Melkein australialaista

Bill Granger lienee tämän hetken tunnetuimpia julkkiskokkeja Australiassa, olen nähnyt hänet jossain tv-sarjoissa ja huomannut kirjojaan kaupattavan Amazonilla. Päällimmäinen mielikuva on alati leveästi hymyilevästä, pastelliväreihin pukeutuvasta rennosta kokista. Tässä mukavassa blogissa oli tehty ranskalaista grillattua voileipää aussikokin tapaan, joten kelpuutin sen tähän kategoriaan australaisista ruoista. Loiva aasinsilta, myönnän, mutta ehkä saan anteeksi. Tiedän, ettei ruoasta tule sen maalaista erikoisuutta minkä maalainen kokki sitä sattuu valmistamaan.

Askaroin tänä aamuna ajallisesti brunssin puolelle livahtaneelle aamiaiselle tällaiset croque monsieurit perheelle. Neljälle tarvitsin:

• 4 kpl 3 cm levyistä  vaalean leivän viipaletta
• 4 kananmunaa
• 2,5 dl maitoa
• suolaa ja mustapippuria
• 4 viipaletta kinkkua
• 4 viipaletta juustoa
• 1 rkl sinappia
• (vähän kevätsipulia ja basilikaa silppuna)
• 2 tl voin ja öljyn seosta paistamiseen

Kuumensin uunin 180 asteeseen. Käytin ohjeeseen siemenin höystettyä vaaleaa leipää. Leikkasin terävällä veitsellä leipäviipaleisiin taskun ja sipaisin taskun toiselle reunalle hieman sinappia. Asettelin sitten taskuun viipaleen kinkkua ja juustoa, joiden väliin ripotin hieman kevätsipulia ja basilikaa.

Vatkasin maidon ja munat kevyesti kulhossa ja maustoin seoksen suolalla ja pippurilla. Kaadoin seoksen matalaan vuokaan, johon arvioin neljän leivän mahtuvan. Nostelin leivät munamaitoseokseen ja annoin ohjeen mukaisesti niiden imeä seosta 5 minuuttia, mutta seuraavalla kerralla en liota leipiä ihan niin kauan. Paistoin leipiä voin ja öljyn seoksessa pari minuuttia kummaltakin puolelta ja nostin leivät sitten uunipellille leivinpaperin päälle. Paistoin leipiä vielä uunissa noin 15 minuuttia. Leivät olivat hyviä, mutta aavistuksen liian pehmoisia. Joko niitä olisi voinut paistaa vielä hetken uunissa tai liottaa hieman vähemmän aikaa. Myös voimakkaamman makuiset kinkku ja juusto voisivat vielä terävöittää makua.

Tour Down Underin tuloksia ei vielä ole, 51 km pitkää prologia ajetaan parhaillaan Adelaidessa. Varsinainen kilpailu alkaa tiistaina 149 km mittaisella ensimmäisellä etapilla, joka ajetaan Adelaiden pohjoispuolella Prospectista Clareen.

ANZAC-keksit

Huomenna alkaa Tour Down Under ja ammattipyöräilijöiden kausi pyörähtää käyntiin. Ikävä kyllä emme taida nähdä lähetyksiä pallon alapuolelta, mutta netin kautta pääsemme kurkkimaan ketkä ovat mukana ja miten heillä menee. 

Ilmeisesti australialaisilla on sweet tooth, kuten meillä muillakin, sillä löysin monien paikallisten leivonnaisten ohjeita. Todella monissa leivonnaisissa näytetään käytettävän kookoshiutaleita, joista meidän Bounty-kammoinen perheemme ei innostu. Mutta mitäpä sitä ei tekisi blogin vuoksi? Jopa syöttäisi perheelle kookoshiutaleita!

Prologina kokeilin tänään ANZAC-keksien valmistamista. Linkistä pääsee lukemaan keksien tarinan. Ohjeen otin täältä. Tein kookoksen vuoksi puolikkaan annoksen ja muutin cup-mitat deseiksi. Alkuperäisen ohjeen lämpötila on ilmeisen väärin,  siinä puhutaan 150 asteesta Fahrenheiteissa.

• 1,2 dl kaurahiutaleita
• 1,2 dl kookoshiutaleita
• 1,2 dl vehnäjauhoja
• 1,2 dl sokeria
  
• 65 g voita
• 1 rkl vaahterasiirappia
• 0,5 tl soodaa
• 1 tl kuumaa vettä

Lämmitä uuni 150° asteeseen. Laita voi ja siirappi kattilaan ja sulata voi. Mittaa kuivat ainekset kulhoon soodaa lukuunottamatta. Sekoita sooda kuumaan veteen ja lisää se voi-siirappiseokseen ja anna sen hieman kuohahtaa ennen kuin sekoitat nesteen kuiviin aineisiin. Muotoile taikinasta käsin pieniä pallosia leivinpaperille, jätä väliä useita senttejä, koska pikkuleivät leviävät paistuessaan. Litistä hieman pallosia ennen uuniin laittamista. Paista pikkuleipiä 13-15 minuuttia, kunnes ne ovat kauniin ruskeita. Siirrä ritilän päälle jäähtymään. 

Koska leipominen on niin kivaa, tein pikkuleivät kahteen kertaan. Suomeksi: sössin ensimmäisen erän unohtamalla sokerin ja lisäämällä soodan kuiviin aineisiin. En edes nähnyt sokeria alkuperäisessä ainesluettelossa enkä lukenut ohjetta riittävän hyvin, tuumin vain että onpa terveellisiä pikkuleipiä. Ensimmäinen erä jäi kuivaksi ja mauttomaksi, murenevaksi hötöksi. Olin kuitenkin hyvilläni, että olin puolittanut ohjeen, aineita meni vain vähän hukkaan. Toisella kertaa muistin sokerin ja laitoin soodankin oikealla tavalla taikinaan nesteen seassa. Uunista tuli pellillinen hyväntuoksuisia lähes nättejä keksejä. Varmaan juuri kookoksesta johtuen näistä ei kyllä tule lempipikkuleipiämme, pidän enemmän tarinasta niiden takana kuin itse ANZAC-kekseistä.

Ätsii!

Flunssa asettui taloksi, tai toivoakseni vain vähäksi aikaa kortteeriin. Ei tee mieli syödä mitään, mutta jotain kurkkua hellivää juomaa piti keksiä. Laitoin googleen sanan flunssajuoma ja sain ensimmäiseksi hakutulokseksi tämän. Riittävän simppeliä minulle, nyt suuriin voimainponnistuksiin ei ole intoa.

Kaada kattilaan litra vettä, purista puolen sitruunan mehu veteen. Kuori sitruunan toinen puolikas ja pilko hedelmä lohkoiksi. Leikkaa parin sentin pala inkivääristä ja kuori se. Viipaloi pala muutamaan ohueen viipaleeseen ja lisää kattilaan sitruunalohkojen kanssa. Keitä vartin verran, en jaksanut ihan niin kauan, tunnustan. Siivilöi juoma ja kaada termokseen, lisää reilusti hunajaa ja siemaile sieltä kupillinen kerrallaan. Maistuu hyvälle, terveelliselle ja nostaa apeita suupieliä ainakin millin pari.

Empanadat arjen aattona

Pitkähkön loman alkaessa tuntuu, että lomahan kestää ikuisesti ja on aikaa vaikka mihin. Parasta tässä talvisessa lomassa on ollutkin kiireettömyys, ei ole tarvinut tehdä mitään, ei mennä minnekään, jollei ole halunnut. Itseotettu täysi vastuuvapaus sosiaalisesta elämästä (poislukien netti) on maistunut hyvältä, joskin tästä voinee myös päätellä, etteivät erakkous ja mökkihöperyys välttämättä ole kaukana.

