sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

Croque madame tai ainakin melkein

Tämän päivän ranskalaisen ruoan virkaa toimittaa sinne-päin-tyyppinen croque madame-aamiaisleipä. Eihän se aivan oikea ollut, mutta hyvä kumminkin. Onneksi en tehnyt kuin yhden kummallekin, siinäkin oli jo syömistä. 

Oikeaan croque monseur-leipään tulee bechamel-kastiketta ja madameksi leipää pääsee haukkumaan, kun sen päälle laitetaan vielä kananmuna, se voi käsittääkseni olla häränsilmä tai uppomuna. Minä en viitsinyt aamulla alkaa keittelemään kastiketta, joten oikaisin vähän ja varmaan sitten lisää vielä, niin että joku puritaani on saanut jo sydänkohtauksen. Pikaista paranemista sitten vaan. 

Paistetut aamaisleivät

  • 4 viipaletta vaaleaa leipää (mitä rustiikkisempaa, sen parempaa, meillä ihan peruspaahtista)
  • hieman voita
  • gruyèreä raastettuna
  • cheddaria raastettuna
  • 2 viipaletta kalkkunaa (kinkku olisi tietty paikallaan, mutta eipä tuota ollut)
  • 2 kananmunaa
  • suolaa ja pippuria
  • sipulin ja valkosipulin varsia silppuna
Sipaisin leipäviipaleille ihan vähän voita ja nostin kahdelle palalle kalkkunaviipaleet ja paljon juustoraastetta. Nostin toiset leipäviipaleet kansiksi. Kuumensin pannun ja sulatin sillä voita (melkein poltin). Nostin kerrosleivät pannulle paistumaan (melkein poltin nekin). Kuumensin toisen pannun ja sulatin sillä nokareen voita ja paistoin kaksi kananmunaa häränsilmiksi. Käänsin leivät hetkisen kuluttua ja painoin niitä yhteen paistinlastalla. 

Kun leivät olivat saaneet hyvän värin pintaansa, nostin ne lautasille. Jaoin jäljellä olleet juustoraasteet kuumien leipien päälle ja nostin kruunuksi häränsilmäkananmunat. Kiersin päälle pippuria ja suolaa ja ripottelin sipulien varsisilppua koristeeksi ja mauksi. Olisi se juustokastike ehkä ollut paikallaan, puritaani olisi selvinnyt kohtauksetta. 


Tour de Francen toinen etappi ajettiin vielä Belgiassa, kyseessä oli joukkueaika-ajo. Ne eivät ole minulle mieluisimpia etappeja, mutta kyllä sen kesti. Nopein joukkue oli Team Jumbo/Visma, joten Mike Teunissen jatkaa kokokeltaisessa.  Huomenna etappi lähtee Belgian puolelta ja se päätöspaikka on meidän lempparisamppanjakaupunkimme Epernay. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti