Eton mess perhepäivällisen päätöksenä

Perhepäivällisiä on ollut viime aikoina harvemmin, mutta eilen meillä oli sellaiset. Ruokatoive oli otettu vastaan jo viikkoa aikaisemmin ja jälkiruoankin päätin jo hyvissä ajoin. Vaihdoin pöytäliinan ja robotti-imuri pyöri jaloissani varpaitani kutitellen, kun valmistelin ateriaa. Pääruokana olleesta lohilasagnesta ja sievästä salaatista en tullut ottaneeksi kuvia, mikä on harmi, sillä sain lohilasagnen onnistumaan aika mukavasti ja salaatti oli, kuten sanottu, hyvin sievä. Mutta jälkiruoasta otin hätäisen kuvan, joten siitä kirjoitan pienen ohjeenkin, vaikka se on kyllä niin yksinkertainen juttu, ettei se edes ohjetta tarvitsisi. 

Eton mess viidelle

• 4 suurta marenkia (jäivät tältä pavlova-päivältä)
• 2 dl kermaa
• tuoreita vadelmia, pensasmustikoita ja karhunvatukoita
• 5 täytekeksiä
• juoksevaa hunajaa

Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi ja riko marengit. Jaa vuoronperään annosastioihin rikottua marenkia, kermavaahtoa ja marjoja. Tökkää keksi kuhunkin annokseen ja ripottele päälle loput marenkipalat ihan muruiksi hierottuna. Lurittele pinnalle pikkuisen juoksevaa hunajaa, sitä ei näy kuvassa, sillä lisäsin sen viime tipassa, kun melkein olimme jo maistamssa. Tuli muuten käytettyä ensimmäisen kerran noita laseja, jotka olen ostanut vähintään viisi vuotta sitten, ehkä jotain tekemättä jäänyttä drinkkiä varten. Soveltuivat hyvin jälkiruoan tarjoiluun, niistä oli helppo lusikoida, vaikka lasissa on korkea jalka. 

Viikko on mennyt aika vähin elokuvin. Teimme valmiiksi suurenpuoleisen palapelin, jossa oli 99 polkupyöräkuvaa, nyt olemme muutaman päivän ihailleet kuvaa ja tänään se puretaan takaisin laatikkoonsa. Nyt eivät niskat ole enää jumissa, joten mietin jo mikä olisi seuraava palapeliprojekti. 

Keskiviikkona olimme juhlavissa tunnelmissa, kun maailman tunnetuin kiukkupetteri lähti vapaille. Ei tule ikävä. Hyviä golffeja vaan. Sain muuten tuon figuurin työkavereilta toissavuonna pikkujoululahjaksi. Minulle jäi hieman arvoitukseksi, mikä siinä oli ajatuksena. Toivoin, että se oli vain arvonnan tulos. 😬  Tuossa ei ole miniatyyriaurinkopaneelia, eikä mikään osa heilu, joten se ei sovi solarellun ja solarpaavinkaan seuraan. Mutta solarnapoleonin kanssa sillä voisi olla juteltavaa. 

Elokuvia emme ehtineet katsoa kuin kolme tällä viikolla, käytin hyväksemme Areenan tarjontaa. Ensin katsoimme saksalaisen elokuvan vuodelta 2017, Valkoiset yöt (Helle Nächte). Sen lyhyessä kuvailussa kerrottiin kyse olevan miehen ja tämän teini-ikäisen pojan matkasta Norjaan isoisän kuoleman jälkeen. Sellainen se olikin. Voi miten hienoissa maisemissa tapahtunut ja tiukoissa raameissa pysynyt muutaman ihmisen draamaelokuva. Vaikka luonnolla oli niin suuri osuus ja elokuvassa leijui koko ajan pienoinen onnettomuuden tai eksymisen mahdollisuus, se oli silti enemmän isän ja pojan välisen suhteen tarina. Oli muuten hauska hoksata sinänsä nimettömäksi jäänyt Skibottenin leirialue, jolla yövyimme samana kesänä, kuin tämä elokuva kuvattiin. Ajoimme siitä ohitse myös  toissakesänä, mutta silloin ei ollut yöpymisen tarvetta. Pidin elokuvassa siitä, että vaikka se oli maisemallinen matkailumainos, se ei kuljettanut isää ja poikaa varsinaisilla nähtävyyksillä, vaan he pysähtyivät autioille rannoille telttailemaan tai katsomaan palavaa taloa yksinäisellä paikalla. Ei liikaa selittelyä, lopetuskin oli lähes kaurismäkeläinen. Suosittelen, nyt vielä viikon verran katsottavissa Areenassa. 

Eilen katsoimme ensin ranskalaisen elokuvan Réparer des Vivants (Niin kauan kuin sydän lyö) vuodelta 2016. Sitä kuvailtiin koskettavaksi ja koukuttavaksi draamaksi auto-onnettomuuteen joutuvasta Simonista ja mitä sitten tapahtuu. No, mitenkähän tätä nyt spoilaamatta liikaa kuvailisi? En tuota koukuttavuutta kyllä liittäisi tähän elokuvaan. Sillä oli hetkensä, kauniita takautumia, tuokioita Simonin elämästä. Puolivälissä elokuva vaihtoi näkökulmaa kokonaan, ikäänkuin kyse olisi ollut täysin toisesta elokuvasta, mutta kyllä ne kudelmat yhteen liitettiin. Hyviä näyttelijöitä, mutta liikaa lääketieteellisiä lähikuvia, en koskaan ole tykännyt katsoa sairaalasarjoissakaan leikkauskohtauksia. Meillä on niihin liian suuri telkkari, yksityiskohdat eivät peity yhden kämmenen taakse. Tämäkin on vielä tällä erää Areenassa muutamia päiviä katsottavissa. On aina kiva katsoa elokuvia, joissa puhutaan jotain muuta kuin englantia ja erityisesti pidin funikulaarikohtauksesta! 

Illan toisena elokuvana oli niin ikään Areenassa toistaiseksi katsottavissa oleva The Sense of an Ending (Kuin jokin päättyisi) vuodelta 2017. Se perustuu minulle tuntemattoman Julian Barnesin samannimiseen pienoisromaaniin. Lunttasin, että Barnes kirjoittaa salapoliisiromaaneja nimellä Dan Cavanagh, en taida tuntea niitäkään. Elokuvan on ohjannut Ritesh Batra ja pääosassa on loistava Jim Broadbendt, iki-ihana Bridget Jonesin isipappa. Tämä oli jollainen lailla hyvin miellyttävä elokuvakokemus, ei heiluvia kameroita, paljon puhetta ja tapahtumien palapeliä. Nuoruuden julmuutta ja iän myötä väistämättä eteen tulevia peiliinkatsomisen hetkiä. Vahva suositus!

 Kirjaan tähän itselleni muistilapuksi mitä elokuvia olemme katsoneet

kotoisten elokuvafestivaaliemme aikana.

Jackie Brown 1997

Contratiempo (Näkymätön vieras) 2016

Interstellar 2014

Inside Llewyn Davies 2013

Fargo 1996

Four Weddings and A Funeral (Neljät häät ja yhden hautajaiset) 1994

Bridget Jones's Diary (Bridget Jones – elämäni sinkkuna) 2001

Ou Brother, Where Art Thou? (Voi veljet, missä lienet?) 2000

Before Sunrise (Rakkautta ennen aamua) 1995

Before Sunset (Rakkautta ennen auringonlaskua) 2004

Before Midnight (Rakkautta ennen keskiyötä) 2013

The Full Monty (Housut pois) 1997

Amélie 2001

A Serious Man 2009

Inglorious Basterds (Kunniattomat paskiaiset) 2009

Juice 2018

Truman Show 1998

Lost in Translation 2003

Stripes (Natsat) 1981

Arizona Baby/Raising Arizona 1987

The Queen 2006

Bagdad Cafe 1987

Wild at Heart (jäi kesken, oli niin omituinen) (Villi sydän) 1990

Out of Sight (Mieletön juttu) 1998

Notting Hill 1999

High Fidelity (Uskollinen äänentoisto) 2000

Love Actually (Rakkautta vain) 2003

Mestari Cheng 2019

Monty Python's Life of Brian (Brianin elämä) 1979

I served The King of England 2006

Tlmocník (Tulkki)  2018

Tmavomodry svét (Pilviin piirretty) 2001

Sangarid (Loikkarit) 2017

Little Miss Sunshine 2006

Jalla! Jalla! 2000

 The Fifth Element (The Fifth Element – puuttuva tekijä) 1997

The Shining (Hohto) 1980

One Flew Over the Cucoo's Nest (Yksi lensi yli käenpesän) 1975

Amadeus 1984

Easy Rider (Easy Rider – matkalla) 1969

Valmont 1989

Dangerous Liaisons (Valheet ja viettelijät) 1988

Les saveurs du palais (Haute Cuisine – Mestari keitiössä) 2012

Falling in Love (Rakastutaan)1984

About Schmidt 2002

U-Turn (U-käännös helvettiin) 1997

Kill Bill: Volume 1 2003

Kill Bill: Volume 2 2004

Thelma&Louise (Thelma ja Louise) 1991

Top Gun 1986

Trois Couleurs: Bleu (Kolme väriä:Sininen) 1993

Trois Couleurs: Blanc (Kolme väriä :Valkoinen) 1994

Trois Couleurs: Rouge (Kolme väriä :Punainen) 1994

Battle of Britain (Taistelu Britanniasta) 1969

Reservoir Dogs 1992

Kolja 1996

Helle Nächte (Valkoiset yöt) 2017

Réparer des Vivants (Niin kauan kuin sydän lyö) 2016

The Sense of an Ending (Kuin jokin päättyisi) 2017

Linssikeittoa, sämpylöitä ja todella hyvä elokuva

Talven 2021 jäälyhtymuotia

Talvipäivään sopii hyvin keitto ja vieläpä kasviskeitto, onhan tässä liharuokia taas syötykin. Olin nähnyt Hannan soppa-blogin vuoden takaisen linssikeiton kuvan vastikään Hannan instassa ja palasin eilen etsimään sen ohjeen. Tämä on oikein hyvä pantryruoka, kaikki ainekset löytyivät varastoistani, eikä kaupassa ollut välttämätöntä käydä. Keitto tarvitsee vierelleen leipää tai sämpylöitä ja teinkin Satu Koiviston ohjeella hapanjuurisämplylöitä, soveltelin tosin ohjetta melkoisesti, sillä oli tarpeen nopeuttaa prosessia. Olin vähän huithapelilla päällä, enkä mittaillut tarkasti mitään.

Tomaattinen linssikeitto Soppa-Hannan tapaan 

• 1 sipuli
• 3 valkosipulinkynttä raastettuna
• palanen tuoretta inkivääriä raastettuna
• 2 rkl oliiviöljyä
• 1 tl jauhettua kurkumaa
• 1 tl jauhettua paprikaa
• 1 rkl punaviinietikkaa
• 2 tölkkiä tomaattimurskaa (400g/tölkki)
• 3 dl punaisia linssejä
• 5 dl kasvislientä (laitoin vähemmän kuin Hannan ohjeessa)
• suolaa ja pippuria
• 2 dl kookosmaitoa
• tuoretta basilikaa

Silppua sipuli, raasta valkosipulinkynnet ja inkivääri. Kuumenna kattilassa öljy ja lisää mukaan sipuli, valkosipuli ja inkivääri, kuullota hetkinen. Lisää kurkuma, paprika ja sekoita. Seuraavaksi lisää mukaan etikka. Sitten kaada kattilaan tomaattimurska ja huuhdotut punaiset linssit ja kasvisliemi. Sekoittele, mausta suolalla ja pippurilla, anna keiton kiehua noin puolisen tuntia. Lisää keittoon sen verran kookosmaitoa, että koostumus on mieluisa sen mukaan kuinka tanakkaa keittoa tykkäät syödä vai pitääkö sen olla ohuempaa. Ripottele annoksen pinnalle tuoretta basilikaa tai ruohosipulia tai mitä sinulla nyt sattuukaan olemaan. 

Tämä annos riittää kahdelle syöjälle kahdelle aterialle, joten lämmitämme loput tänään, helppo kokkauspäivä siis tiedossa. 

Satu Koiviston hapanjuurisämpylät vähän nopeutettuna (18 kpl)

• hapanjuurta sen verran kuin on sitä laittaa (että jää myös ruokintaan)
• 5 dl vettä
• noin 600-700 g jauhoja (eniten vehnäjauhoja, sitten mukaan ruisjauhoja, spelttiä, vehnärouhetta)
• 1 rkl suolaa

En siis tehnyt kovin tarkkaan Satun ohjetta noudattaen, vaan soveltelin. Otin Minna C-juurta purkista niin paljon, kuin sieltä saattoi ottaa, ruokin purkkiin jääneen (noin 30 g) lopun seoksella jossa oli saman verran vehnäjauhoja ja vettä. 

Lisäsin juureen veden, ruisjauhoja, spelttiä ja vehnärouhetta niin, että näitä oli yhteensä noin 200 g. Sekoittelin ja lisäsin mukaan suolaa. Aloin lisätä mukaan vehnäjauhoja niin, että sain aikaan pehmeänpuoleisen, mutta kuitenkin kiinteän taikinan, jota alustin noin 5 minuuttia. Satun ohjeen taikinaa kohotetaan kylmässä, mutta minä tein sen huoneenlämmössä, koska halusin paistaa sämpylät samana päivänä. 

Taikina lepäsi siis kulhossa suihkumyssyllä peitettynä 7 tuntia, en paljon siihen koskenut päivän aikana, kurkin pari kertaa. Taikina nousi aika kivasti, melkein kaksinkertaiseksi. Kun oli aika paistaa sämpylät, kuumensin uunin 250 asteeseen, joka meidän uunilla ottaa noin 25 minuuttia. Laitoin uuniin leipäkiven kuumentumaan samaa tahtia uunin kanssa. 

Jaoin taikinan tasakokoisiin paloihin, jotka nostelin leivinpaperille. En muotoillut palasia sen kummemmin, niistä tuli erimuotoisia keskenään, mutta melko saman kokoisia kuitenkin. Kun uuni oli kuuma, nostin leivinkiven pois uunista ja liu'utin leivinpaperilla olevat sämpylät kiven päälle. Nostin leivinkivellä olevat sämpylät paistumaan uuniin keskiosaan. Kaadoin uunin alaosassa olevalle toiselle pellille kiehuvaa vettä, siitä saa uuniin hyvän höyryn. Laskin uunin lämpötilan heti paistamisen alussa 230 asteeseen. Vartin kuluttua avasin uunin luukun ja päästin höyryt pois, vesi olikin jo loppunut pelliltä. Paistoin sämpylöitä vielä noin 8 minuuttia. Kaikkiaan paistoaika oli siis 23 minuuttia. 

Söimme linssikeiton kaverina sämpylöitä lämpiminä. Laitoimme pakastimeen kymmenkunta sämpylää ja kokeilemme mitä ne siitä tykkäävät, onko vaikka paahtaminen hyvä tapa tuoreuttaa sämpylät myöhemmällä käyttökerralla. 

Päivän elokuva oli tsekkiläinen Kolja, joka tuli ensi-iltaan vuonna 1996 tai 1997. Tästä elokuvasta ei voi muuta sanoa kuin, että olipa ihana! Se kertoi viisikymppisestä muusikosta Tsekkoslovakian viime vuosina. Hän tuli joutuneeksi pienen venäläispojan huoltajaksi ja siinäpä piintynyt poikamies joutui joustamaan monella tapaa, mutta niin joutui pieni poikakin, joka vielä vähemmän pystyi vaikuttamaan omaan tilanteeseensa. Yksi parhaimmista kohdista oli se, miten lapsi sai iltasatunsa puhelimitse, kun ei muuta keksitty. Tällaiset elokuvat tekevät niin hyvää. 

 Kirjaan tähän itselleni muistilapuksi mitä elokuvia olemme katsoneet

kotoisten elokuvafestivaaliemme aikana.

Jackie Brown

Contratiempo

Interstellar

Inside Llewyn Davies

Fargo

Neljät häät ja yhden hautajaiset

Bridget Jonesin päiväkirja

Voi veljet, missä lienet?

Before Sunrise

Before Sunset

Before Midnight

Housut pois

Amelie

A Serious Man

Kunniattomat paskiaiset

Juice

Truman Show

Lost in Translation

Natsat

Arizona Baby

Queen

Bagdad Cafe

Wild at Heart (jäi kesken, oli niin omituinen)

Out of Sight

Notting Hill

High Fidelity

Love Actually

Mestari Cheng

Life of Brian

I served The King of England

Tulkki

Pilviin piirretty

Loikkarit

Little Miss Sunshine

Jalla Jalla

Fifth Element

Hohto

Yksi lensi yli käenpesän

Amadeus

Easy Rider

Valmont

Valheet ja viettelijät

Haute Cuisine

Falling in Love

About Schmidt

U-Turn

Kill Bill: Volume 1

Kill Bill: Volume 2

Thelma ja Louise

Top Gun

Kolme väriä – Sininen

Kolme väriä – Valkoinen

Kolme väriä – Punainen

Battle of Britain

Reservoir Dogs

Kolja

Elokuvia ja legorakennusta

Tämä bonsai saattaa pysyä hengissä jopa minun käsissäni.

Kotoisat elokuvafestarimme jatkuvat yhä, pari pakkaspäivää kului lähinnä lintuja ruokkiessa ja elokuvia katsoessa. Ruokailupuoli hoitui yhtenä päivänä tähdenlentomerkeissä, eikä siitä jäänyt kuvallista todistusaineistoa, tiskitkin on jo hoidettu. Elokuvapuolella haukkasimme isomman palan, itseasiassa kolmiosaisen palan, Krzysztof Kieślowskin Kolme Väriä. 

Kieślowski oli tullut tutuksi jo 1980-luvun lopun Kymmenen käskyä-sarjasta, jonka osia kävimme katsomassa Kampus Kinossa Jyväskylän yliopistolla ja vuosikymmenen vaihduttua Veronikan kaksoiselämästä. Näin retrospektiivisesti katsoen taisin pitää Kieślowskin elokuvista noihin aikoihin lähinnä siksi, että ne olivat niin erilaisia kuin länsimaiset elokuvat. 

Kolmesta väristä ilmestymisensä aikaan kuului pitää. Se oli merkkitapaus ja sen merkitystä lisäsi sen jääminen ohjaajan viimeiseksi työksi. Hän vetäytyi elokuvien tekemisestä trilogian valmistuttua. Ilmeisesti hänen päätöksensä lopettaa elokuvien tekeminen ei ollut aivan lopullinen, uusi sarja oli ainakin suunnitteilla, mutta hän kuoli vuonna 1996. 

Katsoimme nyt koko trilogian ja aloitimme tietysti Sinisestä. Sen olen nähnyt useammin kuin muut osat, mutta edellisestä kerrasta on vuosia. Juliette Binoche on sielukas päähenkilö kauheassa elämäntilanteessa, hän on menettänyt perheensä auto-onnettomuudessa. En ole koskaan ollut mikään taitava symboliikan hoksaaja ja varmasti on yleissivityksessäkin aukkoja, joten en voi väittää ymmärtäväni elokuvaa kovinkaan syvällisesti. Tuolloin elokuvan ilmestymisen aikaan olin tosiaan nähnyt jo useimmat Kieślowskin länsimaissa levitetyt Puolaan sijoittuvat elokuvat ja hänen kuvakielensä oli sinänsä tuttu. Kun se sama kuvakieli siirtyi Ranskaan, siitä tuli kauniimpaa ja värikkäämpää, rautaesiripun takaa valoon päässyttä. Musiikilla on tässäkin suuri merkitys, se on itseasiassa yksi pääosista. Binochen asut ja kampaus ovat aina minun silmääni kauniita, tuon ajan nuori aikuinen kun olin.

Valkoinen on sitten aivan toista maata. Musta komedia sijoittuu suurimmaksi osaksi Puolaan. Matkalaukussa Ranskasta kotiin palaava Karol on kampaaja, joka tahtoo enemmän kaikkea ja myös kostaa vaimolleen. Puola näyttää juuri siltä, millainen se oli meidän ensimmäisten yhteisten ulkomaanmatkojemme aikaan. Varmaan samat neukkuroinan myyjätkin näkyvät Varsovan keskustassa kuin meidänkin matkallamme, sillä jonka aikana luin, ettei turistin kannata mennä pimeän aikaan Veikselin itäpuolelle. Luin sen aamulla, kun heräsimme Veikselin itäpuolella vähintäänkin nuhjuisessa majoituksessa piikkilanka-aitauksen sisällä. Elokuvassa on paljon kaikkea pientä kauneutta, veljesrakkautta ja ystävyyttä, mutta myönnän, ettei kaikki aukene vieläkään minulle. 

Sarjan viimeinen osa, Punainen sitoo lankoja yhteen, mikäli mistään mitään ymmärrän. Sen tapahtumat sijoittuvat suurimmaksi osaksi Geneveen ja se seuraa nuoren mallin elämää ja hänen ympärillään tapahtuvia asioita, palasia sieltä täältä. Moraali ja oikeudenmukaisuus ovat teemoina, enkä voi sanoa, että elokuva olisi mikään välipala, helppo purtava. Ehdottomasti nämä kannattaa katsoa kaikki yhtä kyytiä. Tai sitten katsoa ihan toisenlaisia elokuvia, sellaisia joita ymmärtää (note to myself). On nimittäin vähän noloa, että pitää katsoa netistä, mitä elokuvassa oikein tahdotaan sanoa. Kolme väriä oli aikoinaan sellainen setti, että kannatti kertoa pitävänsä siitä, samaan tapaan kuin kannatti sanoa tykkäävänsä Pikku Prinssistä ja Lokki Joonatanista.

Seuraavana päivänä oli taas vain yhden elokuvan ilta, olimme laittaneet katsottuja elokuvia takaisin kaappiin ja lappaneet pinon katsottavaa valmiiksi. Valintana pinosta oli Battle of Britain. Se on vuonna 1969 tehty spektaakkeli toisen maailmansodan alkuvaiheesta, jolloin Saksa yritti valloittaa Iso-Britanniaa ilmasta, muttei onnistunut. Kamalasti lentokoneita, paljon tähtinäyttelijöitä, 60-luvun kampaukset naisilla, ilmataisteluita ja sen sellaista. Olen nähnyt tämän elokuvan kerran aikaisemminkin ja tällä kertaa Antti myönsi, että onpa vähän pitkästyttävä, ehkä vastapalveluksena siitä, että minä myönsin Falling in Loven olevan kauhtunut. Paljon enemmän pidin myöhemmästä samaa aihetta käsittelevästä Pilviin piirretty, jonka katsoimme joitakin päiviä sitten. 

Eilen illalla katsoimme taas yhden elokuvan, se oli jälleen Tarantinoa, Reservoir Dogs vuodelta 1992. Se on Tarantinon esikoisohjaus ja siinä rikollisporukka jaarittelee 99 minuuttia ennen ja jälkeen epäonnistuneen ryöstökeikan. Elokuva on paikoin hyvin väkivaltainen ja siinä kuulema käytetään sanaa fuck 272 kertaa, mikä on aikoinaan ollut kauhistus herkkäkorvaisille katsojille. Erityisesti pidän alun tippauskeskustelusta ja myöhemmästä peitenimien jakotilaisuudesta, kuka nyt haluaisi olla Mr Brown tai Mr Pink, jos voisi olla Mr Black tai Mr White? Reservoir Dogs ei ole suosikkini Tarantinon elokuvista, mutta kyllä se siellä kärkipäässä on. 

Kirjaan tähän itselleni muistilapuksi mitä elokuvia olemme katsoneet

kotoisten elokuvafestivaaliemme aikana.

Jackie Brown

Contratiempo

Interstellar

Inside Llewyn Davies

Fargo

Neljät häät ja yhden hautajaiset

Bridget Jonesin päiväkirja

Voi veljet, missä lienet?

Before Sunrise

Before Sunset

Before Midnight

Housut pois

Amelie

A Serious Man

Kunniattomat paskiaiset

Juice

Truman Show

Lost in Translation

Natsat

Arizona Baby

Queen

Bagdad Cafe

Wild at Heart (jäi kesken, oli niin omituinen)

Out of Sight

Notting Hill

High Fidelity

Love Actually

Mestari Cheng

Life of Brian

I served The King of England

Tulkki

Pilviin piirretty

Loikkarit

Little Miss Sunshine

Jalla Jalla

Fifth Element

Hohto

Yksi lensi yli käenpesän

Amadeus

Easy Rider

Valmont

Valheet ja viettelijät

Haute Cuisine

Falling in Love

About Schmidt

U-Turn

Kill Bill: Volume 1

Kill Bill: Volume 2

Thelma ja Louise

Top Gun

Kolme väriä – Sininen

Kolme väriä – Valkoinen

Kolme väriä – Punainen

Battle of Britain

Reservoir Dogs

#kunontuotaaikaa-ruokaa haudutuspadassa

Tällä talvisella viikolla haudutuspata porisi ja päivällisellä oli niin mureaa lihaa, että oksat pois. Broilerin koipireidet irtosivat luistaan pelkällä katsomisella. Ruoka valmistui itsestään, kunhan olin aamulla käyttänyt valmisteluun vartin. 

Broilerin koipireidet haudutuspadassa

• 3 broilerin koipireittä (koska myyntipakkauksessa oli kolme)
• suolaa ja pippuria
• oliiviöljyä
• sitruunamehua puolikkaasta sitruunasta
• tuoretta rosmariinia
• tuoretta timjamia
• kuivattua rakuunaa
• 2 porkkanaa
• 2 suurta valkosipulinkynttä
• puolikas sitruuna viipaleina
• 1 punasipuli
• 0,5 l vettä
• 1 rkl kasvisfondia
• 1 rkl kantarellifondia
• 0,5 dl valkoviiniä

Tiskin määrän minimimoiseksi tein koipireisien maustamisen niiden muovisessa myyntipakkauksessa. Koivet olivat nimittäin niin kuivat, etteivät ne lilluneet missään omissa nesteissään ja maustaminen onnistui ilman mitään erityisiä kuivailuja. Lurittelin palojen päälle oliiviöljyä, puristin sitruunamehua ja kiersin myllyistä suolaa ja pippuria. Hieroin mausteita jokapuolelle paloja. Laitoin paistinpannun kuumenemaan ja sille lorauksen oliiviöljyä.

Kytkin haudutuspadan päälle high-asetuksella ja kaadoin padan pohjalle kasvis- ja kantarellifondit ja päälle puolisen litraa kiehuvaa vettä sekä lorauksen viiniä, sillä sen verran hanapakkauksessa sattui olemaan jäljellä.  

Kun pannu oli kuuma, käytin koipireisiä pannulla muutaman minuutin molemmin puolin, jotta pintaan tuli hieman rapeutta. Nostin palat pataan. 

Kuorin porkkanat ja sipulin ja leikkasin ne paloihin, samoin poistin valkosipulinkynsistä kuoret ja leikkasin sitruunanpuolikkaan viipaleisiin. Sommittelin kaikki pataan koipireisien ympärille. Otin vielä tuoreita rosmariinin ja timjamin oksia ja kuivattua rakuunaa ja laitoin ne pataan. Pata oli ensin high-asetuksella pari tuntia ja sitten loivensin low-asetukselle ja pata oli päällä kaikkiaan noin neljä tuntia. 

Söimme kumpikin yhden koipireiden paahdettujen perunapuolikkaiden ja herneiden kera, mukana oli myös padasta porkkapaloja ja valkosipulinkynnet. Kolmannen koipireiden lihan riivin talteen jatkojalostusta varten. 

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspatakokeiluni.

Päivän elokuvina oli Kill Bill-kaksikko, joista en ole koskaan oikein osannut sanoa pitäväni. Pidän kyllä melkein kaikista muista Tarantino-elokuvista, mutta tämä duo on ollut jotenkin liikaa minulle. Edellisestä katsomiskerrasta oli ainakin 10 vuotta. Koska olemme katsoneet nyt elokuvia kummankin lemppariosastoista, ei minun auttanut pullikoida vastaan, onhan Antti katsonut kaikki Before-sarjan elokuvat ja Bridget Jonesinkin, joten minäkin tsemppasin ja katsoin Kill Billit.

Minulla oli taas kerran väärät muistikuvat, luulin että ensimmäinen on se parempi ja toista ei jaksa katsoa. Mutta se olikin toisinpäin, paitsi että jaksoin myös ensimmäisen puoliksi silmät kiinni. Miekkojen heilutusta ja loikkimista oli vähintään tarpeeksi. Pystyin ja kykenin katsomaan. 

Jälkimmäinen osahan se tietysti oli se, mikä parsi tarinan kokoon sen mitä siinä nyt oli parsittavaa, riittävästi jäi selittämättä ja oli epäloogisuuksia, mutta ei se haittaa. Kill Billit ovat ainoat Tarantinon ohjaukset, joissa en löydä juurikaan nauramista. Kaikissa muissa on lievää tai suurempaakin vaivautuneisuutta aiheuttava tunne, kun huomaa nauravansa väkivallalle. Kill Billeissä ei ole sitä. Nyt katsoin ne ensimmäistä kertaa niin, että oikeasti näin ne. Uma Thurman on kyllä upea. Mutta kokoinaisuutena, väkivaltaa liikaa, eikä yhtään huumoria. 

Koska aloitimme elokuvat jo aikaisin, ehdimme katsoa myös Thelman ja Louisen. Olemme kumpikin katsoneet sen monet kerrat, mutta edellisestä kerrasta oli jonkun aikaa. Tämä elokuva on yksinkertaisesti hyvä. Tässä ei ole yhtään huonoa näyttelijäsuoritusta. 

 

Eilen  oli jotenkin erityisen pitkä päivä, sillä ehdimme katsoa vielä neljännenkin elokuvan, nimittäin Top Gunin. "Negative Ghostrider, the pattern is full." Juu, sellaista se joskus on. Kyllähän tämän kotoisaan elokuvafestariin saa sullottua. Tästä tuli mieleen, että kuinka kauan se oikein veikään aikoinaan, että hittielokuvat tulivat meille Suomeenkin elokuvateatteriin? Top Gun on vuodelta 1986 ja olin itse katsomassa sitä syksyllä 1987, kun aloitin opinnot ilmailualalla ja luonnollisesti Top Gun osui ja upposi. 

Kirjaan tähän itselleni muistilapuksi mitä elokuvia olemme katsoneet

kotoisten elokuvafestivaaliemme aikana.

Jackie Brown

Contratiempo

Interstellar

Inside Llewyn Davies

Fargo

Neljät häät ja yhden hautajaiset

Bridget Jonesin päiväkirja

Voi veljet, missä lienet?

Before Sunrise

Before Sunset

Before Midnight

Housut pois

Amelie

A Serious Man

Kunniattomat paskiaiset

Juice

Truman Show

Lost in Translation

Natsat

Arizona Baby

Queen

Bagdad Cafe

Wild at Heart (jäi kesken, oli niin omituinen)

Out of Sight

Notting Hill

High Fidelity

Love Actually

Mestari Cheng

Life of Brian

I served The King of England

Tulkki

Pilviin piirretty

Loikkarit

Little Miss Sunshine

Jalla Jalla

Fifth Element

Hohto

Yksi lensi yli käenpesän

Amadeus

Easy Rider

Valmont

Valheet ja viettelijät

Haute Cuisine

Falling in Love

About Schmidt

U-Turn

Kill Bill: Volume 1

Kill Bill: Volume 2

Thelma ja Louise

Top Gun

Munakaspallerot

Nämä vekkulit munakaspallerot tein salaattiin lisäkkeeksi, mutta nämä olisivat paremmin edukseen aamiaisella vaikkapa rapean pekonin kanssa. Paistoin ne ebelskiverpannulla, jota tulee käytettyä ihan liian harvoin. En laittanut nyt mitään erityisiä täytteitä.

Munakaspallerot (9 kpl)

• 3 kananmunaa
• silputtua ruohosipulia
• suolaa ja pippuria
• voita paistamiseen

Täytevaihtoehtoja

• fetajuustomurusia
• cheddaria raastettuna
• paistettua pekonisilppua
• pikkuisia sieniä 
• kirsikkatomaattipalasia
• mitä nyt mieleen juolahtaa

Vatkasin kananmunat kevyesti kulhossa ja lisäsin mukaan ruohosipulisilppua, suolaa ja pippuria. Laitoin ebelskiverpannun kolosiin pienet nokareet voita ja kun pannu oli  kuuma, lusikoin koloihin kananmunamassaa. Pannun koloset toimivat mainiosti niin, että kun alapuoli alkaa oll kypsä, pallero pyrkii itsekseen kääntymään ja se on helppo kiepauttaa ylösalaisin pienellä puutikulla tai lastalla. Paistoin palleroita kolmisen minuuttia alapuoliltaan ja kun ne alkoivat pyrkiä kyljenvaihtoon, vielä pari minuuttia toiselta puolelta. Olivat hauskoja, ilmavia syötäviä vuolukanaa sisältäneessä salaatissa, mutta olisivat tosiaan paremmin edukseen aamiaisitarjottavana. 

Päivän ainoa elokuva oli vuoden 1997 U-Turn, olipa se omituinen pläjäys, Oliver Stonen ohjaus ja hän oli ilmeisesti silloin keksinyt, että kameraa voi pitää vinossa ja henkilöitten sieraimia tulee näyttää todella läheltä. Kumpikaan meistä ei muistanut elokuvasta juuri paljon mitään, mikä ei ole ihme, sillä niin monta u-käännöstä siinä tehtiin. Luultavasti olemme pitäneet sitä kuitenkin jossain määrin hyvänä elokuvana, koska sitä ei ole laitettu kiertoon. Nyt joutaisi kyllä. En yleensä perusta Sean Pennistä, mutta tässä hän oli melko hyvä epäonnen tunari. 

Kirjaan tähän itselleni muistilapuksi mitä elokuvia olemme katsoneet

kotoisten elokuvafestivaaliemme aikana.

Jackie Brown

Contratiempo

Interstellar

Inside Llewyn Davies

Fargo

Neljät häät ja yhden hautajaiset

Bridget Jonesin päiväkirja

Voi veljet, missä lienet?

Before Sunrise

Before Sunset

Before Midnight

Housut pois

Amelie

A Serious Man

Kunniattomat paskiaiset

Juice

Truman Show

Lost in Translation

Natsat

Arizona Baby

Queen

Bagdad Cafe

Wild at Heart (jäi kesken, oli niin omituinen)

Out of Sight

Notting Hill

High Fidelity

Love Actually

Mestari Cheng

Life of Brian

I served The King of England

Tulkki

Pilviin piirretty

Loikkarit

Little Miss Sunshine

Jalla Jalla

Fifth Element

Hohto

Yksi lensi yli käenpesän

Amadeus

Easy Rider

Valmont

Valheet ja viettelijät

Haute Cuisine

Falling in Love

About Schmidt

U-Turn

Lettulinjalla mennään

En ole vielä oppinut tekemään kuuden letun taikinaa. Tulin viimeksikin tehneeksi kymmenen letun taikinan, kun lettumieliteko iski. Neljä jäi tähdenlennoiksi, jotka suzetoin seuraavana päivänä. Oikeasti pitäisi olla ohuita crêpejä eikä tuollaisia pulskia lettuja. Annoksesta tuli hieman liian tuhti. Ehkäpä se siirtää seuraavaa lettumielitekoa aika pitkälle, mikä ei varmaankaan ole keskivartalolle pahasta.

4 suzetoitua lettua

• 4 tähdenlento-ohukaista tai oikeammin olivat vähän paksukaisia
• 1 veriappelsiini fileoituna ja raadosta puristettu mehu
• 2 rkl hunajalla maustettua konjakkilikööriä
• 2 rkl fariinisokerin ja valkoisen sokerin sekoitusta
• 2 rkl voita
• tarjolle myös jäätelöä

Taittelin letut neljänneksen kokoiseksi kolmioksi. Sulatin pannulla nokareen voita ja lisäsin sille sokerin. Kun seos oli kuumaa, nostin lettukolmiot pannulle ja paistoin niitä hetkisen. Lisäsin mukaan appelsiinimehun ja liköörin. Käänsin letut kertaalleen ja nostelin appelsiinilohkot päälle. Mehusta, likööristä, sokerista ja voista muodostui pian pannulle paksuhko kastike. 

Annokseen tuli kaksi lettua (yksi liikaa), vaniljajäätelöä ja loppu kastike pannulta. Täyttävää, todella täyttävää, veriappelsiini oli tähän juuri omiaan.

Elokuvafestarit jatkuivat eilen snookerin ja Amerikan uutisten ohella kolmella elokuvalla. Aloitimme ruoka-aiheisella ranskalaisella, josta olen kirjoittanut aikaisemminkin. Kyseessä on Haute Cuisine (Les Saveurs du Palais). Olen käynyt katsomassa sen aikoinaan elokuvateatterissa ystäväni kanssa ja sittemmin elokuva oli jonkun aikaa Netflixissä. Tällä erää sitä ei löytynyt sieltä, joten vuokrasimme sen netistä. Edelleen presidentin kokin tarina on ihanaa katsottavaa, maisemien, ruokien, ihmisten, aivan kaiken vuoksi. Ja yhä edelleen tahtoisin täyttää savoijinkaalin lohella, kuten Hortense. Antti ei ollut nähnyt tätä elokuvaa aikaisemmin, mutta hänkin piti tästä kovasti. 

Toisena elokuvana oli sitten 80-luvun ylistys olkatoppauksille ja kiharakampauksille, ehta rakkauselokuva Falling in Love. Tämän olen katsonut lukemattomia kertoja, mutta tällä kertaa sillekin aika tuntui tehneen tepposet. Pidän kyllä edelleen Meryl Streepistä ja Robert De Nirosta tässä elokuvassa ja heidän välisestään kemiasta, mutta olihan tämä vähän tylsä. Myönnän. 80-luku näyttää tässä todella kauhtuneelta. 

Illan viimeinen elokuva About Schmidt vuodelta 2002 jatkoi viikonlopun Jack Nicholson-teemaa. Olimme katsoneet sen varmaan kerran silloin kauan sitten ja ainakin minä muistin elokuvan jotenkin ihan väärin. Luulin meidän alkavan katsoa jotain aivan toista elokuvaa, nimittäin sellaista kuin The Pledge (otin äsken selvää). Siinäkin on iäkkäämpi Jack Nicholson, mutta aivan erilaisessa roolissa, eläköityneenä poliisina. Tässä About Schmidtissä hän on myös eläköitynyt, mutta tällä kertaa aktuaari (en ihan tarkkaan tiedä, mitä aktuuaari tekee). Koska luulin meidän alkavan katsoa thrilleriä, oli tämä jokseenkin surkuhupaisa seikkailu jätti-isolla matkailuautolla vähän lässähdys. En tiedä miksi olen säästänyt tämän elokuvan kokoelmissamme. Oli sillä muutama hetkensä, mutten usko enää katsovani sitä koskaan. Elokuvan kudelmassa olivat mukana kirjeet, joita päähenkilö kirjoitti kehitysmaakummilapselleen, minusta se oli jotenkin pösilö juoniyritelmä. 

