tiistai 5. maaliskuuta 2013

Valkosuklaa-mustikkamuffinit


Tänään sulkeutui Campasimpukan Löydä koti keittokirjalle-tempaus. Se onnistui mainiosti. Pinossa oli alussa 27 kirjaa ja niistä oli tänään illalla jäljellä enää 6. Suurin osa kirjoista lähti postin mukana uusiin koteihin, muutaman toimitan tavattaessa. Loput opukset, esimerkiksi karppauskirjat taitavat mennä pehmeäkantisina suoraan paperinkeräykseen. Kiitos osallistuneille, oli mukava olla tekemisissä tämmöisissä merkeissä!

Näinä yövuorojen välisinä päivinä ei oikein tahdo saada aikaan mitään. Ei ainakaan mitään hyvää. Pieniä mokia saattaa tulla, kuten tänään tehdessäni kurpitsakeittoa. Olen kehuskellut useasti sillä, että keitämme itse liemiä ja yleensä omatekoinen liemi on oikein hyvä pohja ruoalle. Jos ei siis valitse ihan väärää lientä. Muistelen jollekin toiselle bloggaajalle käyneen niin joitakin aikoja sitten, mutten muista kenelle. No, minä jokatapauksessa otin yhden monista merkitsemättömistä liemikalikoista pakastimesta ja hulautin sen keittokattilaan. Soseutusvaiheessa nuuhkaisin keittoa paremmin ja yksi pieni lusikallinen riitti kertomaan, että kyseessä ei ollut kana- tai kalkkunaliemi vaan kalaliemi, jota en ole tehnyt kuin kerran ja luulin sen aikapäiviä loppuneen. Piti sitten maistella useampaan kertaan ja lisätä sitä ja tätä maustetta, etenkin suolaa, että keitosta tuli kelvollinen. Päätin olla ihan pokerinaamalla päivällispöydässä tai vielä paremmin karata töihin ennen päivällisaikaa. Sittenpähän nähtäisiin lukeeko kukaan perheen miesväestä ikinä blogia... Liioittelu sikseen, kalaliemi ei ehkä ole paras vihanneskeiton pohja, mutta kyllä sitä syödä voi. Koitan oppia merkitsemään liemet paremmin tai edes jotenkin. Onneksi keiton kaveriksi leipomani sämpylät onnistuivat ja jälkiruoaksi tekemäni valkosuklaa-mustikkamuffinit etenkin.


Ohjeen muffineihin otin mukavasta raspberri cupcakes-blogista, jossa olen tainnut aikaisemmin olla ohjemetsällä. Minulla oli puoli rasiallista ulkomaisia mustikoita, joita mieluiten käytän kypsennettyinä ja myös vajaa levy valkosuklaata, mutta ennen kaikkea minulla oli Clas Ohlsonilta ostettuja nättejä muffinipapereita, joita olen aikonut käyttää ainakin puoli vuotta nähtyäni niitäkin jonkun toisen suosikkiblogini postauksessa. Sovelsin hieman ohjetta, sillä eihän sitä nyt voi olla soveltamattakaan.
  • 100 g valkosuklaata
  • 100 g mustikoita
  • 300 g vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 kananmuna
  • 125 g voita
  • 2,5 dl maitoa
  • 150 g sokeria
  • 1 rkl vaniljauutetta
  • 1 limen mehu
Kuumensin uunin 190 asteeseen ja tälläsin kauniit muffinipaperit vuoan kolosiin. Nostin vuoan rehvakkaasti toiselle pöydälle ja paperit lennähtivät kuin syksyiset lehdet pitkin keittiötä. Asettelin ne uudelleen kolosiin. Pilkoin suklaan kohtuukokoisiksi muruiksi, puolitin siis ohjeen suklaa- ja marjamäärän syystä, ettei minulla ollut niitä enempää, en esimerkiksi terveellisyyssyistä. Sulatin voin ja jätin sen jäähtymään. Mittaisin maidon kulhoon ja lisäsin sinne kananmunan, limemehun ja vaniljauutteen ja sekoitin ne kevyesti. Mittasin toiseen kulhoon jauhot, leivinjauheen ja sokerin ja sekoitin nekin toisiinsa. Yhdistin kuivat aineet märkiin ja lisäsin sulan voin. Lopuksi kääntelin mukaan suklaamurut ja mustikat. Lusikoin taikinan vuokiin, sitä riitti täsmälleen kahteentoista muffiniin. Oli kyllä hieman vaikea saada tahmeaa, paksua taikinaa korkeisiin vuokapapereihin reunoja sotkematta, enkä kaikkien kohdalla onnistunutkaan täysin. Paistoin muffineita noin 25 minuuttia. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin tummaa sokeria, mikä teki mallisuorituksen muffineista tummempia, minä käytin erikoishienoa valkoista sokeria, koska sitä oli juuri sopivasti pussin pohjalla. 




