissulle uuden ketjun kauppaan. Haluamme aina käydä joka saatavilla olevan ketjun kaupoissa. Marketista oli puolet räjäytetty taivaan tuuliin ja samalla suuri parkkipaikka oli työmaana, emmekä me mahtuneet viereenkään, joten jatkoimme matkaa päättäen, että menemmepä sitten seuraavaan kaupunkiin kauppaan. Moottoritieajelu suju ihme kyllä hyvin, Fulli-maksupulikka ikkunassa toimi hyvin ja puomit nousivat, olimme ihan että jees. 

Siellä seuraavassa kaupungissa marketin piha oli sellainen ranskalainen temppurata, jossa kaikkein pienimmät fiiatitkin joutuivat hinkkaamaan itseään pois pysäköintiruudusta ja jostain kumman syystä niissä on aina poistuminen etuoven editse. Miksi kaikkien, joka jumalan auton pitää ajaa etuoven editse? Eli emme menneet sinnekään kauppaan. 

Taas moottoritielle ja kohti seuraavaa pettymystä. Sitä ei tullut, vaan pääsimme kauppaan, viimeisen kilometrin ajoimme poliisiauton perässä ja päättelimme, että sehän on meille Marshall to Guide ja niin se olikin. Poliisit ehtivät boulangerien pullajonoon ennen meitä, sillä meidän piti hakea ostoskärry. Ruokakauppakäynti onnistui ihan hyvin, paitsi ettei ollut lihapullia, semmoisia valmiita raakoja lihapullia, joita keksin justiinsa haluta. 

Meillä oli kuulkaa oikein varaus leirialueelle seuraaviksi kolmeksi yöksi, sillä tällä viikolla on taas arkipyhä, helatorstai. Paikka näytti netissä ihan hyvältä, mutta loppulähestymisen aikana, (työaikoina sanoimme, että ulkomerkin jälkeen) aloimme ihmetellä, ettei ole yhden yhtä kylttiä alueelle ja tiet kapenivat kapenemistaan. Kyllä se alue sieltä löytyi, mutta jo tieltä saatoin sanoa, että taitaa olla Ryysyranta. Semmoinen, jolle en halua. Antti rohkeana miehenä (olihan hän jo selvinnyt McMuffinista ilman pekonia) meni katsomaan lähempää ja oli puhunut (tietääkseen) itsensä irti varauksestamme, sillä kaikki tontit olivat nurmikkoisia ja melko märän näköisiä. Mistään ryysyrantaisuudesta hän ei sanonut peruessaan, mikä johtuu varmaan siitä, ettei hän juuri muistanut mikä Ryysyranta on ranskaksi. 

Siinä kohden täytyi tehdä plan B, jotka ovat kuulemma maailmassa nykyään aika kortilla. Minä jostain syystä muistin, että minullahan on se Camping Car Park-kortti ja appi ja siellä 8 euroa rahaa. #kuihienooseon ? Ensin piti etsiä se kortti, joka ei ollut siellä missä muistin, enkä ollut päivittänyt uutta maksukorttiani tiliini, mutta nämä olivat vain pikku hidasteita elämän vuoristoradalla. Koska olen pätevä #atkmuija päivitin maksukorttini ja appini ja kaiken muunkin minkä keksin ja kohta minulla oli toimiva appi ja löysin meille yöpaikan melko läheltä sitä Ryysyrantaa. Edellisen kerran olimme Camping Car Park-paikassa syksyllä 2022 ja silloin sain niihin jonkunlaisen pelon, kun poistuminen ei onnistunut ilman asiakaspalveluun soittamista. Kuinka kauheaa se on, kun ei osaa sanoa paikan nimeä eikä vastaaja ymmärrä minun nimeäni ja taisi olla kylmä ilmakin ja muutenkin kaikki hirveää? Ilmeisesti kuulostin tarpeeksi epätoivoiselta, että portti sittenkin aukeni. Tänään pääsimme sisälle kaatosateessa, kun olin tällännyt korttiani ainakin kuusi kertaa lukulaitteeseen, jossa on jostain kumman syystä numeronäppäimistökin, vaikka mitään ei pitänyt näppäillä. 

Alue on entinen leirialue, jonka saniteettitilat on riisuttu mukavuuksista, ei ole pönttöä eikä allasta, ihan pitää omissa pytyissä olla. Mutta hinta ei ole paha. Sähköä saa, nettiä en nyt osannutkaan taas löytää, joten olemme omissa neteissämme. Vettä on tarjolla, kemssan ja harmaan veden voi jättää ja loossiit (campingkielellä pitchit) ovat niin ahtaat, että jokaisesta rajapusikosta tulee otettua pikku näyte. Nyt kun ilta alkaa käsillä, on sadekin tauonnut. Katsoimme tikuten ja takuten Giro d'Italian kolmannen etapin, jonka päätteeksi saatiin uusi etappivoittaja, mutta Tadej Pogacar on yhä kokonaiskilpailun ykkönen. 

Päivällisenä meillä oli liikaa ruokaa. Italialaisuuskin on hieman siinä ja tässä. Ostimme kaupasta, kun sinne viimein pääsimme rasian valmiita gnoccheja ja niiden kanssa paistoin minimaalisen pieniä meheviä salamimakkaroita, kirsikkatomaatteja ja lopuksi vielä mozzarellaa. Emme mitenkään jaksaneet syödä kaikkea, ainakin lusikallinen jäi tähteeksi. Ja kuvassakin näyttää, että meillä olisi ollut ruokana paistettuja sormenpätkiä. 

Automme ympärillä kiehnäsi ruoanlaiton ajan kissa, ensin luulin että naukuminen tulee telkkarista, mutta ulkoa se tuli. Antti avasi oven ja oli tosi lähellä, ettei sinisilmäinen kissa olisi asettunut taloksi. 

Jostain syystä en nyt pääse käsiksi kuviini, joten tämä jaaritus tulee nyt postatuksi ilman kuvia. Olinkin jo ihmeissäni, ettei #ranskanpatti ole mitenkään oireillut tällä reissulla. Nyt se sitten alkoi taas. Tavallaan se kruunaa koko päivän. Varsinkin kun kuvatkin koko päivältä ovat ihan surkeita. Kuva kerrallaan saatan saada niitä laitettua. 

Henkan Italia – tomaatti-perunapaistos

Viime vuoden lopulla olimme Jyväskylän viini- ja kirjamessuilla ja olin jo valmiiksi katsonut ostettavaksi Henri Alenin Henkan Italia-kirjan. Sen löysinkin, mutta harmikseni kaikki kirjat olivat kansiltaan kieroja, liekö syynä suuren messuhallin kostea ilma vai mikä, mutta kaikki olivat kieroja. Halusin silti kyseisen kirjan ja ostin sen. 

Vasta muutamaan kuukautta myöhemmin palasin kirjan pariin, halusin tutkia sitä sillä silmällä, että miten ohjeet soveltuisivat retkikokkaukseen. Seuraava CampaReissu olisi kuitenkin taas melko lähellä tulevaisuudessa. Otin kirjan hyllystä ja selasin sitä puolisen tuntia. Huomasin, että siinä oli paljon muutakin luettavaa kuin ruokaohjeet, mutta ne tarinat jätin tuonnemmas luettavaksi. 

Löysin pikaisella selauksella ainakin parikymmentä ohjetta, joita halusin kokeilla. Päätin myös, että kokeilisin muutamia ohjeita jo etukäteen ajatellen CampaSimpukan vuotuista Italia-haastetta.  Keväällä blogissa on ollut pakkona tapana kokata italialaista ruokaa Giro d'Italian aikaan. Koska meillä on nyt mahdollista olla matkalla keväällä, siirtyy normaali ruokatalous pitkiksikin ajoiksi reissumoodiin. Reissussa ei kuitenkaan ole aina käytännöllistä toteuttaa teemaa 21 päivää peräjälkeen. Niinpä olen tehnyt muutaman koekokkauksen etukäteen ja postaan vasta tarvittaessa, jollei mitään keksikään reissun päällä tai on vaikka kipeänä tai jotain. 

Maaliskuun alussa  kokeilin erästä Henrin ohjetta tomaatti-perunapaistoksesta. Se oli tosi mukava ruoka, tein sen annoskoossa, koska minulla on kaksi somaa englantilaista vuokaa, joita en ole käyttänyt varmaan kolmeakaan kertaa niiden kymmenen vuoden aikana, jotka olen ne omistanut. Aineksia ei mennyt paljon, kun oikein pienensin ohjetta kahteen pikkuvuokaan. 

Tomaatti-perunapaistos kahdelle Ankka Helenin eiku Henkka Alenin tapaan

• 2 suurehkoa perunaa
• 2 tomaattia
• 1 sipuli
• 1 dl raastettua pecorino-juustoa
• 0,5 dl korppujauhoja
• tuoretta oreganoa
• suolaa ja pippuria
• oliiviöljyä

Kuumensin uunin 170 asteeseen ja leikkasin perunat, tomaatit ja sipulin ohuiksi viipaleiksi. Sommittelin peruna- ja tomaattiviipaleet toistensa kanssa lomittain vuokiin ja maustoin kerroksia suolalla, pippurilla ja oreganolla. Unohdin ensin sipulit, vaikka ne olivat ihan siinä nokan alla valmiiksi viipaloituina. Tungin viipaleet lopuksi vielä mukaan. Ripottelin päälle juustoraastetta ja korppujauhoja ja viimeistelin pinnan vielä oliiviöljyllä, ettei korppujauho palaisi uunissa. Ihan päällimmäiseksi tuli vähän lisää oreganoa. Paistoin annosvuokia ensin foliolla peitettynä noin tunnin verran ja lopuksi vielä noin 20 minuuttia ilman foliota (alkuperäisohjeessa tehtiin toisinpäin). Kokeilin tikulla perunan kypsyyttä ja tässä kohden ruoka olikin jo kypsää.

Oiva sivuke tämä paistos, sen kaverina olivat italialaiset lihapullat. Kolme pullaa/annos oli ihan riittävästi. Postaus niistä tulee lähipäivinä. 

Giro d'Italiassa tilanne on sellainen, että toinen etappi on ajettu ja sen voittajaksi saimme iloksemme Tadej Pogacarin. Tämä oli hänen ensimmäinen Giro-etapin voittonsa. Vielä hän ei tehnyt mitään hirveää ajallista repäisyä, mutta hyvin ajoitetun irtoamisen pääjoukosta viimeisessä nousussa ja otti samalla kilpailun johtajan pinkin paidan. Saimme katsottua etappia oikein hyvin leirialueen netillä. Täällä on niin vähän väkeä, että netti jaksaa hyvin toimia. 

Tervetuloa Giro d'Italia ja CampaSimpukan äxännes italialainen ruokahaaste

Nyt en jokseenkaan osaa laskea, että monesko tämä italialainen ruokahaaste on. Syynä on varmaan se, että kirjoitin matikasta vain vaatimattoman B:n vuonna 1985. En osaa laskea sitäkään, kuinka vanha blogi on nyt, kun se alkoi vuonna 2011. Auttakee! Melko vanha? Nuori? Ihan vasta alkutekijöissään?

Olemme nyt CampaReissulla ja pohjanmaalaisittain Ala-Burgundyssa, Beaujolaisin alueella. Kauhean vaikeita nämä nimet. Italialainen ruokahaaste nro x alkoi tänään pastalla. Mikä paremmin voisikaan sopia tilanteeseen? Tämän kehitin ihan omasta tai asiakkaan päästä. Kyllä sitä nyt pitää yksi pastaruoka osata tehdä. 

Tonnikalapasta kahdelle

• pieni peukku-etusormiote spagettia
• vettä ja suolaa pastan keittämiseen
• 1 pieni säilyketölkki tonnikalaa (Cittarin tarjoushyllystä ostettua, valmiiksi valutettua, basilika-sitruunamaustettua 1 €/tölkki)
• 1 kevätsipuli
• 2 valkosipulin kynttä
• 1 rkl oliiviöljyä
• 2 rkl sitruunamehua
• suolaa ja pippuria
• tuoretta basilikaa
• raastettua parmesaania

Ensin laitoin vettä kiehumaan pastaa varten. Kun vesi kiehui, suolasin sen ja taitoin spagetit puoliksi sopimaan kattilaan paremmin. Kuvassa kyseistä taittoa ei ollut vielä tehty. 

Pastan kypsyessä leikkasin valkosipulin ja kevätsipulin viipaleisiin ja kun pasta-ajastimessa oli vielä 5 minuuttia jäljellä, laitoin sipulit kypsymään pannulla oliiviöljyssä. Tonnikalapurkki oli jo avattu ja muutenkin kaikki oli valmiina. Kuumensin kypsien sipulien kanssa tonnikalan ja lorautin niille sitruunamehua, maustoin pippurilla ja suolalla. 

Kun pasta oli kypsää, Antti valutti sen siivilään ja sekoitin pastan sipuli-tonnikalaseokseeen, lisämaustoin vielä pippurilla, parmesaanilla ja basilikalla. Oli oikein sopiva annos kahdelle, usein haluan vielä lisätä pastaa keittovaiheen alussa, mutta nyt maltoin mieleni. 

Saatoimme katsoa Giro d'Italian ensimmäistä etappia aika hyvin leirialueen netillä, välillä kyllä yhteys tökki. Voittajaksi ajoi Jhonotan Narvaez, hänestä en ole ikinä kuullutkaan. Vissiin hän on kolumbialainen. Tadej Pogacar on kolmantena huomiseen lähdettäessä.