Kirjaan tähän itselleni muistilapuksi mitä elokuvia olemme katsoneet

kotoisten elokuvafestivaaliemme aikana.

Jackie Brown

Contratiempo

Interstellar

Inside Llewyn Davies

Fargo

Neljät häät ja yhden hautajaiset

Bridget Jonesin päiväkirja

Voi veljet, missä lienet?

Before Sunrise

Before Sunset

Before Midnight

Housut pois

Amelie

A Serious Man

Kunniattomat paskiaiset

Juice

Truman Show

Lost in Translation

Natsat

Arizona Baby

Queen

Bagdad Cafe

Wild at Heart (jäi kesken, oli niin omituinen)

Out of Sight

Notting Hill

High Fidelity

Love Actually

Mestari Cheng

Life of Brian

I served The King of England

Tulkki

Pilviin piirretty

Loikkarit

Little Miss Sunshine

Jalla Jalla

Fifth Element

Hohto

Yksi lensi yli käenpesän

Amadeus

Easy Rider

Valmont

Valheet ja viettelijät

Haute Cuisine

Falling in Love

About Schmidt

Lohipasta Tiskivuoren emännän ohjeella

Pasta on meillä nykyään mielitekoruokien kategoriassa, emme syö sitä kovin usein, mutta kun mieliteko tulee, ei se lähde kuin pastaa syömällä. Minulla oli jemmassa pieni pala lohta ja tuli  mieleeni vilkaista kuka missä koska on tehnyt lohipastaa. Yhä vieläkin kaipaan TOP100-sivustoa, sieltä oli niin helppo löytää toisten blogaanien tekemiä ruokia. Googlekin jotenkuten selviytyy tehtävästä ja löysinkin ohjeen Tiskivuoren emännän lohipastasta. Hän kyllä kertoo postauksessa sen olevan ystävänsä aikoinaan tarjoama, pidän siitä että blogaani kertoo mistä ohjeen on alunperin löytänyt. Tein muutaman pikkumuutoksen, mutta ihan ohjetta noudattaenkin olisi ollut hyvää. 

Helppo lohipasta kahdelle

• spaghettia sen verran kuin suosiolla peukalon ja ja etusormen muodostamaan ympyrään mahtuu
• reippaasti suolattua vettä pastan keittämiseen
• 120 g ruodotonta ja nahatonta lohta suupaloiksi leikattuna
• palanen pippurituorejuustoa (enemmän olisi ollut parempi, mutta oli vain pikkuinen biitti)
• 2 kevätsipulia silppuna 
• 1 valkosipulinkynsi silppuna
• oliiviöljyä
• 0,5 dl valkoviiniä
• sitruunankuorta raastettuna 
• sitruunamehua
• suolaa ja pippuria
• 1 dl kermaa
• parmesaania

Keitä pastaa pastaa pakkauksen ohjeen mukainen aika. Sillä välin ehdit tehdä kastikkeen. Silppua sipuli (jätä hieman kevätsipulisilppua laitettavaksi annoksen päälle) ja valkosipuli ja kuullota niitä pari kolme minuuttia. Lisää pannulle tuorejuusto paloina ja valkoviini. Sekoittele kunnes juusto on sulanut. Lisää pannulle suupalan kokoiset lohipalat ja kerma, raasta päälle sitruunankuorta ja purista puolikkaasta sitruunasta mehu mukaan. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna kastikkeen kiehua maltillisesti muutama minuutti, pasta alkaakin olla jo kypsää tässä vaiheessa. Kaada pasta siivilään ja sekoita se (ei siivilä) kastikkeeseen. Ripottele pinnalle loput kevätsipulisilpusta ja raasta päälle parmesaania. 

Eilen minulle tuli henkinen pahoinvointi katsoessani Valmontin, tänään oli vuorossa sitten samaan näytelmään perustuva Valheet ja viettelijät. Minulla oli muistikuva, että pidin siitä aikoinaan vähemmän kuin Valmontista, lähinnä näyttelijävalintojen vuoksi. Ja olihan tämä aika erilainen, puisevampi ja välillä näyttämöllisempi. Ja koska Valmont (Malkovich)  tässä elokuvassa oli minun mielestäni vähemmän viehättävä, hänen inhottavat tekonsa eivät tuntuneet niin inhottavilta kuin viehättävämmän Valmontin (Firth) tekeminä. Tiedän, logiikka on vähintäänkin omituinen. Myöskään Cecile ei vaikuttanut ihan niin nuorelta tässä versiossa. Mutta joka tapauksessa, Valmont saa jäädä kumpanakin versiona hyllyyn, mutten varmaan katso niitä pitkään aikaan. Se kolmas, Cruel Intensions, meiltä taitaa myös löytyä, se on vuosituhannen vaihteeseen sijoittuva nykypäivitys, en muista pitäneeni siitä juurikaan. 

Seuraavaksi on mahdollisesti ohjelmassa Kill Billit, tai sitten Haute Cuisine. Eikä yhtään Austeniakaan ole vielä katsottu. 

Kirjaan tähän itselleni muistilapuksi mitä elokuvia olemme katsoneet

kotoisten elokuvafestivaaliemme aikana.

Jackie Brown

Contratiempo

Interstellar

Inside Llewyn Davies

Fargo

Neljät häät ja yhden hautajaiset

Bridget Jonesin päiväkirja

Voi veljet, missä lienet?

Before Sunrise

Before Sunset

Before Midnight

Housut pois

Amelie

A Serious Man

Kunniattomat paskiaiset

Juice

Truman Show

Lost in Translation

Natsat

Arizona Baby

Queen

Bagdad Cafe

Wild at Heart (jäi kesken, oli niin omituinen)

Out of Sight

Notting Hill

High Fidelity

Love Actually

Mestari Cheng

Life of Brian

I served The King of England

Tulkki

Pilviin piirretty

Loikkarit

Little Miss Sunshine

Jalla Jalla

Fifth Element

Hohto

Yksi lensi yli käenpesän

Amadeus

Easy Rider

Valmont

Valheet ja viettelijät

Maailma muuttuu, letut pitävät pintansa

Maailma muuttuu koko ajan, ihan joka sekunti, mutta joissakin asioissa täytyy ottaa isompia suupaloja tai ottaa niitä harvemmin, että muutoksen huomaa. Jotkut asiat silti pysyvät hyvinä, kuten esimerkiksi letut. Ei ole väliä sillä, syökö yhden letun vai monta, usein vai harvoin, letut ovat aina hyviä. 

Eilen oli kokkausvapaapäivä, sillä edellisen päivän mereneläväkeittoa oli jäljellä ja tein sille vain pienen tuunauksen lisäämällä pussinpohjallisen katkarapuja. Jossain vaiheessa iltapäivää alkoi kuitenkin tehdä mieli jotain jälkiruokaa ja aikani aihetta pohdiskeltuani tiedustelin lähinnä retorisesti, että kävisivätkö letut tähän tarkoitukseen. 