Ruokataloudessa on menty isoilla aallokoilla, välillä on keittiössä vietetty aikaa tuntikaupalla ja tehty monimutkaista ruokaa, välillä on vellottu tyvenessä ja oltu syömättäkin. En ole tehnyt mitään keittiöön tai blogiin liittyviä uudenvuodenlupauksia tai -päätöksiä. Olen onneton pitämään niitä ja huono omatunto on ikävä kumppani. Parempi kun ei lupaa mitään, niin saattaa yllättää itsensä! Ainoastaan blogin alkuperäinen teema palailee piakkoin pintavesiin, nimittäin ammatipyöräilyn seuraaminen ja niiden maiden ruokien kokeileminen, joissa kilpailuja milloinkin pidetään. Viikon kuluttua kausi alkaa ja unissani olen jo etsinyt epätoivon vimmalla ruokia, joita voi tehdä ja syödä pää alaspäin. 

Tänään oli vielä vapaata ja aamuisella kierroksella tuttuja ja tuntemattomia blogeja selaillessani päätin päivälliseksi tehtävän empanadoja. Niitä en loppukesän Espanja-viikoilla tehnyt, lähin sipaisu olivat pinaattitäytteiset voitaikinanyytit. Jääkaapissamme on ollut jo hetken aikaa pätkä chorizoa, myös paketti broilerin fileitä ja setti viiriäisenmunia kaipasivat käyttöä. Löysin monenmonia blogeja, joissa empanadoja oli tehty, eikä minulla ollut tietoa mitkä niistä ovat perinteisiä tai oikeita eikä se oikeastaan kiinnostanutkaan. Ne hylkäsin kättelyssä, joissa ohje alkoi valmiiden taikinakuorien sulattamisella, sillä sellaisia ei täällä ole saatavilla ja muutenkin tahdoin kokeilla taikinan valmistamista tähän tarkoitukseen. Ohjeen taikinaan ja viitteet täytteeseen otin tästä ilmeisen suositusta blogista.

Aloitin tekemällä taikinan ja siihen käytin (mitat muutettu meikäläisiksi niin tarkoin kuin osaan, alkuperäiset linkistä.):

• n 10,5 dl vehnäjauhoja
• 3 tl suolaa
• 225 g voita
• 2 suurta kananmunaa
• n 1,6 dl kylmää vettä 
• 2 rkl etikkaa

Kumosin jauhot suureen kulhoon ja lisäsin siihen pieniksi kuutioiksi leikatun kylmän voin. Murustelin voin sormenpäillä hieroen jauhoihin tavoitellen leivänmurumaista silppurakennetta. Sekoitin pienemmässä kulhossa munat, veden, etikan ja suolan haarukalla ja lisäsin nesteen suureen kulhoon. Sekoitin taikinan käsin tasaiseksi ja lopuksi työstin sitä kämmenellä kulhon reunoja myöten niin, että sain aikaan kiinteän taikinapallon. Käärin pallon kelmuun ja nostin jääkaappiin asettumaan.  

Tässä kohtaa tulin ajatelleeksi, että lähes kaikki viime aikoina tekemäni taikinat ovat olleet juuri tällaisia, olen tullut kai vahingossa oppineeksi tekemään perinteistä, monikäyttöistä taikinaa! Vuosi sitten en ollut koskaan tehnyt tämänkaltaista taikinaa, olin ainoastaan aukonut keltaisia pakkauksia. On muuten ollut myös hauska huomata, että tunnistaa sen hyvän yksinkertaisen tuoksun, joka tulee siitä, kun voi taipuu sekoittumaan jauhoihin. Yksinkertaisia keittiöiloja!

Ohjeen mukaan taikina saa olla jääkaapissa kuusikin tuntia ja ymmärsin, että tämänkaltaisen taikinan voi myös pakastaa. Ehkäpä sen voisi  kaulita valmiiksi lätyiksikin, pakastaa vaikka voipaperipalojen väliin pinottuna, jolloin saisi niitä pakastettuja kuoria sitten kiireempään aikaan.

Taikinoiden suhteen olen tavallisesti kiltti tyttö ja täytteiden kanssa tottelematon ja sovellan.  Käytin täytteeseen:

• 4 broilerin filettä pieniksi kuutioiksi leikattuna
• noin 10 cm pätkä chorizoa (olisi saanut olla enemmänkin)
• 8 keitettyä viiriäisenmunaa
• 1 sipuli silputtuna
• 1 iso valkosipulinkynsi silppuna
• 1 suippopaprika suikaleina
• 2 tl pimentonia
• suolaa ja pippuria
• oliiviöljyä paistamiseen
• laakerinlehti (nyt tuore, ostimme Tampereelta kasvin, joka ei vielä ole kuollut)
• 1 dl kuivaa valkoviiniä

Paistoin broilerikuutiot oliiviöljyssä, lisäsin joukkoon muut aineet ja annoin täytteen hautua hetken aikaa, maistelin ja maustoin. Annoin täytteen jäähtyä.

Jaoin taikinan 18 palaan ja kaulin ne jauhoisella alustalla halkaisijaltaan  noin 15 cm letuiksi. Levitin lettusille vähän paksua turkkilaista jogurttia ranskankerman puutteessa. Osaan empanadoista laitoin täytteeksi keitetyn viiriäisen munan ja ison lusikallisen täytettä. Muihin laitoin täytettä ilman viiriäisenmunaa. Käänsin lettuset puolikuun muotoon ja kieritin reunan taitteelle samaan tapaan kuin puolalaisissa keitinpiiraissa. Voitelin empanadat veden ja kananmunan sekoituksella ja paistoin niitä 200 asteessa noin 30 minuuttia. Jäähdytin niitä niin kauan kuin ikinä maltoimme ja sitten aloimme varovasti polttaa kieliämme. Lisänä meillä oli salaattia ja patatas bravas. Yritin tehdä aiolia, mutta kesäinen aloittelijan moukantuuri ei toistunut, en saanut majoneesia muodostumaan, en sitten millään. Niinpä sekoitin nopean kastikkeen turkkilaisesta jogurtista ja valkosipulimurskasta aiolia paikkaamaan. Empanadat olivat maistuvia, täyttäviä ja kuori mukavan rapeaa eikä tehnyt mieli jättää reunuksiakaan syömättä. Maistunevat huomennakin välipalana.

Pirkkaa ja tomaattia

Tänään syömiseen meni enemmän aikaa kuin ruoan valmistamiseen, niinpäin meillä harvoin on, sillä nyhvään välillä keittiössä mittavia aikoja. Eikä syömiseenkään mennyt kauan, tiskitkin taisivat olla koneessa vartissa. Olen pariin kertaan kertonut seikkailuistani raviolien maailmassa ja tänään oli kolmas erä, tosin tällä kertaa taistelin niiden kanssa niinkin paljon kuin että otin ne pakkauksesta ja kylvin kiehuvaan veteen. Ostimme kokeeksi Pirkka-merkkisiä ricotta-pinaattitäytteisiä ravioleja.

Löysin vastikään Jokihaka kokkaa-blogiin ja sieltä otin ravioleille sopivan tomaattikastikkeen pienin muutoksin. 

• noin 20 kpl pieniä erivärisiä tomaatteja
• 2 rkl oliiviöljyä
• 1 valkosipulin kynsi murskattuna
• liraus balsamiviinietikkaa 
• kevätsipulia silputtuna
• ripaus sokeria
• suolaa ja pippuria
• kuivattua timjamia (ei ollut tuoretta)
• basilikaa (kun tuoretta oli)
• muutama tiikerirapu kuorittuna (kun tuli otettua sulamaan)

Laitoin ison kattilallisen vettä kiehumaan. Puolitin tomaatit, pilkoin kevätsipulin ja valkosipulin. Kaadoin pannulle oliiviöljyä, balsamiviinietikkaa, tomaatinpuolikkaat, sipulit ja yrtit. Annoin kuumentua ja lisäsin vähän suolaa, sokeria ja pippuria, maistelin. Maistui hyvältä, lisäsin vielä vähän etikkaa. Keitin pastan, valmisraviolit kypsyivät kolmessa minuutissa, ja saman verran aikaa pannulla viihtyivät tiikeriravut. Nostelin raviolit kastikkeeseen ja ripotin päälle parmesan-raastetta. Olipa hyvää! Raviolit olivat kyllä parempia kuin kumpikaan omista yrityksistäni, ilmavia, ehjiä, täytettä sopivasti, hyvä Pirkka!

En ole kade, ainakaan paljon, vähän vaan!

Liisan leipomon erinomainen käpykakku

Olimme tänään Tampereella, toistimme kesäisen reissumme paitsi niiltä osin, joissa teini oli pää alaspäin Särkänniemessä. Talviolosuhteista johtuen teini jäi kotiin tekemään teineille ominaisia asioita, kuten nukkumaan ja ottamaan torkut, mikä näin joululoman vedellessä viimeisiään onkin aivan paikallaan. Kävimme mieluisissa kaupoissa ja teimme tähdellisiä ostoksia, kuten kuvassa näkyvän käpykakun. Käpykakutta ei voi Tampereelta palata kotiin. Kauppahallista lähti mukaamme myös ruisleipää ja pumpernikkeleita. Juustokauppojen kohdalla noudatimme ankaraa kieltäymystä, sillä jääkaapissamme asustaa jo melkoinen juustoperhe, joka tahtoo välillä laajentua homeiden ihmeelliseen maailmaan ilman eri lupaa. 

Herkkusuun lautasella-blogista hoksaamani Keittiö ja kattaus-niminen liike tuli käytyä katsastamassa, Keittiöelämää-liikkeen oltua suljettuna hyvin ansaitun loman vuoksi. Kumpikin kauppa on kokkausintoilijan unelma! Stokkalta lähti mukaamme vakiotuliaisia, leikkeleitä ja mozzarellaa (jota en osaa lukea juustoperheen jäseneksi, se on vain yksinkertaisesti herkkua), hypistelin myös pakastettua kengurupaistia, mutta jätin sen kuitenkin ostamatta vaikka Tour Down Under lähestyykin uhkaavasti. 

Ja mistäkö olen kateellinen? No siitä, miten paljon isompi kaupunki Tampere on kuin kotoinen Jyväskylämme, miten paljon enemmän kauppoja siellä on ja miten paljon hauskemmin ihmiset siellä puhuvat. Heitä oikein mielikseen salakuuntelee ja toivoo, että joku sanoisi kuuluvasti: Ai mää vai?

Kohotuskorien kokeilu, toinen kerta

Sain kauniisti pyytämällä Kammenpyörittäjän tuomana Eiringiltä Korkeavuorenkadulta jo marraskuussa kaksi somaa leivänkohotuskoria. Olin lukenut niistä eri blogeista ja lehdistä ja olin heti halukas kokeilemaan. Kuten minulle toisinaan käy, oli mukana enemmän intoa kuin ymmärrystä ja sössin ensimmäisen kerran aivan totaalisesti. Jokaisessa lukemassani ohjeessa puhuttiin toisesta kohottamisesta, joka tehdään korissa. Enköhän kuitenkin lätkäissyt taikinan heti vaivaamisen jälkeen koreihin, vaikka kaiken järjen mukaan jopa minulla olisi pitänyt olla älyä vähän enemmän. Taikina nousi kyllä kiltisti korissa, mutta eihän se tietenkään lähtenyt irti kuin itkemällä, eikä sittenkään kovin hyvin. Kaavin taikinan parhaani mukaan uunipellille, enkä kertonut kenellekään kokeilleeni kohotuskoreja. Kammenpyörittäjä kyllä huomasi asian, kun korit olivat kuivumassa pitkällisen pesuoperaation jälkeen. Ehkä tämä oli virhe, jonka kerrasta opin välttämään? Korostan sanaa ehkä.

Tänään, vuoden kolmantena päivänä oli taloutemme neljäs päivä ilman kaupassakäyntiä. Ehkä teimme empiiristä koetta, kuinka kauan voi elää ruoalla, jota kotona lukuisista kaapeista löytyy? Kenties olimme niin laiskoja, ettei huvittanut mennä kauppaan? Joka tapauksessa leipä oli loppu ja haaveilin bruschettasta alkupalaksi, sillä kaapissa luuruili hyvä pallero buffalomozzarellaa ja pöydällä korissa kaksi isoa tomaattia oli jo ikääntymässä.

