keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Arkiankeutuksen helpotusta, hätänektariinit osa 2


Nuoriso viettää syyslomaa, Kammenpyörittäjä on palannut vuorottelultaan töihin ja minulla on menossa yövuoroviikko. Viimemainittu tarkoittaa sitä, että keittiöponnisteluni ovat jotain eineksen ja ylikokoisen makaronilaatikon väliltä. Siihen takuuvarmasti ehdimme kyllästyä ennen sen loppumista. Olen vielä vähän pöllämystynyt paluusta kahden työssäkäyvän talouteen ja koneeni hieman yskähtelee.  Mutta kyllä se tästä, luulen. 

Viime kuussa pelastelin nektariineja joutumasta kompostiin viimetipan jälkkärinektariineilla ja samoissa puuhissa olin tänäänkin. Olin valinnut kaupassa huolella hyviä nektariineja ja seuraavana päivänä Kammenpyörittäjä kysyi, että säilötäänkö näitä mätiä vielä pitkäänkin. Pelastin ehjät ja hyvät ja tein  tänään viimetipan virityksen numero 2. Näin joitakin päiviä sitten Herkkusuun lautasella tehdyn persikkaviinereitä ja tämän ajatuksen hyödynsin omassa keittiössäni. 

Sulatin paketillisen voitaikinalevyjä ja leikkasin ne kahteen osaan, sain 12 neliön muotoista levyä pikaleivonnaisten pohjiksi. Kuumensin uunin 225 asteeseen. Voitelin levyjen reunoilta noin sentin leveälti kananmunalla, mutta varoin voitelemasta leikkuupintaa. Leikkuupinnan voitelu haittaa lehtevyyden muodostumista. Leikkasin kaikki viisi kunnossaolevaa nektariinia ensin puolikkaiksi ja kiersin puolikkaita sen verran, että keskustan kivi jäi toiseen puolikkaaseen ja oli helposti otettavissa irti. Viipaloin sitten puolikkaat noin 6-8 ohueen viipaleeseen kunkin. Sommittelin taikinalevyille tasaisesti hedelmäviipaleita ja ripottelin päälle vähän ruokosokeria ja pistaasipähkinöiden puutteessa mantelilastuja. Paistoin leivonnaisia noin 15 minuuttia, kunnes taikina oli kypsää ja hedelmät pehmeitä. Sirottelin runsaasti tomusokeria ensin kuumien leivonnaisten päälle, jotta niille syntyi kiiltävä makea peite ja sitten vielä vähän lisää ennen tarjoilua. Maistuivat lomalaisille hyvin aamiaiskaakaon kanssa!


12 kommenttia:

  1. Ihanan helppo ja herkullinen herkku;olen joskus tehnyt muillakin hedelmillä:)Kuvaa katsoessa tulee nälkä!Tein muuten oman supermarkettipostauksen;huomasin Mausteisen Mantelin blogissa että sellainen kiinnostaa;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just huomasin, että sinulla on uusi postaus, menen samantien lukemaan! :) Ja tuollaiset ideat helpoista herkuista on kyllä hyviä olla takataskussa.

      Poista
  2. Nektariini- ja persikkakausi alkaa olla ohi, nyyh! (Sadekausi sen sijaan ei...)
    Hmmm...olenkohan outo, sillä meillä ei ole koskaan voitaikinaa pakastimessa? Perustelen sitä tietysti osittain ahtaudella, kuten lähes kaikkea :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on sitä vain melko joulupainotteisesti, mutta välillä tulee ostettua, en ole itse kokeillut koskaan tehdä sitä, se kaulimispöytä kun puuttuu :D

      Poista
  3. Äiti teki tämmöisiä samanlaisia, mutta säilykepersikoista kun oltiin siskon kanssa pieniä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain retroa näissä kyllä on :D Olisin laittanut mangoakin, jos nektariinit olisivat loppuneet kesken.

      Poista
  4. Meillä on vähän sama ongelma kuin Luimupupullakin, voitaikina ei kuulu meidän pakastimen hätävaroihin. Mutta kun näitä katselee, pitäisi kuulua!

    Siis epäonnistumiseni voitaikinan kanssa on johtunut pelkästään kaulimispöydän puutteesta, mikä lohduttava ajatus ;-)

    VastaaPoista
  5. Mikä se sellainen kaulimispöytä oikein on? Onko muita kriteerejä kuin paljon pinta-alaa? Olen pohtinut sitä niistä tunnustuksistasi lähtien.

    Voitaikinasta saa kyllä suolaisia ja makeita hätävaraleivoksia tosi nopsaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on jossain tallessani video, jossa taikinaa kaulitaan isolla teräspöydällä, sellaisella kuin suomalaisissa kodeissa oli ennen vanhaan, iso tiskipöytä, muttei sellainen laidallinen reunus, vaan vähän pyöristetty reuna. Video oli kuvattu varmaan jossain ainakin semi-ammattilaiskeittiössä. Taikina valahti nätisti pyödän reunan yli (aivan hygienisesti, vakuutan) ja taikinaa oli helppo käsitellä, kun se ei tarttunut eikä tila ollut liian pieni. Joten tästä ja vain tästä syystä meillä ei syödä itseleivottuja croissanteja, kun ei tuollaista isoa pöytää meillä ole, eikä taida tullakaan :D

      Poista
  6. Superhyvännäköisiä! Meilläkään ei ole pakkasessa aina taikinaa, mutta ehkä pitäis :) Pizzataikinaa (omatekoista) on kyllä useimmiten ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiko pizzataikinaa pakastaa? Tai tietysti voi, kaikkea voi, mikä jäätyy. Mutta siis miten se käyttäytyy, kun sulaa? Hyvin, ilmeisesti :) MIllaista ohjetta käytät?

      Poista