Pidän itseäni omahyväisesti aika asiallisena kotikokkina, osaan monenmoista ja tykkään erilaisista vempaimista ja tekniikoista,  mutta joissakin asioissa tarvitsen aina ohjetta. Tällainen on esimerkiksi lettutaikina. Haluan aina varmistaa taikinan mittasuhteet ja useimmiten teen sen vilkaisemalla netistä, joko omasta blogista tai jostain muualta, että miten se nyt menikään. 

Eilen olin sattumalta pantry II:ssa ja nappasin mukaani keittiöön yhden ensimmäisistä keittokirjoistani, Ruutukokin 90-luvun painoksen. Sen kakkusivu on usein käytetty, olen tehnyt sinne merkintöjä vuosien saatossa, mutta aivan yhtä käytetty ja merkinnöin koristettu on lettusivukin. Katselin sitä eilen ja muistelin, siellä oli merkintä vuodelta 1997, kun Antti jäi virkavapaalle kuopuksen ollessa  6 kk ja minä palasin töihin. Vuonna 1998 esikoinen on pyytänyt lettuja ja nuorempi on sanonut NAM. Siellä oli poikien serkkujen harvinaisen vierailun kunniaksi tehtyjen lettujen päivämäärä vuodelta 2001. Eilen laitoin sinne päivämäärän myös, vaikka juhlinnan aihe olikin vain se, että teki mieli lettuja. Ohjetta seurasin melko viitteellisesti. 

10 lettua 

• 5 dl maitoa
• 2 kananmunaa
• 3,5 dl vehnäjauhoja
• 3 rkl sokeria
• 1 tl suolaa
• 0,5 dl sulaa voita + lisää paistamiseen

Sekoitin ainekset kulhossa ja annoin taikinan turvota sellaiset viisi minuuttia, oikeasti kannattaisi malttaa odottaa noin puolisen tuntia ainakin. Kuumensin pannulla voita ja paistoin letut molemmin puolin kauniin värisiksi, edes ensimmäinen lettu ei mennyt pilalle. Yleensä ensimmäinen jää kalpeaksi ja repeää. Söimme letut marjojen ja jäätelön kanssa, tarkemmin sanottuna puolet letuista. Loput syömme tänään, teen niille jotain taikoja, ehkä suzetoin ne, meillä on ensimmäiset veriappelsiinit hankittuna. 

Mutta takaisin siihen maailmaan, joka muuttuu. Elokuvissa maailman muutoksen näkee todella hyvin. Ja oman muutoksensa. Joskus se muutos tapahtuu hitaasti, huomaamattomasti, joskus aika rysäyksellä. Eilen katsoimme vain yhden elokuvan, mutta se oli ehkä vuotuinen rautalankakuurini, pistos joka ei tuntunut hyvältä. Olen kyllä tuntenut sen olevan tulossa, kesällä sitä jo mietin ja nyt se kirpaisi pahasti. Vielä toissapäivänä olin sitä mieltä, että Valmont on elokuva josta pidän. Olin huolissani, kun en löytänyt sitä heti elokuvakokoelmastamme, mutta helpottunut, kun se löytyi ja pääsi katsottavien pinon päällimmäiseksi. 

Miloš Formanin versio Vaarallisista suhteista (de Laclosin näytelmä 1700-luvun lopulta) on kyllä kauniisti kuvattu, puvustettu ja hyvin näytelty, Annette Bening on aivan hyytävä. En osaa varmaan selittää kovin hyvin, mutta osuin eilen aamulla lukemaan Hesarin jutun Vanessa Springorasta  ja siitä mitä hänelle teinityttönä tapahtui 80-luvun ranskalaisissa kirjallisuuspiireissä. Artikkeli teki semikuvottavan olon ja kun samana iltana katsoin Valmontin, ei tunne kyllä parantunut. On tietysti totta, että elokuva on elokuvaa, mutta miksi vuonna 1989 on ollut ihan ok laittaa elokuvan mainoskuvaan teinityttö pötköttämään vuoteelle ja kolmekymppinen mies pussaamaan hänen takapuoltaan? 

Kukkahattutädinkestävä mainoskuva

Valmontia kuvataan artikkeleissa romanttiseksi draamaksi ja joissakin lähteissä draamakomediaksikin. Kyllä minun kukkahattuni meni vinoon ja viini lasisissa muuttui happamaksi tällä katsomiskerralla. Edelliskerrasta on varmaan noin 10 vuotta. Edellisiltana olimme katsoneet Amadeuksen, joka on saman ohjaajan viittä vuotta vanhempi elokuva. Siinä ei (aihepiirin ollessa toki fokusoitunut musiikkiin) ollut ollenkaan tätä epämiellyttävää tunnetta aiheuttavaa virettä. Täytyy katsoa  vain noin  vuotta aiempi versio aiheesta, Stephen Frearsin Valheet ja viettelijät. Muistelen, että pidin siitä aikoinaan vähemmän kuin Valmontista. Itselleni läksyksi katson senkin ja katson ehkä peiliin hyvän tuokion. Mikä minussa on muuttunut? Vai maailmassa, vai onko muuttunut? 

Olisin ihan tosi iloinen, jos joku kommentoisi tätä aihetta, onko tämä muille elokuvista pitäville jollain lailla ajankohtainen, elokuvien hapantuminen? Vai voiko elokuvia katsoa samoin silmin kuin ennenkin, hyvällä omallatunnolla ajatellen, että no se nyt oli tuota aikaa tms. Tämä askarruttaa minua tosi paljon. Lettujakin voi kommentoida!

Kirjaan tähän itselleni muistilapuksi mitä elokuvia olemme katsoneet

kotoisten elokuvafestivaaliemme aikana.

Jackie Brown

Contratiempo

Interstellar

Inside Llewyn Davies

Fargo

Neljät häät ja yhden hautajaiset

Bridget Jonesin päiväkirja

Voi veljet, missä lienet?

Before Sunrise

Before Sunset

Before Midnight

Housut pois

Amelie

A Serious Man

Kunniattomat paskiaiset

Juice

Truman Show

Lost in Translation

Natsat

Arizona Baby

Queen

Bagdad Cafe

Wild at Heart (jäi kesken, oli niin omituinen)

Out of Sight

Notting Hill

High Fidelity

Love Actually

Mestari Cheng

Life of Brian

I served The King of England

Tulkki

Pilviin piirretty

Loikkarit

Little Miss Sunshine

Jalla Jalla

Fifth Element

Hohto

Yksi lensi yli käenpesän

Amadeus

Easy Rider

Valmont