Tein aivan tavallisen vaaleanleivän taikinan, johon en mittaa yleensä mitään muuta kuin veden määrän. Puoli litraa vettä ja pala hiivaa, siinä perussetti, johon sitten  teelusikallinen suolaa, loraus tummaa siirappia ja toinen auringonkukkaöljyä, vaaleita Lidlistä ostettuja hienoja (en viittaa huonon vastakohtaan) sämpyläjauhoja noin 10-12 dl. Sekoittamista ja taikinointia, sitten kohotus (HUOM!) kulhossa, kunnes verraten löysä taikina oli kaksinkertainen. Jauhotin kohotuskorit hyvin runsaasti samoilla jauhoilla. Muksautin ilmat taikinasta ja kumosin sen jauhotetulle leivinalustalle ja mänkkäsin taikinaa parhaani mukaan, lisäten vähän jauhoja, jotta sain aikaan kaksi mukavankokoista leipää, toinen pitkulainen ja toinen pyöreä korieni mukaan. Nostin leivät koreihin, ripottelin päällekin vielä jauhoja ja kohotin uudelleen. Toinen kohotus kesti noin 30 minuuttia.

Tällä kertaa leivät putosivat kiltisti leivinpaperin päälle uunipellille, taisin hihkaista melko kuuluvasti, kun sain leivät ehjinä pellille.  Ne paistuivat kauniisti 200 asteessa kiertoilmalla noin 25 minuuttia. Leivistä tuli aika isoja ja olin hieman huolissani, mitä niille tapahtuu uunissa, mutta ne mahtuivat kuin mahtuivatkin paistumaan samalla pellillä. Seuraavalla kerralla en laita kahta leipää samalle pellille.

Madeleinet uusvanhassa vuokassa

Vaikken tarvitsisi keittiööni yhtään uutta esinettä, kyllä niitä sinne silloin tällöin ilmiintyy. Olen koittanut hyvitellä omatuntoani sillä, että ostan uuden esineen sijasta vanhan, jollekin toiselle tarpeettoman ja sillä konstilla on moni esine päässyt meille hyvään kotiin kirpparin romukopasta. Nyt on tosin käynyt niin, että kanssa-asujani ovat kieltäneet enempien käsikäyttöisten vatkainten ostamisen. Tiedättehän ne sympaattiset vekottimet, joita ennen sähkövatkaimia oli? Ne, jotka sähkövatkainten yleistyttyä  siirtyivät mökkikeittiöihin satunnaisen lättytaikinan varalta? Minulla on niitä nyt kolme, eikä mikään niistä ole kovinkaan käyttökelpoinen, näppärämpi on vatkata vispilällä. Ei siis lisää sitä sorttia tänne, suljen silmäni ja kovetan luontoni jopa kaikkein kauneimpien kohdalla.

Viimeviikkoisella kirpparikierroksellani kohtasin jotain sellaista, jota en voinut vastustaa, en edes yrittänyt. Löysin kauniin vanhan madeleinevuokan ja sitä kokeilin tänään Ankerias Vipusen  blogista viime kesänä löytämälläni madeleineohjeella. Voitelin vuokan koloset huolellisesti ja jopa kevyesti jauhotin, jotta leivonnaiset irtoaisivat hyvin. 12 pienen herkkupalan taikinaan meni:

• 1 kananmuna
• 75 g sokeria
• 75 g vehnäjauhoja
• 60 g sulatettua voita
• 0,5 tl leivinjauhetta
• 1 tl vaniljasokeria (jätin pois, koska käytän vaniljalla uutettua sokeria)
• 0,5 sitruunan mehu ja kuori raastettuna (käytin mandariinin mehua)

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Vatkaa muna ja sokeri vaahdoksi, lisää kuivat aineet ja sulatettu voi ja sekoita taikina nuolijalla tasaiseksi, viimeiseksi lisää mehu. Lusikoi taikina vuokan kolosiin jättäen kohoamisvaraa ainakin puolet kolosen tilavuudesta. Paista uunin keskiosassa noin 10-12 minuuttia.

Kaksi leivonnaisista ei tahtonut irrota nätisti, muuten kaunis vuokani toimi niin hyvin, etten suunnittele silikonien hankkimista, niistä kun on kuulunut kaikkea ikävää muutenkin viime aikoina!