Joukkueaika-ajoa ja appelsiinisalaattia

Nyt minulle voisi tarjota vaikka Gyprocia ja uskoisin, että varmaankin tämä maistuu hyvältä. Ei siis ole makuaistia ja harvinaista kyllä, nälkäkään. Perhe sai syödä tähdenlentoja ja askartelin nopean appelsiinisalaatin itselleni ja lisäkkeeksi toisille tuomaan värillään hieman iloa. Niin sain menemään hieman ehtoopuolelle kallistuvat sitrushedelmätkin ja Italia-teeman toteutettua. 

Löysin ohjeen värikkääseen salaattiin The Tasteful Life-sivulta. Kuvan salaatti näytti niin herkulliselta, että sitä oli kokeiltava. Insalata di Arance siis päivän pikaisena Italia-panostuksena. 

• 3 appelsiinia
• 1 pieni punasipuli
• jotain yrttiä (meiltä lähti sisäyrtit ulos juuri ja kävin sateessa nappaamassa jotain)
• suolaa ja pippuria
• oliiviöljyä

Leikkasin appelsiineista hatut kummaltakin navalta ja veistelin ne hedelmälihaa myöten kuorettomiksi. Viipaloin hedelmät muutaman millin kiekoiksi. Asettelin appelsiinikiekot lautaselle ja ripottelin päälle ohuiksi renkaiksi leikatun punasipulin, muutama suolakiteen ja pari pyöräytystä pippuria. Viimeistelin annoksen oliiviöljypirskeillä. Salaatti sai maustua jääkaapissa tunnin verran ja sen syömisestä tuli ainakin iloisemmalle mielelle, jos ei vielä ihan terveeksi.

Giron toinen etappi ajetaan joukkueaika-ajona Ischian saarella 17,4 km mittaisena. Vaikka muuten aika-ajot ovat hieman tylsiä etappeja, ne näin kisan alussa toimivat mukavasti joukkueiden esittelynä ja kilpailuasutkin tulevat tutuiksi.

oululaista osaamista

Mustaherukkaista semifreddoa Giron aloituspäivänä

Tänään, Giron aloituspäivänä minulle meinaa iskeä flussa, enkä ole kaikkein parhaimmillani keittiöpuuhiin. Löysin kuitenkin foodgakweriin tekemästäni Italia-kansiosta helpolta kuulostavan semifreddon ohjeen Bron Marshall-sivuilta. Tein sen heti aamiaisen jälkeen pakastimeen jähmettymään, siltä varalta, että tauti todellakin iskisi ja minun olisi vetäydyttävä vuoteeseen vakituisemminkin. 

• 5 keltuaista
• 2,5 dl mustaherukoita
• 1 tl vaniljauutetta
• 3 rkl sokeria
• 3,3 dl kermaa (määrä purkin pakkauskoon vuoksi)

Erottelin keltuaiset yleiskoneen kulhoon ja lisäsin sinne vaniljauutteen. Annoin koneen vatkata keltuaisia useita minuutteja niin, että siitä muodostui hennon vaaleankeltaista vaahtoa. Sulatin mustaherukkojan hieman mikrossa ja painelin niitä vähän lusikalla, niin että marjojen rakenne meni rikki. Vatkasin kylmän kerman pehmeäksi vaahdoksi. Lisäsin marjat keltuaisvaahtoon lusikallinen kerrallaan, jätin reilun lusikallisen lopuksi lisättäväksi. Makeutin seoksen sokerilla. Yhdistin marjavaahdon ja kermavaahdon nuolijalla sekoittaen ja kumosin massan lasiseen pitkulaiseen vuokaan. Ripottelin viimeiset marjat massan pinnalle ja piirtelin puisella varrastikulla kuvioita massan pintaan. Peitin vuoan tuorekelmulla ja valtuutin Kammenpyörittäjän sijoittamaan vuoan pakastimeen vatupassilleen suoraan. Annoin vuoan olla pakastimessa päivällisen jälkeiseen aikaan asti, noin 5 tuntia. Otin jäätelökauhalla semifreddosta semipalloja ja nautimme jälkiruoan kahvin kanssa hyvillä mielin.

Giron ensimmäinen etappi ajettiin Napolin ympäristössä. Näytti olevan hieman viime vuotista aloitusta lämpimämpää! Monia kolareita, nahkan rullautumista ja tyypillistä hermostuneisuutta oli ilmassa. Etapin voittoon ylsi kirimiehistä suosikkini, Mark Cavendish OPQ-tallista. Minä taidan huomenna viihtyä tavallistakin enemmän sohvan nurkassa nuhanenääni parannellen. 

Giro d'Italia lähestyy, saapasmaan kokkauksia tiedossa!

Talvella  2010-2011  emmin pitkään tohtisinko aloittaa blogia, 7.5.2011 uskalsin. Tuolloin  alkoi sen vuoden Giro d'Italia ja siitä  asti  olemme kokkailleet suurten  ympäriajojen maiden  mukaisia ruokia kisojen ajan. Toukokuussa  italialaista Giron hengessä, heinäkuussa Tourin mukana ranskalaista ja syyskuussa espanjalaista Vueltan kannustamana. 

Giro Tanskassa 2012

Olin hyvin epäileväinen sen suhteen, jaksaisimmeko toteuttaa itsellemme asettamamme bloggaushaasteen. Olin varautunut siihen, entä intomme saattaisi laantua, koko homma saattaisi kuivua kasaan jo ennen ensimmäistä syksyä. Mutta mitä vielä? Innostuimme bloggaamisesta valtavasti, etenkin minä. Kammenpyörittäjä on ollut korvaamaton neuvonantaja kuvausasioissa ja syönyt lukemattomat määrät välillä kummallisiakin ruokia. Jälkeläiset ovat tottuneet siihen, ettei mihinkään ruokaan pidä koskea, ennen kuin kamera on laitettu takaisin olohuoneen pöydälle ja sittenkin vielä voi tulla komento laskea haarukka alas, otetaan vielä yksi kuva!

Nyt Campasimpukan kolmas bloggausvuosi on alkamassa, ylihuomenna Giro d'Italia taas alkaa ja meillä kokkaillaan italialaista ruokaa jokaisena kisan päivänä, tai ainakin niin monena, kuin aikataulut antavat myöten. Olen keräillyt ruokaohjeita ja ideoita valmiiksi, mutta mitään valmista ohjelmaa en ole itselleni asettanut. Toimin aina parhaiten pienessä paineessa, joten päivä kerrallaan päätän, millaisen italialaisen ruoan kunakin päivänä teen. Otan mielelläni vastaan vinkkejä ja ehdotuksia ruokalajeista, joita voisin kokeilla. Aion etupäässä kokeilla minulle vielä vieraita ruokia, mutta muutama revisited saattaa myös tulla tehdyksi.  Blogin syntymäpäivää vietämme ensi tiistaina. 

No minäkin, kun muutkin - munkit!

Nyt kun jälkeläiset ovat aikaa ohittaneet foliopallo- ja serpentiini-ikänsä, ei vappu enää juurikaan näy talossa. Simakin jäi tekemättä tänä vuonna, koska olimme juuri kriittiseen aikaan reissussa. Olin eilen työpäivän jälkeen sitä mieltä, että nyt jäävät kyllä  munkitkin tekemättä. Kotiin tultuani sain kuitenkin minulle epätyypilliseen tapaan jostain pienen energiapurskeen ja tein kuin teinkin pienen munkkitaikinan kohoamaan. Päätin, etten ottaisi rasvakeitintä esille, vaan paistaisin munkit padassa grillin sivupolttimolla. Pata on niin paljon nopsempi siivota sitten öljyn jäähtymisen jälkeen. Käytin monta vuotta sitten Hesarin vappuruoan teemasivulta ottamaani munkkiohjetta pienin sovelluksin. 

• 0,5 l maitoa
• 50 g tuoretta hiivaa 
• 2 dl sokeria
• 1,5 tl suolaa
• 2 tl vaniljasokeria
• (1,5 rkl jauhettua kardemummaa, en tykkää, jätin pois)
• 100 g pehmeää voita
• 1 kananmuna
• 10-12 dl vehnäjauhoja
• sokeria koristeluun
• 1,5 l rypsiöljyä paistamiseen

Teen pullataikinan aina aivan näppituntumalla, enkä erityisesti noudata mitään neuvoja. Lämmitin maidon kädenlämpöiseksi ja kaadoin sen isoon kulhoon. Lisäsin sinne murennetun hiivan, sokerin, suolan, kananmunan ja vaniljasokerin. Sekoitin vispilällä kaikki sekaisin ja lisäsin mukaan jauhoja pikkuhiljaa desi kerrallaan. Jätin vispilän sivuun ja jatkoin alustamista käsin, otin mukaan oikein pehmeän voin (minulla oli voita pehmenemässä levitesatsin tekemistä varten) ja alustin taikinaa sen verran, että se irtosi kulhon reunoista, muttei vielä käsistäni kovin hyvin. Olin tässä vaiheessa käyttänyt noin 9 dl jauhoja. Halusin taikinasta aika pehmeää, jätin sen nousemaan peiteltynä noin tunniksi. 

Kun taikina oli noussut melkein kaksinkertaiseksi, kumosin sen jauhotetulle leivinlaudalle ja alustin taikinaa pienen lisäjauhomäärän kanssa. Jaoin taikinan kahteen osaan ja pyöritin puolikkaat pitkäksi pötköksi. Leikkasin kummankin pötkön 10-12 palaan, noin kananmunan kokoiseen. Pyöritin palat palloiksi ja nostin leivinpaperin päälle vielä kohoamaan. 

Toisen kohotuksen aikana kuumensin padassa öljyn 170 asteeseen. Kun öljy oli sopivan kuumaa, otin pullapallon kerrallaan ja painoin niihin reiän, pyöritin hieman, että pallosta muodostui rinkilä ja nostin varovasti rinkilän öljyyn paistumaan. Pataan mahtui yhtä aikaa neljä munkkia paistumaan. Noin 3-4 minuutin kuluttua alapuoli oli sopivan paahtuneen värinen, joten käänsin munkit raaka puoli alaspäin metallisella reikäkauhalla.

Olin virittänyt sokerointiasemani valmiiksi. Nostin kypsät munkit reikäkauhalla ensin vatiin, jonka pohjalla oli talouspaperia, joka imi liiat öljyt munkeista. Lisäsin öljyyn uuden satsin munkkeja ja niiden alapuolen kypsyessä kävin sisällä sokeroimassa valmiit munkit ruokosokerivadissa ja nostin munkit lautaselle jäähtymään. Siinä vaiheessa uusi satsi padassa olikin jo kääntövalmis. 

Viimeisten munkkien jälkeen jätin padan peitettynä ulos jäähtymään ja illemmalla siivilöin öljyn takaisin pulloon ja laitoin sen jääkaappiin odottamaan vielä toista käyttöä. Äsken söimme viimeiset munkit kahvin kanssa, oikein sopiva satsi. Ei niitä määräänsä enempää viitsi syödä.

Mitä tuli tehtyä keväisessä Saksassa?

Keväänhakureissumme ei ihan onnistunut, kevät jäi Saksaan, ilmeisesti pakkasimme sen huonosti ja  se pääsi karkuun. Eilen oli lähes masentavaa lähteä Pirkkalasta kotia kohti, kun auton ikkunaan rätki räntää melkoista tahtia. Kotiinpaluu on kuitenkin aina mukavaa, laukut on purettu, pyykit odottavat pesua ja keittiön pöytä on täynnä tuliaisia.

Reissulla iPadilla tekemäni postaukset ilmeisesti ovat muodoltaan jotenkin erilaisia, sillä eilen tehdessäni omalla koneellani pieniä korjauksia postauksen päiväys muuttui. Minun oli tarkoitus lisäillä niihin vielä linkkejä ja ehkä vaihtaa kuvia, mutten taida koskea niihin enää, etteivät päiväykset muutu. Niinpä kirjoittelen kokonaan uuden matkakoosteen, johon laitan linkkejä ja kuvia mukavista ja kiinnostavista paikoista.

Lentomme saapui myöhään maanantai-iltana Hahniin, joten kävelimme vain terminaalia vastapäätä olevaan B&B-hotelliin, jossa olemme ennenkin olleet, tosin matkan viimeisenä yönä ennen varhaista paluulentoa. Muutamalla muullakin oli käynyt sama idea mielessään, sillä lähellä puolta yötä kävi respassa melkoinen vilske. Seuraavana aamuna Kammenpyörittäjä kävi hakemassa vuokra-automme avaimet terminaalin palvelupisteestä ja pääsimme lähtemään kohti Kölniä jo ennen kello kahdeksaa.

Olimme katsoneet etukäteen, että lähellä on kiinnostava kohde, Maria Laach-luostari ja poikkesimme sinne heti aamun alkajaisiksi. Kävelimme kauniissa kevätaamun säässä luostarin alueella ja kurkistimme sen kirkkoon. Luostarin lähellä on kraaterijärvi, Laacher See, joka on osa ilmeisen suosittua vaellus- ja ulkoilualuetta.

Köln on meille tuttu ostoskaupunki, jossa on muutama vakiopaikka piipahdettavaksi. Löysimme sattumalta joitakin vuosia sitten Espresso Perfetto-kahvikaupan. Kyse on ketjusta, jolla on useita liikkeitä Düsseldorfissa, yksi Bochumissa ja yksi Kölnissä. Düsseldorfissa sijaitsee myös verkkokauppa, josta tilaaminen onnistuu hyvin Suomeenkin. Tällä kertaa ostimme mukaan pari kiloa kahvia, muutamia kuppeja ja nautimme paikanpäällä erinomaiset espressot.

Samalla kadulla, tien toisella puolella on upea Kölner Kochhaus-niminen keittiötarvikekauppa. Jos kauppa on ollut siinä jo edellisellä vierailullamme, olen ollut täydellinen puusilmä. Nyt en onneksi ohittanut kauppaa, vaan pujahdimme sisälle kolmekerroksiseen keittiötaivaaseen. Myynnissä oli aivan kaikkea, mitä vain voisi tarvita. Enpä ole usein nähnyt sellaisia rivistöjä Kitchen Aideja tai kiiltäviä kuparikattiloita. Mukaamme lähti leivonnaisvuoka ja muutama metallitylla, joita oli uskomaton valikoima.

Kölnissä ei voi käydä piipahtamatta upeassa tuomiokirkossa. Sen harmaa muhkeus on omiaan pistämään hiljaikseksi.

Kölnistä ei ole pitkä matka Aacheniin, moottoritietä sinne pääsee nopeasti. Meillä oli valmiiksi varattuna huone Ibis Aachenista. Valinta oli tehty sitä silmällä pitäen, että meillä olisi lyhyt matka illan keikalle Musikbunkeriin. Matkaa ei ollutkaan kuin puolisen kilometriä. Kuten jo kerroin, Eläkeläiset humppasivat niin, että rintalasta tutisi. Luulen, ettei naapurusto kuitenkaan tullut häirityksi, sillä toisen maailmansodan aikainen bunkkeri varmasti suodatti mölyt molempiin suuntiin.

Humppahuuman haihduttua päistämme ajelimme keskiviikkona Belgian ja Luxembourgin kautta takaisin Saksaan, Trieriin. Olin jälleen varannut nukkuhuoneen niin läheltä illan keikkapaikkaa, ExHaus Trieriä kuin mahdollista. Hotelli Casa Chiara sijaitsi hyvin lähellä Trierin kuuluisaa Porta Nigraa.

Ennen illan keikkaa Kammenpyörittäjä piipahti katsomassa alkuiltaista keskustaa ja huomasi muunmuassa, että sattui olemaan juuri pahvinkeruupäivä.

Illan pimetessä kävelimme noin kilometrin matkan musiikki- ja kulttuuritalolle halki rauhallisen asuinalueen. ExHaus on entinen luostari ja myöhempi kasarmi, nyttemmin nuorison käytössä, mutta mekin lähes keski-ikäiset pääsimme kyllä alueelle!

Kiertueen kuudes keikka oli jälleen täynnä humppajytinää. Oli kyllä ilo katsoa, miten täysillä saksalaiset pomppivat koko keikan ajan. Kansanluonteen mukaisesti kaikki nauttivat virvokkeensa kauniisti pullosta ja kiikuttivat tyhjät pullot tiskille, mistä saivat panttilanttia vastaan kolikon takaisin. Ei puhettakaan tuoppien heittelystä tai muusta typeryydestä.

Illan keikan setti oli mukavasti erilainen, taisin pitää vähän enemmän tästä jälkimmäisestä, vaikka energiataso olikin bunkkerissa korkeampi.

Reissun viimeinen kokonainen päivä sisälsi niin kulttuuria kuin shoppailuakin. Casa Chiaran kelpo aamiainen vatsassamme lähdimme liikkeelle. Sitä ennen käytin kaiken saksantaitoni, sillä huoneemme patteri vuoti vettä kokolattiamatolle ja halusin kertoa sen ennen lähtöämme, ettei hotellissa luultaisi meidän holvanneen vettä (tai jotain muuta) matolle. Olisin osannut ilmaista asian englanniksi aivan helposti, mutta aamulla respassa olikin paikan omistaja, vanhempi herrasmies, jonka englanti oli noin samaa tasoa, kuin minun saksani. Mietin aamiaisen ajan otsa kurtussa mitä hienoja sanakäänteitä käyttäisin ja päädyin sanoihin Teppich ja Wasser, mutten millään muistanut, mikä on ikkuna tai patteri saksaksi. Sekalaisella kielipolitiikalla sain kuin sainkin asian selostettua ja isäntä pahoitteli kovasti sitä, että yöpymisemme oli tuollatapaa tullut häirityksi.

Trierissä on paljon nähtävää, jo mainittu Porta Nigra, Unescon maailmanperintölistalla oleva Liebfraukirchen sekä roomalaisajan kylpylä ja amfiteatteri.

Lounastelimme saksalaisen kalaruokaketjun paikassa, josta meillä on hyviä muistoja siltä ajalta, kun lapset olivat pieniä. Heille kun nosti nenän alle NORDSEEn annoksen, se meni yleensä nopsasti ääntä kohti, vaikkei nyt voikaan ehkä terveellisyyden puolesta liputtaa. Eräällä kerralla satuimme juuri Trierissä eläkeläisten (siis oikeitten vanhojen ihmisten) lounasaikaan paikalle ja hepä pitivät niin kovaa mekkalaa ja äänekästä hauskaa, että oksat pois. Nyt taisimme olla vähän etuajassa, sillä vasta ulosastuessamme jouduimme mummo- ja vaariväen invaasioon.

Reissun viimeiseksi illaksi ajelimme kaunista Moselin vartta Cochemiin. Sekin on meille tuttu paikka monilta matkoilta. Sillä on ilmeinen iäkkäämpien kansalaisten suosikkipaikan leima, sillä lähes joka ravintola tarjoaa Seniortelleriä ja vastaantulijoiden keski-ikä lienee lähellä 70 vuotta. Siis rauhallinen mesta! Yövyimme Weingut Rieslingstub'n-majatalossa, jolla ei ilmeisesti ole omia verkkosivuja. Sinne astuessaan tuntui, kuin olisi loikannut 1970-luvulle, mutta miellyttävällä tavalla.

Torstaina oli reissumme kaunein sää, lämmintä yli 20 astetta ja kevät aivan kohisi korvissa. Kävimme Cochemin kujilla kävelemässä, sillä pitihän Moselin viiniä päästä maistamaan, vaikkeivat ne muuten olekaan suosikkejamme. Koska olemme pahasti tapojemme orjia, kävimme nytkin lasillisella tutussa paikassa.

Iltasella alkoivat vatsamme kurnia ja olimme aiemmalla kävelyllä huomanneet erään ravintolan  (huomaa linkin kuvista huokuva energinen nuorekkuus) tarjoavan parsamenua. Moselilla on saanut tottua siihen, että liikkeet ja ravintolat sulkevat ovensa nopeammin, kuin ehtii sanoa Swartze Katz. Nyt kuitenkin olimme onnekkaita ja saimme parsa-annoksemme. Tarjoilija vakuutti parsan olevan saksalaista ja olipa tai ei, se oli erinomaista. En ole koskaan aikaisemmin pitänyt valkoisesta parsasta, mutta nyt käänsin takkini oikein rivakasti.

Tänään humpataan lisää!

Kyllä saksalaiset humppasivat ihan täpöllä ja kybällä, kun Eläkeläiset soittivat eilen Aachenin Musikbunkerissa, joka oli tosiaan nimensä mukainen bunkkeri, synkkä ja syvällä maan sisällä. Tunnelma oli heti matalassa katossa ja siellä pysyi koko tunnin ja kolmen vartin setin ajan.

Musiikillisen iloittelun lisäksi piipahdimme tänään Belgiassa Huyn kaupungissa katsomassa huimaa Kappelin mäkeä, jossa ajettiin viimeksi Rondessa. Minä en ikinä kuvittelisikaan ajavani moista nousua, Kammenpyörittäjä arveli ensin, että ehkä se menisi maastopyörällä, mutta kun muutama pyöräilijä veivasi jyrkimmänkin kohdan ylös silmiemme edessä, hänkin oli sitä mieltä, että nooh, kyllä se sittenkin saattaisi mennä. Toinen pyöräilyaiheinen nähtävyys oli Eddy Merckxin kunniaksi pystytetty muistomerkki Cote de Stockeun nousun huipulla.

Kävimme myös monissa kauppoissa, jättimäisissä marketeissa hankkimassa tuikitarpeellisia tavaroita, kuten suolaa, vaniljatankoja ja sahramia. Päätimme myös juhlistaa päivää, kaunista ja aurinkoista, pullollisella samppanjaa, joita on törkeitä valikoimia ruokakaupoissa. 

Nyt vietämme pientä siestaa hotellissa ennen tuplashotin kakkososaa, Trierin Exhausissa kuultavaa Eläkeläisten  keikkaa. Huomenna, kun korvat eivät enää soi, tutustumme vielä Trierin nähtävyyksiin, osin tuttuihin edellisiltä käynneiltä, osin vieraisiin. Reissun viimeiseksi illaksi ajamme sitten kaunista Moselin vartta Cochemiin, jossa olemme olleet monet kerrat, mutta emme koskaan tähän aikaan vuodesta.

Lisäys: Tämä postaus näköjään otti itselleen uuden päivämäärän, kun kävin äskettäin vaihtamassa sen kuvien paikkoja, alkujaan kirjoitin tämän postauksen keskiviikkona, 24.4. Mutta ei kai se niin vaarallista?

Humppaa taikka kuole!

Kevät on kuin onkin pitemmällä Saksassa, lennähdimme eilen Hahniin ja tänään olimme Kölnissä ihmettelemässä isoa kirkkoa, siis kirjaimellisesti niin kirkkoa kuin kaupunkiakin. Löysimme upean keittiötarvikekaupan aivan tutun kahvikaupan vierestä. Nyt olen muutamaan tyllaa rikkaampi!

Nyt olemme aurinkoisessa Aachenissa odottelemassa illan kulttuuritapahtumaa! Tapamme mukaan söimme eväitä hotellissa, eivätkä pienet päiväunet olisi pahasta ennen illan keikkaa. 

Ei ehkä paras kannustuselokuva juuri nyt: Jiro Dreams of Sushi

Katsoimme eilen tallenteelta lumoavan dokumenttielokuvan, Jiro Dreams of Sushi. Olin nähnyt siitä lopun jo aiemmin, mutta nyt katsoin hievahtamatta koko elokuvan. Sen katsottuani tuli kyllä mieleen, että mitäs jos syötäisiin tänään nakkikastiketta ja pottumuusia. Ei ehkä koskaan pitäisi yrittääkään itse mitään sushiräpellyksiä.

En kuitenkaan ota sushia ihan niin vakavasti kuin elokuvassa otettiin, vaan uskaltauduin kokeilemaan sen tekemistä tänään, pitkästä aikaa. Sen lisäksi tein makeaa munakasta, jonka voi tehdä ruoanvalmistuksen aluksi, että se ehtii jäähtyä hyvin. Edellisellä kerralla paistoin ilmiselvästi munakasta liian kuumalla pannulla, sillä kuvan munakas näyttää kuivalta ja liian ruskealta. Käytin samaa ohjetta nytkin. Yhteen pienen pannun munakkaaseen meni:

• 3 kananmunaa
• 0,5 tl sokeria
• 1 tl miriniä
• 0,5 tl soijakastiketta
• ripaus suolaa
• pieni liraus kasviöljyä paistamiseen

Rikoin kananmunat pieneen kaatonokalliseen kulhoon ja mittasin muut aineet mukaan. Sekoitin ainekset kevyesti sekaisin välttäen vaahdottumista. Lirautin pienen määrän neutraalia kasviöljyä nelikulmaiselle pannulle ja lämmitin pannua oikein varovaisesti pienimmällä mahdollisella kaasuliekillä. Kun pannun pinta hohkasi lämpöä, muttei öljy vielä väreillyt, kaadoin kolmanneksen kananmunamassasta pannulle ja kääntelin pannua, niin että massa levisi ohuelti koko pannun pinnalle. Hyvin miedolla lämmöllä paistoin munakasta noin 3-4 minuuttia,  kunnes pinta alkoi hyytyä. Alapinta oli vielä kauniin keltainen, eikä yhtään paistetun letun näköinen. Rullasin munakkaan lastan avulla pannun päästä toiseen ja kaadoin tyhjäksi jäänelle osalle toisen kolmanneksen munakasmassaa. Taas paistoin massaa varovasti ja kun pinta oli hyytynyt, rullasin munakkaan taas pannun toiseen päähän. Saman tempun tein viimeiselle kolmannekselle. Jätin valmiin kolminkertaisen munakasrullan pannulle hetkeksi vielä hautumaan, sammutin liekin pannun alta. Tällä kertaa sain aikaan pehmeän, keltaisen munakasrullan, aivan suloisen ja sopivan makean. Leikkasin sen ohuiksi viipaleiksi, jotka asetin tarjolle sushin ja tempuran kanssa.

Tämä on se ilonaiheeni, nyt jo on tullut kuratäpliä siihen, mutta pystyn elämään sen kanssa!