16 kommenttia:

  1. aah, mustikat eivät voi mennä väärin suklaan kanssa, itse olen tähän asti suosinut tummaa suklaata mutta pitääpä panna mieleen toi valkosuklaa jota kylläkin yhdistelen usein vadelmien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vadelmat kyllä sopisivat tähän ainakin yhtä hyvin. Valkosuklaa oli yllättävän kiva, en yleensä oikein tykkää siitä.

      Poista
  2. Kiitos vielä kirjoista! Pitäneekin paneutua Gordonin resepteihin tässä joku päivä. Tuo pubiruokaa kirja oli alustavasti aikamoinen pettymys, mutta enköhän sieltäkin jotain testattavaa löydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, onneksi en luvannutkaan, että sisältö on mahtava ;) Mukava, että kirjat tulivat ehjinä perille!

      Poista
  3. Minä se olin niiden liemien kanssa. Muistaakseni. Tuli ainakin jonkinlainen deja vu. Ja Sauvajyvänen varmaan kanssa. On se kumma, kun ei jaksa merkata niihin purkkeihin mitä on missäkin. Sitten sitä arvailee ja haistelee mistä liemestä on kyse :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin, näin on käynyt myös minulle. Pakastan silloin tällöin myös ruokaa ja on jokusen kerran mennyt juuressosekeitot ja omppusoseet sekaisin..

      Poista
    2. Joskus kyllä saan tarrat laitettua, sitten ne irtoaa purkeista ja on ovat jonkun toisen purkin pohjassa... Ei kauhean auttavaista sielläkään :D

      Poista
    3. Oon tullut tulokseen, että maalarinteippi ja kunnollinen tussi ovat kätevimmät merkkausvälineet. Teipit eivät irtoa itsestään, mutta ovat kuitenkin helppo repiä irti.

      Poista
  4. Muffinit siellä, muffinit täällä :) Samoissa puuhissa ollaan siis oltu. Liemierehdyksiä sattuu, mutta taitava keittiömestari pelastaa tilanteen! Juuri kymmenen minuuttia sitten me merkkasimme kanaliemet, jotta pysytään kartalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin juuri päivällä sinun muffinijuttusi, ajattelin, että samoilla verkoilla ollaan :D

      Poista
  5. Heh, minä tuossa taas eräänä päivänä tein pastakastiketta tomaattikastikkeen lopusta, joka osoittautuikin porkkanakeitoksi... hyvin kelpasi.
    Ihania muffinsseja- joku muffinssivirus vissiin liikkeelle, kun minäkin tein sellaisia viikonloppuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahin juttu oli, kun laitoin jääpalakuutioksi jäädytettyä sitruunamehua, kun luulin sen olevan oikein tiukaksi keitettyä kanalientä. Se ruoka meni pilalle, ihan liikaa happoa!

      Poista
  6. Minä heitin kerran kasvislientä johonkin, mutta merkkaamattomassa pakasterasiassa olikin kananmunan valkuaisia... :) Kunpa oppisikin merkkaamaan purnukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh, tuo varmaan oli hieman harmillista :D Meidän monen pitäisi ilmeisesti skarpata tässä merkitntäasiassa!

      Poista
  7. "Kyllä tämän nyt tunnistaa, ei siihen mitään tarvitse kirjoittaa", onneksi emme näköjään ole ainoita mysteerirasioiden pakastajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eräänkin kerran on raaputellut kalikoita, että mitähän tämä nyt onkaan...

      Poista