maanantai 26. kesäkuuta 2017

Yövuoron jälkeen


Mitä järkevä ihminen tekee tultuaan kotiin yövuorosta hiljaiseen taloon? Syö vähän aamiaista, pesee hampaat, pukee päälle pyjaman ja menee nukkumaan. Selkeästi nyt ei puhuta minusta, ei suinkaan. En vain malta mennä nukkumaan yövuoron jälkeen ennen kuin joskus iltapäivällä tai alkuillasta ennen seuraavaa yövuoroa. Sohvalla on mukava ottaa iltapäiväkoomat, mutta niistä ei ole kovin kiva herätä.

Näin Liemessä-blogissa houkuttelevan näköisen kirsikkasmoothien joku päivä sitten ja muistin nyt, että minullahan on muutama kirsikka. Samassa lokerossa oli muutama mansikkakin elävien kirjoissa. Halusin hieman smoothieta ennen kuin en menisi nukkumaan! 


Marjainen smoothie jääkaapin aarteista

  • kymmenkunta kirsikkaa
  • saman verran mansikoita
  • pieni rasiallinen pensasmustikoita
  • iso loraus hunajaa
  • noin 2 dl kefiiriä 
  • noin 4 dl turkkilaista jogurttia
Kefiiripurkissa oli enää vain vähän, jogurttipurkissa vähän enemmän, käytin purkit loppuun, piimää meillä ei ollutkaan, joten sitä en voinut Jennin ohjeesta apinoida. Postin kirsikoista kivet ja mansikoista kannat. Kumosin marjat tehosekoittimen kannuun ja lurittelin päälle kunnolla hunajaa. Surruutin ensin marjoja hetkisen ja lisäsin sitten mukaan kefiiripurkin ja jogurtin loput. Annoin tehosekoittimen tehdä hommansa. Pudottelin puolet mustikoista isosuisen lasipullon pohjalle ja kaadoin sitten päälle smoothien. Lopuksi vielä lisäsin sattumiksi loput mustikat. Olipa hyvää ja raikasta, ei olisi haitannut vaikka olisin laittanut hunajaa vielä vähän enemmänkin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti